Kuvat: Liisa Takala
Kuvat: Liisa Takala

Kun Kaisa haaveilee omasta kodista, hän ei mieti verhojen väriä vaan sitä, että saisi elää omassa rauhassa.

Kaisa avaa silmät vieraassa olohuoneessa. Ensimmäinen ajatus: Ei hyvä jumala, pitääkö minun herätä. Toinen: Onko pakko mennä töihin.

Lattialla on kolme jätesäkkiä, joiden sisällä on Kaisan koko omaisuus. Omat ja tyttären vaatteet, lapsen lelut. On siis totta, mitä eilen tapahtui. Heillä ei ole enää kotia.

Kaisa on nukkunut yönsä ystävän luona. Lapsen hän on vienyt ensi hätään hoitoon omille vanhemmilleen 130 kilometrin päähän. Nyt hän penkoo jätesäkistä jotain päälleen, meikkaa silmät vapisevin käsin.

Metron oranssilla penkillä iskee kuvotus, joka yltyy ja yltyy. Herttoniemessä on pakko nousta pois. Kaisa juoksee portaat ylös, yrittää ehtiä ulos, ei ihan ehdi.

Muut matkustajat kiirehtivät askeleitaan, kauemmas kalpeasta punatukkaisesta naisesta, joka kakoo sappinesteitä vatsastaan nelinkontin.
Kouristusten välissä hän saa lähetettyä töihin tekstiviestin: En voi tulla, oksennan.

Olo on niin kauhea, että hän raahautuu sairaalan päivystykseen. Siellä syyksi epäillään ruokamyrkytystä. Ei, Kaisa ajattelee. Stressistä tämä johtuu.

Vielä samana iltana hän kirjoittaa ensimmäiset asuntohakemukset Helsingin kaupungille, VVO:lle, Satolle sekä parille yksityiselle vuokranantajalle.
”Olen asunnoton, työssäkäyvä yksinhuoltaja...”

Yksi tarina 450:stä

Tuosta helmikuun aamusta on kulunut nyt vuosi, eikä Kaisalla, 24, vieläkään ole kotia. Hän haluaa kertoa tarinansa mutta ei oikeaa nimeään, koska haluaa suojella uutta työpaikkaansa hoiva-alalla. Asiakkaat eivät ehkä halua tietää, että heitä hoitaa asunnoton yksinhuoltaja.

– Ihmiset tuomitsevat niin helposti.

Lapsiperheiden asunto-ongelmat ovat yleistyneet etenkin pääkaupunkiseudulla, ja suurin syy siihen on kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähyys.

Kodin voi menettää monesta syystä: Tulee ero, tai vuokranantaja päättää myydä kämpän, eikä uutta sopivan hintaista löydykään. Tai rahat ovat tiukalla työttömyyden takia ja vuokrat jäävät rästiin, kunnes tulee häätö. Kodittomia perheitä on Suomessa nyt noin 450, valtaosa heistä Helsingissä.

Kaisan tarinan voisi aloittaa monesta kohdasta, mutta aloitetaan siitä, kun hän saa tietää olevansa raskaana. Hän on 18-vuotias ja jokseenkin hukassa.

Hän on muuttanut kotoaan pikkupaikkakunnalta kaupunkiin, käy töissä kännykkätehtaassa ja viettää vapaa-aikansa baareissa. Lapsen isän hän on tavannut vain kuukautta aiemmin, eikä suhteesta näytä tulevan mitään.

Kun raskaustestiin ilmaantuu kaksi viivaa, Kaisaa paiskaa tikun lattialle ja kiljuu kämppäkaverilleen: – Mun elämä on perseestä!

Lapsen pitäminen ei ollut virhe, siitä Kaisa on varma.

Illalla hän istuu kaverinsa kanssa kapakassa Smirnoff-paukku edessään, mutta ei pysty juomaan sitä. Hän lähettää äidilleen tekstiviestin: ”En tiedä miten tämän muotoilisin. Minulla on ongelma, tai sitten tämä on hyvä juttu, mutta oikeasti tosi huono. Olen raskaana. Älä kerro isälle!”

Pian tulee vastaus: ”En kerro isälle. Mene nyt nukkumaan, yritä nukkua hyvin. Tulen aamulla käymään.”

