Yhteisen pöydän ääreen kokoonnutaan usein. Tällä kertaa isäntänä Ahmed, pöydän ääressä Lauri, Aatu, Iida ja Ali. Kuvat: Johanna Kokkola
Yhteisen pöydän ääreen kokoonnutaan usein. Tällä kertaa isäntänä Ahmed, pöydän ääressä Lauri, Aatu, Iida ja Ali. Kuvat: Johanna Kokkola

Ola perheineen pakeni Irakista. Hilkka perheineen kutsui heidät omakotitalonsa yläkertaan asumaan. Kun tulevaisuudesta ei tiedä, on keskityttävä tähän hetkeen.

Pöytään katetaan leipää, voita, teetä ja kahvia. Ruisleivässä maistuu rouhea riihi, ja sen on leiponut Aatu Mehtätalo, 9. Litteässä khubz-leivässä maistuvat lempeä vehnä ja mausteet. Sen on leiponut Ola Abdulhussein Muhammed, 26.

Itäsuomalaisen pöydän ääressä kaksi lapsiperhettä haukkaa vuoronperään molempia leipiä.

Leipä saattaa olla erilaista, mutta ihmiset ovat samanlaisia. Sen Hilkka, 40, ja Lauri Mehtätalo, 41, perheineen ovat oppineet päätettyään vuosi sitten majoittaa kotiinsa turvapaikkaa hakevan irakilaisperheen.

Syksyllä 2015 Hilkka katsoo voimattomana uutisista, miten pakolaisveneet uppoavat Välimereen. On tehtävä jotain. On autettava edes jotakuta lapsista ja heidän vanhemmistaan.

Samaan aikaan jossakin päin Eurooppaa Ola peittelee väliaikaismajoituksessa nukkumaan 5-vuotiasta Janaa ja puolitoistavuotiasta Alia.

Janaa pelottaa. Ola selittää, että matka on vielä kesken, mutta lopulta päästään perille.

Janaa pelottaa. Ola selittää, että matka on vielä kesken, mutta lopulta päästään perille.

Perhe on ollut matkalla jo monta viikkoa. Lapset ovat istuneet lentokoneessa, veneessä, junassa ja bussissa. Käyneet nukkumaan melkein joka ilta eri paikassa.

Kun Mehtätalojen yläkerrassa asuva vuokralainen muuttaa muualle, Hilkka ja Lauri päättävät majoittaa kolmen huoneen asuntoon pakolaisperheen. Se on helppo tapa auttaa: yläkerrassa on hyvin tilaa pienelle perheelle. Mehtätaloja ei haittaa, vaikka vuokratuloja ei tule – kotimajoituksesta ei peritä vuokraa.

Vanhemmat arvelevat, että yhteisasuminen avaisi myös lapsille, Juholle, 15, Iidalle, 13, Oskarille, 12, ja Aatulle, 9, uusia ikkunoita maailmaan.

Lasten mielestä ajatus on hyvä. Kunhan yläkertaan muuttaisi suomea puhuva perhe. Ja kunhan lapset olisivat suunnilleen saman ikäisiä kuin he, ei enää aivan pieniä.

Tammikuisena lauantaina pihaan ajaa auto. Pian pihalla viipottaa kaksi pikkulasta, joista toinen puhuu arabiaa ja toinen ei vielä mitään.

Tapaamisen tarkoituksena on selvittää puolin ja toisin, voisiko yhteisasuminen toimia.

Hilkkaa jännittää. Tulisiko hän toimeen arabikulttuurin kanssa?

Hilkkaa jännittää. Tulisiko hän toimeen arabikulttuurin kanssa? Miten hän kestäisi, jos näkisi omassa talossaan, että nainen elää alistetussa asemassa?

Huoli hälvenee jo ensikohtaamisessa pihalla. Tuntuu jännällä tavalla tutulta. Olasta ja hänen miehestään Ahmedista välittyy lämpö. Ei auto tuonutkaan heille mitään arabikulttuuria, vaan kaksi mukavaa aikuista lapsineen. Perheen, joka nyt vain sattuu olemaan kotoisin Irakista.

Pelien pelaaminen on mukavaa yhdessäoloa silloin, kun kaikki eivät ymmärrä toistensa kieltä. Jana tuulettaa, Lauri ja Iida kannustavat.
Pelien pelaaminen on mukavaa yhdessäoloa silloin, kun kaikki eivät ymmärrä toistensa kieltä. Jana tuulettaa, Lauri ja Iida kannustavat.

