Kun Christer ja Anna aloittivat seurustelun, Anna oli jo raskaana.

Onko ruoassa kenties jotakin vikaa? tiedustelee pöydän viereen pelmahtanut tarjoilija. Anna ja Christer ovat tuijottaneet toisiaan puoli tuntia. Hampurilaiset lautasilla ovat jäähtyneet, niistä ei ole haukattu ensimmäistäkään palasta.

Ei, kaikki näyttää hyvältä. Mutta kuinka ehtisi syödä, kun on niin paljon puhuttavaa, Christer vastaa.

Anna ja Christer ovat ensitreffeillä. On tammikuu 2013, ravintolan ikkunan takana tuiskuttaa lunta.

Ai sinäkin olet asunut ulkomailla? Eikä sinullakaan ollut kiire kotiin? Olimmeko tosiaan yhtä aikaa Phuketissa, miten emme tavanneet? Mitä toivot tulevaisuudelta?

Sanat seuraavat toisiaan ja kompastelevat kiireessä, kumpikaan ei voi lakata hymyilemästä.

Treffit kestävät kolme tuntia. Erotessa Christer sanoo varovasti: olisi kiva tavata toistekin. Sitten halataan.

Anna ja Christer eivät ole treffeillä aivan kaksin. Anna odottaa lasta, meneillään on neljäs raskauskuukausi.

"Voisihan sitä kokeilla"

Mitä hittoa, voisihan sitä kokeilla, mietti Anna pari viikkoa aiemmin. Televisiossa pyöri melko yhdentekevältä tuntuva  deittipalvelun mainos.

Hän loi itselleen profiilin: ”Pidän matkustelusta ja rentoudun mielelläni katsomalla elokuvaa ja juomalla hyvää viiniä. Tulevaisuuden suunnitelmani eivät koske vain minua, sillä odotan tyttölasta.”

– Se oli hetken mielijohde. Toivoin, että joskus vielä löydän miehen, joka rakastaa lastani yhtä paljon kuin minua. Mutta en uskonut, että kaikki voisi käydä näin nopeasti.

Parin päivän kuluttua Christer silmäili samoja sivuja naapurikaupungissa. Katse pysähtyi Annan kuvaan. Kuvassa tämä hymyili. Onpa kansainvälisen näköinen nainen, ei ihan perussuomalainen.

Sellaista profiilia ­teki mieli klikata. Mutta hetki piti vielä miettiä. Illalla Christer kirjoitti viestin: ”Olen aina ihaillut naisia, jotka ovat vahvoja ja päättäväisiä, vaikka joutuvat kohtaamaan isoja asioita yksin...”

Christerin vastaus oli jotain aivan muuta kuin ne, joissa Annalta udeltiin, kuinka hän on ajatellut yhdistää raskauden ja treffit.

– Ne viestit oli helppo ohittaa. Kyllähän sellaisetkin deittailevat, jotka ovat eronneet ja joilla on vuoden tai kahden ikäinen lapsi. Miksen minä?

Vaikeaa päästää ketään lähelle

Tässä elämäntilanteessa pitäisi ehkä keskittyä johonkin ihan muuhun kuin treffeillä käymiseen, Anna ajatteli mennessään tapaamaan Christeriä toista kertaa. Mutta käveli silti eteenpäin.

Treffit olivat kauppakeskuksessa töiden jälkeen. Kun Anna laskeutui rullaportaita, Christer odotti kukkakimpun kanssa. Sitten mentiin syömään. Pian oli kolmansien ja neljänsien treffien vuoro.

Annaa arvelutti ja hämmennytti: On vaikea päästää ketään lähelle, kun ei pysty luottamaan ihmisiin. Ei ole kyse enää vain minusta, vaan myös lapsesta.

Seurustelu ei voi enää olla sitä, että kunhan nyt joku on ja hauskaa on. Sellaista on ollut elämässä ihan tarpeeksi.

– Lapsen saaminen yksin ei pelottanut. Itsehän olin päättänyt olla tekemättä aborttia. Mutta uusi seurustelusuhde mietitytti, Anna muistaa.

Christer heräsi yöllä miettimään, miten ­toisenlaiseksi elämä on yllättäen muuttunut. On ihana nainen, joka odottaa lasta, tulee treffeille, mutta pitää jotenkin välimatkaa. Pelkää, vaikka nauraa paljon.

