Flunssaa eli nuhakuumetta aiheuttavat sadat erilaiset virukset. Miten flunssaa voisi ehkäistä?

1. Pese kädet

Voitte ehkäistä nuhakuumetta tehokkaimmin, kun pesette aikuisten ja lasten käsiä hyvin ja säännöllisesti flunssa-aikana. Jos vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, turvautukaa käsidesiin.

Erityisen tärkeä on pestä kädet aina yskimisen, niistämisen tai wc:ssä käynnin jälkeen. Samoin kädet pitää pestä ennen ruokailua tai ruokatarvikkeiden käsittelyä sekä aina kotiin tullessa.

2. Käytä kertakäyttöisiä nenäliinoja

Kertakäyttöiset nenäliinat ovat hygieenisempiä kuin kankaiset. Kun vielä muistatte heittää ne aina käytön jälkeen roskakoriin, bakteerit eivät pääse leviämään niistä pinnoille ja toisiin ihmisiin.

Lapsia kannattaa myös opettaa aivastamaan nenäliinaan tai omaan hihaan, ei muita ihmisiä kohti.

3. Vahvista vastustuskykyä

Vastustuskykyä voi tankata purkista, jos ruoka on yksipuolista. Muun muassa maitohappobakteerit eli probiootit sekä C- ja D-vitamiinit edistävät kehon immuunijärjestelmän toimintaa.

Tutkimusten mukaan myös paikallisesti nieluun annosteltu sinkkiasetaatti lyhentää merkittävästi flunssan kestoa. Se estää virusten toimintaa ja käynnistää paikallisesti elimistön puolustusreaktion. Sinkkiasetaattia saa apteekeista suusuihkeena.

Lue lisää

3 syytä, jotka vähensivät flunssiani dramaattisesti

Voihan räkä! Hoida lapsen flunssa oikein

Pahentaako flunssa lapsen astmaoireita? Toimi näin

Kuva: Presidentin kanslia

Presidentin puoliso rouva Jenni Haukio esiintyi seesteisenä Heidi Karjalaisen suunnittelemassa smaragdinvihreässä puvussa.

Presidenttipari odottaa esikoistaan, jonka lasketun ajan on kerrottu olevan helmikuussa. Viimeisellä raskauskolmanneksella oleva Jenni Haukio näytti valovoimaiselta ja hehkuvalta Ylen haastattelussa ennen Linnan juhlien alkua. Kun kättely alkoi, Linnan juhlien kommentaattori, pukusuunnittelija Jarkko Valtee kehui pukua eleettömäksi ja yleväksi. Helsingin Sanomat kertoo, että raskaana oleva Haukio pitää tauon kesken kättelyn.

Jenni on luottanut Linnan juhlien pukunsa aiemmin suunnittelija Sari Nordströmin käsiin, lukuun ottamatta vuotta 2012, jolloin puvun suunnitteli Paola Suhonen. Tänä vuonna Haukio teki yhteistyötä nuoren taiteen kandidaatin Heidi Karjalaisen kanssa, ja kyseessä on suunnittelijan ensimmäinen tilaustyö. Rouva Haukion suunnittelijavalintaan vaikutti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla.

”Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus”

– Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus, Haukio kertoi viime perjantaina.

Vauva.fin lukijat veikkasivat Jennin puvun pääväriksi sinistä tai valkoista, mutta suunnittelija Karjalainen yllätti valitsemalla Jennin ylle  smaragdinvihreää. Kauniisti laskeutuva puku kätki Jennin raskauden. Puvun kankaat on Helsingin Sanomien mukaan värjätty käsin. Puvussa on käytetty kaksipuolista silkkisatiinia ja habotaisilkkiä, joka on kiiltävä ja pehmeä silkkikangas.

Heidi Karjalainen kertoo tärkeintä suunnittelutyössä olleen mielenkiintoisen visuaalisen ilmeen löytämisen. Hän kertoo saaneensa puvun suunnitteluun laajat vapaudet.

– Tavoitteena oli löytää tuore näkemys juhlapukeutumiseen pukeutumisetikettiä ja perinteitä kunnioittaen. Halusin suunnitella ajassa kiinni olevan, arvokkaan ja elegantin puvun, joka poikkeaisi Jenni Haukion aiemmista puvuista, Karjalainen totesi presidentin kanslian tiedotteessa. 

