Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Vauva voi pelästyä imurin pörinää, isoja koiria ja vieraita kasvoja. Pelolla on tärkeä tarkoitus: se auttaa vauvaa välttämään vaaratilanteita.

Vauva on juuri herännyt päiväunilta, kun kylään pölähtää sukulaisia. Iso parrakas mies työntää päänsä pinnasängyn yläpuolelle ja kajauttaa kovaan ääneen: ”Kukas se täällä köllöttää?”

Pieni ei ilahdukaan, vaan pärähtää lohduttomaan itkuun. Hän rauhoittuu vasta, kun äiti nostaa syliin, vie toiseen huoneeseen ja juttelee lempeästi.

Vauva pelkää aluksi kaikkea uutta – etenkin kovia ääniä ja outoja hahmoja. Ensimmäiset pelot eivät vielä perustu mielikuviin ja ajatteluun, vaan varhaisiin sisäsyntyisiin reaktioihin. Pikkuvauvan pelko on kokonaisvaltainen kokemus.

Nopea liike, putoamisen tunne tai lämpötilan vaihtelut voivat säikyttää.

Yhtäkkiset tilan muutokset, kuten nopea liike, putoamisen tunne tai lämpötilan vaihtelut, voivat säikäyttää vauvan. Hermostoon on myös sisäänrakennettu tiettyjä pelkoja, kuten vaarallisten eläinten tai korkeiden paikkojen pelko.

Pelko on selviytymisen kannalta tärkeä tunne. Se ohjaa välttämään vaaraa. Puolustuskyvytön lapsi alkaa vaistomaisesti itkeä ja hakee siten hoitajalta lohtua ja turvaa.

– Ihmiselle on elämän alkuvaiheessa erinomaisen hyödyllistä olla varauksellinen kaiken uuden suhteen. Pelko häviää, kun lapsi asteittain tottuu uuteen asiaan ja oppii, ettei se olekaan vaarallinen, yliopistotutkija Markku Penttonen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Tuttuus tuo turvaa

Kun vauva kohtaa sen saman parrakkaan miehen useammin ja saa tutkailla häntä rauhassa isän tai äidin sylistä, parta ei enää pelotakaan. Setähän on kiltti – ja saa pian vauvan nauramaankin.

Tutustuessaan vähitellen ympäristöön vauva muodostaa siitä ja ihmisistä tarkemman käsityksen. Moni asia osoittautuu lopulta mukavaksi.

Vähän epämiellyttävämpiäkin juttuja lapsi oppii vähitellen sietämään, kun kohtaa niitä toistuvasti. Pölynimuri otetaan aina välillä esiin, vaikka siitä kuuluu kauhea meteli. Rappukäytävässä odottaa hurja kuilu, mutta sinne ei pääse putoamaan, koska välissä on kaide. Eikä naapurin koira ole villipeto, joka syö lapset suihinsa, vaikka se räkyttääkin.

– Maailmasta tulee asteittain turvallisemman tuntuinen, eikä pelkäämiseen kulu enää niin paljon energiaa, Penttonen sanoo.

Mörköjä sängyn alla

Kahdeksan kuukauden ikäinen vauva alkaa yhtäkkiä heräillä entistä useammin, vaikka aiemmin nukkui pitkiä öitä. Hän havahtuu tarkistelemaan, missä äiti ja isä ovat.

Vaikeus nukahtaa saattaa olla merkki siitä, että lapsi pelkää eroa vanhemmasta, sanoo psykologi Saara Salo Pilke-klinikalta.

– Hän tajuaa, että kun laittaa silmät kiinni, jääkin yksin.

Samaan ikään liittyy usein vahva vierastaminen. Lapsi pelkää, että outo syli vie hänet pois vanhemman luota. Vierastus ja unipulmat voivat tuntua hankalilta, mutta vaiheen voi nähdä myös myönteisesti kasvuun kuuluvana: ainakin lapsen mieli kehittyy vinhasti.

Pimeän pelko on yleistä. Parivuotias voi tarvita yövalon uskaltaakseen nukahtaa.

