Olen rakentanut vähitellen lasteni ympärille turvallisten aikuisten verkoston, Sari Helin kertoo.

 

"Esikoisemme Sisu syntyi Yhdysvalloissa, Washingtonissa. Olimme siellä Petrin työn takia, ja Sisu kasvoi pienestä pitäen kansainvälisyyteen. Hänen ensimmäinen lapsenvahtinsa oli togolainen Anais.

Turvaverkkomme maailmalla oli ohut. Ajattelin, että Suomeen palatessamme tilanne on toinen.

Viisikymppiset vanhempani asuivat synnyinkodissani Nokialla ja olivat innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Myös rakas isänäitini, tuolloin 75-vuotias skarppi karjalaismummo, asui lähistöllä. Kesäisin vietimme pitkiä aikoja Suomessa. Sisu muistaa vieläkin kalaretket isäni kanssa, mummoni karjalanpiirakat ja äitini hymyn.

Muutimme takaisin Suomeen Sisun ollessa nelivuotias.

Pian aloin odottaa Sissiä. Kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, juhannuksena 2008, isäni sydän petti ja hän kuoli yllättäen. Sen jälkeen elämä muuttui. Äitini sairasti syöpää, joka oli siihen saakka ollut hoidettavissa. Hänen jäätyään leskeksi syöpä villiintyi. Vuotta myöhemmin äiti oli jo saattohoidossa.

Vuoden verran suhasin junalla Helsingin ja Tampereen väliä, kävin katsomassa äitiä sairaalassa ja yritin hoitaa hänen asioitaan. Olin paljon viikonloppuja poissa, Petri hoiti kodin ja lapset Helsingissä. Aloin vihata junassa matkustamista – yhdistän sen yhä mielessäni menettämiseen ja suruun.

Mieleeni on jäänyt pitkäperjantai, jolloin lääkäri kertoi, ettei äidin hyväksi ole enää mitään tehtävissä. Petri, Sisu ja Sissi istuivat odottamassa uutisia sairaalan kahvilassa. Kun kävelin sinne pitkää, harmaata käytävää myöten en osannut surra omaa orpouttani. Mietin vain, miten kerron lapsilleni, että mummo kuolee nyt.

Kuukausi äitini hautajaisten jälkeen myös isänäitini menehtyi kompastuttuaan kotonaan. Yhtäkkiä edessä oli niin lapsuudenkodin tyhjennys ja myynti kuin isänäitini perinnönjakokin. Jouduimme keskelle perintöriitaa, ja surukseni suhteet isän puolen sukulaisiin katkesivat.

Menetimme hetkessä monta ihmistä, jotka olivat olleet erityisesti Sisulle tärkeitä. Koin, että minut ja lapseni hylättiin surumme keskelle.

Myös Petrin vanhemmat ovat jo kuolleet, joten lapsillani ei ole ainoatakaan isovanhempaa. Tuntuu luonnottomalta, että yksi sukupolvi puuttuu kokonaan. Elämässämme on tyhjä kohta. Sisua surettaa se, että hänen kavereillaan on mummolat, mutta hänellä ei. Sissi kyselee, että mikä mummola on, mitä siellä tehdään.

Tuntuu pahalta lukea keskustelupalstoilta perheistä, joissa riidellään siitä, että lapsi saa mummolassa liikaa karkkia. Pikkuasioista ei kannattaisi kehittää ongelmia, vaan iloita siitä, että lapsen lähellä on rakkaita pitämässä hyvänä.

Pikkuhiljaa olen tyhjyyden täytteeksi rakentanut lasteni ympärille turvallisten aikuisten verkoston. Siihen kuuluvat esimerkiksi heidän enonsa eli veljeni puolisoineen, äitini sisaret, Petrin aikuiset lapset perheineen ja pari perheystävää.Joulupöytämme ympäriltä puuttuvat monen läheisen kasvot. Yhtään tyhjää tuolia ei silti näy. Jokaisella istuu joku rakas."

Toimittaja ja Huono Äiti -bloggaaja Sari Helin, 46, asuu Helsingissä lastensa Sisun, 12, ja Sissin, 6, kanssa. Hänen puolisonsa on europarlamentaarikko Petri Sarvamaa. Perheeseen kuuluvat myös Petrin edellisestä liitosta syntyneet aikuiset lapset.

Kuva: Jaakko Lukumaa

Meidän Perhe 12/2014

Vierailija

Sari Helin: "Kunpa lapsillani olisi mummo"

Olen tyttäreni neljän alle 10-vuotiaan lapsen mummo. Olen ollut todella paljon heidän elämässään mukana. Hoitanut lapsia, siivonnut, auttanut paljon, myös rahallisesti. Muutimme mieheni kanssa jopa samalle paikkakunnalle, jotta olisin lähempänä heitä, mikäli tarvitsevat hoitoapua yms. Nyt tilanteemme on sellainen, että tyttäreni vihaa minua yli kaiken ja toivoo kuolemaani. Tähän tilanteeseen johti se, että 85-vuotias rattijuoppo ajoi yhden lapsenlapseni päälle, kun ylitimme suojatietä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula

Iirosta on hauskaa seurata matojen touhuja ja viedä niitä multaan turvaan, kun äiti tekee puutarhatöitä.

