Saimme perheeseemme neitokaisen, jolle annoimme nimeksi Tilhi.

Saimme perheeseemme neitokaisen, jolle annoimme nimeksi Tilhi. Nimi on vielä suhteellisen harvinainen, ja Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan sitä löytyy niin naisilta kuin miehiltäkin. Onko olemassa mitään tiettyä päivää, jolloin tytön nimipäivää voisi viettää? Vai olisiko suotavinta viettää nimipäivää lapsen nimenantopäivän
mukaan? Olisi myös mukava saada tietää, miten Tilhi-nimi taipuu oikeaoppisesti.

Nimitohtori Minna Saarelma-Paukkala Vastaa: Varpuslintuihin kuuluviin tilhiin viittaava Tilhi on hyvin harvinainen
etunimi maassamme. Väestörekisterikeskuksen tilastojen (www.vrk.fi) mukaan sen on saanut toistaiseksi alle kymmenen miestä ja alle 17 naista. Tarkkoja lukuja VRK ei anna sellaisilta vuosikymmeniltä, jolloin nimen saajia on alle viisi. Tilhi-nimeä on annettu Suomessa 1980–1990-luvuilta lähtien.

Varsinkin 2000-luvulla monet vanhemmat ovat halunneet antaa lapsilleen tällaisia harvinaisia, jopa itse keksittyjä etunimiä. Usein ne ovat suomenkielisiä luontoaiheisia nimiä kuten Havu, Kuura, Käpy, Naava, Nietos tai Oksa. Lintuaiheisia etunimiä ovat esimerkiksi Joutsen, Kiuru, Leivo, Peippo ja Pääsky. Niitäkin on annettu niin pojille kuin tytöillekin.

Jos lapsen etunimeä ei löydy kalenterista, vaihtoehtoja nimipäiväksi on usein kaksi. Kalenterista voidaan ensinnäkin etsiä nimi, joka muistuttaa merkitykseltään kyseistä nimeä, ja nimipäivää voidaan sitten viettää sen mukaan.

Nykyisestä nimipäiväkalenteristamme löytyy esimerkiksi nimi Sirkku (16.10.), jonka voi ajatella viittaavan keltasirkkuun ja muihin sirkkulintuihin. Samoin sieltä löytyy Kerttu (17.3.), jonka voi tulkita viittaavan pensaskerttuun ja muihin kerttulintuihin.

Tosin näille nimille löytyy muitakin kuin lintuaiheisia tulkintoja. Toinen vaihtoehto on etsiä kalenterista nimi, joka on äänteellisesti mahdollisimman lähellä lapsen nimeä. Tilhi muistuttaa äänneasultaan ehkä eniten nimeä Tilda, jonka nimipäivä on 14.3. Mikään ei tietenkään estä valitsemasta nimipäiväksi myös lapsen omaa nimenantopäivää.
Koska Tilhi on etunimi, se ei taivu samalla tavalla kuin suomen kielen tilhi-sana. Ei siis sanota Tilhi – Tilhen vaan Tilhi – Tilhin. Samalla tavalla taipuvat myös esimerkiksi tytönnimet Lumi ja Pilvi: Lumin ja Pilvin.

Vauva 08/2011

Lähetä oma kysymyksesi Vauvan nimitohtorille.

Pienen prinssi Gabrielin ensimmäinen edustuskuva! Kuva: Kungligahuset
Pienen prinssi Gabrielin ensimmäinen edustuskuva! Kuva: Kungligahuset

Prinsessa Sofian ja Carl Philipin pieni poika sai suurmiehen nimen. 

Ruotsin hovin tuorein tulokas, prinsessa Sofian ja prinssi Carl Philipin vastasyntynyt poika, sai juhlavassa seremoniassa kauniin nimen: Gabriel Carl Walther.

 

Prins Gabriel #kungahuset #dalarna

Henkilön Kungahuset (@kungahuset) jakama julkaisu

Vauvan lukijat arvuuttelivat vauvauutisen jälkeen, mikä voisi olla hyvä nimi prinssi Alexanderin pikkuveljelle. Eniten ääniä sai Edward, Felix ja Fredrik, mutta neljäs suosikeista oli juurikin Gabriel! 

Vierailija

Ruotsin prinssi sai nimen – ja Vauvan lukijat osuivat arvauksissaan hyvin lähelle!

Vierailija kirjoitti: Garbriel on kaunis nimi, mutta Alexanderin kanssa ei minusta paras mahdollinen nimipari. Hah! Ovat kaksi ihan eri ihmistä, sattuvatpahan nyt vain olemaan veljeksiä. Ei kaikki halua lapsilleen Jari, Kari, Sari, Mari sointuva tyyppisiä nimiä ja parempi niin kun vielä kuninkaallisista kyse. Olisihan se noloa sitten kun menisi nimet sekaisin helposti kun pitäisi puhua Karista, niin lipsahtaisin helposti Jari jne. Ymmärtiköhän aloittaja ollenkaan mitä ajan takaa?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Meidän Perheen nimipäiväkoneesta löytyvät kaikki suomen- ja ruotsinkieliset nimipäivät!

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.