Kuvat: Pentti Vänskä
Kuvat: Pentti Vänskä

Kun Saga syntyi, Tove tunsi selvästi, että jokin hänen kehossaan meni rikki. Tove makasi vuoden verran suljetun oven päässä perheensä arjesta.

Sen ainoan kerran Tove Erholtz on suuttunut niin, että heittää jotakin seinään. On kesäkuu 2012 ja posti on tuonut Kelalta kirjeen. Toven saama kotihoidontuki karhutaan takaisin.

Tove on ollut selkäkivun takia vuodepotilaana, ja kunnan palkkaama ihminen on ollut auttamassa lasten pyllyjenpesuissa ja kotitöissä. Ensin tuli kodinhoitaja, mutta sitten kotipalvelun henkilöstöpulan takia muutamaksi kuukaudeksi tulikin lastenhoitaja.

Siksi lasten katsotaan olleen kunnallisen päivähoidon piirissä. Joten 1 630 euroa tälle tilille kiitos, eräpäivä ensi kuussa.

Tove katsoo ympärilleen. Kotona ei ole enää mitään myytävää. Sohva on myyty, jotta on saatu lapsille maitoa ja vaippoja. Stereot on myyty, samoin Toven Renault ­Laguna, rakas Hopeanuoli. Jopa Toven ja hänen ­miehensä Janin yhteiset harrastusvälineet, metsästyshaulikot ja Janin tekemä asekaappi, on myyty, ja puhelimet vaihdettu halvempiin malleihin.

1 630 euroa on mahdoton summa. Sellaista rahaa ei yksinkertaisesti ole.

Silloin Tove heittää ensimmäisen käteensä osuvan ­asian, sen halvan kännykän, päin kodinhoitohuoneen ovea.

Kipu vie jalat alta

Toven ensimmäinen synnytys lokakuussa 2008 oli vaikea. 24 kivuliaan tunnin jälkeen todettiin, että vauva ei laskeutunut, joten Samu syntyi lopulta sektiolla.

Kun Tove marraskuussa 2010 lähtee synnyttämään toista lastaan, hän on sopinut lääkärin kanssa etukäteen, että tällä kertaa sektiopäätös tehdään nopeammin, jos tilanne näyttää yhtään samalta.

Tieto ei vain kantaudu synnytyssaliin saakka. Tovesta tuntuu, että vauva juuttuu lantioon, mutta hänen pyyntöään sektiosta ei oteta vakavasti. Saga syntyy alateitse, ja Tove tuntee selvästi sen hetken, kun jotakin hänen kehossaan menee rikki.

Synnytyksen jälkeen tulehdusarvot nousevat rajusti. Joka paikkaan sattuu. Epäillään vaurioita maksassa, epäillään umpisuolta, mutta kivun syytä ei löydetä. Vasta kolme kuukautta myöhemmin selän magneettikuvauksessa huomataan paha välilevyn pullistuma. Siinä vaiheessa kipu on vienyt Tovelta kirjaimellisesti jalat alta.

Ensimmäisen selkäleikkauksen jälkeen häntä sattuu entistä enemmän. Operaatiossa on menty ensin väärään nikamaväliin, ja kaupan päälle tulee komplikaatio, selkäydinnesteen vuoto, joka aiheuttaa hirvittävän päänsäryn.

Jälkitarkastuksessa huomataan pullistuman uusiutuneen. Uusi leikkausaika on samalle kirurgille, mikä tuntuu Tovesta mahdottomalta ajatukselta. Lääkärin vaihtaminen ei onnistu, joten hän myy autonsa päästäkseen leikkaukseen yksityiseen sairaalaan.

Syrjässä lasten arjesta

Kamalimmat päivät ovat pyyhkiytyneet mielestä, mutta tämän Tove muistaa. Hän makaa yksin sängyllä luurit korvillaan. Kun sietämätön kipu vain jatkuu ja jatkuu, todellisuus on suljettava pois mielestä. Tens-lätkät tikuttavat selässä, kuulokkeissa soi Johanna Kurkelan Veitsen­terällä ja Pave Maijasen Elämän nälkä. Välillä hän lukee Harlekiini-kirjoja. Haastavampiin juonen kulkuihin ei pysty keskittymään.

