Olisin kiinnostunut kuulemaan Sani-nimen taustasta ja merkityksestä.

Olisin kiinnostunut kuulemaan Sani-nimen taustasta ja merkityksestä. Milloin Sanin nimipäivää voisi viettää?

Nimitohtori Eero Kiviniemi vastaa: Etunimi Sani alkoi yleistyä vasta 1970-luvulla. Noin 1990-luvun puoliväliin asti nimi
voitiin valita myös pojalle.

Suomalaisissa etunimikirjoissa Sani selitetään yleensä taustaltaan epäselväksi. Silti ainakin Suomessa annetulle
pojannimelle Sani löytyy melko varma lähtökohta.

Yksi ensimmäisistä äänielokuvista 1920-luvun lopulla oli The Singing Fool (suom. Laulava narri), ja siinä Al Jolson esitti menestysiskelmänsä Sonny Boy. Laulu levytettiin Suomessakin heti ja myöhemmin moneen kertaan. Suomenkielisessä versiossa kappaleen nimi pyrittiin ääntämään englannin kielen mukaisesti: ”sani boi”. Varmaan paljolti tämän hitin ansiosta Suomessa tulivat miehenniminä käyttöön 1960-luvulta alkaen Sani, Sonny ja Soni, ehkä myös Johnny, Jonny tai Jonni.

1970-luvulla Sani alettiin valita yhä useammin tytönnimeksi. Sitä ennen nimen oli saanut vain  muutama suomenkielinen tyttö. Eniten Sani-nimen saaneita suomenkielisiä tyttöjä on syntynyt 1990-luvun lopulla ja 2000-luvulla. Kaikkiaan heitä on jo noin neljäsataa. Pojannimenä Sani on poistunut käytöstä.

Nimeä Sani ei löydy vieraskielisistä etunimikirjoista. Varsinkin englantilaisella kielialueella tunnetaan kuitenkin
naisennimi Shani. Se voi olla hellittelymuoto joko nimestä Shan tai Shannon. Shan on ääntämyksen mukainen
asu Walesissa puhutun kymrin kielen nimestä Sian. Shannon taas on alkuaan kelttiläinen paikannimi, ja se
esiintyy myös miehennimenä. Joskus englantilaisen kielialueen nimi Shani on liitetty myös samanasuiseen hepreankieliseen naisennimeen. Toisaalta Sani on mainittu Suomessakin joidenkin Sa-alkuisten nimien (Sanna,
Satu) lyhentymänä.

Suomalaisen laulajan Sani (alk. Saija) Aartelan nimi ei ole ainakaan Sanin yleistymisen alkuvaiheissa voinut tukea nimen valintaa, koska kyseinen laulaja (s. 1971) oli silloin vielä lapsi. Nimen varhaiseksi esikuvaksi ei sovi myöskään kanadalainen laulaja Shania (alk. Eilleen Twain), sillä hän tuli tunnetuksi vasta 1990-luvulla.Nimen myöhempään suosioon molemmat ovat voineet vaikuttaa.

Suurin syy Sanin ja Sanjan ja muutaman muunkin Sa-alkuisen nimen syntyyn tai yleistymiseen lienee 1960-luvulla alkanut Sannan nopea nousu suosituimpien tytönnimien kärkeen. Suositut etunimet tuovat usein nimenantajien mieleen muita samantapaisia nimiä tai jopa synnyttävät sellaisia. Koska nimen tausta on kuitenkin näin  monitulkintainen, Sanin nimipäivästä jokainen joutuu toistaiseksi päättämään itse. Yksi mahdollisuus voisi olla Sannan päivä 11.8.

Vauva 3/11

Lähetä oma kysymyksesi Vauvan nimitohtorille.

Pienen prinssi Gabrielin ensimmäinen edustuskuva! Kuva: Kungligahuset
Pienen prinssi Gabrielin ensimmäinen edustuskuva! Kuva: Kungligahuset

Prinsessa Sofian ja Carl Philipin pieni poika sai suurmiehen nimen. 

Ruotsin hovin tuorein tulokas, prinsessa Sofian ja prinssi Carl Philipin vastasyntynyt poika, sai juhlavassa seremoniassa kauniin nimen: Gabriel Carl Walther.

 

Prins Gabriel #kungahuset #dalarna

Henkilön Kungahuset (@kungahuset) jakama julkaisu

Vauvan lukijat arvuuttelivat vauvauutisen jälkeen, mikä voisi olla hyvä nimi prinssi Alexanderin pikkuveljelle. Eniten ääniä sai Edward, Felix ja Fredrik, mutta neljäs suosikeista oli juurikin Gabriel! 

Vierailija

Ruotsin prinssi sai nimen – ja Vauvan lukijat osuivat arvauksissaan hyvin lähelle!

Vierailija kirjoitti: Garbriel on kaunis nimi, mutta Alexanderin kanssa ei minusta paras mahdollinen nimipari. Hah! Ovat kaksi ihan eri ihmistä, sattuvatpahan nyt vain olemaan veljeksiä. Ei kaikki halua lapsilleen Jari, Kari, Sari, Mari sointuva tyyppisiä nimiä ja parempi niin kun vielä kuninkaallisista kyse. Olisihan se noloa sitten kun menisi nimet sekaisin helposti kun pitäisi puhua Karista, niin lipsahtaisin helposti Jari jne. Ymmärtiköhän aloittaja ollenkaan mitä ajan takaa?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Meidän Perheen nimipäiväkoneesta löytyvät kaikki suomen- ja ruotsinkieliset nimipäivät!

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.