Tavarataidot-kirjan kirjoittaja kertoo parhaat vinkkinsä.

Jopa askartelut on mahdollista säilyttää ja hävittää sopuisasti, vakuuttaa Tavarataidot-kirjan kirjoittaja ja 2- ja 7-vuotiaiden lasten äiti Jenni Sarras. Hän antaa parhaat tavaranhallintavinkkinsä:

1. Älä karsi väkisin 

Lapset ovat yksilöitä. Toiset eivät kiinny omaisuuteen tai piittaa siitä yhtä paljon kuin toiset, ja he ovat iloisia pieniä konmarittajia. Minulla on kuitenkin kokemusta lapsista, jotka suhtautuvat hyvin intohimoisesti joka ikiseen keppiin ja muovikrääsään. Jos lapsi on tällainen kiintyjä ja takertuja, ei leluja kannata edes yrittää karsia väkisin.

2. Tee luopumisesta rutiini 

Joulua ja synttäreitä ei voi lopettaa, mutta niiden vastapainoksi on hyvä opetella kerran vuodessa tehtävää rutiinikarsintaa. Sen voi tehdä esimerkiksi kevät- tai syyssiivouksen yhteydessä. Rutiinikarsinnassa selvitetään, mitkä vaatteet mahtuvat vielä päälle ja mitkä lelut ovat niitä, joilla ei enää leikitä. Tämä tehdään toki lapsen ikäkausi huomioiden. Viisivuotias hahmottaa kyllä jo, että kun vaate on pieni, ei sitä voi enää pitää. Samalla tavalla hän ei tee enää nuppipalapelejä. 

Rutiinikarsimisen voi ajoittaa myös juuri ennen synttäreitä tai joulua. Sillä motivoin omia lapsiani; he tietävät, että lahjoja on kohta tulossa lisää ja näkevät itse, ettei esimerkiksi laatikoihin mahdu, ellei jotakin oteta ensin alta pois. 

Lasta voi motivoida myös hyväntekeväisyys, sillä ajatus siitä, että oma lelu päätyy toiselle lapselle, voi tuntua kivalta.

3. Toivo elämyslahjoja 

Isovanhemmilta, kummeilta ja ystäviltä ei tietenkään pidä viedä lahjan antamisen iloa. Voi kuitenkin toivoa enemmän elämyslahjoja, kuten leffalippuja, pääsyä konserttiin tai kiipeilypuistoon, mistä ikinä perhe pitääkin. Jo eskari- ja kouluikäiset ymmärtävät hyvin ainutkertaisen elämyksen päälle. Parhaimmillaan sellaisesta lahjasta voi tulla lapsen ja aikuisen yhteinen juttu, jossa aikuinen pääsee osalliseksi lapsen ilosta.

4. Rajaa askartelutulvaa

Valtava askartelumäärä on aikuiselle hyvä paikka auttaa lasta hahmottamaan tilaa. Se tapahtuu näin: valitaan esimerkiksi hylly, joka omistetaan pelkille askarteluille. Kun hylly täyttyy, on aika miettiä, mistä vanhasta askartelusta luovutaan. Samalla tilan rajallisuutta voi sanallistaa lapselle: ajattele nyt, jos säästäisimme kaikki sanomalehdet – eihän meillä kohta olisi paikkaa millekään muulle. Lapsi ymmärtää kyllä konkreettisen esimerkin: kaikki ei vain mahdu tänne. 

5. Ota vastuu 

Lapselle täytyy antaa perheessä sananvaltaa ja hänen kanssaan tulee neuvotella. Kuten missä tahansa vanhemmuuden asiassa, tavarahallinnassakin isän ja äidin tehtävänä on olla perheen aikuisia. Vanhempi päättää, mihin tilaa käytetään. Lapsilla on oma tilansa, mutta niin on myös aikuisilla ja aikuisten tavaroilla. Siksi aikuisen pitää olla se, joka sanoo, että kyllä kymmenen vessapaperirulla-askartelua on riittävästi. 

+ bonus: Entäpä kivet ja kepit?

Jos metsästä on kerta kaikkiaan pakko saada kantaa tavaraa kotiin, anna sen tapahtua. Jossain vaiheessa kivet ja kepit kuitenkin menettävät kiinnostuksensa ja unohtuvat eteiseen. Noin viikon päästä ne voi hävittää vähin äänin.

Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula

Iirosta on hauskaa seurata matojen touhuja ja viedä niitä multaan turvaan, kun äiti tekee puutarhatöitä.

”En ole matojen pelastaja. Tai olen. Kun äiti kaivaa ja huutaa, että täällä on hieno, mä tulen ottamaan madon. Vien sen multaan turvaan.

Mullassa mato syö ja kakkaa. Se kasvattaa meidän herneitä.

Tiellä auto tai pyörä voi ajaa madon päälle. Madot ei osaa vielä varoa.

