Kiintymyssuhdemalli muodostuu ihmiselle jo vauvaiässä. Minkä mallin sinä ja lapsesi olette muodostaneet?

Synnytyslaitoksella saat vauvan rinnallesi. Ei ole kulunut montakaan hetkeä siitä, kun vauva on vetäissyt ensi henkäyksensä ja päästänyt ensimmäisen parkaisunsa. Kuvittele, miten suuri muutos kirkkaat valot ja kylmä ilma ovat kohdun pimeyteen ja lämpöön tottuneelle pienelle ihmiselle. Ei ihme, että hän itkee.

Sitten saat hänet rinnallesi. Ihosi lämpö ja maidon tuoksu tyynnyttävät vauvasi. Hän ei itke enää. Nyt kaikki on hyvin. Vauvasi tuntee, että hänestä pidetään huolta.

Tästä ensimmäisestä syntymän jälkeisestä hetkestä se lähtee: kiintymyssuhteen muodostuminen.

Kiintymyssuhteella tarkoitetaan lapsen ja vanhemman välistä tunnesuhdetta, joka syntyy ensimmäisten elinvuosien aikana. Perusta luodaan vauvavuotena, ja suhde kehittyy vähitellen arkisissa tilanteissa: Kun vauva itkee pinnasängyssä ja äiti nostaa hänet syliinsä ja lohduttaa. Kun vauvalla on nälkä ja hän saa maitoa. Kun vauva istuu sitterissä, hakee isän katsetta ja hymyilee ensi kertaa – ja isä vastaa vauvansa hymyyn.

Se tapa, jolla vanhempi vastaa pienen viesteihin ja tarpeisiin, luo pohjan loppuelämän kestävälle kiintymyskäyttäytymiselle. Ja se, millaista hoivaa olemme saaneet omilta vanhemmiltamme, vaikuttaa siihen, miten käyttäydymme itse muita ihmisiä, myös omia lapsiamme, kohtaan.

Kiintymyssuhdemalleja ovat turvallinen, turvaton ja kaoottinen kiintymyssuhde. Turvaton kiintymyssuhde jaetaan vielä usein välttelevään ja ristiriitaiseen kiintymyssuhteeseen.

1. Turvallinen kiintymyssuhde

Turvallinen kiintymyssuhdemalli kehittyy vauvalle, joka on saanut hyvää hoivaa ja jolla on ollut herkkävaistoinen vanhempi. Tällainen vauva on oppinut luottamaan siihen, että hänen tarpeisiinsa vastataan ja hänen tunteitaan kuunnellaan ja ymmärretään.

Kun vauvalla on hätä, hän itkee ja hänellä on hyvä syy olettaa, että äiti tai isä reagoi hänen itkuunsa.

Aikuisena turvallisesti kiintynyt ihminen pystyy luottamaan toisiin ihmisiin ja ilmaisemaan rohkeasti tunteitaan ilman että pelkää tulevansa hylätyksi. Turvallisen kiintymyssuhteen omaava vanhempi pystyy myös sietämään oman lapsensa tarvitsevuutta ja avuttomuutta. Hän ymmärtää, että lapsi ei ole oman minän jatke, vaan erillinen ihminen, jolla on oma mieli ja omat tarpeet ja toiveet.

Turvallisesti kiintyneestä ihmisestä tulee toisin sanoen sensitiivinen vanhempi, joka ymmärtää vauvaansa ja jolla on voimia ja taitoja toimia vauvansa hyväksi.

2. Välttelevä ja turvaton kiintymyssuhde

Kiintymyssuhde voi kehittyä turvattomaksi eri tavoin. Välttelevä kiintymyssuhde muodostuu yleensä tunneilmaisultaan köyhässä perheessä. Suomalaisessa kulttuurissa välttelevä kiintymyssuhde on ollut perinteisesti yleisin.

