Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Jyystääkö lapsi kynsiään? Lue vinkit, miten tavasta voi päästä eroon.

Kynsien pureminen on ikävä tapa, josta on hyvä luopua ennemmin kuin myöhemmin. Tässä 6 keinoa, jotka auttavat pääsemään tavasta eroon.

1. Perustele, miksi pureminen ei kannata

Vaikka lapsi olisi pienikin, hänelle on hyvä kertoa, miksi kynsien pureskelu ei ole hyvä juttu. Kerro, että puremisesta on hyvä luopua nyt, koska mitä pidempään tapa jatkuu, sitä vaikeampaa siitä on päästä eroon. Selitä, että sormet voivat tulla kipeiksi ja tulehtua ja että pureskellut kynnet eivät näytä kovin näteiltä. Pidä tunnelma rauhallisena.

2. Helpota lapsen stressiä

Kynsien pureminen voi olla merkki stressistä. Etsi keinoja vähentää sitä. Jos lapsella on ollut elämässään isoja muutoksia, esimerkiksi päiväkodin aloitus, pohdi, miten voisit auttaa lasta selviytymään tilanteesta. Rauhoita arki ja anna lapselle riittävästi kiireetöntä yhdessäoloa. Voit myös järjestää päiviin rauhoittumishetken ja kuunnella yhdessä lapsen kanssa esimerkiksi rentoutus-cd:tä tai rauhallista musiikkia.

3. Palkitse onnistumisesta

Lapsi saattaa motivoitua palkitsemissysteemistä. Anna lapsen liimata tarra vaikkapa jääkaapin oveen kiinnitettyyn tauluun aina kun hän onnistuu olemaan purematta kynsiään aamu- tai iltapäivän, siis hyvänä päivänä kaksi tarraa per päivä. Kun lapsi on tienannut viisi tähteä, palkitse hänet kolikolla tai pienellä lahjalla. Muista myös aina kehua onnistumisista sanallisesti.

4. Ole realistinen

Jos lapsi jatkaa kynsien puremista, älä tee asiasta isoa numeroa äläkä koskaan vähennä jo ansaittujen tähtien määrää. Kerro lapselle rauhallisesti, että hän pärjää oikein hyvin ja että olet varma siitä, että hän onnistuu tienaamaan tarransa seuraavana päivänä.

5. Pysy positiivisella mielellä

Tiukkaan juurtuneen tavan muuttaminen voi viedä aikaa ja olla turhauttava kokemus. Onnistumisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että pysyt positiivisena. Uhkailusta tai suuttumisesta ei ole hyötyä, päinvastoin. Jos harmittaa, juttele tunteistasi puolisosi tai ystäviesi kanssa, älä lapsen kuullen.

6. Kokeile lakkaa

Voit myös kokeilla pahan makuista lakkaa, esimerkiksi Kynneliä, mutta vain, jos lapsi itse on kokeiluun halukas. Toinen keino on lakata lapsen kynnet niin hienon värisellä lakalla, että lapsi ei tahdo turmella kynsiään jyrsimällä niitä.

Lähde: Prima Baby & Pregnancy 5/2014

Lue lisää:

Näin helpotat lapsen stressiä

Miten eroon tutista

Vierailija

Onko lapsesi kynsien jyrsijä? Näin ikävästä tavasta pääsee eroon

Ohjeet ovat sellaista tätimäistä hyväntahtoista höpötystä. Puree tai ei pure kynsien räpeltäjään. Vaikeampaa on saada lapsi lopettamaan kynsien räplääminen, jos hän ei varsinaisesti pureskele kynsiään. Yllä olevista lässytyksistä 1, 3 ja 6 eivät toimi tässä tilanteessa, mutta ainahan kaikkea kokeilla kannattaal
Lue kommentti

Kiinnitä huomiosi siihen, että luistimen laatu ja koko ovat kohdallaan, ja hanki oikeat luistimet oikeaan tarkoitukseen. Näin luistelu on ilo!

