Hoivapuhe voi kuulostaa hassulta, mutta on tuikitarpeellista.

Kun aikuiset puhuvat vauvalle tai taaperolle, he mukauttavat tiedostamattaan kielenkäyttöään niin, että lapsen on helpompi ymmärtää heitä. Tällaista lapselle suunnattua puhetta kutsutaan hoivakieleksi tai hoivapuheeksi.

Sille tyypillisiä piirteitä ovat toisto (Tule tänne, tule!), liioiteltu intonaatio ja yksinkertaistaminen (poppa, heppa, paapaa, äiti antaa vrt. minä annan).

Lauseet ovat lyhyempiä: aikuiset käyttävät noin neljäsanaisia lauseita puhuessaan kaksivuotiaalle ja kahdeksansanaisia lauseita puhuessaan toiselle aikuiselle.

Suomalaiset lapset omaksuvat varhain sanoja, joissa on kaksoiskonsonantti keskellä. Hoivapuhe vahvistaa tätä rakennetta, kertoo erikoisterapeutti Alisa Ikonen Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitokselta.

– Äiti saattaa käyttää esimerkiksi suu-sanasta muotoa suukku. Näin hän korostaa suomen kielen tyypillisiä piirteitä ja muokkaa sanan helpommin havaittavaksi, Ikonen konkretisoi.

Puhu, lue ja leiki

Lapsi oppii puheen vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Niinpä jo aivan pienelle vauvalle kannattaa jutella, lorutella ja lukea kirjoja.

– Kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole tuntumaa, miten vauvalle puhutaan. Perheet ovat nykyisin aika eriytyneitä ja pieniä, eivätkä vanhemmat ole ehkä nähneet mallia, miten lapsen kanssa ollaan. Voi tuntua hassulta puhua lapselle, joka ei vastaa, Ikonen sanoo.

Vauvalle puhuminen kuitenkin kannattaa, sillä lapsi kuulee ja tekee havaintoja, vaikkei aivan joka sanaa ymmärtäisikään. Keskustelunaiheet kannattaa pitää arkisina, konkreettisina ja tilannesidonnaisina. Huomio on hyvä pitää asioissa, joista lapsi itse on kiinnostunut: niin hän oppii parhaiten.

Lepertelyssä välittyy myös tunnetila

Myönteinen palaute on kielen oppimisessa tärkeää, kirjoittavat Klaus Laalo ja Sari Kunnari teoksessa Pienten sanat. Äidin vuorovaikutuksen herkkyys ja kyky laajentaa keskustelua edistävät merkittävästi lapsen sanaston kehitystä.

Äiti laittaa nyt vihreän potkupuvun ja keltaisen paidan. Eivät nämä nyt oikein rimmaa, mutta nämä sattuvat olemaan puhtaina. Tällaisella hoivapuheella vanhempi sanallistaa omaa tekemistään, Alisa Ikonen havainnollistaa.

Lepertelyssä ei ole kyse ainoastaan kielen oppimisesta vaan myös tunnetilojen välittämisestä ja koko ympäröivään maailmaan tutustumisesta. Kielen kautta lapsi oppii, mikä meidän kulttuurissamme on olennaista.

Sari Kunnari & Tuula Savinainen-Makkonen (toim.): Pienten sanat. Lasten äänteellinen kehitys. PS-kustannus

Vauva 10/15

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Yksi vauvan vilpittömimmistä ihailijoista saattaa olla hänen isosisaruksensa.

Yhtä vauvakuvaa en koskaan väsy katselemaan: Muutaman viikon ikäinen kuopuksemme pötköttää piirua vaille kolmevuotiaan esikoisemme sylissä. Vauva pitää isosiskoa tiukasti pikkusormesta kiinni. Siinä on hyvä.

Kun itse vielä ihmettelin, kuka tämä pieni ja uusi oikein on, esikoinen otti vauvan saman tien omakseen. Hänestä kuoriutui isosisko ennen kuin minusta kahden äiti. Hän kylvetti, hoivasi ja lohdutti, esitteli vauvaa polleana tutuille ja tuntemattomille.

Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Itsehän unohdin kirjoittaa vauvan nimen onnittelukorttiin, kun lähdimme koko perhe syntymäpäiväjuhliin. Kolmesta oli tullut neljä, mutta äiti ei meinannut pysyä perässä.

Sydämeeni oli ryöpsähtänyt kertaheitolla hurjasti lisää rakkautta, mutta samalla sydän hieman nyrjähti. Esikoisen puolesta kirpaisi, sillä syliin ei joka hetki mahtunut yhtä paljon kuin sydämeen.

Onneksi oli myös isän ja isovanhempien syli. Isompikin sai vielä olla pieni.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle. Ehkä niinkin. Kieltämättä toivoin, että lapsillani olisi kasvussaan kaveri. Se rakkain ja raivostuttavin, jonka kanssa otetaan yhteen mutta jonka edestä ei ikinä paiskaisi ovea kiinni iäksi.

Sanotaan, että ensimmäinen lapsi tehdään itselle, toinen esikoiselle.

Pikku hiljaa kädet alkavat riittää kahdenkin äitinä. Sitä huomaa kasvavansa lahjomattomaksi erotuomariksi, muistaa tuoda reissusta kaksi täsmälleen samanlaista tuliaista. Mittaa automaattisesti jälkkärit grammalleen yhtä suuriksi. Sylissäkin pysyy kaksi yhtä aikaa.

