Näillä ohjeilla neulot Vauva 11/14 -lehden kannen villamyssyn.

Suunnittelija Susanna Mertsalmi
Koko noin 1 v, hatun korkeus noin 19 cm ja leveys noin 19 cm
Lankamenekki Novita Wool (010) luonnonvalkoinen 100 g
Puikot Novita nro 5 tai käsialan mukaan
Muut tarvikkeet 40 cm pellavanauhaa (www.napiton.fi)
Mallineuleet Joustinneule: neulo *1 o, 1 n*, toista *–*. Neulo nurjalla oikeat s:t oikein ja nurjat nurin. Ainaoikeinneule: neulo s:t oikealla oikein ja nurjalla oikein. Kohoneule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
Tiheys 15 s ja 25 krs kohoneuletta kaksinkertaisella langalla = 10 cm

Ohje

Luo yksinkertaisella langalla 79 s. Aloita neulominen kaksinkertaisella langalla. Neulo avoimena neuleena ensin joustinneuletta 2 cm.

Aloita sitten kohoneule ruutupiirroksen 1. krs:lta seuraavasti: neulo 5 o, neulo piirroksen oikeasta reunasta 2 s, toista 4 s:n mallikerta 16 kertaa, neulo piirroksen vasemman reunan 3 s ja 5 o. Neulo ensin piirroksen krs:t 1–13 ja toista sitten kerroksia 2–13. Neulo jatkossa kappaleen molemmissa reunoissa 5 s:lla ainaoikeaa ja keskimmäisillä s:illa kohoneuletta.

Kun kappaleen korkeus on 10 cm, kavenna työn oikealla puolella kappaleen molemmissa reunoissa 1 s seuraavasti:

1. kavennuskerros: neulo 3 o, neulo 2 s oikein yhteen, neulo kohoneuletta kunnes jäljellä on 5 s, neulo 2 s oikein yhteen ja 3 o. Neulo nurjan puolen krs.

2. kavennuskerros: neulo 2 o, neulo 2 s oikein yhteen, neulo kohoneuletta kunnes jäljellä on 4 s, neulo 2 s oikein yhteen ja neulo 2 o. Neulo nurjan puolen krs. Toista kavennukset samaan tapaan vielä joka 2. krs 2 kertaa. Molempiin reunoihin jää 1 ainaoikeinneuleen silmukka = reunasilmukka.

Jatka nyt kavennuksia näiden reunasilmukoiden sisäpuolella. Kavenna molemmissa reunoissa joka 2. krs 15 x 1 s ja päätä seuraavalla krs:lla loput silmukat.

Viimeistely

Höyrytä kappale kevyesti. Ompele hatun takasauma. Aloita ompeleminen ainaoikeinneuleen loppumiskohdasta ja ompele hatun kulmaan saakka. Taita vielä ainaoikeinreunus hatun nurjalle, hatun sisäpuolelle. Kiinnitä hatun etukulmiin 20 cm pitkät solmimisnauhat ja kiinnitä samalla reunusten päät hattuun.

Ohjetiedustelut Novita (040)178 2266 ma ja ke 10-14

Lankatiedustelut www.novita.fi, Novita (05)744 3335 ma-pe 9-16

 

Kuvat: Piia Arnould

Lisää ohjeita

Kodinkuvalehti.fi: Vauvan töppöset

Kodinkuvalehti.fi: Prinsessa Estellen nuttu vauvalle

Kodinkuvalehti.fi: Vauvan palmikkopipo

Uudessa lastensairaalassa ei nähdä patjoja lattialla, sillä vanhemmilla on tilaa viettää aikaa lastensa luona ja jäädä yöksikin.

Vastikään valmistuneet uuden lastensairaalan tilat Helsingin Meilahdessa luovutettiin tänään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille. Pääsimme ensimmäisten joukossa tutustumaan uuteen sairaalaan. Tässä kiinnostavimmat yksityiskohdat!

1. Vihdoin tilaa vanhemmille

Tässä sairaalassa ei nähdä patjoja lattialla, sillä vanhempien yöpymiselle lastensa luona on varattu tarkoituksella tilaa. Vuodeosaston huoneisiin tulee vuodesohva ja teho-osastonkin huoneisiin lepotuoli, jossa vanhempi voi halutessaan viettää yön. Teho-osastolla on myös vanhemmille tarkoitettu olohuone. 

Kolmannes uuden lastensairaalan potilaista tulee HUS:n sairaanhoitopiirin ulkopuolelta. Esimerkiksi elinsiirtopotilaat ja heidän vanhempansa viettävät sairaalassa pitkiäkin aikoja. Siksi vanhemmille on osastolla jopa pyykinpesumahdollisuus.

Vuodeosaston huoneisiin odotetaan vielä sänkyjä. Vanhempaa varten huoneisiin tulee vuodesohva. Yöpöytänä toimii pieni jääkaappi, jossa voi säilyttää omia eväitä. Kaikissa vuodeosaston huoneissa on ikkuna.
Vuodeosaston huoneisiin odotetaan vielä sänkyjä. Vanhempaa varten huoneisiin tulee vuodesohva. Yöpöytänä toimii pieni jääkaappi, jossa voi säilyttää omia eväitä. Kaikissa vuodeosaston huoneissa on ikkuna.

