Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Kummastakin saa energiaa, mutta toinen nostaa enemmän kolesterolia. Arvaa kumpi!

Näihin päiviin saakka on sanottu, että tyydyttynyt rasva nostaa kolesterolia. No, nyt ollaankin sillä kannalla, että rasvaa suurempi pahis on sokeri. Suomen Lääkärilehdessä julkaistussa artikkelissa todetaan näin: "Hiilihydraateilla on haitallisempi vaikutus kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhteeseen kuin millään rasvalla, edes voilla."

Samassa artikkelissa mainitaan, että kaikkein suotuisin vaikutus veren kolesteroliarvoihin on rasvoista rypsiöljyllä. Sen vaikutus rasva-arvoihin on parempi kuin esimerkiksi oliiviöljyllä tai voilla.

Tuorein tiedeuutinen tulee Uudesta Seelannista. American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että paljon sokereita ravinnostaan saavien veren rasva-arvot olivat korkeammat kuin vähän sokereita syövien. Kolesterolin lisäksi sokeri nosti myös tutkittavien verenpainetta. Asiasta uutisoi Suomessa uutispalvelu Duodecim.

Riittävästä rasvan saannista sen sijaan on hyötyä, varsinkin silloin, kun rasva korvaa niin sanotut höttöhiilarit, kuten sokerin ja valkoisen viljan. Rasva-arvot paranevat, vaikka sokerin vaihtaisi voihin, mutta vielä suurempi hyöty on, jos sen vaihtaa rypsiöljyyn.

Lihajalosteita sen sijaan ei kannata suosia.

Syö Hyvää -hankkeen nettisivustolta löytyy muuten mainio video elintarvikkeiden sisältämästä piilosokerista. Tiesitkö, että Viilis-purkki sisältää enemmän sokeria kuin suuri hattara? Huh!

Mutta kauniiksi lopuksi: älä käsitä väärin. Syön toki itsekin makeaa, hyvät hyssykät, todellakin syön! Mutta koska sokeri on nautintoaine, sen kanssa on oltava tarkkana ja pysyttävä kohtuudessa. Hyvä renki, huono isäntä.

Lue lisää Hyvää päivää -palstan juttuja:

Sokeri vanhentaa ihmisen ennen aikojaan

Gluteeniton ruokavalio – kannattaako se?

Pähkinöitä purtavaksi

Marianne Rautanen on Meidän Perhe -lehden toimitussihteeri, jolla on keittiönkaapissa seitsemän pussia pähkinöitä ja joka yrittää sinnikkäästi löytää kosmeettisen avun mustiin silmänalusiin.

Hyvää päivää -palsta päivittyy torstaisin.

Vierailija

Kumpi on pahempi, rasva vai sokeri?

Monipuolinen ja terveellinen ravinto ja /tai kotiruoka on pelkkä tyhjä fraasi, jota suurin osa suomalaisista ei edes ymmärrä. Esimerkiksi pasta, ruispala ja big mac ovat eri ruokia, mutta kaikkien pääraaka-aineena on sama ravinneköyhä vilja. Toinen haaste tulee ravintoaineiden imeytymisestä. Monen suomalaisen suoliston toiminta on kaukana optimaalisesta. Kun proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien saanti on optimaalista, niin elimistö polttaa rasvaa energiaksi (joko varastorasvaa taikka...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Soitimme Yliopiston almanakkatoimistoon ja selvitimme.

Halloweenia on vietetty Suomessa vuodesta 1950 lähtien. Kuitenkin tämä kaikkien vanhempien rakastama (köh, köh) karkkien ja kepposten juhla aiheuttaa joka vuosi saman sekaannuksen: koska halloweenia olisi oikeasti tarkoitus juhlia?

Yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen kertoo, että virallisesti halloweenin ajankohdasta ei ole tehty päätöksiä. Päivää ei ole myöskään esitetty almanakkaan kirjattavaksi juhlapäiväksi vaikkapa vapun tapaan.

– Ulkomailla halloweenia vietetään usein pyhäinpäivän aattona, eli 31. lokakuuta. Jos virallista päivää haluaa hakea, niin se olisi silloin tuo, Palviainen toteaa. 

Halloween on haluttu erottaa itse pyhästä, ja siksi halloweenia juhlitaankin usein lokakuun viimeisenä viikonloppuna. 

Suomessa pyhäinpäivän vietto vaihtelee kalenterivuosittain. Esimerkiksi tänä vuonna pyhäinpäivä osuu marraskuun ensimmäiselle lauantaille. Palviaisen mukaan meillä halloween on haluttu erottaa itse pyhästä, ja siksi halloweenia juhlitaankin usein lokakuun viimeisenä viikonloppuna. 

Mitä tästä voimme päätellä? Että tilaisuuksia halloweenin vietolle on yhtä monta, kuin halloweeniin sopivia pukujakin. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nappaa muksu kainaloon ja houkuttele katsomaan leffa, joka kolahti äitiin tai isään viime vuosituhannella. Nämä elokuvat toimivat yhä.

Valitsimme viisi hittileffaa 90-luvulta, jotka kelpaa katsoa nykylastenkin kanssa. Aloita vaikka kolmosesta, joka sopii perheen pienemmillekin. Kaikki leffat löytyvät Netflixistä.

