Rahalahja lastenjuhliin ja ultratutkimuksen tulos kondiittorille. Eri maissa vanhemmilla on outoja villityksiä – ja nettipalstojen kautta ne leviävät Suomeen.

Eri maissa vanhemmilla on outoja villityksiä – ja nettipalstojen kautta ne leviävät Suomeen. Miltä nämä kuulostaisivat sinun perheessäsi?
 

1. Juhlat paljastavat, tuleeko tyttö vai poika. Syntymättömän vauvan sukupuolen arvuuttelun voi viedä pitkälle: Yhdysvalloissa perheet järjestävät läheisilleen juhlia, joiden tarkoitus on vauvan sukupuolen paljastaminen. Juhlien kohokohta on, kun tulevan vauvan sukupuoli paljastuu vaikka kakun täytteen väristä tai laatikosta esiin lehahtavista ilmapalloista.

Vauvan vanhemmat saavat tietysti tietää vauvan sukupuolen samalla kun vieraatkin. Tätä varten ultraäänitutkimuksen tekevä lääkäri tai hoitaja kirjoittaa vauvan sukupuolen lapulle ja sulkee sen kirjekuoreen. Vanhemmat kiikuttavat lapun esimerkiksi konditoriaan, ja kondiittori leipoo kakun, jota leikatessa salaisuus paljastuu.

Muita gender reveal -juhlien ideoita on esimerkiksi Pinterestissä juhlille omistetulla sivulla.

2. Rahalahja lastenjuhliin. Ei pieniä legopaketteja, ei muovisia eläinfiguureja. Sen sijaan synttärikutsun mukana tulee pyyntö tuoda lapselle lahjaksi kymmenen euron lahjoitus kassaan, jolla ostetaan esimerkiksi tablettitietokone tai pelikonsoli. Rahalahjan pyytäminen lasten syntymäpäiväjuhlissa on jo tuttu juttu yhdysvaltalaisissa perhelehdissä.

3. Kilpailu siitä, kuka hakee ensin. Ruotsalaisäidit kilvoittelevat siitä, kuka hakee lapsen ensin päivähoidosta. Ja ei, kello 16 ei riitä – voiton viedäkseen hakemassa pitäisi olla jo puoli kolmen aikaan. Töitä moni toki jatkaa heti lapsen haettuaan, vaikka kannettavalla tietokoneella leikkipuistossa.

Vierailija

Vanhempien oudot villitykset –?sopisivatko nämä Suomeen?

Ehkä meillä on vain fiksuja ihmisiä tuttavapiirissä, mutta keneltäkään ei koskaan ole tullut mitää krääsää lahjaksi. Vaikka ihan pieni muovailuvahapaketti tai piirustuslehtiö ovat mainioita lahjoja ja tervetulleita. Ja kuten täällä jo kirjoitettiinkin: saippuakuplat vaikka tai pallo tai pieni Lego- tai Playmobil-pakkaus. Mielestäni rahalahjat ovat mummien ja kummien juttuja - jos he kysyvät vanhemmilta mitä pienelle lapselle lahjaksi, ja vanhemmat näin päättävät - ja lapsen oma juttu sitten kun...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.