Äidillä on oma mielipiteensä tilanteesta, kuten myös ystävillä, neuvolan tädillä ja vauvan tulevalla isällä. Lopulta Kaisa tekee päätöksensä yksin. Hän pitää tämän lapsen.

Lapsen pitäminen ei ollut virhe, siitä Kaisa on varma. Virhe oli haaveilla ydinperheidyllistä lapsen isän kanssa.

Myrskyjä ja toiveita

Keväällä 2011 Kaisa ja 3,5-vuotias Anni asuvat vuokrakaksiossa Helsingin Roihuvuoressa. Elämässä on moni asiahyvin. Koti on mieluinen, asuinalue on ihana, naapurit kivoja, vuokranantaja mukava.

Kodin seinällä on tärkeä, iso kangastaulu, josta Kaisa on haaveillut pitkään. Siinä on Audrey Hepburnin kuva ja se sanoo Kaisalle, että pienestä maalaistytöstä voi kasvaa jotain suurta.

Suhde Annin isään on ollut myrskyinen alusta asti. Välillä on mennyt vuosikin, ettei mies ole halunnut olla missään tekemisissä. Mutta nyt hän yllättäen kosii.

Kaisa haluaa niin kipeästi kokonaisen perheen ja yhteisen tulevaisuuden, että hän sanoo vuokrasopimuksensa irti ja muuttaa tytön kanssa miehen luo, miehen omistamaan pieneen yksiöön.

Osan tavaroistaan hän saa säilöön ystävänsä ulkovarastoon. Sinne lähtee iso kolmevuotiaana saatu nalle sekä hartaasti kerätty kokoelma Nemi-sarjakuvakirjoja. Audrey-taulu ei mahdu; se pitää myydä pois.

Kaksi kuukautta myöhemmin mies pakkaa tavaransa ja lähtee toiselle paikkakunnalle, toisen naisen luo.

Älä itke, sinulla on aina minut

Anni itkee monta iltaa ja yötä. Miksei isi tykkää minusta? Miksi isi meni pois? Kaisa silittelee, laulaa ja lohduttaa. Kyllä isi sinusta tykkää. Ei tämä johdu sinusta. Älä itke kulta, sinulla on aina minut.

Vasta kun Anni nukahtaa, on Kaisan vuoro itkeä itsensä uneen. Muutaman kerran tosin käy niin, että Anni herääkin, tulee äidin viereen, laulaa aa tuuti lullaa, silittää ja sanoo: Älä itke äiti, sinulla on aina minut.

Päiväkodissa Anni kertoo hoitajille, että äiti on aina väsynyt ja haluaa vain nukkua. Se on totta. Kaisa on nyt töissä oppisopimuksella tarjoilijana ruokaravintolassa, joka on auki myöhään. Hän ehtii iltavuorosta kotiin vasta kahdelta yöllä, ja seitsemältä pitää olla jo vuoropäiväkodilla hakemassa tyttöä kotiin. Unenpuute lisää tunnetta siitä, että elämä on umpikujassa.

Pitäisi etsiä uutta kotia, mutta tuntuu mahdottomalta ajatella elämää seuraavaa päivää pidemmälle. Tyttären syntymän jälkeen Kaisa sairasti synnytyksen jälkeistä masennusta, ja tämä tuntuu suunnilleen samalta. Hän unohtelee asioita, kaikki on harmaata sumua.

Kun päiväkodin kasvatuskeskustelussa lastentarhanopettaja kysyy, miten Kaisa jaksaa, hän alkaa itkeä. Päiväkodista otetaan yhteyttä lastensuojeluun, ja Kaisa ja Anni saavat oman perhetyöntekijän. Se on Kaisasta pelkästään hyvä asia.

Päivä aikaa pakata tavarat

Kaisa saa sovittua Annin isän kanssa, että he asuvat miehen yksiössä ainakin jonkin aikaa vuokralla. Mutta sitten eräänä helmikuun aamuna Kaisa herää siihen, että ovikello pärähtää ja heti perään avain kääntyy lukossa. Sängystä ei näy ovelle, mutta kenkien kopinasta päätellen tulijoita on ainakin kaksi.

Vieras miehenääni huikkaa ovelta: Huomenta! Putkiremontti alkaa tänään.

Ei muuten ala, Kaisa huutaa takaisin peiton alta. Asunnon omistaja, Annin isä, ei ole tullut maininneeksi remontin alkamisesta Kaisalle mitään.