Tove makaa vuoden verran näin, suljetun oven päässä perheensä jokapäiväisestä elämästä. Hän ei voi vaihtaa Saga-vauvalle vaippaa eikä nostaa kaksivuotiasta Samua syliinsä. Kun kipu on pahimmillaan, lapsia ei voi päästää edes sänkyyn viereen köllöttämään, koska patjan pompahtelu sattuisi liikaa.

Vaikka Tove kärsii kovimmat tuskat, myös Janin elämä on mullistunut.

Sagan ensiaskeleista tai ensimmäisistä sanoista ­Tovella ei ole mitään muistikuvaa. Samun kolmevuotissynttärit ovat hämärän peitossa. Olisi liian kauheaa ajatella, mitä lapset menettävät ja mitä hän itse menettää, joten ajatus on pakko työntää pois.

Jotta arki sujuisi edes jotenkin, Toven iäkkäät vanhemmat tulevat Helsingistä Kiuruvedelle hoitamaan lapsia. He majoittuvat Erholtzien pienen omakotitalon olohuoneeseen.

Kahdessa kuukaudessa kaikki väsyvät. Kun Janin työpaikalla lämpöpuuyrityksessä alkavat lomautukset, hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi, jotta voi jäädä hoitamaan lapsia edes viideksi viikoksi ansiosidonnaisella.

Vaikka Tove kärsii kovimmat tuskat, myös Janin elämä on mullistunut. Suuren osan ajasta hän hoitaa yksin lapset, kotityöt, kaiken. Vaimo on jossain kivun keskellä, eikä häntä voi edes halata.

Vuotta aiemmin ostetun omakotitalon edustalle suunniteltu katettu terassi jää rakentamatta, talon toinen pää puoliksi maalaamatta.

Ilo uunilohesta

Pääsiäinen 2012 on käännekohta. Tovelle löytyy vihdoin sopiva hermokipulääke, joka taltuttaa tuskan pahimman terän niin, että se on mahdollista työntää taka-alalle. ­Tove pääsee taas jaloilleen, pystyy kuntouttamaan itseään.

Sinä pääsiäisenä ei laiteta rairuohoja eikä maalata munia, mutta Tovella on juhlamieli. Miten iloinen voi ihminen olla siitä, että jaksaa laittaa perheelleen uunilohta ja karjalanpaistia? Hän ajattelee: jos pystyn tähän, pystyn elämään.

Lapset ovat pelastusrengas. Heidän takiaan jaksaa huonommatkin päivät.

Samalla on pakko tunnustaa, ettei selkä enää palaa ennalleen. Nikamaväliin on muodostunut arpikudosta, joka painaa hermoa. Kivun kanssa on vain opeteltava elämään.

– Vaikka pahimpina aikoina lasten ajatteleminen on sattunut eniten, juuri lapset ovat pelastusrengas. Heidän takiaan jaksaa huonommatkin päivät, Tove sanoo.

Sillä välin kun Tove on maannut suljetun oven takana, lapset eivät ole paljon kiukutelleet. Mutta kun hän pääsee jaloilleen, alkaa tapahtua. Samu on ollut aina peruskiltti lapsi, mutta reilun kuukauden ajan hän riehuu: hyppii sohvilla, yrittää hyppiä äidin päällä, karkailee. On pakko alkaa pitää ulko-ovia lukossa, ettei poika lähtisi omille teilleen.

– Juuri kun kaiken piti olla ihanaa, Tove huokaa.

– Mutta sillä tavallahan lapset tietysti toimivat. Pitää hakea uudelleen äidin rajat.

Tulevaisuus uusiksi

Pitkä sairastaminen näkyy myös perheen ­pankkitilillä. Lääkkeisiin, sairaalamaksuihin ja kuntoutukseen menee rahaa, eikä Janin trukkikuskin palkalla kateta kaikkea.

Kun posti tuo lisää laskuja, Tove ja Jani myyvät tavaroitaan ja säästävät rahaa leipomalla itse leipää, keräämällä marjoja ja kasvattamalla juureksia. Se väsyttää, mutta vaihtoehtoja ei ole. Toimeentulotukea ei heru, koska Janilla on työpaikka.

Tove on ennen lasten saamista työskennellyt myyjänä, mutta selkävamman takia niihin töihin ei ole paluuta. Tulevaisuus pitää miettiä kokonaan uusiksi. Kulttuurialan opiskelu kiinnostaisi, mutta selän takia pitkillä luennoilla istuminen ei onnistu. Entä mitä voi opiskella tarpeeksi lähellä Kiuruvettä? Esimerkiksi Kuopioon on selän kannalta liian pitkä ajomatka.

– Terveenä ei tarvitse miettiä tällaisia. Nyt on pakko miettiä ensin, mihin kroppa pystyy, Tove sanoo.

– Kun elämä muuttuu kertaheitolla, sopeutumiseen menee aikaa. Miten voin rakentaa itselleni mielekkään tulevaisuuden näistä lähtökohdista?

Keskelle näitä pohdintoja tulee se Kelan kirje, joka saa Toven menettämään malttinsa.

Ovelle ilmestyy sohva

Koottuaan puhelimen palaset lattialta – ihme kyllä se toimii edelleen – hän marssii tietokoneelle ja vuodattaa Face­bookiin suuressa tunnekuohussa, yhtään sensuroimatta, miten epäreilulta tuntuu, kun elämältä on mennyt pohja, eikä apua tunnu saavan mistään. Minulta on viety kaikki, hän kirjoittaa. Elämä, työ, harrastukset, lasten täysipainoinen hoito, perheen koon kasvattaminen.

Lääkäreiden papereissa häntä luonnehditaan ylisuorittajaksi ja itseään kohtaan armottomaksi. Miksi, Tove miettii. Siksikö, ettei voi jättää yksivuotiasta vahtimatta, jotta saisi itse levätä? Vai siksikö, että hoitaa kasvimaata, jotta perhe saisi ruokaa?

Kaiken tämän hän kirjoittaa, ja lisäksi antaa neuvon: Jos olet laskusi maksava ja työssäkäyvä perheenäiti, ÄLÄ VAAN MISSÄÄN NIMESSÄ MENE SAIRASTUMAAN!

Erholtzien ovelle alkaa ilmestyä tavaraa. Lastenvaatteita. Kuivamuonaa ja säilykkeitä.

Hetken hän miettii, uskaltaako painaa julkaise-nappulaa. Sitten painaa. Vielä samana päivänä alkaa viestien tulva. Ystävät kirjoittavat: Emme tienneet, että tilanne on noin paha. Tuntemattomat: Olen kokenut saman. Tai: Läheiseni on kokenut saman. Pidä sinä pääsi veden pinnalla.

Sitten Erholtzien ovelle alkaa ilmestyä tavaraa. Lastenvaatteita. Kuivamuonaa ja säilykkeitä. Sohva. Yhtenä ­päivänä ovikelloa soittaa siivooja.

Ystäväporukka on tilannut ja maksanut koko talon suursiivouksen lattiasta kattoon. Viestejä ja lahjoituksia tulee lopulta sadoilta ihmisiltä, tutuilta ja tuntemattomilta.

Miten ikinä voin kiittää heitä kaikkia, Tove miettii. ­Asiat järjestyvät sittenkin. Olohuoneessa on taas sohva. Kelan kanssa saadaan sovittua maksuohjelma.
Eräänä tiistai-iltana hän tarttuu viulukoteloon ja lähtee viihdeorkesteri Kilimun harjoituksiin.

Tove on soittanut viulua nelivuotiaasta ja on pitkään pitänyt musiikkia sydämen ammattinaan. Ennen sairastumistaan hän soitti säännöllisesti sekä ammattilais- että harrastajakokoonpanoissa. Selkävamman takia soittamiseen on tullut yli vuoden tauko, eikä keho ole entisensä. Ryhti on muuttunut, selän liikkuvuus ja lihaskunto romahtaneet.