Kun vauva itkee pinnasängyssä, äiti kyllä vaihtaa vaipat ja antaa ruokaa, mutta ei juuri lepertele eikä lohduttele. Kun taapero kiukkaa, vanhempi poistuu aina toiseen huoneeseen. Tai kun lapsi on riemuissaan, vanhempi käskee häntä olemaan remuamatta.

Joskus vanhempien reagoimattomuus tunteisiin johtuu masennuksesta. Vanhemmalla ei ole kykyä eikä voimia ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunteita.

Vähitellen lapsi oppii tukahduttamaan tunteensa. Lapsi vetäytyy, eikä jaa ajatuksiaan vanhempiensa kanssa. Sen sijaan hän pyrkii hakemaan hyväksyntää suorituksilla ja toimimalla oikein.

Välttelevästi kiintyneestä lapsesta kasvaa itselleen ankara ihminen, jonka on vanhempana vaikea tunnistaa oman lapsensa tunteita.

3. Ristiriitainen ja turvaton kiintymyssuhde

Ristiriitainen kiintymyssuhde muodostuu perheessä, jossa on vallinnut epäjohdonmukainen tunneilmapiiri. Lapsi ei koskaan osaa ennakoida vanhempiensa tunnereaktioita.

Kun taapero kiukkuaa, vanhempi saattaa kuunnella, ymmärtää ja lohduttaa. Tai sitten hän saattaa raivostua ja huutaa. Lapsi ei voi koskaan olla varma, mitä tapahtuu.

Lapsi oppii olemaan jatkuvasti varuillaan ja jännittämään vanhempiensa tunnetiloja. Hän yrittää käyttäytyä joko niin, ettei herätä aikuisen suuttumusta tai toisaalta hän saattaa liioitella omia tunteitaan, jotta saisi aikuisen huomion.

Aikuisena ristiriitaisesti kiintynyt ihminen uupuu ja ahdistuu herkästi. Hän tutkailee jatkuvasti muiden tunnetiloja. Ristiriitaisesti kiintynyt pyrkii välttelemään konflikteja eikä uskalla näyttää omia tunteitaan.

Vanhempana hän on itse epäjohdonmukainen: toisinaan menettää herkästi malttinsa, toisinaan joustaa liikaakin eikä osaa pitää rajoja – on niin kutsuttu curling-vanhempi.

4. Kaoottinen eli jäsentymätön kiintymyssuhde

Kaoottinen kiintymyssuhde kehittyy ihmiselle, joka on lapsuudessaan tullut kaltoinkohdelluksi.

Vanhemmat ovat olleet epäluotettavia ja jopa vaarallisia lapselle. Usein perheessä on alkoholiongelmia tai väkivaltaa.

Voiko kiintymyssuhdemalli muuttua aikuisena?

Omaa kiintymyssuhdemalliaan on aikuisena vaikea muuttaa, mutta mahdotonta se ei ole. Muutos alkaa oman käytöksensä tiedostamisesta.

Kiintymyssuhdemallin 1960-luvulla luonut brittiläinen psykiatri John Bowlby vertasi mallia junaraiteistoon: aina tulee uusia asemia ja uusia vaihteita. Elämän muutostilanteissa on mahdollisuus korjata kurssiaan – tai huonossa tapauksessa poiketa turvalliselta pääraiteelta.

Aikuisen uusi asema voi olla vaikkapa hyvä parisuhde. Puolison kanssa tunteiden jakaminen on ehkä helpompaa kuin omien vanhempien. Kiintymyssuhdemallista saattaakin kehittyä rakastavassa suhteessa turvallinen vielä aikuisiällä. Näin turvallinen kiintymyssuhde periytyy myös lapsille.

Lähteenä mm. kirjat Odottavan äidin käsikirja (Duodecim) ja Pesästä lentoon (Wsoy)

Malli ja tosi-tv-tähti Kourtney Kardashianin tyttären Penelopen vaatekaapista löytyy niin nahkahousua kuin pikkumustaa. Käytännöllistä tai ei! Kuva: wenn.com

Tyttöjen vanhemmat ottavat aikuisten katumuotia jäljittelevät lastenvaatteet innokkaammin vastaan kuin poikien. 