– Panikoin sisäisesti. En halunnut syöksyä suhteeseen, vaan miettiä, mitä se tarkoittaa ihan oikeasti. Faktahan oli, että Anna odotti toisen miehen lasta, Christer sanoo.

– Ajattelin, että jos tämä menee vakavaksi, en halua olla kuin oma isäni. Hän häipyi maisemista, kun olin pieni. Halusin olla tosissani. Tarvitsimme Annan kanssa ­aikaa ja tilaa.

Ensisuudelman vuoro oli vasta kahdeksansilla treffeillä.

"Tätä juttua en halua pilata"

Pian treffien jälkeen Christer istui kahden ystävänsä kanssa lounaalla ja näytti Annan valokuvaa: ”Olen tavannut upean naisen. Hän on raskaana.” Ystävien kulmakarvat kohosivat.

”Jos tämän naisen saan itselleni, teen kaikkeni, että suhde toimisi. Tätä juttua en halua pilata”, Christer sanoi. Kulmakarvat pysyivät ylhäällä.

Christer ajoi pitkiä työmatkoja, ja auton ratissa oli aikaa ajatella. Jos on lapsen isä, lapsesta täytyy pitää ­huolta. Geeneillä ei ole väliä. Anna on ihana. Minusta tulee Annan lapsen isä. Täytyy luottaa tunteeseen ja uskaltaa ­olla tosissaan.

Toisinaan Annan puhelin piippasi. Lapsen ­biologiselta isältä tuli tekstiviesti: Onko se tyttö vai poika? Joko se on syntynyt?

Silloin Christer pelkäsi hetken jäävänsä yksin. Mutta Anna näpytteli vastausviestin: Olet tehnyt useaan otteeseen selväksi, ettet halua olla lapsen elämässä mukana. Siksi nämä tiedot eivät kuulu sinulle.

Tutustumiskäynnillä synnytyssairaalassa kerrottiin kivunlievityksistä ja synnytystavoista. Christeristä ja Annasta tuntui, että huoneesta loppuu happi. He hörppivät vuorotellen muovimukista vettä.

Hetken Christeriä nauratti – mikä muutos! Ensin vauhdikas elämä, paljon baareja ja pitkiä iltoja. Ja nyt, pam, olen synnytyssairaalassa.

Palattuaan lomamatkalta New Yorkista Christer purki matkalaukusta tuliaisia Annalle ja syntymättömälle lapselle. Vauvalle Gapin prinsessamekko, Annalle paljon alusvaatteita ja Guessin lompakko. Paljon muutakin. Tuliaiset peittivät koko sohvan.

Tuuletuksia synnytyssairaalassa

Christer saapui sairaalaan Nalle Puh -ilmapallo ja ruusukimppu mukanaan. Palloon hän oli kirjoittanut mustalla tussilla: ”Onnea äidille ja Evelynille, ootte mun rakkaat. T. Christer Isinalle.”

Evelyn oli syntynyt sektiolla edellisenä iltana, huhtikuun 29. päivänä.
Annaa ja Christeriä itketti. Miten rakkaus lapseen voi syntyä hetkessä, miten pieni lapsi onkaan, hänestä kasvaa hieno ihminen. Minkälainen hänestä mahtaa tulla?

Christer tiputti pipetillä maitoa Evelynin suuhun, vauva oli otettu kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi tarkkailuun. Kun käärö avasi suunsa ja nieli, vanhemmat ­tuulettivat.

Vierailupäivänä mummo, Christerin äiti, kehaisi vieraille ja hoitajille: ”Muut isovanhemmat joutuvat odottamaan lapsenlasta vuosiakin. Minun ei tarvinnut odottaa kuin pari kuukautta!”

Suunnitelmissa häät ja adoptio

Kun vauva-arki alkoi kotona, Anna ja Christer laativat sopimuksia. Anna saa nukkua pitkään lauantaisin, Christer sunnuntaisin. Vuoroviikoin toinen siivoaa keittiön ja toinen vastaa pyykeistä. Jos riidellään, sovitaan ennen kuin mennään nukkumaan.

Hiljalleen Evelynista on kasvanut jämpti tyttö, joka itkee harvoin. Hän on oppinut rakastamaan persikkapuuroa ja kirahvipurulelua.

Kun Evelyn kastettiin, Christer seisoi alttarilla ja jännitti. Anna otti kädestä kiinni ja puristi. Kosketus helpotti.

