Joka kuudennen vauvan ihoa kutittaa – paljon. Näin hoidat atooppista ihoa.

1. Neuvolassa sanottiin, että vauvalla on maitorupi. Mitä se oikein tarkoittaa?

Vauvojen ja pikkulasten atooppista ihottumaa kutsutaan usein harhaanjohtavasti maitoruveksi. Atooppisen ihottuman taustalla on harvoin ruoka-aineallergia, vaikka vauvoilla se on yleisempää kuin muun ikäisillä lapsilla. Ihottuma rauhoittuu usein ennen kouluikää, mutta taipumus säilyy läpi elämän.

2. Mistä atooppinen ihottuma johtuu?

Alttius sairastua atooppiseen ihottumaan ja muihin atooppisiin sairauksiin kuten allergioihin, allergiseen nuhaan, silmätulehdukseen sekä astmaan on perinnöllinen.

Atooppisen ihottuman syy on tulehdus iholla. Atoopikon ihon niin kutsuttu läpäisyeste toimii heikommin kuin tavallisesti, ja tämän takia vettä haihtuu iholta enemmän. Seurauksena iho kuivuu, kutisee ja ärtyy. Bakteerit ja allergeenit pääsevät helpommin läpi ja pahentavat oireilua.

3. Miten atooppinen ihottuma diagnosoidaan?

Atooppinen ihottuma diagnosoidaan oireiden ja ihottuman ulkonäön perusteella. Vauvaikäisillä ja taaperoilla ihottuma oireilee usein taipeissa, ranteissa ja nilkoissa, leikki- ja kouluikäisillä muun muassa polvi- ja kyynärtaipeissa.

4. Jos annan vauvalle probiootteja, vähentääkö se ihottuman riskiä?

Suomalaistutkimuksen mukaan pro­biootit vähentävät atooppisen ihottuman riskiä merkittävästi niillä lapsilla, joilla se on perimän vuoksi kohonnut. Hyötyä näyttäisi olevan sekä äidin raskausaikana syömistä että vauvan ensimmäisen puolen vuoden aikana saamista probiooteista. Se on varmaa, ettei probiooteista haittaakaan ole.

5. Miten valitsen hyvän perusvoiteen?

Sopiva voide löytyy kokeilemalla. Hoito aloitetaan tavallisesti keskirasvaisella perusvoiteella. Jos tunnin kuluttua sen levittämisestä tuntuu siltä kuin ihoa ei olisi lainkaan rasvattu, voi kokeilla rasvaisempaa voidetta. Rasvaisempaa tuotetta on hyvä kokeilla myös silloin, jos kokeiltu voide aiheuttaa kirvelyä.

Voidetta laitetaan paljon – lapsi saa näyttää hetken lumiukolta.

Voidetta laitetaan iholle niin runsas kerros, että lapsi näyttää lumiukolta. Sen jälkeen rasva hierotaan ja taputellaan ihoon niin, että se imeytyy.

6. Tuntuu, että perusvoide ei riitä. Mitä muuta voi kokeilla?

Mietoja kortikosteroidi- eli tavallisemmin sanottuna kortisonivoiteita käytetään kuuriluonteisesti. Jos ihottuma ja tulehdus äityvät ärhäkäksi, saatetaan tarvita vahvempia kortisonivoiteita.

Lapsille ei suositella suun kautta otettavia kortisonikuureja, sillä niillä on todettu olevan haittavaikutuksia. Antibioottikuureja käytetään vain vaikeissa ihon tulehduksissa.

Vaikeaa atooppista ihottumaa voidaan yli kaksivuotiailla lapsilla hoitaa myös kalsineuriinin estäjillä. Valohoitoa käytetään lapsille joissakin tapauksissa, ja vain erikoislääkärin valvonnassa.

7. Onko kortisonivoiteista haittaa?

Miedosta kortisonista ei ole haittaa, kun muistaa pitää tauot voiteen käytössä – kortisonia käytetään siis vain kuureina. Ilman taukoja pitkäaikaisessa käytössä iho saattaa ohentua.

8. Mitkä asiat pahentavat ihottumaa?

Ihottuma usein pahentuu kausittain ilman selkeää syytä. Vanhemman ei tarvitse syyllistyä tai pohtia, olisiko voinut toimia toisin.

Hiki, karheat tekstiilit, kloori ja lämpötilan vaihtelut voivat ärsyttää ihoa.

Muun muassa pidemmäksi aikaa ihon pinnalle jäävä hiki, karheat tekstiilit, kloori ja lämpötilan vaihtelut saattavat ärsyttää ihoa. Myös flunssan tai korvatulehduksen aikana ihottuma voi pahentua.

Useimmilla lapsilla oireet helpottavat kesällä auringonvalon ansiosta. Toisilla taas lämmin vuodenaika pahentaa tilannetta, koska hikoilu lisääntyy.