Pitääkö suomalaisen miehen pukeutua kehdosta hautaan harmaaseen, mustaan ja tummansiniseen?

Tätä ihmettelee 4-kuukautisen poikavauvan äiti Vauva-lehden tuoreessa verkkokyselyssä. Itse hän haluaisi pukea lapsensa sukupuolineutraalisti vauva-aikana.

Vauva kertoi viime viikolla, että unisex- ja retrovaatteet ovat jäämässä vauvamuodissa ”pikkuaikuis-tyylin” jalkoihin. Lastenvaatemallistot jäljittelevät yhä enemmän aikuisten katumuotia, ja värit ja kuosit ovat varsin hillittyjä.

Vauva-lehden viimeviikkoisen verkkokyselyn perusteella pienten lasten vanhemmat ottavat värimaailman muuttumisen avosylin vastaan. 65 prosenttia vastaajista pitää hillityistä väreistä ja murretuista sävyistä ja haluaa niitä lastensa ylle. Vastaajien mielestä poikien vaatteiden värimaailma ei kuitenkaan ole uudistunut yhtä monipuolisesti kuin tyttöjen. 

"Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?"

Jaottelu tyttö- ja poikaväreihin saisi jo loppua

Poikien vanhemmat ovat tyttöjen vanhempia tyytymättömiä lastenvaatetarjontaan.

Poikien vaatteiden väriskaalan suppeus ärsyttää! Pehmeistä väreissä voisi olla keltaista ja punaista, mutta tarjonta on usein sinistä ja ruskeaa.

Ketjuliikkeissä huomaa helposti, että tyttöjen versiossa on käytetty enemmän mielikuvitusta. Poikien vaatteista tulee välillä fiilis, etteikö muuta keksitty kuin se sama auto taas siihen. Tai muu piirroshahmo.

Kuosit on aina jotain karhuja yms., kun taas tytöillä on vastaavasti kukkia.

Vauvan kyselyn perusteella vauva on jopa vaikea pukea korostamatta sukupuolta.

Inhoan sukupuolittuneisuutta ja sitä, että tytöille on pelkkää pinkkiä ja hörhelöitä ja pojille sinistä avaruusolioiden kuvilla.

Eniten ärsyttää ihmiset, jotka puhuvat tyttö-ja poikaväreistä. Yritä siinä sitten opettaa lapselle, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Tyttöjen vaatetarjonta taas saa kiitosta etenkin siitä, että ärhäkkä pinkki on saanut rinnalleen esimerkiksi korallin ja persikan sävyjä.

Pastellisävyt ovat tulleet myös käytännöllisiin vaatteisiin. Kestävien ulkovaatteiden tai collegevaatteiden ei tarvitse enää olla räikeän värisiä, pelkkää pinkkiä tai lapsellisia.

Minne katosivat potkuhousut?

Melkein puolet, 44 prosenttia, Vauva-lehden kyselyyn vastanneista ei pukisi lastaan miniaikuiseksi.

Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää.

"Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin."

Haluan nimenomaan, että lapsi saa näyttää lapselta. Se tarkoittaa iloisia värejä ja lapsekkaita kuoseja. Olen varmaan viimeinen dinosaurus, joka yhä pukee vauvansa käteviin potkuhousuihin (niitähän ei enää edes myydä kaupoissa). Potkuhousuissa masua ei purista, nilkkoja ei purista, "sukat" pysyy jalassa ja kaikki on kätevästi samassa paketissa.

Typerän näköistä ja antaa vanhemmasta sellaisen kuvan että lapsi on vain asuste.

Ärsyttää nykymuodissa liian aikuismainen tai raskas tyyli. Epämukavat joustamattomat ja epäkäytännölliset vaatteet, kuten farkut ja takit.