Kauno- vai jääkiekkoluistimet? Päätöstä ei pidä tehdä sukupuolen perusteella, sillä tytöt voivat hyvin luistella hokkareilla ja pojat kaunoluistimilla. Alkuun kannattaa kuitenkin valita piikittömät luistimet eli hokkarit tai harjoitusluistimet. Piikittömän luistimen kanssa lapsi oppii potkimaan sivuille. 

Alkuun kannattaa valita piikittömät luistimet eli hokkarit tai harjoitusluistimet.

Tärkeää on, että luistimen varsi ei ole löysä ja että kenkä on oikean kokoinen. Koska luistin on tavallista kenkää tukevampi, joutuu kantapäätä yleensä painamaan voimalla ennen kuin jalka sujahtaa luistimeen. Korkeampivartinen taitoluistin tukee nilkkaa paremmin kuin jääkiekkoluistin.

Pyydä lasta nousemaan tukevasti seisomaan ja kävelemään hieman ympäriinsä. Kysy tai tunnustele, että liikkuuko jalka liikaa luistimessa. Luistimen ei kuuluisi tuntua irralliselta osalta, vaan tukea jalkaa ja tuntua kevyeltä. Kannattaa myös joustaa polvista ja pyytää isompaa lasta kertomaan, mihin varpaat tällöin liikkuvat: tämä on todellinen asento, jossa luistellaan. Jos luistellaan ulkona, villasukalle on hyvä varata tilaa. Hallissa ylimääräistä sukkaa ei tarvita.

Pidä nämä mielessä luistinta valittaessa:

  • Jalka tuntuu tukevalta luistimessa. Älä jätä luistimeen kasvunvaraa!
  • Varpaiden ja luistimen kärjen väliin noin yhden sentin rako.
  • Kantapään tulee olla tiukasti vasten luistimen kantakuppia, eikä kantapää saa nousta, kun luistimet ovat kiinni.
  • Nauhoja ei saa laittaa liian tiukalle jalkapöydän päällä. 
  • Nauhojen sitomisen jälkeen hyvä luistin tuntuu miellyttävältä.

Marketista saa taito- tai jääkiekkoluistimet noin 40–60 eurolla. Erikoisliikkeiden laadukkaampien taitoluistinten hinnat liikkuvat sadan euron molemmin puolin. Kirpputoreilta ja sporttidivareista voi saada luistimet todella edukkaasti. Aina kannattaa myös kysellä ystävä- ja tuttavaperheiden lasten vanhoja kierrätykseen. Satunnaiseen luisteluun voi hankkia huokeammat luistimet, kun taas jääkiekko-, taitoluistelu- tai ringette-harrastukseen kannattaa hankkia kestävät ja laadukkaat, hintatasoltaan kalliimmat l

Luistimia sitoessa hermot eivät kiristy, kun nauhat on leikattu oikean mittaisiksi. Luistimen ympäri nauhoja ei kannata vetää, silloin sidonnasta tulee turhan kireä. Jalkaterän päältä nauhat jätetään melko löysiksi, taitekohta tehdään tiukemmaksi. Nilkan ja varren väliin mahtuu muutama sormi.

Luistimen terän tulee myös olla terävä. Luistimet on hyvä teroittaa säännöllisin väliajoin, sillä tylsät luistimet eivät ole turvalliset. Kysy teroitusta jäähallilta, urheiluseurasta tai -liikkeestä.

Aluksi jäällä voi vain seisoa tai kaatuilla

Pienen lapsen kanssa kannattaa aluksi vain seisoa, kontata, opetella nousemaan ja kaatumaan – totutella jäähän ja luistimiin. Lapsen tarvitsee oppia olemaan terän päällä ja saada tottua luistimiin. 

Itse luistelun opettelu kannattaa aloittaa hiihtoliikkeestä: Jalkoja liikutellaan eteen ja taaksepäin. Kokeillaan, miten luistin liikkuu ja haetaan tasapainoa. Myöhemmin lasta ohjataan oikeaan luistelutekniikkaan menemällä lapsen taakse ja pitämällä lantion seudulta tukevalla otteella kiinni. Käsien on hyvä olla vapaat, jotta lapsen asento hakeutuu automaattisesti tasapainoiseksi.

