Kati Ala-Ilomäki pohtii, miten vanhempien vähävaraisuus vaikuttaisi lapsiin mahdollisimman vähän.

Ei sallittu, maksupäätelaite herjaa.

Ostokset odottavat jo pakkaamistaan kassahihnan toisessa päässä.

– Onko sinulla toista korttia? kassa kysyy.

On, mutta ei sen tilillä ole rahaa. Kylmä hiki nousee otsalleni. Vielä kymmenen päivää jäljellä ennen kuin rahaa tulee tililleni seuraavan kerran.

Kolme lastani odottaa rattaissa. He ovat onneksi liian pieniä häpeämään.

Joudun hälyttämään sukulaisen paikalle. Kiitos tuntuu liian keveältä sanalta, kun hän kaivaa lompakkonsa esiin ja maksaa ostokseni.

200 euroa kuussa vaippoihin

Kun kolmosemme syntyivät kaksi vuotta esikoisen jälkeen, taloudellinen tilanteemme muuttui. Äkkiä perheessämme oli neljä pientä lasta. Se tarkoitti huimaa kulutuksen kasvua – ja teki nopean paluun töihin mahdottomaksi ajatukseksi.

Pahimmillaan pelkästään korvikemaitoihin kului noin 12 euroa vuorokaudessa. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, vaippoihin menee edelleen 200 euroa kuussa.

Kolmosemme kasvoivat vaatekoosta 44 kokoon 86. Hemmetin monta vaatetta.

Vauvavuotena kolme poikaamme kasvoivat vaatekoosta 44 kokoon 86. Se on hemmetin monta vaatetta.

Onneksi tuttavat ovat innokkaasti lahjoittaneet vaatteita lapsillemme. Minä olen jo tottunut hommaamaan omat vaatteeni seurakunnan ilmaisjakelusta. Monena päivänä olisimme syöneet pelkkää kaurapuuroa, elleivät lastemme isovanhemmat olisi avustaneet. Toistaiseksi he maksavat myös minun kuntosalini ja lasten muskarit.

Olen kertonut perheemme taloudellisesta tilanteesta avoimesti. Hyvän mielen ylläpitäminen rahattomana on vaikeaa, joten en aio kasvattaa taakkaani häpeilemällä.

Mummi maksaa synttärilahjat

Emme ole ainoa vähävarainen lapsiperhe. Arviolta hieman yli 126 000 suomalaista lasta asuu tällä hetkellä pienituloisessa perheessä. Pienituloisia ovat perheet, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia suomalaisten keskitulosta.

Meidän kuusihenkinen perheemme tarvitsisi yli 3 400 euron kuukausitulot noustakseen pois pienituloisten ryhmästä. Tällä hetkellä tulomme ovat noin 2 000 euroa kuukaudessa.

Tutkimusten mukaan vähävaraisten perheiden lapsilla tuntuu olevan muita suurempi riski syrjäytyä, alkoholisoitua, kärsiä mielenterveysongelmista ja tehdä rikoksia.

Se tuntuu karulta. Sellainenko minunkin lasteni tulevaisuus on?

Lastenpsykiatri Tytti Solantauksella on minulle lohduttavia sanoja. Tutkimustulokset ovat vain keskiarvoja.

– Jos vaikkapa 40 prosentilla menee huonosti, vielä 60 prosentilla menee hyvin, hän sanoo.

Tätä on joskus hankala muistaa, sillä uutisointi keskittyy yleensä ryhmään, joka herättää enemmän tunteita.

Tosiasia on, että vähävaraiselle on tarjolla erilaisia kokemuksia kuin paremmin toimeentuleville.

Mutta sitä en voi kieltää, etteikö tilipussi vaikuttaisi koko perheeseen. Minua on pelottanut se, miten taloudellinen tilanteemme lapsiimme vaikuttaa. Tosiasia on, että vähävaraiselle on tarjolla erilaisia kokemuksia kuin paremmin toimeentuleville.

Varakkaiden perheiden lapset pääsevät matkoille, huvipuistoon ja konsertteihin. Köyhimpien perheiden lapset eivät välttämättä pääse edes kaverisynttäreille, jos synttärilahjaan ei ole varaa.

Meillä onneksi silloinkin on tullut mummi apuun.

Tutkija Mia Hakovirta Turun yliopistosta on tutkinut nuorten murrosikäisten käsityksiä köyhyydestä.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että lapset liittivät köyhyyteen sosiaalisia ongelmia.

– Köyhempiä lapsia pidettiin arkoina, syrjäänvetäytyvinä ja he altistuivat kiusaamiselle. Varakkaimpien perheiden lapsiin liitettiin myönteisempiä piirteitä, Hakovirta kertoo.

