Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Ihanaa, että lapsella on ystäviä. Joskus he vain ovat hiukan rasittavia.

Ystävät tuovat lapsen elämään iloa ja opettavat sosiaalisia taitoja. Joskus he myös tarjoavat perheen aikuisille mahdollisuuden henkiseen kasvuun. Lukijat kertovat Meidän Perheen nettikyselyssä, mikä lasten ystävissä joskus hieman rasittaa.

1. Jääkaappi tyhjenee

”Käytöstapojen puute. On kohteliasta käyttää sanoja kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Ruokaa saa meillä ottaa tarjottaessa, mutta en pitänyt siitä, kun lapset tulivat suoraan pöytään pyytämättä ja tyhjensivät sen kiittämättä.”

”Herkkujen kerjääminen.”

”Se, kun käyttäydytään kuin omassa kodissa, käydään ruokakaapilla ilman lupaa. Metelöinti ja lelujen huono käsittely.”

”Rajattomuus. Jatkuva karkin syöminen.”

2. Liian sotkuista puolin ja toisin

”Todella likaiset sukat tai jalkapohjat ja märät ja kuraiset vaatteet, joille tulevat sisälle leikkimään.”

”Kommentoinnit kotimme siisteydestä.”

”Kierretään koti läpi ja tutkitaan paikkoja, käsitellään lapsen tavaroita kovakouraisesti ja varomattomasti.”

3. Vähän kunnioitusta, hei!

”Näsäviisastelu, vanhempien kunnioituksen puute.”

”Välinpitämättömyys meidän kodin säännöistä.”

”Kaksinaamaisuus: minulle hyvän kaverin esittäminen ja poissaollessani kiusaaminen. Esitetty ylipirteys ja ylisosiaalisuus.”

”Ärsyttää, jos kavereihin ei saa minkäänlaista yhteyttä. Jos he uskaltavat tavata ja tervehtiä ja juttelevat avoimesti asioista, kaikki on ok.”

4. Aikuista tarvitaan

”Välillä mietin, eikö kaverin perheessä opeteta yhdessä leikkimistä, empatiaa, kunnioitusta vanhempien ohjeita kohtaan.”

”Ihmettelen, miten monet vanhemmat kuvittelevat, että lapset voivat selvittää kaverisuhteensa keskenään eivätkä opeta kunnon mallia lapsilleen. Suomessa annetaan aivan liikaa vastuuta liian pienille ja jätetään lapset liian yksin.”

”Ärsyttää, jos kaverilla ei ole käytöstapoja. En silti puuttuisi kaverisuhteeseen sen takia.”

Mikä neuvoksi, kun kaveri rasittaa?

Arkisista ärsytyksistä huolimatta Meidän Perheen kyselyyn vastanneet olivat sitä mieltä, että erilaiset ystävät ovat rikkaus. Vanhempien tehtävä on niellä kiukkunsa ja yrittää opastaa lapsia reiluun ystävyyteen ja erilaisten kotien sääntöjen kunnioittamiseen.

Myös lasten yksinäisyyttä tutkinut kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila sanoo, että vanhempi tekee lapselleen karhunpalveluksen, jos rajoittaa kaverisuhteita oman ärsyyntymisensä takia. On lapselle hyväksi, että hän oppii tulemaan toimeen erilaisten persoonien kanssa.

Ikävän käytöksen taustalla voi olla muutakin kuin lepsu kotikasvatus. Aikuisen mielestä rasittavien tyyppien rajaaminen lapsen kaveripiiristä ulos saattaa vauhdittaa sellaisten lasten syrjäytymistä, joilla muutenkin on muita heikommat lähtökohdat.

Kuten eräs kyselyyn vastannut toteaa:

”Ystäviltään lapsi on oppinut: Kirosanoja. Uusia leikkejä. Kestämään pettymyksiä. Kiittämään kyydistä. Maistamaan uusia ruokia. Kikkoja tiettyihin peleihin.”

Sanalla sanottuna: elämää.