Kiukku humahtaa läpi Kaisan koko kehon. Mitä se jätkä oikein ajattelee? Miten he muka voisivat asua yksiössä metelin ja remonttipölyn keskellä? Vuorotyötä tekevä yksinhuoltajaäiti ja nelivuotias lapsi ilman vessaa ja keittiötä?

Antakaa päivä aikaa, että saan pakattua tavarat, hän pyytää remonttimiehiltä. Sitten hän soittaa äidilleen 130 kilometrin päähän: Voisiko Anni tulla sinne muutamaksi päiväksi hoitoon?

Seuraavana aamuna Kaisa herää kodittomana ystävänsä asunnossa.

On pakko myöntää: en pysty tähän.

Apuhakemus sosiaalitoimeen

Pari kuukautta kavereiden nurkissa on pitkä aika. Yli kuusikymmentä aamua, jolloin heti herätessä miettii: Miten pitkään voimme vielä olla täällä? Viikon verran Kaisa sinnittelee ja käy tavalliseen tapaan töissä, vaikka tuntuu, että pää hajoaa. Sitten on pakko myöntää: en pysty tähän.

Oppisopimuskoulutus jää kesken, ja Kaisasta tulee asunnoton ja työtön yksinhuoltaja.

Asuntohakemuksiin ei kuulu vastausta. Kun Kaisa soittaa Satolle ja VVO:lle ja kysyy, miten asia etenee, hänelle kerrotaan, ettei mitenkään, koska hänellä on luottotiedoissa merkintä vanhasta maksuhäiriöstä.

Yksityisten vuokranantajien näyttöihin Kaisa ei viitsi edes vaivautua, sillä luottotiedot kysyttäisiin sielläkin.

Kaisa hakee apua kaupungin sosiaalitoimesta. Jo lastensuojelulaki määrää, ettei heitä voi jättää taivasalle – mutta Helsingin kaupungilla on lapsiperheille tarkoitettuja kriisiasuntoja vain kahdeksan. Sadoille perheille on löydettävä katto pään päälle jotenkin muuten.

Niinpä suurin osa kaupungin tarjoamista kriisiasunnoista on vuokrattu yksityisiltä vuokravälitysfirmoilta ja huoneistohotelleilta, kuten Forenomilta, Gellalta ja Majoitusmestarilta.

Pelkästään Forenomin välittämiin asuntoihin majoitetetaan keskimäärin 180 helsinkiläistä koditonta lapsiperhettä joka kuukausi. Vuosittain kaupunki majoittaa Forenomin kautta lähes 500 perhettä pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa.

1 300 euroa kuukaudessa

Lopulta Kaisalle ja Annillekin tarjotaan Forenomin välittämää yksityisen vuokranantajan omistamaa asuntoa, jonka vuokran kaupunki maksaa. Se on ahdas, valmiiksi kalustettu eikä kovinkaan viihtyisä, mutta Kaisa uskoo ja toivoo, että pian löytyy kohtuuhintainen vuokra-asunto. Täytyyhän sen löytyä.

Luottotietomerkinnän ei pitäisi estää kaupungin vuokra-asunnon saamista, mutta Kaisalle tulee kiistaa ex-miesystävän kanssa remontissa olevan asunnon vuokrasta. Kaisalta on jäänyt remonttia edeltävän kuukauden vuokra maksamatta, koska rahat olivat loppu, eikä mies ole valmis antamaan rästiä anteeksi.

Kaisa mainitsee tästä sosiaalityöntekijälle, joka merkitsee Kaisan tietoihin, että hänellä on vuokravelkaa. Ja vuokravelkaisia ei oteta kaupungin vuokra-asuntojonoon.

Joka kuukausi Kaisa saa kotiinsa kirjeen, jossa kerrotaan, paljonko hänen kriisimajoituksensa maksaa kaupungille. Mikähän järki tässä on, Kaisa miettii. Eikö kaupungin olisi parempi päästää meidät vuokra-asuntojonoon kuin maksaa yksityiselle yritykselle joka kuukausi 1 300 euroa pienestä itäisessä lähiössä sijaitsevasta kaksiosta?

Mutta säännöt ovat sääntöjä. Kaisa tekee exänsä kanssa sopimuksen vuokravelan lyhentämisestä. Vasta kun velka on kuitattu, hän voi päästä kaupungin asuntojonoon.