Lapsen kuuluu näyttää lapselta eikä muistuttaa millään tavalla aikuista, aikuinen kerkeää olemaan sitten joskus myöhemminkin.

"En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi."

Vain harva myöntää jäävänsä kaipaamaan varsinaista retroa. Värejä moititaan liian kirkkaiksi, ja ruskeaa on liikaa. Toki retrollakin on yhä kannattajansa.

Retrokuosit tuovat hyvää mieltä ja tietyllä tapaa turvallisuuden tunnetta.

Lapset pitävät kirkkaista väreistä ja kuvioista leluissa, niin mikseivät vaatteissakin. Kuvioistakin saa hauskoja tarinoita vaatteita puettaessa.

Kaikissa vaatteissa ei mennä leikkipuistoon

Kolmannes Vauvan verkkokyselyn vastaajista pukee lapsensa aikuismaisiin vaatteisiin hyvillä mielin. Heistä on vain luonnollista, että lasten muoti seuraa aikaa. Katutyylissä korostuvat kauneus ja käytännöllisyys.

Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä. Pian 12-vuotiaan esikoiseni ollessa vauva oli ihan samoin aikuisten muotia seuraava lastenvaatetyyli, näkeehän sen jo valokuvista. Farkut olivat leveämmät, nyt ovat kelvanneet vuosia vain kapeat, niin tytölle kuin äidille.

En koe pukevani lapsiani miniaikuisiksi. Tykkään pukea heidät kauniisti mutta en mielestäni tingi myöskään käytännöllisyydestä. Toki lapsilla on ne ”kaupunkivaatteet”, mutta ei ne päällä ole tarkoituskaan mennä leikkipuistoon möyrimään, vaan ne ovat nimensä mukaisesti sitä siistimpää käyttöä varten.

Miksi vauvat pitäisi pukea retromöykyiksi tai täysin eri tyylillä kuin itse pukeutuu?

"Ainahan lasten vaatetus on ottanut vaikutteita ympäröivästä."

Aikuisten muodin jäljittelyä pidetään kivana ideana, kunhan vaatteet eivät leikki-iässäkään ole liian paljastavia tai epämukavia.

Esimerkiksi napapaidat, korkokengät ja epämukavat vaatteet eivät missään nimessä kuulu lasten päälle.

 

Kursivoidut sitaatit ovat otteita Vauvan verkkokyselystä. Kyselyyn vastasi 55 henkilöä.

Lue juttu vauvanvaatemuodin murroksesta lokakuun Vauva-lehdestä!

Vierailija

Vauvamuotikysely: ”Minikokoomuslaiseksi tai amerikkalaiseksi räppäriksi pukeminen ärsyttää”

Minusta on jokaisen oma asia millä tyylillä pukee lapsensa. Aika pian kuitenkin tulee se aika, että lapsi haluaa itsekin vaikuttaa eikä sitten vanhempi voi enää päättää pukeutumisesta yksin. Kuinka monella vanhemmalla edes on aikaa paneutua lapsensa vaatteisiin niin paljon, että ehtisi muodostaa lapselle jonkun harkitun tyylin? Minua ihmetyttää ainoastaan ne vanhemmat, jotka kulkevat itse viimeisen päälle kalliissa vaatteissa, mutta lapsilla on liian pientä, nuhjuista ja jopa rikkinäistä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Vauva voi tunnistaa oman nimensä jo neljän kuukauden ikäisenä.

Vanhemmat kuulostelevat vauvan jokeltelua korva tarkkana. Sanoiko se nyt tarkoituksella anna? Lapsen ensimmäinen tunnistettava sana on vanhemmille iso juttu. Ennen ensimmäisiä sanoja pienen pään on täytynyt kuitenkin oppia monta muuta asiaa. Lapsen kielellinen kehitys alkaa jo ennen syntymää.

Lapsen aistijärjestelmä kehittyy toisen raskauskolmanneksen aikana. Syntymätön vauva kuulee kohtuun äidin puheen ja muitakin ääniä ympäriltään.

Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen.

Kielenkehityksen varhaisista vaiheista on saatu paljon uutta tietoa mittaamalla aivoissa näkyviä reaktioita sekä tarkkailemalla, miten vauvat suuntaavat huomiotaan erilaisia äänteitä kuullessaan. Aivan ensimmäiseksi vauva oppii tunnistamaan puheen äänteet ja kielen rytmin. Hän esimerkiksi alkaa erottaa, mitkä tavut ovat omalle äidinkielelle tyypillisiä.

– Kaksikielisten perheiden vauvat erottavat nuo kielet toisistaan jo heti syntymänsä jälkeen, kertoo varhaiskasvatuksen professori, kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi Maarit Silvén Turun yliopistosta.

Yhdessäoloa, ei laitteita

Kun äiti tai isä kylvettää pientä vauvaa, hän juttelee lempeästi ja selostaa, mitä seuraavaksi tehdään. Samalla aikuinen vahvistaa viestiä ilmein ja elein sekä koskettaa vauvaa hellästi.

– Kaikki nämä arkiset tilanteet pitkin päivää ovat arvokkaita lapsen kielen kehitykselle, Silvén sanoo.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten.

Mikä tahansa puhevirta vaikkapa televisiosta ei auta lasta hahmottamaan puhetta ja sen merkityksiä. Olennaista on juuri aikuisen yhteisiin vuorovaikutustilanteisiin sovittama puhe.

Esikoisen kielenkehitys on keskimäärin nopeampaa kuin nuorempien sisarusten, todennäköisesti juuri siksi, että hän kuulee enemmän itselleen kohdistettua puhetta.

Koska kasvokkainen vuorovaikutus on vauvan kehitykselle niin tärkeää, pikkulasten lisääntyvä älylaitteiden käyttö on herättänyt huolta. Tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa runsas ruutuaika yhdistettiin ensimmäistä kertaa todistetusti kielenkehityksen hidastumiseen. Jokainen puolituntinen tabletin tai älypuhelimen äärellä lisäsi riskiä ymmärrettävän puheen viivästymiseen.

Leperrä ja kujerra

Au, au, vauva sanoo ja osoittaa perheen koiraa. Nii-in, siinä on KOIRA, vanhempi vastaa pehmeällä äänensävyllä, keskeisiä sanoja korostaen.

Aikuiset muuttavat puhettaan usein luonnostaan puhuessaan vauvalle. Lepertelyä ei tarvitse yhtään nolostella. Tutkimuksissa on todettu, että yksinkertaistettu, tunteita välittävä hoivapuhe tukee sanojen ja puheen virran tallentumista lapsen muistiin.

Samaa selkäytimestä tulevaa kielen yksinkertaistamista on myös kolmannen persoonan käyttö: Äiti tulee, äiti antaa, äiti auttaa. Alle kaksivuotiaalle minä ja sinä voivat olla vielä hämmentäviä.

Neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä.

Kun aikuinen juttelee lapselle, tämä alkaa oivaltaa, että sanoilla on merkityksiä. Se tapahtuu paljon ennen kuin hän itse alkaa puhua tunnistettavia sanoja.

– Jopa neljän kuukauden ikäinen vauva voi tunnistaa oman nimensä. 7–9 kuukauden iässä lapsi oppii tunnistamaan, että se, mitä vanhempi sanoo, liittyy johonkin ympäristössä olevaan. Kun ymmärtävää sanavarastoa on kertynyt riittävästi, lapsi alkaa yrittää myös ilmaista itseään sanoin, Silvén kertoo.

Lukeminen lisää pienestä saakka lapsen sanavarastoa. Silvén ei silti nostaisi sitä sen tärkeämmäksi kuin perheen muitakaan yhteisiä puuhia. Olennaista on yhteisen huomion suuntaaminen. Kun lapsi osoittaa jotain, oli se sitten kuvakirjan kuva, lintu pihalla tai palovaroitin katossa, aikuisen kannattaa lähteä mukaan lapsen kiinnostukseen.

