Kuva: Jenni Rinkinen
Kuva: Jenni Rinkinen
Kuva: Jenni Rinkinen
Kuva: Jenni Rinkinen

Herkullinen kuivakakku käy synttäritarjoamisesta.

Lapsi täytti tammikuun alussa viisi vuotta. Synttäreitä juhlittiin monta kertaa ja lapsi sai itse toivoa, millaiseen kakkuun kynttilät milläkin kerralla laitettaisiin.

Isovanhempien kanssa vietettävään juhlaan toiveissa oli tiikerikakku. Tein sen tällä kertaa kolmeraitaisena, koska halusin kokeilla herkulliselta kuulostavaa Iloisen oikaisijan kinuskitiikerikakkua.

Kolmen raidan kakku

  • 250 g voita
  • 2 1/2 dl sokeria
  • 3 munaa
  • 3 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta

raidat

  • 2 rkl itse puristettua appelsiinimehua
  • 2 rkl tummaa kaakaojauhoa ja 0,5 dl maitoa
  • 2 dl valmista kinuskikastiketta ja 0,5 dl vehnäjauhoa

Voitele ja jauhota rengasvuoka. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen samalla hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää seokseen.

Jaa taikina kolmeen osaan ja sekoita raidat. Kaada vuokaan ensin vaaleaa taikinaa, sitten tummaa, sitten kinuskia ja lopuksi vielä vaaleaa.

Riko kakun pinta vetämällä taikinaa ylös alas kakkuvuoan pohjasta asti.

Paista kakkua 175 asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia.

Lapsi koristeli kakun itse kiinnittämällä marmeladin puolikkaat valmiilla sokerikuorrutteella silmiksi ja nenäksi. Korviksi kelpasivat jäätelötötteröt. Lopputulos näytti lähinnä hölmöltä ilvekseltä, mutta lapsi oli tyytyväinen.

Toimitussihteeri Jenni Rinkinen kokkaa useimmiten kasvis- ja kalaruokaa. Apuna häärää viisivuotias lapsi.