Kun Christer ja Anna aloittivat seurustelun, Anna oli jo raskaana.

Onko ruoassa kenties jotakin vikaa? tiedustelee pöydän viereen pelmahtanut tarjoilija. Anna ja Christer ovat tuijottaneet toisiaan puoli tuntia. Hampurilaiset lautasilla ovat jäähtyneet, niistä ei ole haukattu ensimmäistäkään palasta.

Ei, kaikki näyttää hyvältä. Mutta kuinka ehtisi syödä, kun on niin paljon puhuttavaa, Christer vastaa.

Anna ja Christer ovat ensitreffeillä. On tammikuu 2013, ravintolan ikkunan takana tuiskuttaa lunta.

Ai sinäkin olet asunut ulkomailla? Eikä sinullakaan ollut kiire kotiin? Olimmeko tosiaan yhtä aikaa Phuketissa, miten emme tavanneet? Mitä toivot tulevaisuudelta?

Sanat seuraavat toisiaan ja kompastelevat kiireessä, kumpikaan ei voi lakata hymyilemästä.

Treffit kestävät kolme tuntia. Erotessa Christer sanoo varovasti: olisi kiva tavata toistekin. Sitten halataan.

Anna ja Christer eivät ole treffeillä aivan kaksin. Anna odottaa lasta, meneillään on neljäs raskauskuukausi.

"Voisihan sitä kokeilla"

Mitä hittoa, voisihan sitä kokeilla, mietti Anna pari viikkoa aiemmin. Televisiossa pyöri melko yhdentekevältä tuntuva  deittipalvelun mainos.

Hän loi itselleen profiilin: ”Pidän matkustelusta ja rentoudun mielelläni katsomalla elokuvaa ja juomalla hyvää viiniä. Tulevaisuuden suunnitelmani eivät koske vain minua, sillä odotan tyttölasta.”

– Se oli hetken mielijohde. Toivoin, että joskus vielä löydän miehen, joka rakastaa lastani yhtä paljon kuin minua. Mutta en uskonut, että kaikki voisi käydä näin nopeasti.

Parin päivän kuluttua Christer silmäili samoja sivuja naapurikaupungissa. Katse pysähtyi Annan kuvaan. Kuvassa tämä hymyili. Onpa kansainvälisen näköinen nainen, ei ihan perussuomalainen.

Sellaista profiilia ­teki mieli klikata. Mutta hetki piti vielä miettiä. Illalla Christer kirjoitti viestin: ”Olen aina ihaillut naisia, jotka ovat vahvoja ja päättäväisiä, vaikka joutuvat kohtaamaan isoja asioita yksin...”

Christerin vastaus oli jotain aivan muuta kuin ne, joissa Annalta udeltiin, kuinka hän on ajatellut yhdistää raskauden ja treffit.

– Ne viestit oli helppo ohittaa. Kyllähän sellaisetkin deittailevat, jotka ovat eronneet ja joilla on vuoden tai kahden ikäinen lapsi. Miksen minä?

Vaikeaa päästää ketään lähelle

Tässä elämäntilanteessa pitäisi ehkä keskittyä johonkin ihan muuhun kuin treffeillä käymiseen, Anna ajatteli mennessään tapaamaan Christeriä toista kertaa. Mutta käveli silti eteenpäin.

Treffit olivat kauppakeskuksessa töiden jälkeen. Kun Anna laskeutui rullaportaita, Christer odotti kukkakimpun kanssa. Sitten mentiin syömään. Pian oli kolmansien ja neljänsien treffien vuoro.

Annaa arvelutti ja hämmennytti: On vaikea päästää ketään lähelle, kun ei pysty luottamaan ihmisiin. Ei ole kyse enää vain minusta, vaan myös lapsesta.

Seurustelu ei voi enää olla sitä, että kunhan nyt joku on ja hauskaa on. Sellaista on ollut elämässä ihan tarpeeksi.

– Lapsen saaminen yksin ei pelottanut. Itsehän olin päättänyt olla tekemättä aborttia. Mutta uusi seurustelusuhde mietitytti, Anna muistaa.

Christer heräsi yöllä miettimään, miten ­toisenlaiseksi elämä on yllättäen muuttunut. On ihana nainen, joka odottaa lasta, tulee treffeille, mutta pitää jotenkin välimatkaa. Pelkää, vaikka nauraa paljon.

– Panikoin sisäisesti. En halunnut syöksyä suhteeseen, vaan miettiä, mitä se tarkoittaa ihan oikeasti. Faktahan oli, että Anna odotti toisen miehen lasta, Christer sanoo.