9. Kuinka usein vauvan voi pestä?

Toisin kuin moni luulee: Mitä pahemmassa kunnossa ihottuma on, sitä useammin tulisi käydä suihkussa. Pesu poistaa ihoa ärsyttävää likaa, hikeä, karstaa ja bakteereita.

Taputtele iho peseytymisen jälkeen pyyhkeellä, älä hankaa. Voide imeytyy paremmin, kun iho on vielä hieman kostea. Jos iho sietää, saunominen ja vauvauinti ovat ok.

10. Lapsi raapii ihoa öisin. Miten sitä voisi estää?

Kämmenten ympärille voi kietoa ohutta putkisidettä, jota saa apteekista. Avuksi voivat olla myös unihaalarit, joiden hihat saa käännettyä tumpuiksi, tai ohuet puuvillahanskat.

Väsyttävät antihistamiinit eivät auta kutinaan, vaan teho perustuu väsyttävään vaikutukseen. Joskus niitä käytetään tilapäisesti ja lyhyinä jaksoina. Paras apu on kuitenkin ihottuman hyvä hoito: ensisijaisesti säännöllinen rasvaus ja tarvittaessa lääkevoiteet.

Vauva 12/16

Asiantuntija: Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri Anna Pelkonen, HYKSin iho- ja allergiasairaala. Muut lähteet: Atooppisen ekseeman Käypä hoito -suositus, Leikki- ja kouluikäisten lasten atooppinen ekseema ja taiveihottuma, Terveyskirjasto Duodecim.

Teemusta, 22, vauvan syntymä tuntui yhtä aikaa hienolta, oudolta ja pelottavalta. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Kun Jenna joutui raskauden puolivälissä Helsinkiin sairaalaan, lähihoitajaopintojeni teoriaosuutta oli jäljellä enää pari viikkoa. Mietin, että mitähän tässä on tapahtumassa.

Jouduin keskeyttämään opinnot, mutta se jäi nopeasti mielestä.

Asuin Jennan sairaala-ajan hänen kaverinsa luona Vantaalla. En ollut ikinä ajanut autoa Helsingissä mutta nyt ravasin kaupunkien väliä aamuin illoin. Iltaisin tuntui hirveältä jättää Jenna yksin sairaalaan. Olisin halunnut pystyä kertomaan, kauanko tätä jatkuu.

Kun lääkäri totesi, ettei lapsi välttämättä selviä sektiosta tai ajasta sen jälkeen, pelkäsin eniten sitä, että menetän synnytyksessä molemmat, sekä lapsen että Jennan.

Näin Noonan ensimmäisen kerran, kun työnsin häntä keskoskaapissa kohti teho-osastoa. Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät. Oli vaikea tajuta, että noin pieni oli oikea ihminen.

Oli helpotus, kun Jenna viikon kuluttua pääsi pois sairaalasta ja muutimme Ronald McDonald -taloon sairaalan lähelle. Sain olla koko ajan Jennan kanssa.

Kaapissa näin vilauksen pikku otuksesta, joka oli kääritty folioon. Folion raosta katsoivat pienet silmät.

Minun oli vaikea hyväksyä, että Noonaa hoitivat muut kuin me. Ajattelin, että tärkein tehtäväni oli pitää Jennasta huolta: tuoda ruokaa ja puhua rauhallisia. Että Noona selviää kyllä.

Välillä tuntui, että olin todella yksin, sillä en puhunut omista tunteistani kenellekään.

Kaiken keskellä yritin ymmärtää, että meillä ylipäätään on lapsi. En ollut pitänyt sylissä edes tavallisen kokoista vastasyntynyttä ja nyt sain ensikosketukseni lapsiin voipaketin kokoisen vauvan kanssa.

Pelkäsimme joka päivä, että Noonan tilassa tulisi takapakkia.

Kun Noona muutti sairaalasta kotiin, aloin vihdoin uskoa, että tässä on todella meidän oma lapsemme. Olin kuitenkin ollut niin intensiivisesti Jennan tukena, että en ollut ajatellut ollenkaan omaa hyvinvointiani.

Varasin ajan psykiatriselle hoitajalle ja kävin juttelemassa. Puhuimme siitä, miltä lapsen saaminen oli minusta tuntunut: hienolta, oudolta, pelottavalta. Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Kotona vielä ensimmäiset puolitoista vuotta menivät Noonan pienten kilojen kanssa taistellessa. Kun Noona tuli kipeäksi, hän lopetti syömisen. Hän oli sairaalassa ainakin kymmenen kertaa. Onneksi olimme tottuneet siihen ja osasin luottaa, että sairaalassa Noonalla on hyvä olla.