Karjalainen on maisteriopiskelija Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa muotoilun laitoksella muodin pääaineessa. Heidi Karjalainen valittiin syyskuussa Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Toukokuussa hän saavutti toisen sijan Apolda European Fashion Award -kilpailussa Saksassa.

Kuva: Jonna Öhrnberg
Kuva: Jonna Öhrnberg

Juttua muokattu 6.12. klo 21.40, Paola Suhosen suunnitteleman puvun vuosiluku korjattu.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Panu Pälviä

Sanna Stellan katsoo kaihoisasti kuvia lapsista, jotka nukahtavat ruokapöytään.

Olemme muuttaneet kahden viime vuoden aikana itsestä riippumattomista syistä kuusi kertaa. Ipanat ovat sopeutuneet muuttoihin hyvin. Heille koti on siellä missä pehmolelutkin ja ainakin yksi vanhemmista.

Joka ikinen kerta vain nukkuminen häiriintyy. Sopeutuminen kestää aikansa. Uudessa paikassa pitää miettiä, kuka nukkuu missäkin. Se on aina yhtä jännittävää. Ensimmäinen ilta, joskus toinen ja kolmaskin, menee hysteriassa, kun kaikki lapseni tutustuvat sängyn paikkaan. Sillä pitää pomppia, sinne pitää rakentaa maja ja sieltä pitää juosta pois. Ehkä jopa keskellä yötä.

Iltashow’n jälkeen emme herää koskaan samoilta rasteilta, joihin olemme nukahtaneet. Yleensä minä päädyn nukkumaan osittain sängyn ulkopuolella, osittain olkapään ja lonkan luiden päällä totaalisen jännittyneessä tilassa, kun muu porukka röhnöttää herroiksi sängyssäni limittäin. Yleensä kuopus, jonka vapaata sielua ei voi kahlita peitoin, dominoi tilannetta makaamalla äksänä kaikkien keskellä, potkien peitot pois sitä mukaa kun muut niitä yrittävät suojakseen haalia. Kukaan ei nuku hyvin, mutta kaikilla on turvallista.

Sillä mennään. Näissä tilanteissa haen lohtua siitä, että kyseessä on poikkeustila ja poikkeustiloilla on tapana loppua.

En minäkään pystyisi nukahtamaan, jos joku laulaisi nukkumatista toista tuntia putkeen.

Kolme ipanaani ovat kaikki täysin omanlaisiaan nukkujia. Nykyään esikoinen on jo sen verran iso, että hän nukkuu, kun nukuttaa. Muistan elävästi yhdenkin viikonlopun, kun nukutin häntä yhteensä seitsemän tuntia. Tyyppi ei nukahtanut millään. Kaikki muu oli paljon kivempaa.

Tosin nukuttamistekniikkani ei ollut kovin hyvä. En minäkään pystyisi nukahtamaan, jos joku laulaisi nukkumatista toista tuntia putkeen samalla selkääni hieroen.

Taisin käyttää kaikki nukutustemppuni ykkösen kanssa, koska kaksi seuraavaa lasta ovat saaneet tyytyä vähäisempään show’hun. Keskimmäinen nukahtaa aina mieluiten yksin etäällä muista, eikä juuri koskaan kömmi viereen. Kuopuksen kanssa menemme jo milloin mitenkin. Hyvä ratkaisu on se, joka toimii ja tuo tuloksia.

Seuraan kateudesta vihreänä vanhempia, jotka siirtävät nukkuvan lapsensa vaunuista omaan sänkyyn. 

Katson kaihoisasti netissä pyöriviä kuvia lapsista, jotka ovat nukahtaneet kesken ruokailun naama puurolautaseen sotkeentuneena. Ei meillä koskaan. Jos päivä on ollut pitkä ja olosuhteet jännittävät, niin loppukiri valveilla vedetään mieluummin äänekkäästi ja energialla.

Seuraan kateudesta vihreänä myös niitä vanhempia, jotka saavat lapsensa siirrettyä nukkuvana vaunuista omaan sänkyyn. Meillä pienikin olosuhteen muutos tarkoittaa välitöntä virkoamista.

Siispä istuskelen missä milloinkin nukkuvan lapsen vieressä. Toisinaan se aiheuttaa minussa levottomuutta, toisinaan osaan ottaa kaupan parkkihallissa kökkimisen zen-harjoitteena. Poikkeustilanteena, jota lapsiperhe-elämä on.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.