Haluan ajatella tutkimustuloksen johtuvan siitä, että jo lapset näkevät vähävaraisemmat kaverinsa yhteiskunnasta opittujen kielteisten stereotypioiden kautta. Että tutkimustulos kertoo enemmän rikkaista vastaajista kuin köyhistä kohteista.

Mutta entä jos niin ei olekaan? Entä jos vähävaraisten perheiden lapset todella ovat arempia ja kiusatumpia kuin rikkaiden vanhempien jälkikasvu? Entä jos vanhempien ohut lompakko vaurioittaa lapsen itsetuntoa, kun hän jää vaille kokemuksia, jotka kasvattaisivat itseluottamusta, sosiaalisia taitoja ja avartaisivat maailmankuvaa?

Leikki on ilmaista

Tiedän, että lapselle voi tarjota huimasti kokemuksia olemattomallakin budjetilla. Metsään voi mennä ilmaiseksi, leikkiminen ei maksa mitään ja suurin osa kunnista järjestää lapsiperheille ilmaisia tapahtumia ja kerhoja.

Minä olenkin kuskannut lapsiani kerhoissa, ilmaisissa askartelupajoissa ja liikuntapäivissä. Kirjastosta lainaamme Pipsa Possut ja Tuhkimot yhä uudestaan.

– Perheen köyhyys on riskitekijä sille, että lapset kohtaavat vaikeuksia elämässään, mutta se ei ole suoranainen syy, Hakovirta lohduttaa minua.

Tärkeä tekijä on vanhempien jaksaminen.

– Jos vanhemmat uupuvat rahatilanteen alle, lapsella on suurempi todennäköisyys saada ikäviä vähävaraisuudesta johtuvia kokemuksia.

Hakovirran näkemyksiä puoltaa Nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heinon tekemä tutkimus köyhyyden vaikutuksista perheissä.

– Vanhempien uupumus ja näköalattomuus siirtyy helposti lapsille. Nuorilla se ilmenee esimerkiksi masennuksena ja runsaana alkoholinkäyttönä, Kaltiala-Heino sanoo.

Asenne periytyy

Huono rahatilanne kuormittaa, sen minäkin olen huomannut. Heikoimpina hetkinä olen miettinyt, että unelmointikin on turhaa, koska mihinkään – ei uusiin vaatteisiin, kampaajalla käyntiin, yhteiseen ravintolareissuun tai saati sitten isompaan kotiin, jossa olisi enemmän kuin kaksi makuuhuonetta – kuitenkaan ole varaa.

Rahan vähyys luo ulkopuolisen olon. Itselleni tilanne on näyttäytynyt yhteiskunnan sulkeutumisena: tarjolla olisi vaikka mitä kivaa puuhaa, mutta moni ovi on meiltä kiinni automaattisesti, koska niistä sisään astuminen maksaisi liikaa.

Onneksi perheellämme on tukiverkosto, ja onneksi köyhyys ei vielä ole tuhonnut kykyäni innostua asioista. Ilman niitä saattaisi olla vaikea nähdä tulevaisuutta.

Haluankin myös lasteni ymmärtävän sen, kuinka tärkeä on kyky nähdä asioiden valoisa puoli ja innostua siitä, mitä elämä eteensä tuo.

Mutta pikkuhiljaa alan ymmärtää, että pystyäkseni tähän minun täytyy pitää huolta itsestäni. Neljän pienen lapsen kanssa oma väsymykseni ja ärtyneisyyteni pulpahtavat helposti pintaan, ellen tunne voivani hyvin.

Elämänasenteella voi olla lapselle paljon enemmän merkitystä kuin kukkarolla.

Oma aika voi kuulostaa kliseeltä, mutta sen merkitystä ei tule vähätellä. Vähävaraisuus periytyy helposti Suomessakin, mutta niin periytyy myös elämänasenne.

Jälkimmäisellä voi olla paljon suurempi merkitys lapsen onnellisuudelle kuin taloudellisella tilanteella.

Aiemmin oma aika tarkoitti minulle reissua New Yorkiin. Nykyisin omaa aikaa on vaikkapa tunnin reissu kirpparille yksin tai puolen tunnin hiljainen iltalenkki.

Mukana tulee äreys

Jännitän sitä päivää, kun lapsemme ymmärtävät, mitä vähävaraisuus tarkoittaa. Tytti Solantauksen mielestä lasten kanssa kannattaakin keskustella, jos perheellä on taloudellisesti tiukkaa.

Mitä tehdä, jos lapsi kinuaa kaupassa vaikkapa rattikelkkaa, johon perheellä ei ole varaa?

– Ainakaan lapselle ei saa äreästi tokaista, että ei meillä sellaiseen ole varaa, Solantaus kertoo.

– Ja kun lapsi tuntee surua siitä, että toive ei toteudu, ei hänelle saa olla vihainen vaan häntä tulee lohduttaa. Tärkeää on opettaa, että tilanteessa voi mennä eteenpäin. Lapsen kanssa voi pohtia, voisiko kelkan tilalle ostaa vaikkapa edullisemman liukurin.

Solantaus korostaa muutenkin keskustelun tärkeyttä – ja sitä, että rahahuolet kohdattaisiin asioina ilman suuria tunneryöpsähdyksiä.

Käytännössä tämä on kuitenkin hankalaa. Vähävaraiselle rahattomuus ei ole vain asia muiden joukossa. Se tuntuu koko kehossa. Minusta se on tuntunut epäonnistumiselta, pelolta ja huonommuudelta.

Rahahuolten mukana perheitä koettelee usein joukko muitakin haasteita.

– Yksi iso asia, joka yleensä rakentuu perheissä rahahuolten ympärille, on vanhempien riitaisuus, Solantaus sanoo.

Ja ymmärtäähän sen. Kun energia menee siihen, että arpoo mihin ruokaan on varaa ja saako asunnon maksettua tässä kuussa, ärähtää kumppanillekin herkästi.

– Stressi näkyy ärsytysherkkyytenä. Olisikin tärkeää, että vanhemmilla olisi mahdollisuus istua kahdestaan alas ja neuvotella raha-asioista.

Ei mitään hävettävää

Kun lapsemme pian ovat kaikki päivähoidossa, perheemme taloudellinen tilanne kohentuu hiukan.

Rikastumaan tuskin pääsemme. Yritämme kuitenkin tarjota lapsillemme samoja kokemuksia ja harrastuksia kuin varakkaampien perheiden lapset saavat. Tingimme sitten jostain muussa, kuten asuinneliöistä – ja minun vaatteistani.

Haluan lasteni oppivan, että unelmat on mahdollista toteuttaa.

En halua lapsilleni köyhän identiteettiä. Haluan heidän oppivan, että unelmat ovat mahdollisia toteuttaa.

Elämässä on vaiheita, joissa vähävaraisuudelle ei välttämättä voi mitään. Tutkijoiden kommenteista kuitenkin opin, että lasten tulevaisuuden kannalta vähävaraisuus on osittain asennekysymys.

Jos minä jaksan pysyä myönteisenä ja kykenen tarjoamaan lapsille kokemuksia rahanpuutteesta huolimatta, ei huono rahatilanteemme välttämättä ole heille niin iso uhka kuin pelkään.

Parhaina hetkinä ajattelen, että vähävaraisuudesta on jopa iloa – ainakin lapsemme oppivat kierrättämään! Itse opin käyttämään luovuutta yrittäessäni taiteilla lapsilleni samoja harrastusmahdollisuuksia ja kokemuksia kuin varakkaampien perheiden lapset saavat.

Olen myös oppinut, että köyhyydessä ei ole mitään hävettävää. Vaikka lompakkoni olisi tyhjä, tarvitsevat lapseni äidin, joka voi hyvin. Sellainen äiti on heille paras esimerkki.

yksi lapsi köyhille

Vanhempainvapaa romutti talouden: ”Jännitän sitä päivää, kun lapsemme ymmärtävät vähävaraisuuden”

Ei saisi hankkia lapsia liikaa, jos ei pysty tarjoamaan heille suht. normaalia elämää. Itse synnyin köyhään perheeseen ja kiusaamista jatkui lukioon saakka. Yliopistolla samaa paskaa toisessa muotissa. Älkää tehkö niitä lapsia, jos teillä ei ole niihin varaa. Mielummin yksi tai kaksi lasta ja hieman paremmat vaatteet ja varaa kirjoihin. Köyhyydessä eläminen murrosiässä on yhtä h..vettiä.
Lue kommentti
Vierailija

Vanhempainvapaa romutti talouden: ”Jännitän sitä päivää, kun lapsemme ymmärtävät vähävaraisuuden”

Aivan totta tuo, että lapset omaavat asenteen ja näköalattomuuden ennemin kuin varsinaisesti vähävaraisuuden. Kasvoin köyhissä oloissa, mutta tajusin vasta aikuistuttua että se köyhyys oli näköalattomuutta, typerien valintojen sarja ja itsesäälissä kieriskelyä sekä tahallista köyhäilyä. Muistan kun halusin isot synttärit, niin äitini ja isoäitini yhdessä päivittelivät miten kamalan kalliiksi se tulee ja miten vain rikkaiden lapsilla on varaa. enemmän siinä satutti se asenne miten nyt ollaan...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.