Vanhempien ei kannata puskea lasta liikaa vaatimuksillaan eikä hermostua, jos edistystä ei ihan heti tapahdu. Jokainen oppii kyllä luistelemaan, omaan tahtiin.

Lähde:  Suomen Taitoluisteluliitto, MTV, Kuningaskuluttaja.

Lähde lomalla lähelle. Pyrähdys Tukholmaan tai Tallinnaan on nopsa reitti hiihtolomafiilikseen.

Tutkijan aarreaitta

Tekniikan museo, Tukholma. Lapsi muotoilee ilmaa, aikuinen maalaa silmillään. Se kaikki on mahdollista Tukholman Tekniikan museossa, joka on sekä museo että tiedekeskus ja kaikenkokoisten nerojen lempikohde. Loma-aikoina ekstraohjelmaa. Liput 10/15 e, keskiviikkoiltaisin ilmainen sisäänpääsy.

Syötävä elämys

Tai Boh, Tallinna. Tallinnan Vanhankaupungin laidalta löytyy idyllinen vihreä puutalo, jonka sisällä lymyää lumoava ravintolamaailma. Kekseliästä aasialaista ruokaa tarjoava ravintola hurmaa kaikenikäiset.

Mikä sisustus! Tai Bohissa riittää katsottavaa, ja ruoka toimii. Kuva: Tai Boh
Mikä sisustus! Tai Bohissa riittää katsottavaa, ja ruoka toimii. Kuva: Tai Boh

Luksusta laivalla

Vieläkö teinit saisi houkuteltua mukaan risteilylle? Eiköhän, jos luvassa muutakin kuin trubaduureja: Viking Gracella esiintyvät hiihtolomakaudella mm. Elastinen, Vesta ja Nikke Ankara. Vanhemmat nauttivat laivan moderneista tiloista.

Freesi Viking Grace kulkee Turun ja Tukholman väliä. Kuva: Viking Line
Freesi Viking Grace kulkee Turun ja Tukholman väliä. Kuva: Viking Line

 

Pala paratiisia

Aqua Spa, Rakvere. Tunnin ajomatka Tallinnasta, ja ollaan Viron parhaaksikin kehutussa kylpylässä. Vesipuiston perhelipulla (30–45 e) aikuinen pääsee käyttämään myös kuntosalia. Vesipedoille löytyy kaksi lastenallasta sekä liuta liukumäkiä.

Rakveren kylpylään on tunnin matka Tallinnasta. Kuva: Aqua Spa.
Rakveren kylpylään on tunnin matka Tallinnasta. Kuva: Aqua Spa.

Parhaat pomput

Zelluloosi Batuudikeskus, Tallinna. Sisäleikkipuistot, kyllä niitä löytyy Tallinnastakin! Jos sää on kurja, on vanhan tehtaaseen rakennettu huvipuisto loistopaikka viettää aktiivinen päivä. Pomppisiko ensin trampoliinilla, kiipeäisikö linnakkeeseen vai testaisiko taitojaan pelimaailmassa? Perhelippu 18 e.

Trampoliinikeskus sijaitsee vanhassa tehtaassa. Kuva: Zelluloosi batuudikeskus
Trampoliinikeskus sijaitsee vanhassa tehtaassa. Kuva: Zelluloosi batuudikeskus

 

Koti-Isi

Minne hiihtolomalla? 5 vinkkiä lapsiperheen lähilomalle Tukholmaan ja Tallinnaan

Äkkiä se 4 tuntia tulee täyteen. Aamulla lastenohjelmat riippuen monelta lapsi herää. Pikku-Kakkonen tunti ja sit iltapalalla jotain pientä katsottavaa. Tosin aamuisin tai iltapäivisin en torku / lepäile vaan elän hetkessä mukana tai teen jotain kotihommia. Itsellä ainakin et rajoitan lapseni telkkarin katselua.. Pitää ulkoilla myös ja leikkiä muita leikkejä.. En tiedä miten lapsi äitinsä luona katselee telkkaria, mutta minun luonani on isin säännöt.
Lue kommentti