– Ajattelin, että jos tämä menee vakavaksi, en halua olla kuin oma isäni. Hän häipyi maisemista, kun olin pieni. Halusin olla tosissani. Tarvitsimme Annan kanssa ­aikaa ja tilaa.

Ensisuudelman vuoro oli vasta kahdeksansilla treffeillä.

"Tätä juttua en halua pilata"

Pian treffien jälkeen Christer istui kahden ystävänsä kanssa lounaalla ja näytti Annan valokuvaa: ”Olen tavannut upean naisen. Hän on raskaana.” Ystävien kulmakarvat kohosivat.

”Jos tämän naisen saan itselleni, teen kaikkeni, että suhde toimisi. Tätä juttua en halua pilata”, Christer sanoi. Kulmakarvat pysyivät ylhäällä.

Christer ajoi pitkiä työmatkoja, ja auton ratissa oli aikaa ajatella. Jos on lapsen isä, lapsesta täytyy pitää ­huolta. Geeneillä ei ole väliä. Anna on ihana. Minusta tulee Annan lapsen isä. Täytyy luottaa tunteeseen ja uskaltaa ­olla tosissaan.

Toisinaan Annan puhelin piippasi. Lapsen ­biologiselta isältä tuli tekstiviesti: Onko se tyttö vai poika? Joko se on syntynyt?

Silloin Christer pelkäsi hetken jäävänsä yksin. Mutta Anna näpytteli vastausviestin: Olet tehnyt useaan otteeseen selväksi, ettet halua olla lapsen elämässä mukana. Siksi nämä tiedot eivät kuulu sinulle.

Tutustumiskäynnillä synnytyssairaalassa kerrottiin kivunlievityksistä ja synnytystavoista. Christeristä ja Annasta tuntui, että huoneesta loppuu happi. He hörppivät vuorotellen muovimukista vettä.

Hetken Christeriä nauratti – mikä muutos! Ensin vauhdikas elämä, paljon baareja ja pitkiä iltoja. Ja nyt, pam, olen synnytyssairaalassa.

Palattuaan lomamatkalta New Yorkista Christer purki matkalaukusta tuliaisia Annalle ja syntymättömälle lapselle. Vauvalle Gapin prinsessamekko, Annalle paljon alusvaatteita ja Guessin lompakko. Paljon muutakin. Tuliaiset peittivät koko sohvan.

Tuuletuksia synnytyssairaalassa

Christer saapui sairaalaan Nalle Puh -ilmapallo ja ruusukimppu mukanaan. Palloon hän oli kirjoittanut mustalla tussilla: ”Onnea äidille ja Evelynille, ootte mun rakkaat. T. Christer Isinalle.”

Evelyn oli syntynyt sektiolla edellisenä iltana, huhtikuun 29. päivänä.
Annaa ja Christeriä itketti. Miten rakkaus lapseen voi syntyä hetkessä, miten pieni lapsi onkaan, hänestä kasvaa hieno ihminen. Minkälainen hänestä mahtaa tulla?

Christer tiputti pipetillä maitoa Evelynin suuhun, vauva oli otettu kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi tarkkailuun. Kun käärö avasi suunsa ja nieli, vanhemmat ­tuulettivat.

Vierailupäivänä mummo, Christerin äiti, kehaisi vieraille ja hoitajille: ”Muut isovanhemmat joutuvat odottamaan lapsenlasta vuosiakin. Minun ei tarvinnut odottaa kuin pari kuukautta!”

Suunnitelmissa häät ja adoptio

Kun vauva-arki alkoi kotona, Anna ja Christer laativat sopimuksia. Anna saa nukkua pitkään lauantaisin, Christer sunnuntaisin. Vuoroviikoin toinen siivoaa keittiön ja toinen vastaa pyykeistä. Jos riidellään, sovitaan ennen kuin mennään nukkumaan.

Hiljalleen Evelynista on kasvanut jämpti tyttö, joka itkee harvoin. Hän on oppinut rakastamaan persikkapuuroa ja kirahvipurulelua.

Kun Evelyn kastettiin, Christer seisoi alttarilla ja jännitti. Anna otti kädestä kiinni ja puristi. Kosketus helpotti.

Elokuisella Espanjan-matkalla Anna sai Christeriltä kirjelapun. Siinä luki: Kapua portaat ylös, saatat löytää jotakin kivaa.

Seuraava kirje oli otsikoitu: 65 syytä, miksi rakastan sinua niin paljon. Koska sinulla on valoisin sydän ja eläväisimmät silmät. Koska olet rakastavin äiti. Koska emme taistele toisiamme vastaan, vaan olemme yhtä perhettä…

Kolmas kirje ojennettiin lomahuoneiston ylimmällä terassilla auringon laskiessa, tarkan laskuajankohdan Christer oli selvittänyt Googlen avulla. Se oli rakkauskirje.

Kun Anna oli lukenut kirjeen, Christer polvistui ja kosi: ”Tulisitko lasteni äidiksi ja vaimokseni?”

Hyvä ajankohta häille voisi olla kesällä 2016, Anna ja Christer miettivät. Ehtiipähän suunnitella kaiken rauhassa. Suuret juhlat! Upea juhlatila, herkkä valaistus, paljon kukka-asetelmia.

Heti häiden jälkeen on tarkoitus perehtyä adoptio­prosessiin.

– Se, että Christer adoptoi Evelynin, on ollut itsestään selvä ajatus jo pitkään. Perhe tarvitsee turvaa. Jos minulle tapahtuisi jotakin, ei saisi käydä niin, että Evelyn menettäisi molemmat vanhempansa, Anna sanoo.

– Asiassa ei oikeastaan ole mitään keskustelemista. Vain itse prosessi vähän mietityttää. Että miten se menee.

Kerrankin kahdestaan

Viime elokuussa Christer sanoi ruoanlaiton lomassa Annalle: ”Jos saisimme toisen lapsen, tekisit minusta maailman onnellisimman miehen.”

Hetken Anna epäröi. Aika pieni ikäero. Sitten hän ajatteli: olisi kiva, jos Evelyn saisi melkein samanikäisen leikkikaverin.

Vain viisi kuukautta aiemmin Anna ja Christer istuivat vielä Annan kotona sohvalla ja olivat ujoja. Christer oli auttanut Annaa lattiaremontissa, Anna oli tehnyt mozzarella-basilikapiirakkaa kiitokseksi. Christer ei vielä uskaltanut suudella, vaikka mieli teki.

Ja nyt keskusteltiin jo toisesta lapsesta. Ihanaa, Christer­ mietti. Ihmeellistä, mietti Anna.

Syyskuussa hän teki joka päivä raskaustestin. Lopulta se näytti positiivista.
– Silloin ajattelin, että huhhuh, Christer sanoo.

Eräänä syksynhajuisena päivänä Anna ja Christer itkivät ja nauroivat parkkipaikalla. He olivat tulossa elokuvista. Kahdestaan. Kahdestaan!
Jompikumpi sanoi: ”Miten paljon tätä hetkeä osaa arvostaa nyt, kun vapaa-aikaa ei ole kuten ennen.”

Teki mieli mennä kotiin, koska Evelynia on ikävä. Samaan aikaan teki mieli istua vielä viisi minuuttia autossa.

– Hekotimme vedet silmissä, kunnes naamalla oli jo puoliksi kyyneleitäkin. Nauroimme väsymyksestä, ilosta ja vapauden tunteesta. Tajusimme, että juuri tätä olimme niin paljon kaivanneet, omaa aikaa.

Aikaisemmin Evelyn oli aina ollut mukana, kaikkialla, kohdussa tai sylissä.

– Oli ihan hullu fiilis. Samaan aikaan iski riemu ja kaipaus. Se purkaantui sitten niin.

Kun Anna ja Christer palasivat kotiin, Evelyn nukkui sängyssään tyytyväisenä. Isoäiti oli ollut hyvä hoitaja. Hän oli kehottanut vanhempia käymään vaikka ­syömässä elokuvan jälkeen.

Mutta kuinka Anna ja Christer olisivat malttaneet.

Juuri näin on hyvä

Juuri nyt Annan ja Christerin vauva kehittyy kohdussa. Kesäkuussa hän syntyy, ja ultraäänikuvien mukaan hän on poika.

– Annan mahassa kasvaa uusi elämä, minä kasvatan vain mahaa. 14 kiloa olen lihonut, Christer sanoo ja nauraa. Kilot lähtevät joskus. Nyt on hyvä juuri näin, kaikki.

– No. Ainoa, mille annan vähän stressileveleitä, on raha. Sitä voisi olla enemmän. Kumpikaan meistä ei osaa olla pikkutarkka budjetoinnissa. Kaupasta ostetaan joka päivä sitä, mitä tekee mieli. Törsäämme hyvään ruokaan.