Pieni Ali juoksee edestakaisin yläkerrassa. Täällä on tilaa toisin kuin vastaanottokeskuksen yhdessä huoneessa. Ola ihastelee avaraa maalaismaisemaa talon ympärillä. Hän näkee ensimmäistä kertaa suomalaisen omakotitalon. Kotona Bagdadissa talot on rakennettu tiiviisti vieretysten.

Ahmed pelaa sählyä Aatun, Iidan ja Oskarin kanssa. Se sinetöi lasten mielipiteen: tervetuloa! Samaa mieltä ovat myös Hilkka ja Lauri.

Seuraavana lauantaina Lauri ajaa farmariautolla vastaanottokeskukseen Kiteelle. Auton takakonttiin sullotaan huomattava määrä muovipusseja. Niissä on ruokatarvikkeita ja vaatteet, jotka perhe on ehtinyt Suomeen tultuaan hankkia. Ahmed istuu etupenkille, Ola ja lapset taakse.

Sitten ajetaan kotiin. Hilkka on laittanut punajuurikeittoa ja rieskaa.

Lapset löytävät nopeasti yhteisen kielen: Aatu ja Jana puhuvat sekaisin arabiaa, suomea ja englantia. Ali puhuu omaa kieltään, jota kukaan ei ymmärrä.

Yhteiset tavat syntyvät, kun arkea eletään yhdessä.

Yhteiset tavat syntyvät, kun arkea eletään yhdessä. Ja juuri arki on Olalle ja Ahmedille luksusta.

– Täällä saamme elää normaalia elämää. Aivan toisenlaista kuin vastaanottokeskuksen yhdessä huoneessa. Ja täysin erilaista kuin Irakissa, Ola sanoo.

Menee aikansa ennen kuin Ola ja Ahmed uskovat, että lasten on turvallista leikkiä ulkona. Irakissa se ei olisi mahdollista. Nyt Ola ja Ahmed ulkoilevat lastensa kanssa vapaasti. Jana ja Ali viilettävät pitkin peltoja, läimivät sählyä ja keräävät munia pihan kanalasta.

Iltaisin talon alakerrassa Hilkka ja Lauri seuraavat suomalaiskanavien uutisia. Yläkerrassa Ola ja Ahmed katselevat arabikanavia. Kun pommi räjähtää Bagdadissa entisen kodin lähellä, se ei luultavasti ylitä uutiskynnystä Suomessa.

Maailma näyttää erilaiselta eri kulmista.

Miten itse huolehtisin perheestä vastaavassa tilanteessa? Mitä jos me joutuisimme lähtemään niin kauas kotoa? Miten voi elää, kun tulevaisuudensuunnitelmia ei voi tehdä?

Kysymykset eivät jätä Hilkkaa rauhaan. Joskus ne valvottavat öisin.

Olan ja Ahmedin kautta Hilkka ja Lauri tutustuvat myös muihin turvapaikanhakijoihin. Päätöksiä oleskeluluvasta jännitetään yhdessä. Viime aikoina on kuulunut paljon huonoja uutisia. Se tuntuu kaikkien mielestä käsittämättömältä.

Niin tuntuvat välillä myös arkiset hankaluudet, joihin turvapaikanhakija törmää Suomessa. Turvapaikanhakijoiden talous pyörii käteisen rahan turvin. Se haetaan henkilökohtaisesti vastaanottokeskuksesta kuukausittain.

Ilman sosiaaliturvatunnusta ei voi tehdä töitä tai saada pankkitunnuksia. Ilman pankkitunnuksia ei voi maksaa laskuja.

Kun Jana saa esikoulusta koulukuvat, Laurin ja Hilkan pitää maksaa lasku, sillä kuvia ei voi lunastaa käteisellä. Jos Ahmed haluaa lähteä Helsinkiin arabikauppaan ostamaan elintarvikkeita, Laurin ja Hilkan täytyy varata paikka hänen puolestaan Onnibussiin, koska sen voi tehdä vain pankkitunnuksilla.

”Yhteiskuntaan kiinni pääsemistä ei ole tehty kovin helpoksi.”

– Turvapaikanhakijan elämä on täynnä tällaisia hankaluuksia. Yhteiskuntaan kiinni pääsemistä ei ole tehty kovin helpoksi, Lauri sanoo.