Kaisa huokaa. Tämä on aika nöyryyttävää.

Kunpa voisi jättää kalsarit lattialle

Kerrostalon ala-aulan nimitaulussa on pitkä rivi nimiä, mutta asunnon numero 4 kohdalla on tyhjää. Myöskään asunnon ovessa ei lue asukkaiden nimiä.

Se on kuin jokapäiväinen läpsäys naamalle. Juuri kun on tullut töistä, hakenut lapsen hoidosta ja ehtii ajatella, että ihanaa päästä kotiin, tulee muistutus. Ai niin, ”kotiin”.

Sisälläkään asioiden laitaa ei pääse unohtamaan, sillä keittiön kaapeissa, kylpyhuoneessa ja eteisessä on Forenom-logolla merkittyjä tarroja, jotka muistuttavat, että ”asunnon siisteydestä huolehtiminen on asukkaan vastuulla” ja että ”häiriötapauksissa asuminen päättyy heti”.

Pahimmalta Kaisasta tuntuu kuitenkin se, että joka toinen viikko Forenomin edustajat tekevät yllätyskäyntejä. Yleensä he ovat käyneet sillä aikaa, kun Kaisa on töissä ja jättäneet pöydälle lapun havaitsemistaan puutteista. Vessan roska-astia oli tyhjentämättä. Lattia pitäisi luututa paremmin.

Käynneistä lähtee raportti aina myös sosiaalityöntekijälle.

Kaisa huokaa. Tietenkin on hienoa, että yhteiskunta huolehtii eikä tarvitse asua sillan alla. Mutta on tämä aika nöyryyttävää.

Kun Kaisa haaveilee omasta kodista, hän ei mieti verhojen väriä vaan sitä, että saisi elää omassa rauhassa.

– Että voisi jättää vaikka kalsarit keskelle lattiaa ilman, että pitää miettiä, tuleeko tänne joku ja mitä hän ajattelee minusta. Ettei tarvitsisi jännittää, tuleeko sohvaan joku tahra, josta nousee kauhea meteli.

Tavaroistaan hän ikävöi oikeastaan vain rakkaita Nemi-kirjojaan, joissa seikkailee sitkeä, kapinallinen goottityttö. Ovatkohan ne jo ihan vettyneet siellä ulkovarastossa?

Tuliterät Kuomat

Kiitollisuuden aiheita on paljon.

Vuodessa on tapahtunut paljon hyvää. Vaikka asuntoa ei vielä olekaan, on löytynyt uusi ammatti hoitoalalta. Ehkä kohta ei tarvitse enää tehdä kauppalistaa laskimen kanssa.

On löytynyt uusi miesystävä, joka tukee ja auttaa lapsenhoidossakin. Kunhan vanha vuokravelka on maksettu, Kaisa aikoo hakea kaupungin vuokra-asuntoa yhdessä miehen kanssa. Lapsella on isovanhemmat, jotka välittävät ja auttavat.

Kaisan vanhemmilla ei ole varaa tukea taloudellisesti, mutta isän puoleinen isoäiti auttaa isommissa vaatehankinnoissa. Nytkin tytöllä on tuliterät Kuomat, joihin Kaisalla ei olisi ollut varaa.

Ja ihan kaikkein kiitollisin Kaisa on lapsesta. Jaksaisiko sitä edes laittaa lämmintä ruokaa, jos ei olisi tätä pientä ihmistä tässä? Kaisa laittaa riisin kiehumaan, heittää jauhelihan pannulle. Anni tulee ihan viereen.

– Saako auttaa?

Kaisa nujuttaa hellästi hentoa poninhäntää, ajattelee taas kerran tutun ajatuksen. Niin kauan kuin minulla on tämä lapsi, minulla on kaikki hyvin.

Kaisan ja Annin nimet on muutettu. Jutunteon jälkeen Kaisa onnistui maksamaan velkansa ja sai vuokra-asunnon kaupungilta. Juttu on julkaistu alun perin Meidän Perhe -lehdessä 3/2013.

 

Nappaa muksu kainaloon ja houkuttele katsomaan leffa, joka kolahti äitiin tai isään viime vuosituhannella. Nämä elokuvat toimivat yhä.

