Annoimme pojallemme nimeksi Niki, jolle ei kalenterista löydy suoranaista nimipäivää. Onko olemassa nimeä, josta Niki olisi lähtöisin...

Annoimme pojallemme nimeksi Niki, jolle ei kalenterista löydy suoranaista nimipäivää. Onko olemassa nimeä, josta Niki olisi lähtöisin? Minä päivänä voisi ajatella nimipäivän olevan? Onko tietoa nimen alkuperästä? Ainoa tietämäni Niki on entinen formulakuljettaja.

Nimitohtori Minna Saarelma: Niki oli Suomessa harvinainen nimi vielä 1970-luvulla, mutta 1980-luvulta lähtien se alkoi yleistyä varsin nopeasti. Kaikkiaan se on annettu jo noin 700 suomalaislapselle, joista kolmisenkymmentä on tyttöjä, muut poikia. 2000-luvulla tämän nimen on saanut yli 200 poikaa ja kymmenen tyttöä.

Nimeä Niki ei löydy nimipäiväkalenteristamme, mutta sille löytyy kyllä sopiva nimipäivä. Tämän nimen tausta on nimittäin aivan sama nimi kuin nimien Niilo, Niko, Nikolai ja Niklas, joiden nimipäivä on Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Toisaalta myös nimillä Klaus ja Launo on aivan sama tausta, joten näiden nimipäivä 7. heinäkuuta olisi toinen mahdollinen vaihtoehto.
Kaikkien näiden nimien taustalla on kreikkalainen Nikolaos, jonka osat merkitsevät voittoa (nike) ja kansaa (laos). Uuden testamentin Nikolaos oli yksi Jerusalemin alkuseurakunnan seitsemästä diakonista.

Suomalaisessa kalenterissa oli jo keskiajalla pyhimysnimi Nicolaus, joka viittasi Vähän Aasian Myran arkkipiispaan Pyhään Nikolaukseen (k. noin 345). Tämä pyhimys oli muun muassa merenkulkijoiden, panttilainaajien ja vankien suojelija. Vielä nykyäänkin monissa Euroopan maissa, kuten esimerkiksi Saksassa, Pyhä Nikolaus tuo lahjoja lapsille 6. joulukuuta, Nikolauksen muistopäivänä. Tästä perinteestä on kehittynyt myös amerikkalainen joulupukki eli Santa Claus.
Muissa maissa suosittuja Nikolauksen nimiasuja ovat esimerkiksi Niccolo ja Nicola Italiassa, Klaus ja Niklas Saksassa, Nils Ruotsissa, Nick, Nicky ja Colin Englannissa sekä Nikolai ja Kolja Venäjällä.

Itävaltalaisen formulakuski Niki Laudan Niki-nimi on muuten lempinimi. Hänen virallinen nimensä on Andreas Nikolaus Lauda. Lauda on mitä ilmeisimmin ollut esikuvana maamme Nikeille, sillä hän menestyi formulakisoissa samoihin aikoihin, jolloin nimi alkoi yleistyä Suomessa, eli 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Se, että nimeä on Suomessa annettu myös tytöille, johtunee ainakin osaksi siitä, että englanninkielisessä maailmassa Nicky tunnetaan myös tyttöjen lempinimenä. Esimerkiksi megajulkkis Paris Hiltonin sisko on Nicky Hilton, molemmat ovat siis Hilton-hotelliketjun perijättäriä.

Vauva 3/2008

Lähetä oma kysymyksesi Vauvan nimitohtorille.

Presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukion poika kastettiin viikonloppuna Aaro Veli Väinämöksi.

Mitä Saulin ja Jennin pojalle annettujen nimien taustoista löytyy?

Aaro on suomalainen miehen etunimi, jonka juuret ovat heprealaisessa nimessä Aaron. Aaronin nimipäivä on 1. heinäkuuta.

Nimeä ei löydy tuoreelta listalta, johon on koottu poikavauvoille annetut suosituimmat etunimet. Se on silti tähän aikaan sopiva nimi, koska sisältää paljon vokaaleita samoin kuin viime vuoden suosituimmissa nimissä kuten Elias, Lenni ja Eeli.

