Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Ruuhkavuosina rakkautta on, että haluaa jakaa arjen yhdessä.

Olen kuusivuotiaan kanssa pyörälenkillä, odotamme liikennevaloissa. Lapsi katsoo risteyksessä seisovia autoja ja sanoo: ”Äiti, tuon punaisen auton mies ja nainen ovat varmaan just rakastuneita.”

Kysyn, miksi hän niin arvelee, ja tytär vastaa. ”Koska ne juttelevat yhdessä. Ja tuolla naisella on huulipunaa. Niillä ei varmaan ole vielä lapsia.”

Auts. Onneksi valo vaihtuu vihreäksi. Ei tarvitse selitellä, että kyllähän mekin isän kanssa jutellaan. Tänäänkin siitä, mitä syötäisiin ja onko pestäviä farkkuja, miten lakanat kuuluu niitä vetäessä taitella ja – no, noista nyt kumminkin.

Minäkin ihastuin ensimmäisenä mieheni silmiin, lempeisiin ja ruskeisiin.

Meidän Perhe on tehnyt yhdessä suomalaisten tutkijoiden kanssa suuren rakkaustutkimuksen, josta kerrotaan täällä. Kun luet, mistä rakkaus alkaa ja kuinka sitten käy, saattaa moni asia kuulostaa tutulta.

Minäkin ihastuin ensimmäisenä mieheni silmiin, lempeisiin ja ruskeisiin. Ehkä ne periytyisivät lapsillemme, mietin salaa aika pian. Kun paljon myöhemmin vihdoin saimme ensin yhden ja sitten toisen sinisilmäisen tyttären, kenenkään silmien värillä ei ollut enää väliä. Lempeydellä oli.

Ruuhkavuosien rakkautta on, että haluaa jakaa arjen yhdessä: harrastuskuskaukset ja koekuulustelut, imuroinnin ja kaupassa käynnin, perjantaipitsat ja lauantaisaunat, asuntolainan ja univelan.

Silloin voi istua ilman huulipunaa autossa tai sohvalla tai missä vain. Olla hiljaa vain ja tietää, että toinen on ihan lähellä.

Meidän Perhe 10/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.