Elokuisella Espanjan-matkalla Anna sai Christeriltä kirjelapun. Siinä luki: Kapua portaat ylös, saatat löytää jotakin kivaa.

Seuraava kirje oli otsikoitu: 65 syytä, miksi rakastan sinua niin paljon. Koska sinulla on valoisin sydän ja eläväisimmät silmät. Koska olet rakastavin äiti. Koska emme taistele toisiamme vastaan, vaan olemme yhtä perhettä…

Kolmas kirje ojennettiin lomahuoneiston ylimmällä terassilla auringon laskiessa, tarkan laskuajankohdan Christer oli selvittänyt Googlen avulla. Se oli rakkauskirje.

Kun Anna oli lukenut kirjeen, Christer polvistui ja kosi: ”Tulisitko lasteni äidiksi ja vaimokseni?”

Hyvä ajankohta häille voisi olla kesällä 2016, Anna ja Christer miettivät. Ehtiipähän suunnitella kaiken rauhassa. Suuret juhlat! Upea juhlatila, herkkä valaistus, paljon kukka-asetelmia.

Heti häiden jälkeen on tarkoitus perehtyä adoptio­prosessiin.

– Se, että Christer adoptoi Evelynin, on ollut itsestään selvä ajatus jo pitkään. Perhe tarvitsee turvaa. Jos minulle tapahtuisi jotakin, ei saisi käydä niin, että Evelyn menettäisi molemmat vanhempansa, Anna sanoo.

– Asiassa ei oikeastaan ole mitään keskustelemista. Vain itse prosessi vähän mietityttää. Että miten se menee.

Kerrankin kahdestaan

Viime elokuussa Christer sanoi ruoanlaiton lomassa Annalle: ”Jos saisimme toisen lapsen, tekisit minusta maailman onnellisimman miehen.”

Hetken Anna epäröi. Aika pieni ikäero. Sitten hän ajatteli: olisi kiva, jos Evelyn saisi melkein samanikäisen leikkikaverin.

Vain viisi kuukautta aiemmin Anna ja Christer istuivat vielä Annan kotona sohvalla ja olivat ujoja. Christer oli auttanut Annaa lattiaremontissa, Anna oli tehnyt mozzarella-basilikapiirakkaa kiitokseksi. Christer ei vielä uskaltanut suudella, vaikka mieli teki.

Ja nyt keskusteltiin jo toisesta lapsesta. Ihanaa, Christer­ mietti. Ihmeellistä, mietti Anna.

Syyskuussa hän teki joka päivä raskaustestin. Lopulta se näytti positiivista.
– Silloin ajattelin, että huhhuh, Christer sanoo.

Eräänä syksynhajuisena päivänä Anna ja Christer itkivät ja nauroivat parkkipaikalla. He olivat tulossa elokuvista. Kahdestaan. Kahdestaan!
Jompikumpi sanoi: ”Miten paljon tätä hetkeä osaa arvostaa nyt, kun vapaa-aikaa ei ole kuten ennen.”

Teki mieli mennä kotiin, koska Evelynia on ikävä. Samaan aikaan teki mieli istua vielä viisi minuuttia autossa.

– Hekotimme vedet silmissä, kunnes naamalla oli jo puoliksi kyyneleitäkin. Nauroimme väsymyksestä, ilosta ja vapauden tunteesta. Tajusimme, että juuri tätä olimme niin paljon kaivanneet, omaa aikaa.

Aikaisemmin Evelyn oli aina ollut mukana, kaikkialla, kohdussa tai sylissä.

– Oli ihan hullu fiilis. Samaan aikaan iski riemu ja kaipaus. Se purkaantui sitten niin.

Kun Anna ja Christer palasivat kotiin, Evelyn nukkui sängyssään tyytyväisenä. Isoäiti oli ollut hyvä hoitaja. Hän oli kehottanut vanhempia käymään vaikka ­syömässä elokuvan jälkeen.

Mutta kuinka Anna ja Christer olisivat malttaneet.

Juuri näin on hyvä

Juuri nyt Annan ja Christerin vauva kehittyy kohdussa. Kesäkuussa hän syntyy, ja ultraäänikuvien mukaan hän on poika.

– Annan mahassa kasvaa uusi elämä, minä kasvatan vain mahaa. 14 kiloa olen lihonut, Christer sanoo ja nauraa. Kilot lähtevät joskus. Nyt on hyvä juuri näin, kaikki.

