Vaikka paino huitelisi käyrien yläpuolella, syytä huoleen ei yleensä ole. 7 kysymystä ja vastausta vauvan painon kehityksestä.

1. Minulle sanotaan, että vauvani on hyvin pullea. Voiko vauva muka olla lihava?

Vauvoista ei voi puhua ylipainoisina tai lihavina samaan tapaan kuin aikuisista. Vaikka posket ja reidet olisivat kuinka pyöreät, pientä lasta ei laiteta laihdutuskuurille.

Osalle etenkin imetetyistä vauvoista on tyypillistä, että paino nousee aluksi hyvin nopeasti. Reisimakkarat alkavat hiljalleen sulaa, kun vauva lähtee liikkeelle ja äidin maidontuotanto tasaantuu.

2. Olen huolestunut. Voiko nopea painonnousu olla merkki sairaudesta?

Vaikka vauvan paino huitelisi neuvolan käyrien yläpuolella, syytä huoleen on vain aivan aniharvoin. Joskus harvoin hallitsematon painonnousu voi kertoa jostakin sairaudesta. Lapsen painoa seurataan neuvolassa.

Jos kasvu on epätavallista, neuvola tekee lähetteen tutkimuksiin. Runsasta painonnousua aiheuttavissa syndroomissa ja geneettisissä sairauksissa on useimmiten muitakin oireita kuin lihominen. Joskus poikkeuksellinen kasvu voi kuitenkin olla ensimmäinen asia, jonka perusteella sairauden jäljille päästään.

3. Vauva haluaa maitoa koko ajan. Pitääkö maidon antamista rajoittaa?

Nykyään suositellaan vauvantahtista imetystä. Tämä tarkoittaa, että lapselle annetaan maitoa niin usein kuin hän haluaa. Tarkoitus on varmistaa, että maitoa muodostuu rinnoissa vauvalle juuri oikea määrä. Tiheä syöminen on siis ihan tarkoituksenmukaistakin.

Vauvat hakevat rinnalta mahantäytteen lisäksi esimerkiksi lohtua. Jos vauva on hyvin itkuinen ja käy rinnalla poikkeuksellisen tiheästi, asia kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi. Joskus vauvalla voi olla esimerkiksi kipuja, joihin hän hakee helpotusta rinnalta.

Myös korviketta annetaan vauvan viestien mukaisesti, kelloa katsomatta. Neuvola auttaa oikean maitomäärän pohdinnassa.

Jos vauvaa syöttää pullosta, kannattaa tutustua vauvantahtiseen pulloruokintaan. Siinä seurataan vauvan nälkäviestejä niin, että vauva saa syötyä sopivalta tuntuvan määrän.

4. Vauva söisi soseita vaikka miten paljon. Voiko niitä syödä liikaa?

On hyvin epätodennäköistä, että vauva söisi terveytensä kannalta liikaa.

Suomalaiset vauvat syövät keskimäärin todella terveellisesti. Jos ongelmia on, ne alkavat yleensä vasta, kun vauva siirtyy muun perheen ruokavalioon. Silloinkin pulmana tosin on ennemmin ruuan laatu kuin määrä.

Joskus kiinteät maistuvat niin hyvin, ettei vauva huoli maitoa. Silloin annoksia voi hieman rajoittaa tai tarjota välillä maitoa ensin.

5. Tuntuu pahalta, että kasvukäyrien mukaan vauvani on ylipainoinen. Mitä pitäisi ajatella?

Lapsen kasvun seuranta on herkkä asia. Terveydenhoitajan ja lääkärin pitää tunnistaa todelliset terveysriskit, mutta samalla turhaa pahaa mieltä pitää välttää.

Vauvan säännölliselle mittaamiselle ja punnitsemiselle on tärkeät perustelut. Seurannan avulla voidaan nopeasti huomata, jos vauva esimerkiksi saa liian vähän ravintoa. Myös kasvuun vaikuttavien sairauksien jäljille voidaan päästä varhain.

Vaikka vauvojen kohdalla ei yleensä puhutakaan lihavuudesta, isompien lasten ylipaino on kasvava ongelma. Siksi on tärkeää, että asiasta voidaan puhua.

6. Miksi toinen vauva kasvaa nopeammin kuin toinen?

Suurin kasvua määrittävä tekijä on perimä. Isokokoisen vauvan vanhemmat ovat todennäköisesti myös olleet isoja vauvoja, ja toisinpäin.

Lisäksi kasvuun vaikuttaa ravinto ja muut ympäristötekijät. Jos vauva esimerkiksi sairastaa paljon, hänen ruokahalunsa voi olla huono ja kasvu sen takia hidasta.

Joskus voi käydä niin, että vauva syntyy perimäänsä nähden pienempänä tai isompana. Jos esimerkiksi äidin istukka on toiminut huonosti, vauva voi syntyä pienikokoisena. Tällöin vauva saattaa synnyttyään kerryttää painoa hyvin nopeasti saavuttaakseen perimänsä mukaisen painon.

7. Miten vauvaiän kasvu vaikuttaa myöhempään elämään?

Sikiöajan ja ensimmäisen elinvuoden kasvu heijastuu aikuisiän lihavuusriskiin eri tavoin. Erityinen merkitys näyttää olevan syntymäkoolla.

Jos vauva syntyy raskausviikkoihin nähden suurikokoisena, riski lihavuuteen myöhemmin näyttää olevan tavallista suurempi. Toisaalta sekin on yhdistetty myöhempään ylipainoisuuteen, jos vauva syntyy odotettua pienempänä ja ottaa painoaan kiinni reippaasti syntymän jälkeen.

Kyse on todennäköisyyksistä, joita on turha liikaa murehtia. Tärkeintä on opettaa lapselle terveitä elämäntapoja, kuten säännöllistä ruokarytmiä ja liikunnallista elämäntyyliä.

Asiantuntijat ja muut lähteet: Lastentautien erikoislääkäri Antti Saari ja Imetyksen tuki ry:n vertaistukikoordinaattori Anna Groundstroem. THL:n Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille.

Vauva 11/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teemusta, 22, vauvan syntymä tuntui yhtä aikaa hienolta, oudolta ja pelottavalta. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Kun Jenna joutui raskauden puolivälissä Helsinkiin sairaalaan, lähihoitajaopintojeni teoriaosuutta oli jäljellä enää pari viikkoa. Mietin, että mitähän tässä on tapahtumassa.

Jouduin keskeyttämään opinnot, mutta se jäi nopeasti mielestä.

Asuin Jennan sairaala-ajan hänen kaverinsa luona Vantaalla. En ollut ikinä ajanut autoa Helsingissä mutta nyt ravasin kaupunkien väliä aamuin illoin. Iltaisin tuntui hirveältä jättää Jenna yksin sairaalaan. Olisin halunnut pystyä kertomaan, kauanko tätä jatkuu.

Kun lääkäri totesi, ettei lapsi välttämättä selviä sektiosta tai ajasta sen jälkeen, pelkäsin eniten sitä, että menetän synnytyksessä molemmat, sekä lapsen että Jennan.

Näin Noonan ensimmäisen kerran, kun työnsin häntä keskoskaapissa kohti teho-osastoa. Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät. Oli vaikea tajuta, että noin pieni oli oikea ihminen.

Oli helpotus, kun Jenna viikon kuluttua pääsi pois sairaalasta ja muutimme Ronald McDonald -taloon sairaalan lähelle. Sain olla koko ajan Jennan kanssa.

Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät.

Minun oli vaikea hyväksyä, että Noonaa hoitivat muut kuin me. Ajattelin, että tärkein tehtäväni oli pitää Jennasta huolta: tuoda ruokaa ja puhua rauhallisia. Että Noona selviää kyllä.

Välillä tuntui, että olin todella yksin, sillä en puhunut omista tunteistani kenellekään.

Kaiken keskellä yritin ymmärtää, että meillä ylipäätään on lapsi. En ollut pitänyt sylissä edes tavallisen kokoista vastasyntynyttä ja nyt sain ensikosketukseni lapsiin voipaketin kokoisen vauvan kanssa.

Pelkäsimme joka päivä, että Noonan tilassa tulisi takapakkia.

Kun Noona muutti sairaalasta kotiin, aloin vihdoin uskoa, että tässä on todella meidän oma lapsemme. Olin kuitenkin ollut niin intensiivisesti Jennan tukena, että en ollut ajatellut ollenkaan omaa hyvinvointiani.

Varasin ajan psykiatriselle hoitajalle ja kävin juttelemassa. Puhuimme siitä, miltä lapsen saaminen oli minusta tuntunut: hienolta, oudolta, pelottavalta. Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Kotona vielä ensimmäiset puolitoista vuotta menivät Noonan pienten kilojen kanssa taistellessa. Kun Noona tuli kipeäksi, hän lopetti syömisen. Hän oli sairaalassa ainakin kymmenen kertaa. Onneksi olimme tottuneet siihen ja osasin luottaa, että sairaalassa Noonalla on hyvä olla.

Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Noona ottaa edelleen päivittäin lääkettä kroonisen keuhkotaudin vuoksi. Toiset lääkkeet ovat aina mukana siltä varalta, että Noona juoksee ulkona liian lujaa ja saa hengitysvaikeuksia.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin tasapainoiselta. Jatkuva pelko on vaihtunut siihen, että huomaan, kuinka Noona kasvaa päivä päivältä

Parasta on saada seurata hänen 3-vuotiaan mielikuvitustaan. Kun Noona etsii keittiön pöydän alla näkymättömiä hiiriä, on turvallinen olo.”

Jenna, 28, tunsi itsensä ensimmäistä kertaa äidiksi, kun hän sai vauvan paitansa alle kenguruhoitoon. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Raskausviikolla 29 jouduin kiireelliseen sektioon. Ennen leikkausta hoitajat kertoivat, että saisimme nähdä tyttäremme Noonan heti leikkauksen jälkeen. Emme kuitenkaan ehtineet, kun Noona vietiin jo pois. Taisin silloin sanoa Teemulle, että Noona ei ole hengissä.

Heräämössä näin kuvan vauvastamme, joka painoi alle 900 grammaa. Noona makasi keskoskaapissa eikä näyttänyt tavalliselta vauvalta. Oli outoa, että hänestä lähti piuhoja ja letkuja joka suuntaan.

Pääsin katsomaan Noonaa teho-osastolle vasta seuraavana päivänä. Kun näin hänet, en osannut ajatella, että siinä oli minun lapseni.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso. Kun hoitaja sanoi, että saisimme laittaa kädet Noonan kaappiin, en uskaltanut koskea. Pelkäsin, että vauva hajoaa. Tuntui pahalta liikkua sairaalan yleisissä tiloissa, sillä muilla oli lapsi mukanaan, mutta minulla ja Teemulla ei.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso.

Ensimmäistä kertaa tunsin itseni äidiksi, kun sain Noonan muutaman päivän ikäisenä paitani alle kenguruhoitoon. Vaikka Noona oli pelottavan pieni, hänen lämpönsä tuntui hyvältä rintaani vasten. Viimein hän oli lähelläni.

Myöhemmin Noona siirrettiin lähelle kotiamme Lappeenrannan sairaalaan, jossa häntä hoidettiin vielä kaksi kuukautta. Oli oudon ihanaa totutella siihen, että myös minä ja Teemu saimme vaihtaa Noonan vaipat ja hoitaa häntä.

Pelottavinakin hetkinä auttoi, että saimme kysyä Noonan voinnista milloin vain, vaikka keskellä yötä. Hoitajat osasivat aina vastata.

Kolmen kuukauden ikäisenä Noona pääsi muuttamaan kotiin, ja alkoi totuttelu tavallisempaan lapsiperheen arkeen. Olimme oppineet sairaalassa tietyn päivärytmin: maitoa kolmen tunnin välein. Se rauhoitti minua kotonakin. Tiesin, mitä piti tehdä.

Myöhemmin arkeen taaperon kanssa on liittynyt paljon kinaa ja uhmaa, ja minun on ollut vaikea hyväksyä omia negativiisiakin tunteitani. Hetken aikaa ajattelin, ettei Noonan uhmaikä voi enää pahentua, ja sitten se paheni taas.

Noona koettelee rajojaan jatkuvasti, ja kun hän ei kaupassa osaa päättää, istuisiko rattaiden kyydissä vai kävelisikö, alkaa huuto ja raivoaminen. Niissä tilanteissa tuntuu, etten saisi itse kiukustua ollenkaan. Huomaan ajattelevani, että pitäisi olla vain iloinen, että lapsi on tässä. Vaikka eihän se ihan niinkään mene.

Olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella.

Tiedostan kyllä, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja normaaleja ja että minun ei pitäisi tuntea niistä syyllisyyttä. Mutta kun Noonan elämä on ollut niin pienestä kiinni, syyllistän itseäni todella herkästi.

Kun nyt mietin Noonan ensimmäisiä kuukausia, olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella. Pelottavissakaan tilanteissa emme riidelleet keskenämme.

Luulen, että Teemu yritti pitää minua kasassa, vaikka oli itsekin todella väsynyt. Kun minua itketti, Teemu muisti aina sanoa, ettei Noona voisi olla paremmassa hoidossa. Olen hänelle kiitollinen. Kovin moni parikymppinen ei pystyisi samaan.”