Toi iso on varmaan isä ja toi toinen äiti. Kohta ne varmaan sukeltaa. Onkohan niiden koti kaukana?

Käyn välillä tekemässä muuta ja tulen sitten taas seuraamaan niitä. Madot on aika hitaita. Mä olen nopea.”

Iiro, 4

Alaraajavammat ovat lasten jalkapallovammojen suurin yksittäinen ryhmä, sanoo professori Jari Salo.

Lasten loukkaantumisalttius kasvaa, kun treeneistä siirrytään peleihin, joissa vauhti ja loppuun saakka yrittäminen ovat kovemmalla tasolla.

Yleisimpiä lasten jalkapallovammoja ovat nilkkojen vääntövammat sekä eri puolille kehoa kohdistuvat kolhut. Myös päähän kohdistuu lukumääräisesti paljon vammoja, mutta ne ovat onneksi yleensä vaikutuksiltaan vähäisiä.

– Nyrjähdykset ja nivelsidevammat ovat yleisempiä tytöillä, murtumat puolestaan pojilla, Jari Salo kertoo.

Murtumat ja ruhjeet liittyvät usein kontaktitilanteisiin, kun taas nivelside- ja lihasvammat syntyvät kaatumisten yhteydessä ja suunnanvaihdoista. 

– Takareiden alue jää usein liian vähälle huomiolle. Sen vammat ovat nopeimmin kasvava ryhmä jalkapallossa. Kasvuiässä tilanteeseen tuo lisähaasteen reisiluun pituuskasvu, johon lihasten tulisi mukautua, Salo painottaa.

Rasitusvammojen taustalla usein kasvuun liittyvät tekijät

Lasten ja nuorten rasitusvammoissa ikä on merkittävä tekijä. Kasvavalla lapsella tai nuorella on useita kohtia, joissa luiden kasvutumakkeiden luutuminen ja jänteiden ongelmat ilmaantuvat tietyssä järjestyksessä ikävaiheiden mukaan, jos rasitus ylittää sietokyvyn. 

– Tyypillisiä rasitusvaivojen kohtia ovat mm. kantapääkivut sekä polvilumpiojänteen alaosan vaivat, kuvailee Salo.

Urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa lisää rasitusvammoja.

Spesifi lajikohtainen harjoittelu yhdistettynä vähentyneeseen yleiseen vapaa-ajan liikkumisen näyttäisi osittain selittävän rasitusvammojen yleistymistä. Toinen merkittävä tekijä on urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa.

– Useampaa lajia harrastavilla lapsilla rasituksen sietokyvyn rajan huomaaminen on usein vaikeaa, kun kussakin lajissa pyritään maksimoimaan siinä tarvittava harjoittelu. Tällöin ennaltaehkäisyssä korostuu vanhempien ja valmentajien yhteistyö myös eri lajien kesken, Salo toteaa.

Vammojen ennaltaehkäisy monen tekijän summa

Akuuttien pelitilanteessa syntyneiden vammojen ennaltaehkäisyyn ei ole oikotietä. Rasitusperäisiä vammoja voidaan vähentää oikeanlaisella harjoittelulla sekä huomioimalla lapsen kokonaistilanne. 

– Riittävän monipuolinen harjoittelu, alkulämmittelyt, palautumisen seuranta, tasapainoinen ravitsemus, lapsen kuuntelu sekä maltti olla pois rasituksesta, jos ilmenee viitteitä rasitusperäisestä vammasta ovat hyviä keinoja vammojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen.

Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

Lapsi ei vielä tunne omaa kehoansa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jolloin harrastuksessa mukana olevien aikuisten rooli korostuu. Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

– Treeniohjelma on hyvä rakentaa monipuoliseksi: nuorille ei kannata suunnitella liiaksi voimaharjoitteita ja alakouluikäisille lapsille on tärkeä mahdollistaa eri lajien kokeilu lapsen näin halutessa. Myös joukkueen reilut pelisäännöt ovat lasten ja nuorten joukkuepeleissä tärkeässä roolissa, painottaa Koponen lopuksi.

Jos urheillessa sattuu - milloin lääkäriin?

  • Urheilukentällä aloitettu perinteinen kylmä-koho-kompressio -hoito on hyvä ensiapu.  
  • Päävammojen osalta on tärkeä selvittää, onko lapsi ollut tajuttomana tilanteen jälkeen. Jos lapsi on hetkenkin tajuttomana tai päävamman liittyy muistikatko, lääkärin arvio on tarpeen.
  • Akuuteissa vammoissa on hyvä lähteä lääkäriin, jos lapsi ei pysty käyttämään loukkaantunutta raajaa, raaja on epämuotoinen, kipu on kova tai kyseessä on avovamma. 
  • Rasitusvammoissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, jos vammoihin liittyy lepokipua, aiempi vaiva pahenee akuutisti tai tilanne pitkittyy harjoittelutausta huolimatta.

Lähde: Mehiläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.