Eikä kotihoidontuella ja yhden tuloilla ­matkustella yhtä usein kuin ennen. Kun Anna sai vielä tuloihin suhteutettua­ äitiyspäivärahaa, Evelyn ehti käydä Mallorcalla, ­Torreviejassa ja Lanzarotella. Mutta nyt ollaan vähän aikaa kotona.

– Opettavainen tilanne. Kun meillä aikaisemmin oli ylimääräistä rahaa, se laitettiin heti haisemaan. Nyt muistutamme toisiamme, että meillä on jo tärkein, Anna sanoo.

Tavaraa ei enää ole pakko saada heti lisää. Christer katsoo kauniisti. Positiivinen ja järkevä, sellainen Anna on.

"Parasta on Evelynin katse"

Wohouuuu! Ueeeee! Kädet kohti kattoa!

Kun Christer palaa koulusta kotiin päivisin, Evelyn tuulettaa. Kuuluu myös kiljahtelua ja tömistystä.

– Parasta on Evelynin katse. Se, kun tyttö katsoo minua. Kyllä tuntuu, että Evelyn on vähän niin kuin isin tyttö, Christer miettii.

Evelynin taustasta Anna ja Christer aikovat kertoa lapselle myöhemmin. Sitten, kun hän ymmärtää paremmin.

– Evelyn on saanut maailman rakastavimman isän, ja Christer on saanut maailman ihanimman tyttären. Mutta jos Evelyn joskus kokee tarvetta saada tietoa biologisesta isästään, kyllä se meidän puolestamme onnistuu.

Muut asiat tuntuvat tärkeämmiltä juuri nyt. Esimerkiksi se, että Christer on opettanut Evelynin tanssimaan. Kun tytölle sanoo: shaky shaky boom boom, Evelyn alkaa heiluttaa pyllyä.

Isä näyttää ylpeältä.

– Ihanaa, että lapset oppivat. Tyhmimmät jutut tosin helpoiten, Anna kuittaa.

– Ja sinussa on parasta se, kun naurat tyhmimmillekin vitseilleni, Christer jatkaa.

Sitten hän hiljenee. Ja sanoo lopulta sen tärkeimmän.

– Usein olen ollut vedet silmissä, kun olen miettinyt, miten onnellinen olen. Tuollaisen naisen sain rinnalleni, ja lapsen kylkeen. Ja toinen on tulossa.

Anna Pihlajaniemi, Onnelliset yhdessä, Meidän Perhe 6/2014

Kuva: Satu Kemppainen

Keikan jälkeen moni yleisöstä halusi yhteiskuvaan Elias Kaskisen kanssa.  Kuvat: Soile Saarelainen

Tähdet, tähdet -voittaja Elias Kaskinen hurmasi yleisön Joulu jokaiselle -tapahtumassa Sanomatalon Mediatorilla.

Tällaistakin voi lapsi pohtia: Miksi se Jeesus ei mene nukkumaan?  Kun Nyt sytytämme kynttilän -laulussa lauletaan, että ”me odotamme Jeesusta, se ei mee se nukkumaan”? 

Laulaja Mikko Harju nauratti Joulu jokaiselle -tapahtuman yleisöä kertomalla lapsuusmuiston väärinkuullusta joululaulusta – oikeastihan sanat menevät, että ”seimessä nukkuvaa” – ja laulatti sitten Mediatorille kokoontunutta väkeä yhteen ääneen.

Vauva ja Meidän Perhe olivat mukana hyvän mielen joulutapahtumassa yhdessä Kodin Kuvalehden ja Radio Aallon kanssa. Tapahtumassa esiintyivät Mikko Harjun lisäksi tuore Tähdet, tähdet -voittaja Elias KaskinenIlta ja Sibelius-lukion tyttökuoro.

Esitysten välissä yleisöllä oli mahdollisuus tutustua HelsinkiMission ja Hope ry:n toimintaan. HelsinkiMission päämääränä on vähentää kaikenikäisten yksinäisyyttä, Hope auttaa vähävaraisia ja kriisin kokeneita lapsiperheitä.

Ilta lauloi Sylvian joululaulun niin upeasti, että Joulupukistakin tuli fani. Joulupukki otti esitysten välissä vastaan lasten lahjatoiveita.
Ilta lauloi Sylvian joululaulun niin upeasti, että Joulupukistakin tuli fani. Joulupukki otti esitysten välissä vastaan lasten lahjatoiveita.

 

Ihana Mikko Harju sai yleisön laulamaan Tulkoon joulu -kappaleen yhdessä.
Ihana Mikko Harju sai yleisön laulamaan Tulkoon joulu -kappaleen yhdessä.