Kaikki oli tapahtunut liian äkkiä, eivätkä ajatukseni olleet pysyneet mukana.

Noona ottaa edelleen päivittäin lääkettä kroonisen keuhkotaudin vuoksi. Toiset lääkkeet ovat aina mukana siltä varalta, että Noona juoksee ulkona liian lujaa ja saa hengitysvaikeuksia.

Nyt kaikki tuntuu kuitenkin tasapainoiselta. Jatkuva pelko on vaihtunut siihen, että huomaan, kuinka Noona kasvaa päivä päivältä

Parasta on saada seurata hänen 3-vuotiaan mielikuvitustaan. Kun Noona etsii keittiön pöydän alla näkymättömiä hiiriä, on turvallinen olo.”

Jenna, 28, tunsi itsensä ensimmäistä kertaa äidiksi, kun hän sai vauvan paitansa alle kenguruhoitoon. Lue myös puolison näkemys tilanteesta.

”Raskausviikolla 29 jouduin kiireelliseen sektioon. Ennen leikkausta hoitajat kertoivat, että saisimme nähdä tyttäremme Noonan heti leikkauksen jälkeen. Emme kuitenkaan ehtineet, kun Noona vietiin jo pois. Taisin silloin sanoa Teemulle, että Noona ei ole hengissä.

Heräämössä näin kuvan vauvastamme, joka painoi alle 900 grammaa. Noona makasi keskoskaapissa eikä näyttänyt tavalliselta vauvalta. Oli outoa, että hänestä lähti piuhoja ja letkuja joka suuntaan.

Pääsin katsomaan Noonaa teho-osastolle vasta seuraavana päivänä. Kun näin hänet, en osannut ajatella, että siinä oli minun lapseni.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso. Kun hoitaja sanoi, että saisimme laittaa kädet Noonan kaappiin, en uskaltanut koskea. Pelkäsin, että vauva hajoaa. Tuntui pahalta liikkua sairaalan yleisissä tiloissa, sillä muilla oli lapsi mukanaan, mutta minulla ja Teemulla ei.

Kiintyminen oli vaikeaa, sillä pelko menetyksestä oli niin iso.

Ensimmäistä kertaa tunsin itseni äidiksi, kun sain Noonan muutaman päivän ikäisenä paitani alle kenguruhoitoon. Vaikka Noona oli pelottavan pieni, hänen lämpönsä tuntui hyvältä rintaani vasten. Viimein hän oli lähelläni.

Myöhemmin Noona siirrettiin lähelle kotiamme Lappeenrannan sairaalaan, jossa häntä hoidettiin vielä kaksi kuukautta. Oli oudon ihanaa totutella siihen, että myös minä ja Teemu saimme vaihtaa Noonan vaipat ja hoitaa häntä.

Pelottavinakin hetkinä auttoi, että saimme kysyä Noonan voinnista milloin vain, vaikka keskellä yötä. Hoitajat osasivat aina vastata.

Kolmen kuukauden ikäisenä Noona pääsi muuttamaan kotiin, ja alkoi totuttelu tavallisempaan lapsiperheen arkeen. Olimme oppineet sairaalassa tietyn päivärytmin: maitoa kolmen tunnin välein. Se rauhoitti minua kotonakin. Tiesin, mitä piti tehdä.

Myöhemmin arkeen taaperon kanssa on liittynyt paljon kinaa ja uhmaa, ja minun on ollut vaikea hyväksyä omia negativiisiakin tunteitani. Hetken aikaa ajattelin, ettei Noonan uhmaikä voi enää pahentua, ja sitten se paheni taas.

Noona koettelee rajojaan jatkuvasti, ja kun hän ei kaupassa osaa päättää, istuisiko rattaiden kyydissä vai kävelisikö, alkaa huuto ja raivoaminen. Niissä tilanteissa tuntuu, etten saisi itse kiukustua ollenkaan. Huomaan ajattelevani, että pitäisi olla vain iloinen, että lapsi on tässä. Vaikka eihän se ihan niinkään mene.

Olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella.

Tiedostan kyllä, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja normaaleja ja että minun ei pitäisi tuntea niistä syyllisyyttä. Mutta kun Noonan elämä on ollut niin pienestä kiinni, syyllistän itseäni todella herkästi.

Kun nyt mietin Noonan ensimmäisiä kuukausia, olen iloinen, että pysyimme pahimpina aikoina Teemun kanssa samalla puolella. Pelottavissakaan tilanteissa emme riidelleet keskenämme.

Luulen, että Teemu yritti pitää minua kasassa, vaikka oli itsekin todella väsynyt. Kun minua itketti, Teemu muisti aina sanoa, ettei Noona voisi olla paremmassa hoidossa. Olen hänelle kiitollinen. Kovin moni parikymppinen ei pystyisi samaan.”