Ensimmäisellä kerralla soittaminen on hirveää, mutta silti niin ihanaa, että sitä on pakko jatkaa. Yhdessä soittamisen riemu saa unohtamaan kivun edes hetkeksi.

Sitten Tove keksii: hän järjestää kiitoskonsertin.

Yleisö, joka nousee seisomaan

Marraskuun 13. päivän iltana 2012 Tove seisoo Kiuruveden kulttuuritalon konserttisalin ovella. Yli 300-paikkainen katsomo on täynnä. Kiuruveden Martat ovat tehneet lavasteet yhdessä yläkoululaisten ja nuorten työpajan kanssa. Toven siskot miehineen ovat rakentaneet valaistuksen, isä ja äiti ovat tulleet hoitamaan lapsia.

Molemmat orkesterit, harrastajaporukka Kilimu ja ammattilaiskokoonpano Sarcio ovat valmiina esitykseen. Tove kävelee sydän pamppaillen yleisön eteen ja kertoo, miksi konsertin nimi on Via Dolorosa.

– Kaikilla meillä on oma kärsimyksen tiemme. Yhdellä se on avioero, toisella lapsen sairastuminen. Jokaiselle tulee joskus eteen tilanne, kun koko elämä pitää rakentaa alusta asti uudestaan, ja silloin musiikki voi kantaa.

Konsertin loputtua yleisö nousee seisomaan, taputtaa ja huutaa.

Sitten hän soittaa koko kaksituntisen konsertin läpi, vaikka selkään sattuu.

Konsertin loputtua yleisö nousee seisomaan, taputtaa ja huutaa.

Vielä samana iltana Tove tietää, että tätä hän jatkaa, tavalla tai toisella. Konsertin suunnittelu on auttanut työntämään kivun taka-alalle. Elämässä on uudella tavalla mieli ja tarkoitus.

Hän ehdottaa kaupungin kulttuurisihteerille toisenkin konsertin järjestämistä. Se onnistuu, ja ­myöhemmin ­järjestyy myös projektityöntekijän paikka vuodeksi kulttuuri­sihteerin assistenttina. Se tuntuu enemmän lotto­voitolta kuin oikea lottovoitto.

Uusi tasapaino

Tove ajaa auton kotipihaan. Hän on saanut ostettua kulkupelin myymänsä tilalle, tosin käytetyn ja vanhemman mallin. Kodinhoitohuoneen oven takaa kuuluu huuto:

Äiti, äiti! Saga tietää, mitä kautta äiti yleensä tulee sisään.

Pienet käsivarret ojentuvat kohti tavalla, jota ei voi vastustaa. Tove koppaa tytön syliin, irvistää salaa ja peittää pehmeät posket suukkoihin. Kohta kolme täyttävä Saga ei vielä ymmärrä, että oikeastaan äidin ei kannattaisi nostaa häntä.

Toven on pakko säännöstellä voimiaan, vaikka se tuntuisi julmalta. Työssä käyminen ja viulun ­soittaminen ovat molemmat tärkeitä, koska ne auttavat unohtamaan kivun.

Useimpina päivinä hän tuntee olevansa onnekas.

Mutta soittotreenien jälkeen Tove on niin puhki, ettei pysty illalla pesemään lasten hampaita tai auttamaan ­yöpukujen pukemisessa. On pakko sanoa Janille, että tee sittenkin sinä.

– Ennen ajattelin aina ensin lapsia ja perhettä. Nyt on pakko ajatella ensin oman kropan jaksamista ja sitten vasta muuta. On pakko olla itsekäs.

Helppoa se ei tietenkään ole.

– Kaikkein vaikein asia on ollut, ja on edelleen, se, etten voi antaa lapsilleni sitä huomiota, mitä he tarvitsisivat, Tove sanoo.

Silti useimpina päivinä hän tuntee olevansa onnekas. On kipu, mutta on myös perhe, työ ja musiikki. Ja taas yksi päivä, jolloin äiti jaksaa olla jaloillaan.

