Pieni vauva oppii vanhemmiltaan, mikä on hauskaa. Yhteinen nauru lisää kiintymystä ja hyvää oloa.

Vauva on herännyt päiväunilta ja näkee isän naaman pinnasängyn yläpuolella. Vauvan kasvoille leviää aurinkoinen hymy. Isä vastaa hymyyn, alkaa liioitella ilmeitään, lepertää ja hassutella. Vauva innostuu entisestään ja suusta pääsee pieni iloinen hekotus: he-he-he.

Mikään ei kuulosta niin ihanalta kuin vauvan nauru.

– Yhteinen nauru on kaikkein voimakkain liittymisen merkki ihmisten välillä: me kuulumme yhteen ja maailma on meille yhteinen, kehityspsykologi Hilkka Munter kuvaa.

Vauva on sosiaalinen jo syntyessään. Hymy ja nauru ovat vauvalle ensimmäisiä keinoja, joilla solmia suhteita läheisiin. Niillä vauva kutsuu aikuista vuorovaikutukseen ja yhteiseen leikkiin.

Nauru vahvistaa suhdetta

Jo vastasyntyneen ensimmäiset refleksihymyt ilahduttavat. Hymyyn on ihan pakko vastata takaisin. Kun vauva kuukauden parin iässä oppii hymyilemään oikeasti ja näkee siitä seuraavan reaktion, leikki muuttuu vastavuoroiseksi.

Tunteet välittyvät ennen sanoja.

Vanhempi houkuttelee hymyä ja naurua esiin hassuilla ilmeillä, kutittelemalla ja kurkistusleikeillä. Vauva ilahtuu ja lähtee toistamaan ilmeitä. Ilmeilystä tulee vanhemman ja vauvan välistä sanatonta keskustelua.

– Hymy ja nauru myös rakentavat ja vahvistavat kiintymyssuhdetta. Vauva kokee, että vanhempi ymmärtää häntä, sanoo kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi, Theraplay-terapeutti Elina Lätti.

Tunteet välittyvät jo ennen sanoja. Yhteinen nauru ja hassuttelu kertovat vauvalle, että vanhempi iloitsee hänestä ja nauttii hänen seurastaan. Sitä kautta lapsi rakentaa myös minäkuvaansa.

– Kun aikuinen näyttää iloitsevansa lapsesta, se on viesti siitä, että lapsi on erityinen ja rakastettava, Lätti sanoo.

Huumori opitaan mallista

Huumorintaju kehittyy yhtä matkaa mielikuvituksen ja muiden taitojen kuten kielen kehityksen kanssa. Varsinaiset vitsit avautuvat lapselle vasta esikouluiässä.

Huumorintajun alkeet kehittyvät kuitenkin jo varhain. Vauvaa kiinnostavat ihmiskasvot, hän katselee mielellään silmiä ja suuta. Heti kun kasvojen piirteet ja ilmeet tulevat tutuiksi, niiden pieni muuntelu alkaa huvittaa vauvaa. Kun tapahtuu jotakin yllättävää ja odottamatonta, tulee nauru.

Jo puolivuotiaat vauvat oppivat pitämään hauskoina samoja asioita kuin vanhempansa.

Vauva seuraa pienestä asti tarkkaan vanhempiensa kasvonilmeitä ja tekee niistä herkästi päätelmiä.

– Jos käy vaikkapa jokin kömmähdys ja vanhempi nauraa, lapsi tulkitsee, että se on hassua. Jos vanhempi sen sijaan vaikka kiukustuu, se on merkki siitä, että asialle ei sovi nauraa, Lätti kuvailee.

Yhdysvaltalaistutkijat ovat havainneet, että jo puolivuotiaat vauvat oppivat pitämään hauskoina samoja asioita kuin vanhempansa. Vauvat seurasivat tarkkaan vanhempien reaktioita absurdeihin tapahtumiin. Vuoden täytettyään he olivat oppineet nauramaan näille tilanteille jo itsekin.

Tilannekomiikka puree

Yksivuotias laittaa kattilan päähänsä ja marssii riemuissaan esittelemään keksintöään äidille. Taaperon huumori on pitkälti tilannehuumoria.

– Jos jokin asia on tapahtunut aina tietyllä tavalla ja joko lapsi itse tai aikuinen tekeekin sen toisin, se on lapsesta hauskaa, Hilkka Munter sanoo.

Yksivuotias nauttii myös erilaisista kurkistus- ja kukkuu-leikeistä. Loruttelukin naurattaa, ja loruihin liittyvät käsileikit ja kutitukset vain lisäävät hupia. Äänen rytmi ja hupsutteleva sävy, tunteet ja tunnelmat välittyvät loruista jo ennen kuin lapsi osaa puhua.

Pian sen jälkeen, kun lapsi on oppinut sanoja, myös niillä leikittely alkaa naurattaa: sanotaankin vaikka lattiaa katoksi ja kattoa lattiaksi. Vääristä odotuksista ja yllättävistä seurauksista syntyy loputtomasti huumoria.

Puhumaan opetteleva lapsi saattaa myös sanoa sanoja tahallaan väärin. Ensin sana tulee ehkä vahingossa hassussa muodossa, ja aikuinen korjaa sen. Kohta lapsi sanookin sanan uudelleen väärin, katsoo kujeillen aikuista ja nauraa päälle.

Puhumaan opetteleva lapsi saattaa sanoa sanoja tahallaan väärin.

Seura villitsee

Jo yksivuotiailla on kyky keksiä sisäpiirin vitsejä. He kokeilevat hassuja juttuja keskenään ja naurattavat toisiaan ilmein ja elein, vaikkeivät osaisi vielä puhua. He rakentavat yksinkertaisen palikkatornin ja rikkovat sen – ja sama kaaos naurattaa kerta toisensa jälkeen.

Munter kertoo, miten päiväkodin pienimmäisetkin voivat villitä toisiaan keskinäiseen huumoriin: kun yksi alkaa naputtaa lusikalla lautasta, kohta toiset tekevät saman perässä – tietäen hyvin, että kohta joku kieltää. Sitten he katsovat toisiaan ja hoitajaa kujeilevin ilmein.

– Leikin ja huumorin kautta pieni lapsi myös valtauttaa itseään, tutkii mahdollisuuksiaan vaikuttaa aktiivisesti maailmaan, Munter toteaa.

Kasvuun kuuluu, että kun säännöt on opittu, niiden rikkominen kiinnostaa. Se kertoo Munterin mukaan luovan mielen kehittymisestä.

Katseesta näkee, milloin lapsi tekee jotain leikillään. Hän hymyilee ja hakee yhteyttä aikuiseen: tämä on hauskaa, meillä on yhdessä mukavaa.

Kasvuun kuuluu, että kun säännöt on opittu, niiden rikkominen kiinnostaa.

Huumorista hyvää oloa

Jaettu nauru sitoo ihmisiä toisiinsa. Naurun tuottamat mielihyvähormonit rentouttavat kaikenikäisiä. Ilon ja hyvän olon tuntemukset vahvistavat henkistä hyvinvointia ja kehitystä. Lämmintä huumoria kannattaakin vaalia arjessa ja kasvatuksessa.

Äärimmillään ilon ja naurun puuttuminen arjesta voi olla lapselle kehityksellinen riski.

– Lapsi, joka ymmärtää ja osaa tuottaa huumoria, tulee helposti toimeen muiden lasten kanssa. Päiväkotiyhteisö, jossa on leikkisä mieliala, voi paremmin. Samoin perhe, jossa on vapautunut, iloinen tunnelma, Munter sanoo.

Vauva 6–7/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.