Pakkasilla lämmittää parhaiten useampi vaatekerta. Kerrospukeutumisen jujuna on hyvä lämmöneristys.

Vaatetta vaatteen päälle

Kerrospukeutumisen toimintaperiaate on yksinkertainen: alusasu siirtää hikoilun aiheuttamaa kosteutta iholta seuraaviin kerroksiin, välikerros lämmittää ja ulkokerros suojaa.

Kerrospukeutumisen jujuna on hyvä lämmöneristys. Kun materiaalit ovat kautta linjan kosteutta hylkiviä, leikki sujuu loskakeleilläkin. Vaatetusta valittaessa kannattaa huomioida myös lapsen tapa liikkua pihamaalla. Siinä missä yksi touhuaa taukoamatta, toinen pysyy paikoillaan pitkiä aikoja. Myös lasten kyky sietää kylmyyttä vaihtelee. 

Alusasu siirtää kosteutta

Ihoa vasten sopivat kosteutta hylkivät materiaalit, tekokuiduista esimerkiksi polyesteri tai polypropeeni. Myös ohuesta villasta valmistetut alusvaatteet ovat miellyttävän tuntuisia. Villa siirtää ja imee kosteutta, mutta lämmittää märkänäkin.

Valikoimissa on lisäksi silkkisiä, villa-silkkisiä sekä bambukuidusta valmistettuja alusasuja, joiden kosteuden imuominaisuudet ovat huomattavasti puuvillaa parempia. Ne tuntuvat kostuessaankin kuivilta, kun puuvillaisesta alusasusta tulee nihkeä ja kylmä. 

Välikerros lämmittää

Vaatetuksen välikerros sitoo kosteutta sekä siirtää sitä eteenpäin kuorikerrokseen. Koska välikerros toimii eräänlaisena tasapainottajana alus- ja päälliskerroksen välillä, vaatteiden tulee olla väljiä. Näin ilma pääsee paremmin kiertämään.

Lisää ja vähennä välikerroksia lämpömittarin mukaan. Vaihtoehtoina voi esimerkiksi olla puuvillapusero tai college-housut. Villa- tai fleecehaalari lämmittää kovemmilla pakkasilla. 

Päälliskerros suojaa

Päällimmäinen vaatekerros, toppahaalari tai kaksiosainen puku, suojaa tuulelta, tuiskeelta ja kosteudelta. Pikkupakkasilla taapero pärjää pelkällä kuoripuvulla mainiosti, mikäli alemmat kerrokset toimivat ja niitä on tarpeeksi.

Leikki-ikäisen talvihaalarilta vaaditaan paljon, sillä varsinkin eteläisen Suomen leudot ja vähälumiset talvet pistävät kamppeet kovalle koetukselle. Sepelikivi ja roska rikkovat nopeasti heikomman materiaalin, joten kannattaa valita puku, jossa on korkea hankauskestävyys. Tämän lisäksi materiaalin on hyvä olla sekä hengittäväa että kosteussuojattu. Laadukas puku säilyy ehjänä pienemmille sisaruksille ja on myös siinä mielessä hintansa väärti.

Pää, olkapää, peppu...

Jos lapsen niska ja kaula tuntuvat kylmiltä, hänellä on vilu. Pään, niskan ja kaulan suojaat parhaiten kaulurilla, kaulaliinalla tai hupulla.
Pään alueelta varsinkin ohimot ja korvat ovat alttiita paleltumiselle, joten ne ovat peitettävä huolella, etenkin kovassa viimassa. Villainen kypärähattu, jossa on korvien kohdalla vahvikkeet, lämmittää ja suojaa näppärästi herkästi paleltuvat alueet. Pakkasvoiteiden käyttöä ei nykyisin suositella. 

Kädet pysyvät lämpiminä kirpeällä pakkassäällä mikrohuokoisten, tuulta ja kosteutta pitävien, pitkälle yli ranteen ulottuvien talvirukkasten tai vuorillisten nahkarukkasten avulla. Kun elohopea on jo reippaasti miinuksella, rukkasten alle kannattaa laittaa villalapaset. Leudon sään lumileikeissä on toimivin kurahanskojen ja villalapasten yhdistelmä.

...polvet varpaat

Kosteus on pienen ulkoilijan pahin vihollinen ja se tulee pitää loitolla myös jaloista. Gore-tex -talvikengät pitävät jalat lämpiminä ja kuivina niin pakkasilla kuin vesikeleillä. Markkinoilla on Gore-tex -kenkien lisäksi myös muita hyviä vaihtoehtoja, jotka eivät pidä vettä sataprosenttisesti, mutta lämmittävät tarpeeksi kuivan koleilla keleillä. Hyvä talvikenkä on paksupohjainen, päkiän kohdalta joustava ja kantapäätä tukeva. Siinä tulee olla riittävästi väljyyttä ja noin 1,5 senttimetriä kasvuvaraa.

Gore-tex -kenkien kanssa suositellaan hikikosteutta siirtäviä keinokuitusukkia, jossa on lisänä lämmittävä villakerros. Puuvillasukat keräävät kosteutta ja kylmettävät jalan nopeasti. Villasukat voidaan sujauttaa myös Gore-tex -kenkien alle kireillä pakkasilla. Talvikenkien on hyvä antaa välillä levätä, joten vähintään kahdelle parille on käyttöä.

Vauva 12/2009

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.