Meidän Perhe 10/2013

Telttailu metsässä on lapselle mahtava seikkailu. Näillä ohjeilla koko perheen retki onnistuu.

Kirpeä syyssää ei haittaa, kun varusteet on valittu oikein. Valitse patikkareitti nuorimman kulkijan jaksamisen mukaan, jotta kaikille jäisi reissusta mukavat muistot. Jälkikasvua on turha yrittää houkutella metsään toistamiseen, jos heidän mielestään retki oli rämpimistä ikävässä maastossa itku silmässä.

1. Pakkaa oikein

Useimmiten aloittelijat pakkaavat liikaa tavaraa. Maisemat eivät jaksa kiinnostaa, jos kaikki energia hupenee ylipakattua reppua raahatessa. Ota mukaan vain ne asiat, joita oikeasti uskot tarvitsevasi. Pakkaa mukaan vaihtovaatteet kastumisen varalta ja muista, että pimeän tullen on aina kylmä.

2. Kerrospukeudu

Satsaamalla siihen, mitä puet päälle, voit pienentää vaihtovaatteiden kuormaa. Ihoa vasten tuleva vaatekerros on tärkeä, sillä se siirtää kosteutta ja pitää sinut lämpimänä. Kuorikerroksen taas olisi hyvä pitää kosteus ulkopuolella. Valitse ihoa vasten esimerkiksi merinovillaa. Kantorepussa tai -rinkassa matkustava vauva pärjää syyskelissä toppahaalarissa, joka toimii hyvin myös makuupussina päiväuniaikaan.

3. Uudelleen suljettavat muovipussit = paras ystäväsi

Pakkaa kaikki tavarat suljettaviin Minigrip-pusseihin. Jos sataa, reppu putoaa lampeen tai maitotetra menee rikki patikoinnin aikana, koko repun sisältö tulitikkuja myöten ei tuhoudu käyttökelvottomaksi. Lisäksi vaatteet on helppo pakata pusseissa ilmatiiviisti pieneen tilaan.

4. Varaudu kunnon eväillä

Ulkona ruoka maistuu. Pakkaa matkaevääksi keksejä ja pähkinöitä. Kauppojen valmiit smoothie- ja puuropussit ovat käteviä välipaloja. Grillimakkarapaketti pysyy viileänä, kun pakkaat sen jäähdytetyn vesipullon kanssa samaan pussiin. Vesi tietysti juodaan taukopaikalla.

Retkieväitä kannattaa maistattaa ensin kotioloissa. Etenkin retkeilykaupoissa myytävät veteen sekoitettavat pussiruuat saattavat olla lapsesta aluksi epäilyttäviä – ja kotimatka tyhjällä mahalla yhtä tuskaa.

5. Yksi kuppi per nenä riittää

Unohda kertakäyttöastiat ja muu hienostelu! Retkellä kaikki ruokailu tapahtuu kuupasta, josta juodaan kahvit ja maidot sekä syödään retkikeittimellä tai nuotiolla valmistetut mössöt ja makkarat. Muista, että kaikki, mitä viette luontoon, tulee myös mukananne takaisin. Yhden puukon ja parin mukin huuhtominen on huomattavasti helpompaa kuin roskasäkin roudaaminen.

6. Muista otsalamppu

Syksyllä hämärä hiipii leiripaikalle jo alkuillasta, ja kesäyössäkin on kurja suoriutua unisen lapsen puskapissattamisesta pelkän kuun valossa. Majoita retken pituus aina niin, että leiri on pystytetty ennen pimeää. Varaa myös lapsille omat valot – heistä on hauska tutkia kantoja ja koloja omilla lampuilla.

7. Panosta makuualustoihin

Teltan ja makuupussien lisäksi yöpymismukavuuteen vaikuttavat kunnolliset makuualustat. Lasten (ja itsesi) takia sijoita ilmatäytteiseen alustaan, joka on paksumpi ja mukavampi kuin perinteiset solumuovilärpäkkeet. Teltassa nukkuminen on lapsista muutenkin vähän epämukavaa, eikä kannata ottaa sitä riskiä, että kivi patjan alla pilaa koko porukan unet.

