Kuva: Jenni Rinkinen
Kuva: Jenni Rinkinen

Pitkä haudutusaika mehevöittää perunan.

Lohiperunalaatikko on superhelppo arkiruoka. Laatikko vaatii pitkän haudutusajan, joten ihan viideksi sitä ei saa valmiiksi.

Ainesten määrää voi vaihdella vuoan koon mukaan. Tähän laatikkoon käytin laakeaa vuokaa, johon tuli kalaa ja perunaa vain yhdet kerrokset.

  • 10 perunaa
  • 900 g lohta
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 5 dl maitoa
  • suolaa
  • voita vuoan voiteluun ja laatikon päälle

Kuori perunat ja lohko ne kolmeen neljään osaan. Ruodi lohi ja poista nahka. Paloittele kala isoiksi lohkoiksi.

Voite vuoka ja jätä pohjalle voinokareita. Lisää lohipalat ja purista päälle sitruunan mehu. Rouhi pinnalle suolaa. Lisää perunat. Kaada päälle maito ja viimeistele pinta voinokareilla.

Kypsennä laatikkoa noin puolitoista tuntia 175 asteessa. Painele perunoita kypsentämisen aikana, jotta maito peittää ne koko ajan.

Anna hautua vielä jälkilämmössä puolisen tuntia. Jos laatikon pinta uhkaa ruskistua liikaa, suojaa foliolla.

Toimitussihteeri Jenni Rinkinen kokkaa useimmiten kasvis- ja kalaruokaa. Apuna häärää nelivuotias lapsi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.