Uudessa lastensairaalassa toimii Suomen suurin lasten päivystys, jossa käy noin 40 000 potilasta vuodessa. Päivystysosastolla on 12 seurantahuonetta, joissa vanhempi voi niin ikään olla lapsen kanssa yön yli.

Päivystyksen seurantahuoneissa annetaan esimerkiksi nesteytyshoitoa vatsataudin sitä vaatiessa. Myös tänne vanhempi voi jäädä lapsensa kanssa.
Päivystyksen seurantahuoneissa annetaan esimerkiksi nesteytyshoitoa vatsataudin sitä vaatiessa. Myös tänne vanhempi voi jäädä lapsensa kanssa.

2. Ajatukset pois sairastamisesta

Kun sairaalaan tuleva lapsi odottaa vuoroaan, hän saa valita kuudesta Avatar-hahmosta mieleisensä eläimen, ja saa hahmon mukaisen rannekkeen. Hahmo kutsuu lasta odotustilan näytöllä, kun on hänen vuoronsa. 

Pienet, lapsenomaiset asiat hälventävät epäilemättä jännitystä ja saavat ajatukset sairaalan tulon syystä hetkeksi muualle.

Pääaulan multimediaseinälle voi skannata lasten piirustuksia.
Pääaulan multimediaseinälle voi skannata lasten piirustuksia.

Jokaisessa sairaalan kerroksessa on lapsille leikkihuone ja laboratorion odotustilassa lisäksi sisarushuone, jossa testeihin tulleen sisarukset voivat odotellessaan leikkiä tai katsella meriakvaarion kaloja.

Lastensairaala on saanut lahjoituksina runsaasti leluja ja kirjoja sekä taidetta.

Laboratorion odotustiloissa on meriakvaario, jonka toisella puolella on sisarushuone testeihin tulevan lapsen perheenjäsenille.
Laboratorion odotustiloissa on meriakvaario, jonka toisella puolella on sisarushuone testeihin tulevan lapsen perheenjäsenille.

Sairaalamaisuutta hälventävät muun muassa erilaiset grafiikat käytävillä, seinillä ja hisseissä.
Sairaalamaisuutta hälventävät muun muassa erilaiset grafiikat käytävillä, seinillä ja hisseissä.

3. Muumien viisaudet

"Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat tarttuneet toisiinsa." Tämä Pikku Myyn ajatelma koristaa uuden lastensairaalan kahvilan seinää. 

Vastaavia Muumi-kirjoista tuttuja viisauksia voi lukea seiniltä suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi. 

Itse Muumeja lastensairaalan seinillä ei nähdä, muita hahmoja kylläkin. Sairaalan sisustuksesta ja ilmeestä ei haluttu tehdä liian lapsekasta, sillä osa potilaista on teini-ikäisiä.
Itse Muumeja lastensairaalan seinillä ei nähdä, muita hahmoja kylläkin. Sairaalan sisustuksesta ja ilmeestä ei haluttu tehdä liian lapsekasta, sillä osa potilaista on teini-ikäisiä.

Uusi lastensairaala sai käyttöoikeuden Muumi-kuvituksiin ja -kertomuksiin lahjoituksena Moomin Charactersilta. Yrityksen taiteellinen johtaja Sophia Jansson totesi lastensairaalan luovutustilaisuudessa, että toivoo kuvien ja tekstien ruokkivan lasten mielikuvitusta ja muistuttavan leikistä sekä sairaalan ulkopuolisesta elämästä. 

Sairaalan kahvila odottaa vielä "Muumimamman pannareita" hyllyilleen.
Sairaalan kahvila odottaa vielä "Muumimamman pannareita" hyllyilleen.

Muumi-kirjoista tuttu maisema ottaa vastaan päivystyksessä. Tälle seinälle tulevat ilmoittautumisautomaatit.
Muumi-kirjoista tuttu maisema ottaa vastaan päivystyksessä. Tälle seinälle tulevat ilmoittautumisautomaatit.

4. Voimaa väreistä

Uuden lastensairaalan tilat ovat hillityn värikkäitä, valoisia ja selkeitä. Auloista ja odotustiloista tulee mieleen ennemmin tyylikäs lääkäriasema kuin perinteinen sairaala.

Sisustuksen teemat ovat meri ja saaristo. Jokaisella kerroksella on oma nimensä, ja kunkin kerroksen aulalla ja hoitaja-asemalla on oma tunnusvärinsä.

Uuden lastensairaalan kerrokset ovat Meri, Ranta, Viidakko, Metsä, Laakso, Taika, Vuori, Avaruus ja Tähti.
Uuden lastensairaalan kerrokset ovat Meri, Ranta, Viidakko, Metsä, Laakso, Taika, Vuori, Avaruus ja Tähti.

