Lapsen lihomista voi ehkäistä jo raskausaikana, kertoo suomalainen väitöstutkimus.

Pitkään jatkuva imetys ja riittävän myöhään aloitetut kiinteät suojaavat lasta liialliselta painonnousulta, todetaan Turun yliopistossa väittelevän FM Johanna Mäkelän tutkimuksessa.

Suurin suoja syntyi, kun lasta täysimetettiin vähintään neljä kuukautta, ja imetystä jatkettiin vielä kiinteiden aloittamisen jälkeen.

Väitöstutkimuksessa seurattiin 1 797 perhettä.

Myös äidin painolla merkitystä

Lyhyen imetyksen lisäksi lapsen ylipainoriskiä lisäsivät merkittävästi äidin ylipaino, sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ja liiallinen painnonnousu raskausaikana.

Tutkimuksen mukaan ylipainoiset äidit imettivät lapsiaan keskimäärin 1,7 kuukautta vähemmän ja aloittivat lisäruoan antamisen aiemmin kuin normaalipainoiset äidit.

Myös äidinmaidon koostumuksessa oli eroja: ylipainoisilla äideillä oli rintamaidossaan enemmän tyydyttyneitä rasvahappoja ja vähemmän omega3-rasvahappoja kuin normaalipainoisilla äideillä.

Ylipainoisten ja lihavien lasten kasvu erosi normaalipainoisten lasten kasvusta jo 13 kuukauden iässä. 26 prosenttia tutkimuksen pojista ja 17 prosenttia tytöistä oli ylipainoisia kahden vuoden iässä.

– Imetyksen pidempi kesto suojaa lasta liialliselta painonnousulta kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Myöhemmin tutkitaan, jatkuuko positiivinen vaikutus vanhemmillakin lapsilla, Johanna Mäkelä sanoo.

Lue lisää:

Uudet lapsiperheiden ravitsemussuositukset: täysimetys 4–

6 kuukautta

Näin imetät kun aloitat työt

Pitkä imetys ehkäisee lapsen lihomista

Nooo mun vajaa parivuotiaaksi osittainimetetty lapsonen oli jollain pluskäyrällä kunnes neljävuotiaana tuli normaalipainoon. Ruoka-ajat on ja monipuolinen ruokavalio, niin kuin vanhemmillakin. Lapsentahtisuus oli musta luonnollisempi valinta ku "neuvolatahtisuus" eikä neuvolantätit olleet huolissaan. Mitä enemmän lapsen kanssa pystyy selvittämään ja asettamaan "tahtia" niin sitä enemmän se täällä kovin kirottu lapsentahtisuus jää pois, ja päästään kohti yhteiskuntakelpoa lapsukaista joka pärjää...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.