Kun siskokset kikattavat omille jutuilleen ja pusuttelevat toisilleen hyvän yön halit, sydämessä ei voisi enempää lämpöä tunteakaan.

Vauva-lehden pääkirjoitus 12/17

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt  Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen
Saako lisää? Maitovaihe on lopulta lyhyt aika lapsen elämässä. Nyt Nuutille maistuu moni muukin ruoka. Kuva: Satu Kemppainen

Sannan molemmat pojat ovat kasvaneet pääosin äidinmaidonkorvikkeella. Pulloruokinnassa harmittaa vain ympäristön asenne.

Kahdeksankuinen Nuutti imaisee viimeiset hörpyt maitopullosta ja jaksaa taistella vielä hetken nukkumattia vastaan. Äiti Sanna laskee hänet hellästi pinnasänkyyn.

Pullolle nukahtava vauva on tässä keittiössä tuttu näky. Myös Nuutin isoveli Hermanni, 3, kasvoi aikanaan pääosin äidinmaidonkorvikkeella.

– Hermanni painoi syntyessään vain 2190 grammaa. Hän ei jaksanut imeä rintaa kuin kymmenen minuuttia kerrallaan ja oli senkin jälkeen ihan hikinen, Sanna muistelee esikoisensa ensimmäisiä viikkoja.

Imetys-lisämaito-pumppausrumbassa kului tunti kerrallaan, kolmen tunnin välein, vuorokauden ympäri. Kaksi kuukautta Sanna jaksoi sitä pahimmillaan puolentoista tunnin yöunilla. Sitten voimat loppuivat, ja Hermanni siirtyi korvikkeelle.

Kun Nuutti syntyi, kaikki oli toisin. Poika oli alusta saakka rinnalla kuin ammattilainen.

– Olin ihan fiiliksissä, että jes, nyt tämä sujuu. Opetimme silti vauvan myös pullolle, jotta isäkin voisi osallistua hoitoon.

”Ehkä imetys olisi voinut jatkua, mutta olin siihen liian loppu.”

Nuutin kanssa imetys meni loistavasti kaksi kuukautta. Sitten koko perhe sairastui rajuun enterorokkoon.

– Rintani ja Nuutin kitalaki olivat täynnä kipeitä rakkuloita. Imetys oli tuskaa molemmille. Lopulta Nuutti ei huolinut rintamaitoa edes pullosta, korviketta kyllä. Ehkä hän yhdisti äidinmaidon maun kipuun.

Kun tauti oli selätetty, Sanna yritti käynnistää imetystä uudestaan, mutta maito oli ehtinyt vähentyä. Perhe oli vasta toipumassa, kaikki nukkuivat huonosti, ja kolmivuotias Hermannikin tarvitsi äidin huomiota.

– Ehkä imetys olisi voinut jatkua, jos olisin pystynyt istumaan sohvalla ja imettämään Nuuttia tuntikausia putkeen, mutta olin siihen liian loppu.


Ruoka-aika. Samuli-isän sylissä Nuutin on niin hyvä syödä, että siihen voi vaikka nukahtaa. Usein niin käykin.

Sannalle oli lopulta valtava helpotus, kun neuvolan terveydenhoitaja antoi ikään kuin luvan lopettaa.

– Menin poikien kanssa neuvolaan naama harmaana ja väsymystäni itkien. Ihana terveydenhoitajamme totesi myötätuntoisesti, että jos imetys ei tuntunut minulle ihan äärettömän tärkeältä, hänestä voisin kyllä lopettaa yrittämisen. Nuutti oli jo saanut maidostani paljon hyötyjä, ja oli tärkeää turvata minun jaksamiseni.

Niin Nuutistakin tuli pullopoika. Sannasta se ei lopulta tuntunut kovin pahalta. Hän oli jo nähnyt, kuinka täydellinen lapsi Hermannistakin oli korvikkeella kasvanut.

– Olen sellainen, etten jaksa jäädä vellomaan vaikeuksissa. Mieluummin yritän löytää ratkaisun ja mennä eteenpäin.

Pulloruokinnassa harmittaa oikeastaan vain ympäristön asenne. Jotkut kokevat oikeudekseen neuvoa asiassa, joka ei kuulu kellekään muulle kuin äidille itselleen.

”Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.”

– Kun vielä imetin Nuuttia, eräs tuttava näki vaunukopassa maitopullon ja ihmetteli suureen ääneen, miksen imetä poikaa kaikkialla. Minusta paikallisjunassa imettäminen oli turhan hankalaa. Tuntui ärsyttävältä selitellä asiaa vieraalle.

Oli Sannalle silti pettymys, kun Nuutin hyvin sujunut imetys päättyi niin yllättäen. Kerran hän purki asiaa ystävälleen, joka oli täysimettänyt vauvaansa. Tämä lohdutti, että ekaluokan opettaja ei näe, ketä lapsista on imetetty ja kuinka kauan.

– Kun lakkasin ahdistumasta imetyksestä ja väsyttämästä itseäni, saatoin käyttää energiani siihen, että olin ihan eri tavalla läsnä lapsilleni.