Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Itsetunnon perusta rakentuu jo vauvana. Hellyys saa lapsen tuntemaan itsensä hyväksi ja arvokkaaksi.

Vaunulenkin jälkeen vauva pötköttää hikisenä toppahaalarissaan ja itkee nälkäänsä. Äiti nostaa pienen syliinsä, alkaa riisua ja juttelee pehmeästi: Sinulla taitaa olla kuuma ja varmaan nälkäkin. Kaikki hyvin, ihan pikku hetki niin saat maitoa.

Vanhempi huomaa vauvan epämukavan olon, auttaa kuvaamaan sitä sanoin ja koskettaa hellästi ja rauhoittavasti. Lapsi saa kuulla ja tuntea, että hänet hyväksytään ja hänestä pidetään huolta.

Tällaisista päivittäin toistuvista hoivan hetkistä rakentuu itsetunnon tärkein perusta.

– Lapsi saa tuntea olevansa hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on, tiivistää lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lasten psykoterapeutti Marjukka Westerlund Aatos-klinikalta.

Itsetunnon pohja luodaan jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Lapsi, jolla on hyvä itsetunto, tuntee olevansa rakkauden arvoinen omana itsenään, riippumatta suorituksista. Hyvä itsetunto on paitsi luottamusta itseen, myös muihin ja maailmaan.

Jo vastasyntynyt seuraa ympäristöään kaikin aistein ja tekee siitä päätelmiä: onko täällä turvallista?

– Vaikka lapsella ei ole vielä sanoja, hän ymmärtää sanattomia viestejä: millä tavalla hänet otetaan syliin, millaisin ottein häntä hoidetaan ja miten häntä katsotaan. Pienikin lapsi näkee ja tuntee, hyväksyykö vanhempi hänet, SOS-Lapsikylän psykologi ja Theraplay-terapeutti Hillevi Westman sanoo.

Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä.

Vauva lukee ilmeistä

Jotta minäkäsitys ja itsetunto voivat kehittyä, lapsen on eriydyttävä vanhemmistaan. Vuorovaikutuksessa turvallisen aikuisen kanssa hän alkaa vähitellen ymmärtää itseään: millainen olen, mistä pidän, mitä haluan ja osaan.

– Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä. Olennaista on, että vuorovaikutus etenee vauvan tahdissa ja ehdoilla, Marjukka Westerlund sanoo.

Se tarkoittaa, että vanhempi kuulostelee herkästi lapsen viestejä: nälkää, janoa, väsymystä, halua seurustella tai päästä syliin. Kun vanhempi vastaa vauvan tarpeisiin ajallaan, vauva saa jo varhain kokemuksen siitä, että voi vaikuttaa toiminnallaan ympäristöönsä. Se vahvistaa vauvan itsetuntoa.

Toisaalta vauva tarvitsee myös lepoa vuorovaikutuksesta. Kukaan ei jaksa seurustella jatkuvasti.

Rohkaise yrittämään

Vauvasta taaperoksi kehittyvä lapsi opettelee ahkerasti uusia taitoja. Yksi–kaksivuotiaskin on silti vielä hyvin pieni ja aikuisen armoilla.

– Lapselle on aika rankka kokemus tajuta olevansa vanhemmasta erillinen olento mutta taidoiltaan silti vielä mitätön, Westerlund sanoo.

Konttaava tai kävelemään opetteleva lapsi vilkaisee aina välillä taakseen ja varmistaa, että äiti tai isä on vielä siellä. Vanhempi katsoo hyväksyvästi ja rohkaisevasti takaisin: Ai miten olet reipas ja taitava, kyllä sinä pärjäät.

– Vanhemman yksi tehtävä on haastaa lasta ponnistelemaan ja kokeilemaan uusia asioita. Anna lapsen yrittää itse, mutta ole tarvittaessa käytettävissä. Se vahvistaa lapsen itseluottamusta, Hillevi Westman sanoo.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen.

Aikuinen toisaalta myös asettaa turvalliset rajat, palauttaa lapsen vaarallisilta tutkimusmatkoilta ja keskeyttää kielletyt puuhat: pistorasiaan ei saa koskea, se on vaarallista.

– Rajoittaminen ei muserra lapsen itsetuntoa, kun lapsella ja vanhemmalla on hyvä ja rakastava suhde.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen. Maailmaa tutkiessa kaikki ei aina onnistu kuten pikkuinen tahtoisi. Aikuisen tehtävä on auttaa turhautumisten yli: Ymmärrän, sinua kiukuttaa, kun et päässyt sille korkealle jakkaralle.

Pukemalla hankalan tunteen sanoiksi vanhempi auttaa lasta pureskelemaan sen siedettävään muotoon. Aikuisen tuki antaa lapselle eväitä ymmärtää ja säädellä omia tunteitaan.

Lapsi tarvitsee tunteen siitä, että vaikka hän ei aina onnistu, tee hyvin tai oikein, hän on silti rakastettu.

Uhmakas mutta hauras

Itsetunto ei voi olla liian hyvä. Siinä, mikä ehkä ulospäin näyttää liialliselta itsevarmuudelta, on usein päinvastoin kyse turvattomuuden tunteesta.

Jos lapsi ei saa mokata turvallisesti, hän voi joutua väkisin pitämään yllä kuvitelmaa itsestään kaiken osaavana. Se voi saada lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Aikuisen tuella lapsi oppii kestämään myös epäonnistumisia.

– Lapselle voi kehittyä vääränlainen käsitys siitä, että hänen täytyy pystyä määräämään kaikesta ja tekemään juuri niin kuin haluaa. Se voi näyttää aikuisesta empatiakyvyttömyydeltä ja ilkeydeltä. Takana on kuitenkin pieni ja avuton, psyykkisesti hauras lapsi. Hän uhmaa, jottei tuntisi itseään täysin mitättömäksi, Marjukka Westerlund sanoo.

Anna lapsen tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Joskus vanhemman hoiva on hyvin epäjohdonmukaista: välillä hän reagoi vauvan itkuun ja vastaa katseisiin, joskus taas ei huomioi tätä lainkaan. Jos tällaista jatkuu kovin pitkään, lapsen voi olla vaikea ylipäätään hahmottaa, kuka ja millainen on.

– Pieni lapsi yrittää olla vanhempien toiveiden mukainen. Jos lapsi ei ymmärrä, mitä häneltä toivotaan, se voi vaikeuttaa kehitystä. Myös kovin vaativa tai kielteinen kasvatus voi hankaloittaa turvallisen, hyvän käsityksen luomista itsestä, Westerlund sanoo.

Esimerkiksi hyvin väsynyt tai masentunut vanhempi voi olla poissaoleva ja ilmeetön. Hän ei ehkä huomaa, kun vauva hakee hänen huomiotaan katseella, eikä jaksa heittäytyä leikkisään seurusteluun. Hän saattaa reagoida lapsen nälkään, väsymykseen tai märkään vaippaan myöhässä tai sattumanvaraisesti.

Vakavaan uupumukseen kannattaa hakea apua. Satunnaisen väsyneen tiuskahduksen tai vihaisen katseen vuoksi on sen sijaan turha potea syyllisyyttä. Yksikään vanhempi ei ole täydellinen eikä täydellisesti läsnä joka hetki. Tärkeintä on, että yhdessäolossa on pääosin myönteinen vire ja lapsesta jaksaa myös iloita.

Lapsen itsetunto kasvaa, kun hän saa tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Vauva 3/16

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, joka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

”Äiti, voisitko tulla sisustamaan barbintalon?”

Vilkaisen vaaleanpunakattoista asumusta olohuoneessamme. Sitten keittiön tasoja, jotka olin juuri ajatellut raivata esiin astioiden alta. Ne pyykitkin piti…

”Ihan kohta!”, vastaan.


Harvoin kuitenkaan irtoan tiskipöydän, hellan tai läppärin äärestä ihan kohta. Kolmevuotias saa huudella perääni useamman kerran.

Lattialle on levitetty koko Barbien suku autoineen, hevosineen ja pinkkeine asusteineen, ja lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Miksi se on niin paljon vaadittu mennä mukaan leikkiin?

Lelupaljouden keskellä lapsi kaipaa yhtä asiaa – minua.

Ainakin siksi, että työpäivän ja iltatoimien välisessä rakosessa on jo valmiiksi tunkua. Seuraavan päivän ruoka pitäisi laittaa. Kurahousuihin vaihtaa ehjät jalkalenksut. Jääkaapin hyllyt huutavat tyhjyyttään, ja kai edes joskus pitäisi siivotakin.

Mutta ehkä leikkimistä pitäisi katsoa toisin silmin. Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Leikkiessään lapset harjoittelevat sosiaalisia taitoja, muistuttavat kehityspsykologian tuntijat. On sovittava leikin etenemisestä. Vuoroteltava. Toimittava porukassa ja noudatettava yhteisiä sääntöjä.

Aika tärkeitä oppeja elämässä.

Lapsi tarvitsee ne ehjät lenksut housuihinsa ja ruokaa lautaselleen, mutta aivan yhtä paljon hän tarvitsee leikkiä.

Sitä paitsi leikki on oiva tilaisuus kuulostella, mitä omalle lapselle kuuluu. Kuinka taitavasti nuket hänen leikissään sanailevat, ratkovat riidan. Ovatko ne iloisia? Onko nukeilla kavereita?

Leikkiin siirtyy se, mitä lapsi arjessaan näkee ja kokee joka päivä.

Kun sitten laskeudun sisustussuunnittelijan tehtäviini, leikki lähtee lentoon. Lapsi pulppuaa juttua. Barbiet jaetaan puoliksi. ”Tässä minun perhe, tässä sinun. Nyt nää lähtis uimaan!”

Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Kohta nuket hyppivät sohvan käsinojalta altaan virkaa toimittavalle matolle. Kun Barbien pieni sisko ei uskalla, sen äiti ja isä rientävät apuun. Sitten lähdetään barbitaloon iltapalalle.

Aikuisen kannalta leikkimisessä on myös tämä hieno puoli: lapsi tempaisee vanhemman tukevasti tähän hetkeen, kun vain antaa mahdollisuuden. Nyt ei mietitä työasioita eikä tiskejä.

Yleensä ilta sujuu kaikin puolin mukavammin, kun on edes hetki leikitty yhdessä. Ihan kohta koittaa sekin päivä, että lapsi ei enää pyydä äitiä.

Lapsi saattaa toivoa joululahjaksi hittilelua, mutta saako hän myös vanhemman, jonka malttaa pysähtyä leikkimään hänen kanssaan?

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17