Ola ja Ahmed iloitsevat, kun Jana aloittaa esikoulun. Koko suku arvostaa koulutusta. Ola on opiskellut biologiaa, Ahmed lakia. Vastaan­ottokeskuksessa Ola toimi usein tulkkina, koska hän puhuu englantia.

Perheeseen kuuluu tiiviisti myös kolmas aikuinen. Olan äiti Jinan asuu yhä Bagdadissa. Hänelle soitetaan videopuheluita joskus kymmenenkin kertaa päivässä. Jos Jana ei usko äitiään, mummo komentaa puhelimitse.

Oikeastaan Janalla on kaksi äitiä. Hän kutsuu myös mummoaan äidiksi.

Oikeastaan Janalla on kaksi äitiä. Hän kutsuu myös mummoaan äidiksi.

– Kun Jana syntyi, opiskelin vielä. Äitini hoiti paljon Janaa. Niin isoäidit tapaavat tehdä Irakissa, Ola kertoo.

Viikonloppuisin Bagdadissa koko suku kokoontui aina mummon taloon. Ei enää. Serkut, sedät ja tädit ovat hajaantuneet eri puolille maailmaa.

Nyt Ola ja Ahmed opettelevat uuden maan tavoille. Nykyhetkeen keskittyminen on yksi keino selviytyä. Tekee liian kipeää ajatella kaikkea sitä, mikä on jäänyt taakse.

He haluavat kokeilla kaikenlaista, mitä Mehtätalot ehdottavat. Syksyllä Ahmed hakkaa halkoja koko vuoden tarpeiksi.

– Se on erinomaista treeniä, hän kehuu.

Hän käy kalassa Oskarin kanssa ja kesäyönä teltassa hän nukkuu sikeämmin kuin koskaan.

Irakissa aikuiset naiset eivät pyöräile, mutta Itä-Suomen maaseudulla se on välttämätöntä, jos mielii päästä neljän kilometrin päähän bussipysäkille.

Ola leipoo suomalaista rieskaa, poimii vattuja hyttysiä kuhisevassa pusikossa ja saa takaisin lapsuudesta tutun taidon. Irakissa aikuiset naiset eivät pyöräile, mutta Itä-Suomen maaseudulla se on välttämätöntä, jos mielii päästä neljän kilometrin päähän bussipysäkille.

Iidan vanhan Jopon satula lasketaan niin alas, että jalat yltävät maahan. Aluksi Ola vinkuroi pyörällä hiekkatien laidasta laitaan. Sitten alkaa sujua.

Hilkka opettaa Olalle joogaa. Ola neuvoo Hilkalle, mitkä yrtit ja mausteet helpottavat kuukautiskipuja.

– Minulle tuli hämmästyttävän nopeasti olo, että meillä on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä, Hilkka sanoo.

Ola (vas.) ja Hilkka ovat huomanneet, että heillä on paljon  yhteistä. Molempia kiinnostavat esimerkiksi puhdas ruoka  ja kasvilääkintä.
Ola (vas.) ja Hilkka ovat huomanneet, että heillä on paljon yhteistä. Molempia kiinnostavat esimerkiksi puhdas ruoka ja kasvilääkintä.

Kulttuurierot tuntuvat arjessa vain vähän. Sen verran, ettei Hilkka enää viipota saunan jälkeen alasti pihalla, kuten hänellä aiemmin oli ollut tapana.

Lauri puolestaan muistaa pitää enemmän ääntä mennessään koputtelemaan Olan ja Ahmedin ovelle. Niin Ola ehtii peittää hiuksensa päähineellä ennen Laurin tapaamista.

”Ahmedin kanssa kättely ja halailu kuuluvat kuvioon paljon enemmän kuin suomalaismiesten kesken.”

– Tällaiset asiat ovat menneet luontevasti. Jossain vaiheessa tajusin, etten ole koskaan edes kätellyt Olaa, mutta Ahmedin kanssa kättely ja halailu kuuluvat kuvioon paljon enemmän kuin suomalaismiesten kesken, Lauri kertoo.

Vain paastokuukausi ramadanin aikaan Hilkkaa ja Lauria huolestuttaa. Vuoden 2016 ramadan sattuu kesäkuulle, jolloin päivänvaloa riittää lähes ympäri vuorokauden. Olaa ja Ahmedia ei paljoa näy. He eivät jaksa juuri liikkua kotoa, sillä syöminen ja juominen on sallittua ainoastaan kello 23–2 välisenä aikana.