 

Vauvan ja Meidän Perheen toimitus piti Mediatorilla askartelupistettä lapsille. Värityspöytien ääressä kävi mukava vilske.
Vauvan ja Meidän Perheen toimitus piti Mediatorilla askartelupistettä lapsille. Värityspöytien ääressä kävi mukava vilske.

Hopen pisteelle tuotiin mukavasti lahjoja lahjoitettavaksi. ”Nyt on tullut nuorillekin lahjoja, kuten kuulokkeita ja leffalippuja. Joululahjat ovat teineille yhtä tärkeitä kuin pikkulapsillekin”, Hopen Heli Nyholm sanoi. Yleisön lisäksi joululahjoja lahjoittivat myös Fazer ja Oppi&Ilo. Meidän Perheen ja Vauvan toimitus lahjoitti kirjoja, pelejä ja leluja.
Hopen pisteelle tuotiin mukavasti lahjoja lahjoitettavaksi. ”Nyt on tullut nuorillekin lahjoja, kuten kuulokkeita ja leffalippuja. Joululahjat ovat teineille yhtä tärkeitä kuin pikkulapsillekin”, Hopen Heli Nyholm sanoi. Yleisön lisäksi joululahjoja lahjoittivat myös Fazer ja Oppi&Ilo. Meidän Perheen ja Vauvan toimitus lahjoitti kirjoja, pelejä ja leluja.

 

HelsinkiMission vapaaehtoiset auttavat vähentämään yksinäisyyttä.
HelsinkiMission vapaaehtoiset auttavat vähentämään yksinäisyyttä.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Presidentin kanslia

Presidentin puoliso rouva Jenni Haukio esiintyi seesteisenä Heidi Karjalaisen suunnittelemassa smaragdinvihreässä puvussa.

Presidenttipari odottaa esikoistaan, jonka lasketun ajan on kerrottu olevan helmikuussa. Viimeisellä raskauskolmanneksella oleva Jenni Haukio näytti valovoimaiselta ja hehkuvalta Ylen haastattelussa ennen Linnan juhlien alkua. Kun kättely alkoi, Linnan juhlien kommentaattori, pukusuunnittelija Jarkko Valtee kehui pukua eleettömäksi ja yleväksi. Helsingin Sanomat kertoo, että raskaana oleva Haukio pitää tauon kesken kättelyn.

Jenni on luottanut Linnan juhlien pukunsa aiemmin suunnittelija Sari Nordströmin käsiin, lukuun ottamatta vuotta 2012, jolloin puvun suunnitteli Paola Suhonen. Tänä vuonna Haukio teki yhteistyötä nuoren taiteen kandidaatin Heidi Karjalaisen kanssa, ja kyseessä on suunnittelijan ensimmäinen tilaustyö. Rouva Haukion suunnittelijavalintaan vaikutti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla.

”Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus”

– Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus, Haukio kertoi viime perjantaina.

Vauva.fin lukijat veikkasivat Jennin puvun pääväriksi sinistä tai valkoista, mutta suunnittelija Karjalainen yllätti valitsemalla Jennin ylle  smaragdinvihreää. Kauniisti laskeutuva puku kätki Jennin raskauden. Puvun kankaat on Helsingin Sanomien mukaan värjätty käsin. Puvussa on käytetty kaksipuolista silkkisatiinia ja habotaisilkkiä, joka on kiiltävä ja pehmeä silkkikangas.

Heidi Karjalainen kertoo tärkeintä suunnittelutyössä olleen mielenkiintoisen visuaalisen ilmeen löytämisen. Hän kertoo saaneensa puvun suunnitteluun laajat vapaudet.

– Tavoitteena oli löytää tuore näkemys juhlapukeutumiseen pukeutumisetikettiä ja perinteitä kunnioittaen. Halusin suunnitella ajassa kiinni olevan, arvokkaan ja elegantin puvun, joka poikkeaisi Jenni Haukion aiemmista puvuista, Karjalainen totesi presidentin kanslian tiedotteessa. 

Karjalainen on maisteriopiskelija Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa muotoilun laitoksella muodin pääaineessa. Heidi Karjalainen valittiin syyskuussa Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Toukokuussa hän saavutti toisen sijan Apolda European Fashion Award -kilpailussa Saksassa.

Kuva: Jonna Öhrnberg
Kuva: Jonna Öhrnberg

Juttua muokattu 6.12. klo 21.40, Paola Suhosen suunnitteleman puvun vuosiluku korjattu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.