Valitsimme viisi hittileffaa 90-luvulta, jotka kelpaa katsoa nykylastenkin kanssa. Aloita vaikka kolmosesta, joka sopii perheen pienemmillekin. Kaikki leffat löytyvät Netflixistä.

1. Teinin kanssa: Clueless (1995)

Vieläkö muistatte Alicia Silverstonen, hetken 90-luvun kirkkaimpana teini-idolina säihkyneen näyttelijä- ja mallitähden? Silverstone jatkaa näyttelijänuraansa edelleen, mutta siitä huolimatta hänet muistetaan yhä parhaiten elokuvasta Clueless. Leffa oli 90-luvulla ilmiö jo varhaisteinien keskuudessa.

Clueless kertoo high schoolin suosituimmasta tytöstä Cherylistä, jonka pinnallinen elämä täyttyy shoppailusta, Nokia-kännykkään lörpöttelystä ja pojista. Kun kouluun tulee uusi ja vähän outo tyttö, keksii Cheryl muovata hänestä suositun, hänellä kun sitä näkemystä asiaan riittää.

Clueless on pinnalta aika tavallinen, hiukan höpsö teinileffa, mutta alta paljastuu ajan hengelle virnuilevaa satiiria. Sivuosissa nähdään nuoret Brittany Murphy ja Paul Rudd – sekä viimeistä huutoa oleva Nokia 232 -kännykkä.

2. Varhaisteinin kanssa: My Girl – Tyttöni mun (1991)

Yksin kotona -leffoista maineeseen ponkaissut lapsitähti Macaulay Culkin teki 90-luvulla koko perheen elokuvia liukuhihnalta. Yksi rakastetuimmista oli varhaisteini-ikää kolkuttelevista ystävyksistä kertova My Girl – Tyttöni mun.

Elokuvassa Culkin näyttelee kaikelle mahdolliselle allergista poikaa, jonka ainoa ystävä on yksinhuoltajaisänsä kanssa asuva tomera Vada-tyttö. He ovat kuin paita ja peppu, mutta pari he eivät ole. Vai olisivatko ehkä sittenkin? My Girl – Tyttöni mun vie katsojan suorinta tietä elämän kevääseen: on ihastumista, taianomainen ensisuudelma, murrosiän ihmeelliset oireet, vaikea vanhempisuhde ja traaginen kuolema.

3. Koko perheen naurutakuu: Mrs. Doubtfire (1994)

Muutama vuosi sitten kuollut näyttelijä Robin Williams jätti jälkeensä valtavan leffaperinnön, josta voi kaivella sopivaa katseltavaa kaikenlaisiin tilanteisiin ja mielentiloihin.  

Varsinkin 90-luvulla Williams teki hyvin menestyneitä koko perheen elokuvia, joiden parhaimmistoa edustaa Mrs. Doubtfire. Se on komedia isästä, joka näkee avioeron vuoksi lapsiaan vain harvoin. Mies päättää tavalla tai toisella päästä takaisin lastensa elämään. Niinpä hän pestautuu vaimonsa kotiapulaiseksi – herttaiseksi  täti-ihmiseksi naamioituneena, totta kai.

Mrs. Doubtfire käsittelee avioeroa ja sukupuolirooleja fiksusti ja lämmöllä – ja on kaiken lisäksi vielä hillittömän hauska!

4. Nostalgista fantasiaa: Jumanji (1995)

Kaipaatko aikaa, jolloin seikkailuelokuvat eivät olleet vielä pelkkää aivot turruttavaa tietokoneanimaatiotykitystä? Siinä tapauksessa Jumanji on sinun elokuvasi.

Fantasiaseikkailu kertoo salaperäisestä Jumanji-lautapelistä, jonka pelaamisessa on omat riskinsä. Elokuvan alussa nuori Alan-poika tulee imaistuksi pelin sisään ja jää sen vangiksi. Vuosikymmeniä myöhemmin peliä pelaavat sisarukset vapauttavat vahingossa aikuiseksi varttuneen Alanin (Robin Williams), mutta pääsevät samalla irti toinen toistaan hirmuisemmat viidakon pedot.

Jumanjissa on mukana jo jonkin verran tietokoneella tehtyjä tehosteita, mutta ne eivät ole varastaneet vielä koko show'ta. Pääosassa on ennen kaikkea jännittävä seikkailu. Williamsin rinnalla näyttelee nuori Hillary Duff.