1. Teinin kanssa: Clueless (1995)

Vieläkö muistatte Alicia Silverstonen, hetken 90-luvun kirkkaimpana teini-idolina säihkyneen näyttelijä- ja mallitähden? Silverstone jatkaa näyttelijänuraansa edelleen, mutta siitä huolimatta hänet muistetaan yhä parhaiten elokuvasta Clueless. Leffa oli 90-luvulla ilmiö jo varhaisteinien keskuudessa.

Clueless kertoo high schoolin suosituimmasta tytöstä Cherylistä, jonka pinnallinen elämä täyttyy shoppailusta, Nokia-kännykkään lörpöttelystä ja pojista. Kun kouluun tulee uusi ja vähän outo tyttö, keksii Cheryl muovata hänestä suositun, hänellä kun sitä näkemystä asiaan riittää.

Clueless on pinnalta aika tavallinen, hiukan höpsö teinileffa, mutta alta paljastuu ajan hengelle virnuilevaa satiiria. Sivuosissa nähdään nuoret Brittany Murphy ja Paul Rudd – sekä viimeistä huutoa oleva Nokia 232 -kännykkä.

2. Varhaisteinin kanssa: My Girl – Tyttöni mun (1991)

Yksin kotona -leffoista maineeseen ponkaissut lapsitähti Macaulay Culkin teki 90-luvulla koko perheen elokuvia liukuhihnalta. Yksi rakastetuimmista oli varhaisteini-ikää kolkuttelevista ystävyksistä kertova My Girl – Tyttöni mun.

Elokuvassa Culkin näyttelee kaikelle mahdolliselle allergista poikaa, jonka ainoa ystävä on yksinhuoltajaisänsä kanssa asuva tomera Vada-tyttö. He ovat kuin paita ja peppu, mutta pari he eivät ole. Vai olisivatko ehkä sittenkin? My Girl – Tyttöni mun vie katsojan suorinta tietä elämän kevääseen: on ihastumista, taianomainen ensisuudelma, murrosiän ihmeelliset oireet, vaikea vanhempisuhde ja traaginen kuolema.

3. Koko perheen naurutakuu: Mrs. Doubtfire (1994)

Muutama vuosi sitten kuollut näyttelijä Robin Williams jätti jälkeensä valtavan leffaperinnön, josta voi kaivella sopivaa katseltavaa kaikenlaisiin tilanteisiin ja mielentiloihin.  

Varsinkin 90-luvulla Williams teki hyvin menestyneitä koko perheen elokuvia, joiden parhaimmistoa edustaa Mrs. Doubtfire. Se on komedia isästä, joka näkee avioeron vuoksi lapsiaan vain harvoin. Mies päättää tavalla tai toisella päästä takaisin lastensa elämään. Niinpä hän pestautuu vaimonsa kotiapulaiseksi – herttaiseksi  täti-ihmiseksi naamioituneena, totta kai.

Mrs. Doubtfire käsittelee avioeroa ja sukupuolirooleja fiksusti ja lämmöllä – ja on kaiken lisäksi vielä hillittömän hauska!

4. Nostalgista fantasiaa: Jumanji (1995)

Kaipaatko aikaa, jolloin seikkailuelokuvat eivät olleet vielä pelkkää aivot turruttavaa tietokoneanimaatiotykitystä? Siinä tapauksessa Jumanji on sinun elokuvasi.

Fantasiaseikkailu kertoo salaperäisestä Jumanji-lautapelistä, jonka pelaamisessa on omat riskinsä. Elokuvan alussa nuori Alan-poika tulee imaistuksi pelin sisään ja jää sen vangiksi. Vuosikymmeniä myöhemmin peliä pelaavat sisarukset vapauttavat vahingossa aikuiseksi varttuneen Alanin (Robin Williams), mutta pääsevät samalla irti toinen toistaan hirmuisemmat viidakon pedot.

Jumanjissa on mukana jo jonkin verran tietokoneella tehtyjä tehosteita, mutta ne eivät ole varastaneet vielä koko show'ta. Pääosassa on ennen kaikkea jännittävä seikkailu. Williamsin rinnalla näyttelee nuori Hillary Duff.

5. Nyyhkyiltaan: Free Willy – Pelastakaa Willy (1993)

Yksi tunnetuimmista ihmisen ja eläimen ystävyydestä kertovista elokuvista on Free Willy – Pelastakaa Willy. Elokuva kertoo ongelmanuoresta Jessestä, joka jotuu sovittamaan graffitiharrastuksellaan yhteiskunnalle aiheuttamansa mielipahan yhdyskuntapalveluna vesipuistossa. Kaikkien yllätykseksi hankala poika ystävystyy tuittuilevan Willy-miekkavalaan kanssa. Jesse päättää tehdä kaikkensa vapauttaakseen ihmisten vangitseman Willyn.

Todellisuudessa Willyä esittänyt Keiko-valas koki masentavamman kohtalon, vaikka pääsikin maistamaan vapautta vuosien vesipuistoelämän jälkeen. Elokuvan suosion myötä paineet Keikon vapauttamiseksi kasvoivat. Ongelmana tosin oli, että pari vuosikymmentä vankeudessa elänyt valas oli jo ehtinyt unohtaa luontaiset vaistonsa ja saalistustaitonsa. Vuonna 1998 alkaneessa projektissa Keikoa valmisteltiin kuitenkin uuteen elämään vapaana valaana, ja lopulta se todella vapautettiin. Vuonna 2003 Keiko ajautui Norjan rannikolle kuolleena. Se oli kärsinyt aliravitsemuksesta ja ilmeisesti menehtynyt keuhkokuumeeseen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.