– No. Ainoa, mille annan vähän stressileveleitä, on raha. Sitä voisi olla enemmän. Kumpikaan meistä ei osaa olla pikkutarkka budjetoinnissa. Kaupasta ostetaan joka päivä sitä, mitä tekee mieli. Törsäämme hyvään ruokaan.

Eikä kotihoidontuella ja yhden tuloilla ­matkustella yhtä usein kuin ennen. Kun Anna sai vielä tuloihin suhteutettua­ äitiyspäivärahaa, Evelyn ehti käydä Mallorcalla, ­Torreviejassa ja Lanzarotella. Mutta nyt ollaan vähän aikaa kotona.

– Opettavainen tilanne. Kun meillä aikaisemmin oli ylimääräistä rahaa, se laitettiin heti haisemaan. Nyt muistutamme toisiamme, että meillä on jo tärkein, Anna sanoo.

Tavaraa ei enää ole pakko saada heti lisää. Christer katsoo kauniisti. Positiivinen ja järkevä, sellainen Anna on.

"Parasta on Evelynin katse"

Wohouuuu! Ueeeee! Kädet kohti kattoa!

Kun Christer palaa koulusta kotiin päivisin, Evelyn tuulettaa. Kuuluu myös kiljahtelua ja tömistystä.

– Parasta on Evelynin katse. Se, kun tyttö katsoo minua. Kyllä tuntuu, että Evelyn on vähän niin kuin isin tyttö, Christer miettii.

Evelynin taustasta Anna ja Christer aikovat kertoa lapselle myöhemmin. Sitten, kun hän ymmärtää paremmin.

– Evelyn on saanut maailman rakastavimman isän, ja Christer on saanut maailman ihanimman tyttären. Mutta jos Evelyn joskus kokee tarvetta saada tietoa biologisesta isästään, kyllä se meidän puolestamme onnistuu.

Muut asiat tuntuvat tärkeämmiltä juuri nyt. Esimerkiksi se, että Christer on opettanut Evelynin tanssimaan. Kun tytölle sanoo: shaky shaky boom boom, Evelyn alkaa heiluttaa pyllyä.

Isä näyttää ylpeältä.

– Ihanaa, että lapset oppivat. Tyhmimmät jutut tosin helpoiten, Anna kuittaa.

– Ja sinussa on parasta se, kun naurat tyhmimmillekin vitseilleni, Christer jatkaa.

Sitten hän hiljenee. Ja sanoo lopulta sen tärkeimmän.

– Usein olen ollut vedet silmissä, kun olen miettinyt, miten onnellinen olen. Tuollaisen naisen sain rinnalleni, ja lapsen kylkeen. Ja toinen on tulossa.

Anna Pihlajaniemi, Onnelliset yhdessä, Meidän Perhe 6/2014

Kuva: Satu Kemppainen

Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula
Iiro on nopea, madot hitaita. Kuva: Mikko Hannula

Iirosta on hauskaa seurata matojen touhuja ja viedä niitä multaan turvaan, kun äiti tekee puutarhatöitä.

”En ole matojen pelastaja. Tai olen. Kun äiti kaivaa ja huutaa, että täällä on hieno, mä tulen ottamaan madon. Vien sen multaan turvaan.

Mullassa mato syö ja kakkaa. Se kasvattaa meidän herneitä.

Tiellä auto tai pyörä voi ajaa madon päälle. Madot ei osaa vielä varoa.

Toi iso on varmaan isä ja toi toinen äiti. Kohta ne varmaan sukeltaa. Onkohan niiden koti kaukana?

Käyn välillä tekemässä muuta ja tulen sitten taas seuraamaan niitä. Madot on aika hitaita. Mä olen nopea.”

Iiro, 4

Alaraajavammat ovat lasten jalkapallovammojen suurin yksittäinen ryhmä, sanoo professori Jari Salo.

Lasten loukkaantumisalttius kasvaa, kun treeneistä siirrytään peleihin, joissa vauhti ja loppuun saakka yrittäminen ovat kovemmalla tasolla.

Yleisimpiä lasten jalkapallovammoja ovat nilkkojen vääntövammat sekä eri puolille kehoa kohdistuvat kolhut. Myös päähän kohdistuu lukumääräisesti paljon vammoja, mutta ne ovat onneksi yleensä vaikutuksiltaan vähäisiä.

– Nyrjähdykset ja nivelsidevammat ovat yleisempiä tytöillä, murtumat puolestaan pojilla, Jari Salo kertoo.

Murtumat ja ruhjeet liittyvät usein kontaktitilanteisiin, kun taas nivelside- ja lihasvammat syntyvät kaatumisten yhteydessä ja suunnanvaihdoista. 

– Takareiden alue jää usein liian vähälle huomiolle. Sen vammat ovat nopeimmin kasvava ryhmä jalkapallossa. Kasvuiässä tilanteeseen tuo lisähaasteen reisiluun pituuskasvu, johon lihasten tulisi mukautua, Salo painottaa.

Rasitusvammojen taustalla usein kasvuun liittyvät tekijät

Lasten ja nuorten rasitusvammoissa ikä on merkittävä tekijä. Kasvavalla lapsella tai nuorella on useita kohtia, joissa luiden kasvutumakkeiden luutuminen ja jänteiden ongelmat ilmaantuvat tietyssä järjestyksessä ikävaiheiden mukaan, jos rasitus ylittää sietokyvyn. 

– Tyypillisiä rasitusvaivojen kohtia ovat mm. kantapääkivut sekä polvilumpiojänteen alaosan vaivat, kuvailee Salo.

Urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa lisää rasitusvammoja.

Spesifi lajikohtainen harjoittelu yhdistettynä vähentyneeseen yleiseen vapaa-ajan liikkumisen näyttäisi osittain selittävän rasitusvammojen yleistymistä. Toinen merkittävä tekijä on urheilun muuttuminen ”ammattimaisemmaksi” yhä nuoremmissa ikäluokissa.

– Useampaa lajia harrastavilla lapsilla rasituksen sietokyvyn rajan huomaaminen on usein vaikeaa, kun kussakin lajissa pyritään maksimoimaan siinä tarvittava harjoittelu. Tällöin ennaltaehkäisyssä korostuu vanhempien ja valmentajien yhteistyö myös eri lajien kesken, Salo toteaa.

Vammojen ennaltaehkäisy monen tekijän summa

Akuuttien pelitilanteessa syntyneiden vammojen ennaltaehkäisyyn ei ole oikotietä. Rasitusperäisiä vammoja voidaan vähentää oikeanlaisella harjoittelulla sekä huomioimalla lapsen kokonaistilanne. 

– Riittävän monipuolinen harjoittelu, alkulämmittelyt, palautumisen seuranta, tasapainoinen ravitsemus, lapsen kuuntelu sekä maltti olla pois rasituksesta, jos ilmenee viitteitä rasitusperäisestä vammasta ovat hyviä keinoja vammojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lastentautien erikoislääkäri Petri Koponen.

Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

Lapsi ei vielä tunne omaa kehoansa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jolloin harrastuksessa mukana olevien aikuisten rooli korostuu. Aikuisen on huomioitava, jos lapsi ei pysty enää tekemään suorituksia aiemmalla tavalla, vaikka hän ei oireita valittaisikaan.

– Treeniohjelma on hyvä rakentaa monipuoliseksi: nuorille ei kannata suunnitella liiaksi voimaharjoitteita ja alakouluikäisille lapsille on tärkeä mahdollistaa eri lajien kokeilu lapsen näin halutessa. Myös joukkueen reilut pelisäännöt ovat lasten ja nuorten joukkuepeleissä tärkeässä roolissa, painottaa Koponen lopuksi.

Jos urheillessa sattuu - milloin lääkäriin?

  • Urheilukentällä aloitettu perinteinen kylmä-koho-kompressio -hoito on hyvä ensiapu.  
  • Päävammojen osalta on tärkeä selvittää, onko lapsi ollut tajuttomana tilanteen jälkeen. Jos lapsi on hetkenkin tajuttomana tai päävamman liittyy muistikatko, lääkärin arvio on tarpeen.
  • Akuuteissa vammoissa on hyvä lähteä lääkäriin, jos lapsi ei pysty käyttämään loukkaantunutta raajaa, raaja on epämuotoinen, kipu on kova tai kyseessä on avovamma. 
  • Rasitusvammoissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, jos vammoihin liittyy lepokipua, aiempi vaiva pahenee akuutisti tai tilanne pitkittyy harjoittelutausta huolimatta.

Lähde: Mehiläinen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.