Olemme antaneet pojallemme...

Olemme antaneet pojallemme nimeksi Elmeri. Minua kiinnostaisi tietää, mitä Elmeri-nimi tarkoittaa ja mikä on nimen tarina.

Nimitohtori Minna Saarelma-Paukkala vastaa: Nimen Elmeri taustalla on muinaissaksalainen miehennimi Adalmar,
jonka osat merkitsevät jalosukuista (adal) ja kuuluisaa (mar). Elmeri on siis merkitykseltään mitä hienoin nimi.
Germaanisilla kansoilla oli aikoinaan tapana antaa lapsilleen tällaisia kaksiosaisia nimiä, kuten Bernhard (’karhu’ + ’vahva’), Ludwig (’kuuluisa’ + ’taistelu’) tai Gertrud (’keihäs’ + ’voima’). Tietyt nimenosat olivat tyypillisiä miehille, toiset naisille. Usein lapsille annettiin nimiä vanhempiennimiä yhdistämällä. Jos isä oli Hildebrand ja äiti Gertrud, perheen pojat saattoivat saada nimekseen Gerbrand tai Trudger ja tytöt Hildtrud tai Brandhild.

Elmeri on ollut suomalaisessa nimipäiväkalenterissa vasta vuodesta 2000 lähtien. Aiemmin almanakassamme olivat olleet, ja ovat yhä, samaan saksalaisnimeen pohjautuvat miehennimet Elmo ja Elmer. Kaikkien kolmen
nimipäivä on 3. tammikuuta.

Elmer on ollut Elmeri-nimeä selvästi harvinaisempi. Sen on saanut vuoden 1900 jälkeen vain runsaat tuhat poikaa.
Nimi oli suosituin 1920–50-luvuilla.

Elmo-nimi on samoin annettu vain runsaalle tuhannelle pojalle. Heistä yli 600 on syntynyt 2000-luvulla.

Elmeri-nimi on tullut monille suomalaisille tutuksi amerikkalaisista Looney Tunes -piirroselokuvista, joissa Väiski Vemmelsäärtä jahtaa Elmeri-niminen mies. Hahmon alkuperäinen nimi on Elmer. Myös Georg Malmstén sävelsi aikoinaan iskelmän Unohtumaton Elmeri, jonka Ragni Malmstén levytti. ”Oli Elmeri miehistä parhain, häntä kukaan ei korvata voi…”

Vielä ennen 1980-lukua Elmeri oli varsin harvinainen nimivalinta Suomessa. Vuosina 1900–1979 sen sai alle 600 poikaa. Vuoden 1980 jälkeen nimi on annettu sen sijaan jo lähes 6 000 pojalle. Viime vuonna Elmeri-nimen sai 491 poikaa, ja tänä vuonna se on annettu jo yli sadalle pojalle.

Vauva 09/2011

Lähetä oma kysymyksesi Vauvan nimitohtorille.

Pienen prinssi Gabrielin ensimmäinen edustuskuva! Kuva: Kungligahuset

Prinsessa Sofian ja Carl Philipin pieni poika sai suurmiehen nimen. 

Ruotsin hovin tuorein tulokas, prinsessa Sofian ja prinssi Carl Philipin vastasyntynyt poika, sai juhlavassa seremoniassa kauniin nimen: Gabriel Carl Walther.

 

Prins Gabriel #kungahuset #dalarna

Henkilön Kungahuset (@kungahuset) jakama julkaisu

Vauvan lukijat arvuuttelivat vauvauutisen jälkeen, mikä voisi olla hyvä nimi prinssi Alexanderin pikkuveljelle. Eniten ääniä sai Edward, Felix ja Fredrik, mutta neljäs suosikeista oli juurikin Gabriel! 

Vierailija

Ruotsin prinssi sai nimen – ja Vauvan lukijat osuivat arvauksissaan hyvin lähelle!

Vierailija kirjoitti: Garbriel on kaunis nimi, mutta Alexanderin kanssa ei minusta paras mahdollinen nimipari. Hah! Ovat kaksi ihan eri ihmistä, sattuvatpahan nyt vain olemaan veljeksiä. Ei kaikki halua lapsilleen Jari, Kari, Sari, Mari sointuva tyyppisiä nimiä ja parempi niin kun vielä kuninkaallisista kyse. Olisihan se noloa sitten kun menisi nimet sekaisin helposti kun pitäisi puhua Karista, niin lipsahtaisin helposti Jari jne. Ymmärtiköhän aloittaja ollenkaan mitä ajan takaa?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Meidän Perheen nimipäiväkoneesta löytyvät kaikki suomen- ja ruotsinkieliset nimipäivät!

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.