5. Nyyhkyiltaan: Free Willy – Pelastakaa Willy (1993)

Yksi tunnetuimmista ihmisen ja eläimen ystävyydestä kertovista elokuvista on Free Willy – Pelastakaa Willy. Elokuva kertoo ongelmanuoresta Jessestä, joka jotuu sovittamaan graffitiharrastuksellaan yhteiskunnalle aiheuttamansa mielipahan yhdyskuntapalveluna vesipuistossa. Kaikkien yllätykseksi hankala poika ystävystyy tuittuilevan Willy-miekkavalaan kanssa. Jesse päättää tehdä kaikkensa vapauttaakseen ihmisten vangitseman Willyn.

Todellisuudessa Willyä esittänyt Keiko-valas koki masentavamman kohtalon, vaikka pääsikin maistamaan vapautta vuosien vesipuistoelämän jälkeen. Elokuvan suosion myötä paineet Keikon vapauttamiseksi kasvoivat. Ongelmana tosin oli, että pari vuosikymmentä vankeudessa elänyt valas oli jo ehtinyt unohtaa luontaiset vaistonsa ja saalistustaitonsa. Vuonna 1998 alkaneessa projektissa Keikoa valmisteltiin kuitenkin uuteen elämään vapaana valaana, ja lopulta se todella vapautettiin. Vuonna 2003 Keiko ajautui Norjan rannikolle kuolleena. Se oli kärsinyt aliravitsemuksesta ja ilmeisesti menehtynyt keuhkokuumeeseen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun Lintsi ja Korkeasaari on koettu, paljon on vielä jäljellä! Kokosimme kivat ja edulliset kohteet syyslomapäivien ohjelmaksi.

Ulkona on hyvä seikkailla – eväät mukaan!

1. Keskustassa ehdoton kävelylenkki kulkee Baanaa pitkin. Näe pyörälähetit ja tubettajien ja instaajien suosimat maisemat ja ota #baanapose Love Helsinki -veistoksen luona. 1,3 kilometrin mittainen kevyen liikenteen väylä kulkee entisessä ratakuilussa. Päätepisteet Kiasman ja Musiikkitalon välissä sekä Ruoholahdessa. Kun jatkatte lenkkiä Ruoholahdesta Jätkäsaareen, näette pissaavan pojan eli Bad Bad Boy -patsaan.

2. Lasten liikennepuistossa vietetään 16.–20.10. kaikille avoimia perhepäiviä. Puisto on avoinna kello 9–15, ja puistosta voi lainata polkuauton liikennepuistossa ajelua varten. Vapaa pääsy. Auroranportti 2, Helsinki, liikennekaupunki.munstadi.fi.

3. Junabongarin lempipaikka on hienoista maisemista tunnettu Linnunlaulun silta, joka vie rautatiekiskojen yli Eläintarhantieltä Tokoinrannasta Linnunlauluntielle Töölönlahteen. Töölönlahden puolella sijaitsevat myös vanhat Linnunlaulun huvilat.

Suomenlinnassa odottaa seikkailu vanhassa merilinnoituksessa. Pukeutukaa lämpimästi!
Suomenlinnassa odottaa seikkailu vanhassa merilinnoituksessa. Pukeutukaa lämpimästi!

4. Suomenlinnan historiallisiin ja jylhiin maisemiin pääsee seikkailemaan syksylläkin säännöllisesti kulkevalla lauttayhteydellä Kauppatorin rannasta. Lauttamatka maksaa joukkoliikenteen lipun hinnan, aikataulut HSL:n sivuilla

5. Lammassaareen kuljetaan pitkospuita Vanhankaupunginkoskelta. Jo puinen polku saareen on elämys! Perillä odottavat suojeltu ulkoilu- ja mökkialue ja upeat merimaisemat ihan kaupungin vieressä. Saaressa saa liikkua vain yleisillä poluilla.