Uuden lastensairaalan suunnitelleet arkkitehdit halusivat jo julkisivun kertovan, että kyseessä on lastensairaala. Siksi julkisivussa on käytetty paljon värejä. Kaarevan julkisivun värilliset lasilevyt näyttäytyvät aina hieman erilaisia vuodenajasta ja katsomispaikasta riippuen.
Uuden lastensairaalan suunnitelleet arkkitehdit halusivat jo julkisivun kertovan, että kyseessä on lastensairaala. Siksi julkisivussa on käytetty paljon värejä. Kaarevan julkisivun värilliset lasilevyt näyttäytyvät aina hieman erilaisia vuodenajasta ja katsomispaikasta riippuen.

Uusi lastensairaala otetaan käyttöön syyskuussa. Sen rakennuskustannukset olivat 168 miljoonaa euroa, joista reilut 38 miljoonaa katettiin lahjoituksin. 

Kuuden jalkapallokentän kokoinen sairaala

  • Lastensairaalassa on 8 maanpäällistä kerrosta, 1 kellarikerros ja konehuonekerros.
  • Sairaalassa on yhteensä 2 069 huonetilaa, joista 12 on leikkaussaleja ja 16 tehohoitoyksikköjä. Potilashuoneita on 118 ja vastaanotto- tai kuntoutustiloja 220.
  • Kokonaispinta-ala on on 48 000 neliötä, mikä vastaa kuutta jalkapallokenttää. Tilavuus on 230 000 kuutiota, eli sairaala on yli kahden Eduskuntatalon kokoinen.
  • Lastensairaalan päivystyksessä käy vuosittain arviolta 40 000 potilasta, ja vuodeosastolla yöpyy joka yö vähintään sata lasta.
  • Sairaalan budjetti oli 160 miljoonaa euroa, jonka päälle tuli 15 miljoonaa euroa Husin toivomia lisätöitä. Budjetista noin 38 miljoonaa euroa tuli lahjoituksina.
  • Rakentaminen alkoi elokuussa 2014, ja sairaala luovutettiin Husille huhtikuussa 2018. Pääurakoitsijana toimi rakennusyhtiö SRV. 
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tarvitseeko imetetty vauva helteellä vettä? Mitä puen lapselle päälle? Laitetaanko vauvalle aurinkorasvaa?

Ihana helle, mutta miten pienen vauvan kanssa toimitaan? Kätilö Silja Seppänen neuvoo.

Imetetty vauva ei tarvitse helteellä vettä. Äidin keho huomaa lämmönmuutoksen, ja muokkaa rintamaidosta vetisempää. Vauva saa siis enemmän nestettä ja vähemmän varsinaista ravintoa yhdellä imetyskerralla, ja imee siksi rintaa useammin, nesteytyen tehokkaasti. Äiti sen sijaan tarvitsee helteellä paljon vettä ja riittävästi laadukkaita suoloja korvaamaan hikoilua ja maidontuotantoa.

Mikäli vauvasi juo korviketta, sopiva korvikemäärä riippuu vauvan painosta. Kysy neuvolasta, annatko lisäjuomaksi korviketta vai vettä, jos vauvasi on selkeästi janoinen.

Iänikuiset myssyt saa jättää nurkkaan!

Mitä päälle? Lämpimillä keleillä vauvaa suojataan auringolta ja kuumalta, ei kylmältä ja viimalta. Suojaa silmät aurinkolaseilla. Iänikuiset myssyt saa jättää nurkkaan, mutta kevyt, puuvillainen lierihattu on paikallaan auringossa – kopassa sitä ei tarvita. Vauvalle kannattaa pukea ulos yksi kerros ohuita, vaaleita puuvillavaatteita.

Vaunuissa lämpötila nousee helposti paahtavan kuumaksi! Poista kaikki peitot, makuupussi ja kopansuojukset. Peitä vaunun koppa suoralta auringonpaisteelta harsolla, ei tummilla vaunuverhoilla. Jätä nurkkiin kunnon raot, että ilma kiertää. Vauvaa ei saa pitää umpinaisissa vaunuissa, jotka ovat auringossa, sillä lämpötila voi nopeasti nousta paahtavaksi. Varjossa vaunun koppaa ei tarvitse suojata auringolta, mutta hyönteisverkko suojaa hyttysiltä ja muilta öttiäisiltä.

Peitä vaunun koppa suoralta auringonpaisteelta harsolla, ei tummilla vaunuverhoilla.

Muista, että auton ilmastonti on kylmä. Laita vauvalle autoon pieni peitto päälle. Sisätiloissa vauva voi olla vaippasillaan tai pikkubodylla.

Parasta on suojata vauva vaatteilla ja pysytellä varjon puolella. Vauvalle voi laittaa aurinkorasvaa, mutta mielellään vain vauvoille tarkoitettua luonnonkosmetiikkaa mekaanisella suojalla. Älä käytä voimakkaita kemikaaleja.

Auringosta on iloakin! Kellastunutta vauvaa voi pitää vaippasillaan aurigonvalossa sisällä tai ulkona, jolloin keltaisuus pikkuhiljaa häviää. D-vitamiinin tuotanto käynnistyy ihossa, joka saa nähdä pitkän talven jälkeen taas valon.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.