Jokeltelu on kovaa treeniä

Äiti työntää lasta rattaissa, kun pallero intoutuu pitämään varsinaisen esitelmän. Sävy on painokas, vaikka yhtään ymmärrettävää sanaa ei vielä muodostukaan. Äiti vastaa ystävällisesti: Joo, sinulla oli semmoinen asia!

Jokeltelemalla vauva testaa äänteitä, tavuja ja puheen virtaa. Jotkut vauvat nappaavat taitavasti kiinni nuotista ja rytmistä, vaikka sanat eivät olisikaan hallussa. Se, että aikuinen vastaa lapsen aloitteisiin ja iloitsee hänen yrityksestään, kannustaa oppimaan.

Puheen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Harjoittelu on tarpeen, sillä puhe on haastava motorinen suoritus. Yksinkertaisen lauseen tuottamiseen osallistuu jopa sata pientä suun ja kasvojen lihasta.

Ensimmäiset tunnistettavat sanansa lapsi sanoo yleensä yhden ikävuoden tienoilla. Siinä on kuitenkin paljon yksilöllistä vaihtelua – ja tulkinnanvaraa.

– Ensimmäiset sanat eivät välttämättä ole vielä täydellisiä, mutta vanhempi voi silti jo saada kiinni siitä, mitä lapsi tarkoittaa, Silvén sanoo.

Ensimmäinen sana on yleensä jotain helppoa ja tuttua: äiti, tutti, lamppu. Tutkimuksessa, jossa seurattiin vauvojen havaintoja päähän kiinnitetyllä kameralla, huomattiin ensisanan olevan lähes aina jokin niistä asioista, joita vauva eniten arjessaan näki.

Yksivuotias on kokeilunhaluinen kielenkäyttäjä. Muua, hän sanoo, kun maassa möngertää muurahainen. Muua, hän ilmoittaa myös nähdessään kärpäsen. Samalla hän ikään kuin testaa oletuksiaan: tuokin on pieni ja liikkuu, onko se sama kuin tuo toinen? Aikuisen tehtävä on tukea ja auttaa ystävällisesti oikeaan suuntaan: Niin, sepä onkin kärpänen.

Suuria eroja oppimisessa

Jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan. Joku saattaa tapailla sanoja jo kahdeksankuisena. Toinen alkaa jutella vasta lähempänä kaksivuotispäiväänsä.

Jos lapsi ei kaksivuotiaana puhu yhtään ymmärrettävää sanaa, neuvolasta usein ohjataan jatkoselvityksiin. On hyvä tarkistaa, että lapsi kuulee normaalisti. Jos kuulo on kunnossa, puheterapeutti voi arvioida tilanteen. Välttämättä syytä huoleen ei ole. Olennaista on, ymmärtääkö lapsi muiden puhetta ja osoittaako hän vastavuoroisuutta.

Sira Määtän väitöstutkimuksen mukaan avainroolissa ovat esikielelliset taidot: tunteiden ilmaisu, eleet, katsekontakti, huomion jakaminen , jokeltelu ja puheen ymmärtäminen. Ne näkyvät esimerkiksi, kun lapsi viittilöi vanhempaa katsomaan lintua ulkona, osoittaa kirjan kuvaa odottaen selitystä, tarkastelee yhdessä jännää lamppua, jakaa vanhemman kanssa hymyjä tai nauraa isosiskon hassuttelulle.

Niillä lapsilla, joilla esitaidot kehittyivät hitaammin kuin ikätovereilla, oli heikommat kielelliset taidot aina kahdeksanvuotiaaksi saakka. Mahdollisiin pulmiin on hyvä puuttua ajoissa, sillä myöhemmin ne voivat vaikuttaa koulussa pärjäämiseen ja sosiaalisiin taitoihin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.