Vierailija

Tämä lapsen kavereissa ärsyttää

Sisarusten epäkunnioittava kohtelu häiritsee minua eniten. Omia lapsia ei ole, mutta muistan lapsuudestani lukuisia kertoja, kun veljieni railakkaat kaverit olivat suorastaan törkeitä minua, hiljaista hissukkaa kohtaan. Minun huoneeseeni tunkeuduttiin vaikka kielsin, minun pöytäni käytiin läpi ja sotkettiin laatikot, minun korvani juureen tultiin meluamaan kun yritin rauhassa istua omalla sohvallani, eikä kuunneltu kun pyysin läksyrauhaa. Yksi 8-vuotias näytti minulle keskisormea päin naamaa,...
Lue kommentti
Vierailija

Tämä lapsen kavereissa ärsyttää

Pidän lasteni kavereista (ilkeilijöistä eivät lapsenikaan pidä, joten eivät heitä kutsu ainakaan uudestaan), mutta täytyy myöntää, että joskus hirmuinen huutaminen ottaa pannuun. Muutamat kieroilutianteet ovat myös ällistyttäneet. Haluan todeta, että nimenomaan poikalapsia ovat olleet meillä vierailleet vedättäjä-peluri- oma tahto perille keinolla millä hyvänsä -tyypit. Useimmat käyttäytyvät ihan hyvin.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Presidentin kanslia

Presidentin puoliso rouva Jenni Haukio esiintyi seesteisenä Heidi Karjalaisen suunnittelemassa smaragdinvihreässä puvussa.

Presidenttipari odottaa esikoistaan, jonka lasketun ajan on kerrottu olevan helmikuussa. Viimeisellä raskauskolmanneksella oleva Jenni Haukio näytti valovoimaiselta ja hehkuvalta Ylen haastattelussa ennen Linnan juhlien alkua. Kun kättely alkoi, Linnan juhlien kommentaattori, pukusuunnittelija Jarkko Valtee kehui pukua eleettömäksi ja yleväksi. Helsingin Sanomat kertoo, että raskaana oleva Haukio pitää tauon kesken kättelyn.

Jenni on luottanut Linnan juhlien pukunsa aiemmin suunnittelija Sari Nordströmin käsiin, lukuun ottamatta vuotta 2012, jolloin puvun suunnitteli Paola Suhonen. Tänä vuonna Haukio teki yhteistyötä nuoren taiteen kandidaatin Heidi Karjalaisen kanssa, ja kyseessä on suunnittelijan ensimmäinen tilaustyö. Rouva Haukion suunnittelijavalintaan vaikutti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla.

”Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus”

– Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus, Haukio kertoi viime perjantaina.

Vauva.fin lukijat veikkasivat Jennin puvun pääväriksi sinistä tai valkoista, mutta suunnittelija Karjalainen yllätti valitsemalla Jennin ylle  smaragdinvihreää. Kauniisti laskeutuva puku kätki Jennin raskauden. Puvun kankaat on Helsingin Sanomien mukaan värjätty käsin. Puvussa on käytetty kaksipuolista silkkisatiinia ja habotaisilkkiä, joka on kiiltävä ja pehmeä silkkikangas.

Heidi Karjalainen kertoo tärkeintä suunnittelutyössä olleen mielenkiintoisen visuaalisen ilmeen löytämisen. Hän kertoo saaneensa puvun suunnitteluun laajat vapaudet.

– Tavoitteena oli löytää tuore näkemys juhlapukeutumiseen pukeutumisetikettiä ja perinteitä kunnioittaen. Halusin suunnitella ajassa kiinni olevan, arvokkaan ja elegantin puvun, joka poikkeaisi Jenni Haukion aiemmista puvuista, Karjalainen totesi presidentin kanslian tiedotteessa. 

Karjalainen on maisteriopiskelija Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa muotoilun laitoksella muodin pääaineessa. Heidi Karjalainen valittiin syyskuussa Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Toukokuussa hän saavutti toisen sijan Apolda European Fashion Award -kilpailussa Saksassa.

Kuva: Jonna Öhrnberg
Kuva: Jonna Öhrnberg

Juttua muokattu 6.12. klo 21.40, Paola Suhosen suunnitteleman puvun vuosiluku korjattu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Panu Pälviä

Sanna Stellan katsoo kaihoisasti kuvia lapsista, jotka nukahtavat ruokapöytään.

Olemme muuttaneet kahden viime vuoden aikana itsestä riippumattomista syistä kuusi kertaa. Ipanat ovat sopeutuneet muuttoihin hyvin. Heille koti on siellä missä pehmolelutkin ja ainakin yksi vanhemmista.

Joka ikinen kerta vain nukkuminen häiriintyy. Sopeutuminen kestää aikansa. Uudessa paikassa pitää miettiä, kuka nukkuu missäkin. Se on aina yhtä jännittävää. Ensimmäinen ilta, joskus toinen ja kolmaskin, menee hysteriassa, kun kaikki lapseni tutustuvat sängyn paikkaan. Sillä pitää pomppia, sinne pitää rakentaa maja ja sieltä pitää juosta pois. Ehkä jopa keskellä yötä.

Iltashow’n jälkeen emme herää koskaan samoilta rasteilta, joihin olemme nukahtaneet. Yleensä minä päädyn nukkumaan osittain sängyn ulkopuolella, osittain olkapään ja lonkan luiden päällä totaalisen jännittyneessä tilassa, kun muu porukka röhnöttää herroiksi sängyssäni limittäin. Yleensä kuopus, jonka vapaata sielua ei voi kahlita peitoin, dominoi tilannetta makaamalla äksänä kaikkien keskellä, potkien peitot pois sitä mukaa kun muut niitä yrittävät suojakseen haalia. Kukaan ei nuku hyvin, mutta kaikilla on turvallista.

Sillä mennään. Näissä tilanteissa haen lohtua siitä, että kyseessä on poikkeustila ja poikkeustiloilla on tapana loppua.

En minäkään pystyisi nukahtamaan, jos joku laulaisi nukkumatista toista tuntia putkeen.

Kolme ipanaani ovat kaikki täysin omanlaisiaan nukkujia. Nykyään esikoinen on jo sen verran iso, että hän nukkuu, kun nukuttaa. Muistan elävästi yhdenkin viikonlopun, kun nukutin häntä yhteensä seitsemän tuntia. Tyyppi ei nukahtanut millään. Kaikki muu oli paljon kivempaa.

Tosin nukuttamistekniikkani ei ollut kovin hyvä. En minäkään pystyisi nukahtamaan, jos joku laulaisi nukkumatista toista tuntia putkeen samalla selkääni hieroen.

Taisin käyttää kaikki nukutustemppuni ykkösen kanssa, koska kaksi seuraavaa lasta ovat saaneet tyytyä vähäisempään show’hun. Keskimmäinen nukahtaa aina mieluiten yksin etäällä muista, eikä juuri koskaan kömmi viereen. Kuopuksen kanssa menemme jo milloin mitenkin. Hyvä ratkaisu on se, joka toimii ja tuo tuloksia.

Seuraan kateudesta vihreänä vanhempia, jotka siirtävät nukkuvan lapsensa vaunuista omaan sänkyyn. 

Katson kaihoisasti netissä pyöriviä kuvia lapsista, jotka ovat nukahtaneet kesken ruokailun naama puurolautaseen sotkeentuneena. Ei meillä koskaan. Jos päivä on ollut pitkä ja olosuhteet jännittävät, niin loppukiri valveilla vedetään mieluummin äänekkäästi ja energialla.

Seuraan kateudesta vihreänä myös niitä vanhempia, jotka saavat lapsensa siirrettyä nukkuvana vaunuista omaan sänkyyn. Meillä pienikin olosuhteen muutos tarkoittaa välitöntä virkoamista.

Siispä istuskelen missä milloinkin nukkuvan lapsen vieressä. Toisinaan se aiheuttaa minussa levottomuutta, toisinaan osaan ottaa kaupan parkkihallissa kökkimisen zen-harjoitteena. Poikkeustilanteena, jota lapsiperhe-elämä on.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.