6. Kauempana idässä Vuosaaren kupeessa on Uutela, Itä-Helsingin laajin ulkoilualue ja hieno kohde luontoretkelle. Alueelta löytyy kaksi opastettua luontopolkua, joiden pituudet ovat 2,5 ja 1,5 kilometriä. Jylhiä silokallioita ja upeita merimaisemia, rantaniittyjä, soita ja metsiä sekä vanhaa huvila-asutusta ja Skatan tila laidunalueineen. Huom: pyöräily luontopoluilla on kielletty. Lisätietoja vuosaari.fi

7. Pulahda uima-altaaseen Helsingin keskustassa! Allas Sea Poolissa on kaksi lämmitettyä uima-allasta, joista toinen on matala lastenallas. Vähän hyisempää kyytiä tarjoaa merivesiallas. Yli 12-vuotiaat 12 euroa, 2–12-vuotiaat 6 euroa, alle 2 vuotiaat ilmaiseksi. Katajanokanlaituri 2a, allasseapool.fi

Ihan ilmaista sisätiloissa!

8. Lasten kaupunki on leikki-ikäisten suosikkimuseo Senaatintorin laidalla Sederholmin talossa. Hyppää hevoskärryihin, ohjaa vanhaa laivaa, piipahda 1970-luvun mummolassa tai kokeile 1930-luvun kouluelämää. Helsingin kaupunginmuseoon kuuluva Lasten kaupunki kertoo historiasta lapsille sopivalla tavalla. Kaikkeen saa koskea. Vapaa pääsy! Aleksanterinkatu 16, helsinginkaupunginmuseo.fi/lastenkaupunki.

Onkos tullut kesä? Talvipuutarhassa on!
Onkos tullut kesä? Talvipuutarhassa on!

9. Talvipuutarha on sympaattinen, vihreä ja lämmin keidas keskellä kaupunkia. Ihastele eksoottisia kasveja, seuraa lammissa uiskentelevia karppeja ja istahda penkeille piirtelemään tai syömään eväitä. Vapaa pääsy! Hammarskjöldintie 1 A. Katso aukioloajat Helsingin kaupungin sivuilta.

10. Piipahda haahuilemaan kirjastoon. Rikhardinkadun kirjasto Helsingin keskustassa on kiehtova ja suuri kirjastotalo, josta löytyy paljon tutkittavaa. Se on myös taiteen ystävän helppo kohde: kirjaston tiloissa sijaitsee Helsingin Taiteilijaseuran taidelainaamo. 23. ja 30.10 sekä 6.11. kirjastossa järjestetään myös Pulmaario: Keksi ja koodaa -työpajoja lapsille. Rikhardinkatu 3. Katso myös muut kirjastot ja niiden syyslomaohjelma helmet.fi

11. Annantaloon koottu Unikudelmia-näyttelymaailma tutustuttaa suomalaisten kirjojen tarinoihin. Pääpaino ja lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Kirjojen maailmojen pohjalta on koottu elämyksellinen näyttely, jonka jokainen esine viittaa taustalla olevaan tarinaan. Vapaa pääsy! Annankatu 30, annantalo.fi

Vai mennäänkö museoon?

12. Ateneumin taidemuseossa pääsee ihailemaan Ankallisgallerian taideaarteita eli Ankkalinnan kokoelman omia versioita tunnetuista taideteoksista. Samalla lipulla pääsee toki näkemään myös teosten innoittajat Ateneumin kokoelmanäyttelyssä. Lapset ilmaiseksi, aikuiset 15 euroa. Kaivokatu 2, ateneum.fi.

13. Dinosaurusfanin suosikkipäivään kuuluu vierailu Luonnontieteellisessä museossa Etu-Töölössä. 17.–20. lokakuuta järjestetään dinosaurusaiheisia opastuksia kello 11 ja 14. Noin 20 minuuttia kestävä opastuskierros sopii kaikenikäisille ja kuuluu lipun hintaan.  Aikuiset 13 euroa, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi, 7–17-vuotiaat 6 euroa. Pohjoinen Rautatiekatu 13, luomus.fi.

14. Tekniikan museo Vanhankaupunginkoskella kertoo tekniikan ja vempainten vaikutuksesta arkeen ennen, nyt ja tulevaisuudessa. 17.–22.10. museossa pidetään Optiikkaa oppimassa -työpajoja alakoululaisille lapsille. Pajassa erilaisiin optisiin laitteisiin: linsseihin, peileihin ja prismoihin sekä rakennetaan oma kaleidoskooppi. Aikuiset 8 euroa, lapset 2/0 euroa, työpajamaksu 5 euroa. Viikintie 1, tekniikanmuseo.fi

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.