Välillä Hilkka käy kurkistamassa, ollaanko yläkerrassa hengissä.

– Paastoon tottuu kyllä, Ola nauraa.

Talossa on entistä enemmän ääntä ja elämää. Ali on kaikkien lellikki. Välillä lapset ottavat yhteen niin kuin sisarukset, eikä Iida aina jaksa, kun Jana pyrkii isojen tyttöjen seuraan.

– Meidän lapsia turhauttaa, jos Jana ei noudata sääntöjä pihapelissä. Niissä tilanteissa on tarvittu aikuisia tulkeiksi, Hilkka kertoo.

Kesällä trampoliinille on jonoa. Olympiavuoden kunniaksi Aatu järjestää koko talon väelle kisat, lajeina muiden muassa korkeushyppy trampoliinilla ja sählygolf.

Ala- ja yläkerran väki tapaa toisiaan vähintään ohimennen päivittäin.

Ala- ja yläkerran väki tapaa toisiaan vähintään ohimennen päivittäin. Kattilaa tai kahvia lainataan puolin ja toisin. Hilkka ja Oskari ovat innostuneet opiskelemaan arabian alkeita. Ahmed ja Aatu lukevat yhdessä suomalaisia lastenkirjoja: Aatu saa hyvää harjoitusta lukemisessa, ja Ahmed oppii kieltä.

Kun Hilkka hankkii älypuhelimen, lapset – ja aikuisetkin – intoilevat Pokémon go -pelistä. Ola löytää yhden pokemonin keskeltä itäsuomalaista metsää. Sellaisia siellä ei olekaan ennen nähty.

Mehtätalot eivät uskalla ajatella, mitä tapahtuu, jos Ola ja Ahmed saavat karkotuspäätöksen. Siitä eivät Ola ja Ahmedkaan paljoa puhu, sillä paluu ei ole vaihtoehto. Lapsia ei voi kasvattaa pelon ja pommien keskellä.

On raskasta, kun elämässä on pause-nappula pohjassa.

On raskasta, kun elämässä on pause-nappula pohjassa. Tulevaisuutta ei voi suunnitella, siitä voi vain unelmoida.

Ola haluaisi perustaa oman ravintolan, joka tarjoaisi arabialaista ruokaa. Viime vuonna perheet järjestivät yhdessä ravintolapäivän Mehtätalojen olohuoneessa. Ola kokkasi koko viikon ja kestitsi 30 asiakasta seisovasta pöydästä. Syksyllä hän suoritti hygieniapassin.

Ravintolan lisäksi Olalla ja Ahmedilla on toinen, vielä suurempi haave. Tavallinen, rauhallinen elämä.

Jutun tekemisen jälkeen perhe sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta perusteluissa oli väärinkäsitys. Nyt he odottavat toiveikkaina uutta päätöstä. Ahmed on saanut töitä pizzeriasta.

Perheet

Sosiologi Hilkka Mehtätalo, 40, ja apulaisprofessori Lauri Mehtätalo, 41, antoivat kotinsa yläkerran irakilaisen turvapaikan hakijaperheen kodiksi. Mehtätaloilla on neljä lasta, Juho, 15, Iida, 13, Oskari, 12 ja Aatu, 9. Yläkerrassa asuvat nyt biologian kandidaatti Ola Abdulhussein Muhammed, 26, ja lakia opiskellut Ahmed Muhammed Abdulkhani, 29, sekä Jana, 6, ja Ali, 2.

Suvi Koivusalo haluaa auttaa ihmisiä, jotka kokevat olevansa muille kuin ilmaa. Siksi hän järjestää ilmaisen työpajan, jossa jokainen tulee nähdyksi.

Kaipuu tulla kunnolla nähdyksi. Sen tunteen Suvi Koivusalo tunnisti ja muisti, kun hän luki Meidän Perheen jutun näkymättömistä ihmisistä

Jutussa sadat suomalaiset kertovat, miltä tuntuu olla muille kuin ilmaa:

”Vetäydyn sosiaalisista tilanteista jo valmiiksi, koska en enää kestä sitä nöyryytystä.”

”Kuin ylläni olisi aura, että karttakaa tätä.”

Jutun luettuaan Suvi Koivusalo päätti järjestää ilmaisen improvisaatiotyöpajan auttaakseen näkymättömyyden tunteiden kanssa kamppailevia.

– Olen itse kokenut hetkiä, jolloin olen kovasti kaivannut tulla nähdyksi. Improvisaatio on omalta osaltaan auttanut tässä valtavasti. Sen takia haluan jakaa sitä kokemusta ja osaamista eteenpäin, näyttelijänä työskentelevä Koivusalo sanoo.

Työpajan ideana on saada ihmiset näkyviksi toistensa edessä, rakentaa luottamusta ja rohkeutta.

”Olen itse kokenut hetkiä, jolloin olen kovasti kaivannut tulla nähdyksi.”

– Toivon, että se antaisi lisävarmuutta ja avaimia muiden ihmisten ja uusien tilanteiden kohtaamiseen. Vaikka en voi luvata, että työpaja olisi tae jostain todella suuresta muutoksesta, voin kuitenkin luvata, että jokainen paikallaolija tulee nähdyksi ja kuulluksi, Koivusalo sanoo.

Työpaja järjestetään Helsingissä sunnuntaina 8.7. klo 13–16. Mukaan mahtuu 16 nopeimmin ilmoittautunutta.

Ilmoittaudu työpajaan tästä linkistä.

 

Vesirokkopotilaalla on ehdoton lentokielto, mutta miten toimia, jos lapsella on korvatulehdus? Lastenlääkäri Mari Hero vastaa. 

Kuume

Olemme huomenna lähdössä lentokoneella lomamatkalle, ja tänään lapselle nousi 38 asteen kuume. Voimmeko lentää kuumeisen lapsen kanssa?

”Jos lapsi voi hyvin ja hän jaksaa lentomatkan, voi lennolle lähteä huoletta. Jos kuumelääkkeet eivät auta tai yleiskunto on huono, on parempi jäädä kotiin. Aina, jos lapsen terveydentilaa on itse vaikea arvioida, on paras kääntyä ammattilaisen puoleen.

Yleensä tavallinen flunssa ei estä lentämistä, mutta jos lapselle ilmestyy vaikkapa näppylöitä, on tilanne tarkistettava. Vesirokossa on ehdoton lentokielto, eikä lasta saa viedä lentokoneeseen.

Lentoyhtiöillä voi olla erilaisia sääntöjä flunssaisena lentämiseen. Esimerkiksi pahimpana lintuinfluenssakautena henkilökunta saattoi mitata matkustajien lämmön varmuudeksi lähtöportilla, jotta koneeseen ei varmasti päässyt ketään, joka tartuttaisi koneellisen ihmisiä.”

Vatsatauti

Lapsi oksensi aamulla, ja illalla pitäisi lentää. Voimmeko lähteä oksentamisesta huolimatta matkalle?

”Monet lentoyhtiöt eivät ymmärrettävästi ota oksentavaa lasta kyytiin, sillä oksennustauti tarttuu erittäin herkästi. Kannattaa aina miettiä tapauskohtaisesti, voiko lennolle lähteä.

Isommalla lapsella oksentaminen voi liittyä matkajännitykseen.

Erityisesti jos oksennuspotilas on ihan pieni vauva, suosittelisin miettimään lähtöä muutamaan otteeseen. Se ei palvele ketään, jos kohdemaassa joutuukin suoraan lentokentältä etsimään sairaalan, jotta nestetasapaino saadaan kuntoon.

Jos kyseessä on vaikka isompi lapsi, joka oksentaa kerran, on mahdollista, että oksennus liittyy matkajännitykseen. 

Jos kuitenkin lentää oksentavan lapsen kanssa, on erittäin tärkeää muistaa nesteytys.”

Korvatulehdus

Lapsella todettiin tänään korvatulehdus, ja hän sai siihen lääkkeet. Voiko lapsi lentää huomenna, vai voivatko korvat vaurioitua?

”Korvatulehduspotilas voi lentää, mutta nousut ja laskut saattavat sattua korviin normaalia enemmän. Joissain tapauksissa korvatulehdusta sairastava voi tarvita matkalle lääkärin kirjoittaman lentoluvan. Espanjassa korvatulehduksesta kärsivä ei saa lentää ollenkaan. 

Pahimmassa tapauksessa tärykalvo voi  puhjeta lentokoneen painevaihtelun vuoksi. Voikin olla hyvä, että korvien tilannetta seuraa muutaman päivän ennen lennolle lähtöä ja katsoo, pureeko lääkekuuri. Korvatulehdus ei kuitenkaan itsessään ole este lentämiselle.”

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.