Aaro-nimeä on Suomessa annettu yhteensä 12 452 kertaa. Nouseekohan Aaro tänä vuonna mukaan suosituimpiin nimiin?

Väinämö-nimen kantasana 'väinä' tarkoittaa leveää, syvää, tyynesti virtaava jokea.

Veli-nimen tausta on 1800-luvun lopun suomalaisuusmielisyydessä. Nimi Väinämö taas on lyhentymä Kalevalan pääsankarin Väinämöisen nimestä, jonka kantasanana on ollut 'väinä'. Väinä tarkoittaa leveää, syvää, tyynesti virtaavaa jokea. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1929 lähtien, mutta Väinämöitä on Suomessa todella harvassa, sillä vuoden 1899 jälkeen Suomessa on nimetty vain 1674 Väinämöä.

– Väinämö tulee minulta, Veli oli sointuva välinimi ja Aaro-nimellä on paljon perinteitä, esimerkiksi Aaro Hellaakoski voisi tulla mieleen, Sauli Niinistö perustelee nimivalintaa Ilta-Sanomissa.

Aaro-nimen saanut poika syntyi Helsingin Naistenklinikalla helmikuun alussa. Nimi luettiin viikonloppuna myös Espoon tuomiokirkossa: Se oli historiallinen hetki, sillä koskaan aiemmin Suomen presidentille ei ole syntynyt lasta hänen virassa ollessaan.

50 suosituinta nimeä juuri nyt – näitä nimiä annettiin pojille eniten vuonna 2017.

Mikä nimeksi pojalle? Vuoden 2017 suosituin valinta suomenkielisen pojan ensimmäiseksi etunimeksi oli Leo. Tämän nimen sai ensimmäiseksi nimekseen yhteensä 414 poikaa. Leo-nimeä kantaa 1,56 prosenttia kaikista viime vuonna syntyneistä suomalaispojista.

Leo on ollut nimisuosikkien joukossa aiempinakin vuosina, viimeksi sijalla 3. Vuonna 2016 suosituin etunimi Onni putosi uudella listalla sijalle 5. Viiden suosituimman nimen joukko on yhtä lukuunottamatta sama kuin viime vuonna: Oliver putosi nyt alaspäin sijalle 8, ja tilalle kipusi nyt kolmanneksi suosituin Eino.

Suuria yllätyksiä poikien lista ei tarjoa: kymmenen suosituinta nimeä ovat sama kuin viime vuonna, mutta osa nimistä on vaihtanut paikkaa.

Kansainvälisyys näkyy poikien nimisuosikeissa.

Suosittujen pojannimien joukossa on perinteisten suomalaisten nimien lisäksi paljon kansainvälisiä nimiä, Leon lisäksi esimerkiksi Oliver, Noel, Mikael, Joel, Daniel, ja Emil. Konsonanttiloppuisia nimiä on 20 suosituimman joukossa yhdeksän.


Vuoden 2017 suosituimmat poikien ensimmäiset etunimet:

(sijoitus viime vuodesta noussut > tai laskenut <)

1. Leo (>)
2. Elias (–)
3. Eino (>)
4. Väinö (–)
5. Onni (<)

6. Leevi (>)
7. Niilo (>)
8. Oliver (<)
9. Eetu (<)
10. Noel (<)

11. Eeli
12. Veeti
13. Mikael
14. Joel
15. Daniel

16. Lenni
17. Emil
18. Eemil
19. Julius
20. Viljami

21. Vilho
22. Hugo
23. Aleksi
24. Nooa
25. Toivo

26. Peetu
27. Niklas
28. Luka
29. Matias
30. Aatos

31. Eemeli
32. Anton
33. Lauri
34. Otso
35. Jooa

36. Aapo
37. Oiva
38. Samuel
39. Rasmus
40. Akseli

41. Joona
42. Benjamin
43. Kasper
44. Veikko
45. Aaron

46. Alvar
47. Aatu
48. Valtteri
49. Eemi
50. Eelis

Lähde: Väestörekisterikeskuksen etunimitilasto 2017