”En ole matojen pelastaja. Tai olen. Kun äiti kaivaa ja huutaa, että täällä on hieno, mä tulen ottamaan madon. Vien sen multaan turvaan.

Mullassa mato syö ja kakkaa. Se kasvattaa meidän herneitä.

Tiellä auto tai pyörä voi ajaa madon päälle. Madot ei osaa vielä varoa.

Toi iso on varmaan isä ja toi toinen äiti. Kohta ne varmaan sukeltaa. Onkohan niiden koti kaukana?

Käyn välillä tekemässä muuta ja tulen sitten taas seuraamaan niitä. Madot on aika hitaita. Mä olen nopea.”

Iiro, 4

Alaraajavammat ovat lasten jalkapallovammojen suurin yksittäinen ryhmä, sanoo professori Jari Salo.

Lasten loukkaantumisalttius kasvaa, kun treeneistä siirrytään peleihin, joissa vauhti ja loppuun saakka yrittäminen ovat kovemmalla tasolla.

Yleisimpiä lasten jalkapallovammoja ovat nilkkojen vääntövammat sekä eri puolille kehoa kohdistuvat kolhut. Myös päähän kohdistuu lukumääräisesti paljon vammoja, mutta ne ovat onneksi yleensä vaikutuksiltaan vähäisiä.

– Nyrjähdykset ja nivelsidevammat ovat yleisempiä tytöillä, murtumat puolestaan pojilla, Jari Salo kertoo.

Murtumat ja ruhjeet liittyvät usein kontaktitilanteisiin, kun taas nivelside- ja lihasvammat syntyvät kaatumisten yhteydessä ja suunnanvaihdoista. 

– Takareiden alue jää usein liian vähälle huomiolle. Sen vammat ovat nopeimmin kasvava ryhmä jalkapallossa. Kasvuiässä tilanteeseen tuo lisähaasteen reisiluun pituuskasvu, johon lihasten tulisi mukautua, Salo painottaa.

Rasitusvammojen taustalla usein kasvuun liittyvät tekijät

Lasten ja nuorten rasitusvammoissa ikä on merkittävä tekijä. Kasvavalla lapsella tai nuorella on useita kohtia, joissa luiden kasvutumakkeiden luutuminen ja jänteiden ongelmat ilmaantuvat tietyssä järjestyksessä ikävaiheiden mukaan, jos rasitus ylittää sietokyvyn. 

– Tyypillisiä rasitusvaivojen kohtia ovat mm. kantapääkivut sekä polvilumpiojänteen alaosan vaivat, kuvailee Salo.

Urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa lisää rasitusvammoja.

Spesifi lajikohtainen harjoittelu yhdistettynä vähentyneeseen yleiseen vapaa-ajan liikkumisen näyttäisi osittain selittävän rasitusvammojen yleistymistä. Toinen merkittävä tekijä on urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa.

– Useampaa lajia harrastavilla lapsilla rasituksen sietokyvyn rajan huomaaminen on usein vaikeaa, kun kussakin lajissa pyritään maksimoimaan siinä tarvittava harjoittelu. Tällöin ennaltaehkäisyssä korostuu vanhempien ja valmentajien yhteistyö myös eri lajien kesken, Salo toteaa.

Vammojen ennaltaehkäisy monen tekijän summa

Akuuttien pelitilanteessa syntyneiden vammojen ennaltaehkäisyyn ei ole oikotietä. Rasitusperäisiä vammoja voidaan vähentää oikeanlaisella harjoittelulla sekä huomioimalla lapsen kokonaistilanne. 

– Riittävän monipuolinen harjoittelu, alkulämmittelyt, palautumisen seuranta, tasapainoinen ravitsemus, lapsen kuuntelu sekä maltti olla pois rasituksesta, jos ilmenee viitteitä rasitusperäisestä vammasta ovat hyviä keinoja vammojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen.

Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

Lapsi ei vielä tunne omaa kehoansa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jolloin harrastuksessa mukana olevien aikuisten rooli korostuu. Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

– Treeniohjelma on hyvä rakentaa monipuoliseksi: nuorille ei kannata suunnitella liiaksi voimaharjoitteita ja alakouluikäisille lapsille on tärkeä mahdollistaa eri lajien kokeilu lapsen näin halutessa. Myös joukkueen reilut pelisäännöt ovat lasten ja nuorten joukkuepeleissä tärkeässä roolissa, painottaa Koponen lopuksi.

Jos urheillessa sattuu - milloin lääkäriin?

  • Urheilukentällä aloitettu perinteinen kylmä-koho-kompressio -hoito on hyvä ensiapu.  
  • Päävammojen osalta on tärkeä selvittää, onko lapsi ollut tajuttomana tilanteen jälkeen. Jos lapsi on hetkenkin tajuttomana tai päävamman liittyy muistikatko, lääkärin arvio on tarpeen.
  • Akuuteissa vammoissa on hyvä lähteä lääkäriin, jos lapsi ei pysty käyttämään loukkaantunutta raajaa, raaja on epämuotoinen, kipu on kova tai kyseessä on avovamma. 
  • Rasitusvammoissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, jos vammoihin liittyy lepokipua, aiempi vaiva pahenee akuutisti tai tilanne pitkittyy harjoittelutausta huolimatta.

Lähde: Mehiläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.