8. Huolehdi hygieniasta

Mukana kannettavaa vettä ei tuhlata käsien pesuun. Pakkaa mukaan käsidesi sekä kunnon tukko kosteuspyyhkeitä, joilla voit puhdistaa sekä kädet, naamat että peput tarvittaessa.

9. Jätä lelut kotiin

Jätä rinkasta pois lelut sekä varsinkin pelikoneet. Lapset ymmärtävät kohtalaisen mukavasti, että keskellä metsää ei ole wifiä – etenkin jos maltat jättää myös oman kännykkäsi reppuun. Kaikenikäiset lapset löytävät tekemistä luonnosta, kunhan he saavat ensin hetken marista, ettei täällä ole mitään tekemistä.

10. Varaa aikaa

Aikuisten retkeä varten on kohtalaisen helppoa laskea, kuinka pitkä matka päivän aikana taittuu tai kauanko leiriytymiseen menee aikaa. Pienten lasten kanssa aika kannattaa tuplata. Metsäpolun varrelta löytyy kiinnostavaa tutkittavaa tai pissalle pitää päästä hieman useammin, mikä metsässä on sekin oma operaationsa. Kiire ei kuulu rentouttavalle retkelle, joten valitse mieluummin lyhyempi reitti ja väljempi aikataulu.

+ Harjoittele telttailua

Jos aiotte yöpyä teltassa, sitä kannattaa harjoitella lasten kanssa etukäteen vaikkapa omalla pihalla tai olohuoneessa. Teltassa nukkuminen on vähän jännää, joten konseptiin kannattaa tutustua lähellä omaa sänkyä. Yöllä kaikki äänet kuulostavat telttakankaan läpi aivan erilaisilta kuin päivällä, eikä metsässä ole koskaan täysin hiljaista. Herkimmille lapsille saattaa olla hyvä idea ottaa mukaan kuulosuojaimet yöunien turvaamiseksi.

Aikuisten kannattaa treenata teltan pystytystä niin, että se tulee selkärangasta. Siinä vaiheessa, kun sadekuuro on kastellut koko porukan ja ilta alkaa hämärtyä, et halua enää tuhlata sekuntiakaan tappelemalla tukivaarnojen ja telttaköysien kanssa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Puolet suomalaisista ei pese käsiään tarpeeksi hyvin flunssakautena. Kannattaisi, sillä käsienpesu on tehokkain keino ehkäistä tartuntoja.

Vain joka viides suomalainen pesee kätensä niistämisen jälkeen. Loput 80 prosenttia siis levittävät käsissään flunssapöpöjä eteenpäin.

Luvut käyvät ilmi lääkäriasema Mehiläisen ja IROResearchin kyselytutkimuksesta. Sen mukaan yli puolet suomalaisista ei kiinnitä flunssakaudella riittävästi huomiota käsihygieniaan. Kannattaisi, sillä flunssien leviäminen aiheuttaa paljon riesaa. Pikkulapset saattavat sairastaa jopa kymmenen flunssaa vuodessa.

Kädet pitäisi pestä huolellisesti aina niistämisen ja vessassa käymisen jälkeen sekä ennen ruokailua.

Muistisääntö: Tuiki tuiki tähtönen

Mikä tahansa nopea huljautus ei riitä. Kunnolliseen käsienpesuun kuluu noin 20 sekuntia aikaa. Laula samalla kierros Aakkoslaulua, niin tiedät pesseesi tarpeeksi pitkään. Joululaulukaudella voit laulaa samalla sävelellä Tuiki tuiki tähtösen.

Tässä vielä tarkemmat ohjeet:

  1. Huuhtele kädet.
  2. Saippui kunnolla nestesaippualla.
  3. Hiero saippuaa sormien väleihin ja sormenpäihin, jotta myös kynsien aluset puhdistuvat. Muista myös kädenselät ja ranteet.
  4. Huuhtele huolellisesti. Jos olet tehnyt kaiken kunnolla, olet Aakkoslaulussa jo loppuvärssyissä.
  5. Kuivaa kädet puhtaaseen pyyhkeeseen.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.