Hoivapuhe voi kuulostaa hassulta, mutta on tuikitarpeellista.

Kun aikuiset puhuvat vauvalle tai taaperolle, he mukauttavat tiedostamattaan kielenkäyttöään niin, että lapsen on helpompi ymmärtää heitä. Tällaista lapselle suunnattua puhetta kutsutaan hoivakieleksi tai hoivapuheeksi.

Sille tyypillisiä piirteitä ovat toisto (Tule tänne, tule!), liioiteltu intonaatio ja yksinkertaistaminen (poppa, heppa, paapaa, äiti antaa vrt. minä annan).

Lauseet ovat lyhyempiä: aikuiset käyttävät noin neljäsanaisia lauseita puhuessaan kaksivuotiaalle ja kahdeksansanaisia lauseita puhuessaan toiselle aikuiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalaiset lapset omaksuvat varhain sanoja, joissa on kaksoiskonsonantti keskellä. Hoivapuhe vahvistaa tätä rakennetta, kertoo erikoisterapeutti Alisa Ikonen Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitokselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Äiti saattaa käyttää esimerkiksi suu-sanasta muotoa suukku. Näin hän korostaa suomen kielen tyypillisiä piirteitä ja muokkaa sanan helpommin havaittavaksi, Ikonen konkretisoi.

Puhu, lue ja leiki

Lapsi oppii puheen vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Niinpä jo aivan pienelle vauvalle kannattaa jutella, lorutella ja lukea kirjoja.

– Kaikilla vanhemmilla ei välttämättä ole tuntumaa, miten vauvalle puhutaan. Perheet ovat nykyisin aika eriytyneitä ja pieniä, eivätkä vanhemmat ole ehkä nähneet mallia, miten lapsen kanssa ollaan. Voi tuntua hassulta puhua lapselle, joka ei vastaa, Ikonen sanoo.

Vauvalle puhuminen kuitenkin kannattaa, sillä lapsi kuulee ja tekee havaintoja, vaikkei aivan joka sanaa ymmärtäisikään. Keskustelunaiheet kannattaa pitää arkisina, konkreettisina ja tilannesidonnaisina. Huomio on hyvä pitää asioissa, joista lapsi itse on kiinnostunut: niin hän oppii parhaiten.

Lepertelyssä välittyy myös tunnetila

Myönteinen palaute on kielen oppimisessa tärkeää, kirjoittavat Klaus Laalo ja Sari Kunnari teoksessa Pienten sanat. Äidin vuorovaikutuksen herkkyys ja kyky laajentaa keskustelua edistävät merkittävästi lapsen sanaston kehitystä.

Äiti laittaa nyt vihreän potkupuvun ja keltaisen paidan. Eivät nämä nyt oikein rimmaa, mutta nämä sattuvat olemaan puhtaina. Tällaisella hoivapuheella vanhempi sanallistaa omaa tekemistään, Alisa Ikonen havainnollistaa.

Lepertelyssä ei ole kyse ainoastaan kielen oppimisesta vaan myös tunnetilojen välittämisestä ja koko ympäröivään maailmaan tutustumisesta. Kielen kautta lapsi oppii, mikä meidän kulttuurissamme on olennaista.

Sari Kunnari & Tuula Savinainen-Makkonen (toim.): Pienten sanat. Lasten äänteellinen kehitys. PS-kustannus

Vauva 10/15

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla