Olen rakentanut vähitellen lasteni ympärille turvallisten aikuisten verkoston, Sari Helin kertoo.

 

"Esikoisemme Sisu syntyi Yhdysvalloissa, Washingtonissa. Olimme siellä Petrin työn takia, ja Sisu kasvoi pienestä pitäen kansainvälisyyteen. Hänen ensimmäinen lapsenvahtinsa oli togolainen Anais.

Turvaverkkomme maailmalla oli ohut. Ajattelin, että Suomeen palatessamme tilanne on toinen.

Viisikymppiset vanhempani asuivat synnyinkodissani Nokialla ja olivat innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Myös rakas isänäitini, tuolloin 75-vuotias skarppi karjalaismummo, asui lähistöllä. Kesäisin vietimme pitkiä aikoja Suomessa. Sisu muistaa vieläkin kalaretket isäni kanssa, mummoni karjalanpiirakat ja äitini hymyn.

Muutimme takaisin Suomeen Sisun ollessa nelivuotias.

Pian aloin odottaa Sissiä. Kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, juhannuksena 2008, isäni sydän petti ja hän kuoli yllättäen. Sen jälkeen elämä muuttui. Äitini sairasti syöpää, joka oli siihen saakka ollut hoidettavissa. Hänen jäätyään leskeksi syöpä villiintyi. Vuotta myöhemmin äiti oli jo saattohoidossa.

Vuoden verran suhasin junalla Helsingin ja Tampereen väliä, kävin katsomassa äitiä sairaalassa ja yritin hoitaa hänen asioitaan. Olin paljon viikonloppuja poissa, Petri hoiti kodin ja lapset Helsingissä. Aloin vihata junassa matkustamista – yhdistän sen yhä mielessäni menettämiseen ja suruun.

Mieleeni on jäänyt pitkäperjantai, jolloin lääkäri kertoi, ettei äidin hyväksi ole enää mitään tehtävissä. Petri, Sisu ja Sissi istuivat odottamassa uutisia sairaalan kahvilassa. Kun kävelin sinne pitkää, harmaata käytävää myöten en osannut surra omaa orpouttani. Mietin vain, miten kerron lapsilleni, että mummo kuolee nyt.

Kuukausi äitini hautajaisten jälkeen myös isänäitini menehtyi kompastuttuaan kotonaan. Yhtäkkiä edessä oli niin lapsuudenkodin tyhjennys ja myynti kuin isänäitini perinnönjakokin. Jouduimme keskelle perintöriitaa, ja surukseni suhteet isän puolen sukulaisiin katkesivat.

Menetimme hetkessä monta ihmistä, jotka olivat olleet erityisesti Sisulle tärkeitä. Koin, että minut ja lapseni hylättiin surumme keskelle.

Myös Petrin vanhemmat ovat jo kuolleet, joten lapsillani ei ole ainoatakaan isovanhempaa. Tuntuu luonnottomalta, että yksi sukupolvi puuttuu kokonaan. Elämässämme on tyhjä kohta. Sisua surettaa se, että hänen kavereillaan on mummolat, mutta hänellä ei. Sissi kyselee, että mikä mummola on, mitä siellä tehdään.

Tuntuu pahalta lukea keskustelupalstoilta perheistä, joissa riidellään siitä, että lapsi saa mummolassa liikaa karkkia. Pikkuasioista ei kannattaisi kehittää ongelmia, vaan iloita siitä, että lapsen lähellä on rakkaita pitämässä hyvänä.

Pikkuhiljaa olen tyhjyyden täytteeksi rakentanut lasteni ympärille turvallisten aikuisten verkoston. Siihen kuuluvat esimerkiksi heidän enonsa eli veljeni puolisoineen, äitini sisaret, Petrin aikuiset lapset perheineen ja pari perheystävää.Joulupöytämme ympäriltä puuttuvat monen läheisen kasvot. Yhtään tyhjää tuolia ei silti näy. Jokaisella istuu joku rakas."

Toimittaja ja Huono Äiti -bloggaaja Sari Helin, 46, asuu Helsingissä lastensa Sisun, 12, ja Sissin, 6, kanssa. Hänen puolisonsa on europarlamentaarikko Petri Sarvamaa. Perheeseen kuuluvat myös Petrin edellisestä liitosta syntyneet aikuiset lapset.

Kuva: Jaakko Lukumaa

Meidän Perhe 12/2014

Vierailija

Sari Helin: "Kunpa lapsillani olisi mummo"

Olen tyttäreni neljän alle 10-vuotiaan lapsen mummo. Olen ollut todella paljon heidän elämässään mukana. Hoitanut lapsia, siivonnut, auttanut paljon, myös rahallisesti. Muutimme mieheni kanssa jopa samalle paikkakunnalle, jotta olisin lähempänä heitä, mikäli tarvitsevat hoitoapua yms. Nyt tilanteemme on sellainen, että tyttäreni vihaa minua yli kaiken ja toivoo kuolemaani. Tähän tilanteeseen johti se, että 85-vuotias rattijuoppo ajoi yhden lapsenlapseni päälle, kun ylitimme suojatietä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.