Mielikuvituspelot pääsevät toden teolla valloilleen vähän myöhemmin. Parivuotias voi tarvita yövalon uskaltaakseen nukkua, sillä pimeässä mieleen hiipivät möröt. Pimeän pelko on universaali pelko: luonnossa on ollut syytäkin olla varuillaan, kun ympäristöä ja sen uhkia ei näe.

Monet uudet pelot liittyvät vahvasti tiedolliseen kehitykseen. Lapsi alkaa hahmottaa, mitkä asiat kuuluvat normaaliin elämään ja arkeen. Kaikki siitä poikkeava pelottaa.

Toisaalta pikkulapsen pelot voivat olla hyvin epärealistisia. Maailma on Salon mukaan taaperolle vielä vähän maaginen, vaikka ymmärrys kasvaakin vauhdilla.

– Lapsi voi vaikka miettiä, voiko hän pudota ammeen viemäriaukkoon.

Voimakkaat mielikuvat tulevat usein myös uniin. Itkuunsa heräävä lapsi kaipaa rauhallista vakuuttelua: Se oli vain unta, ei totta. Pimeässä ei ole mörköjä.

Rauhoita ensin itsesi

Kun lapsi kaatuu ja pelästyy, äiti tai isä nostaa hänet syliinsä ja lohduttaa: ”Sinä säikähdit, mutta ei käynyt pahasti. Kaikki on hyvin.”

Joskus aikuinen itsekin pelästyy ja saattaa ylireagoida. Jos vanhempi on herkästi säikähtävää sorttia, pelko tarttuu helposti myös lapseen. Pieni lapsi katsoo aikuisten kasvoista mallia, miten asioihin kuuluu suhtautua.

– Oleellisin asia onkin: rauhoita itsesi ja sitten rauhoita lapsesi, Salo sanoo.

Herkkyyseroja on sekä aikuisissa että lapsissa. Jotkut lapset kokevat aistimukset tavallista voimakkaammin ja säikkyvät vauvasta saakka herkemmin kuin muut. Arka taapero välttelee hurjia asioita. Peloton, riskihakuinen lapsi taas kokeilee vielä toisen ja kolmannenkin kerran, pääsisikö korkealle keittiöjakkaralle sittenkin.

Tiesitkö? Taaperon kiukku voi johtua pelosta.

Temperamentti näkyy myös pelon ilmaisussa: yksi nyyhkii, toinen huutaa kuin palosireeni, kolmas jähmettyy paikoilleen. Lapsi voi myös täristä, juosta pakoon tai piiloutua. Joskus kiukkureaktionkin takana on pelko.

– Lapsen voi olla vaikea tunnistaa pelkoa, ja se kanavoituukin aggressioksi, Salo sanoo.

Pelosta johtuva kiukuttelu ei lievene komentamalla. Kielteisiä tunteita olisikin tärkeää pysähtyä tutkimaan lapsen kanssa: ”Pelottaako sinua?”

Pelkäävää lasta ei saa jättää yksin, eikä tunnetta pidä väheksyä. Kerro, että kaikki pelkäävät joskus, eikä pelon tunne itsessään ole vaarallista.

Siedätä lempeästi

Voiko varhaislapsuuden kokemuksista sitten jäädä pidempiaikaisia pelkoja?

– Pelon voi oppia hyvin nopeasti kerrasta, jolloin se saattaa näkyä myöhemminkin varovaisuutena, Markku Penttonen sanoo.

Pelko on automaattinen, tahdosta riippumaton hermostollinen reaktio. Jos lapsen päälle on joskus hypännyt koira, voi olla, että pieni nopeasti viriävä pelkoreaktio säilyy läpi elämän. Tai jos kotona on riidelty paljon, lapsi voi herkistyä vihaisille äänille. Kivuliaat hoitotoimet voivat jättää lääkäripelon.

Moniin pelkoihin tepsii lempeä, pienin askelin tapahtuva siedätys. Ensin katsellaan kilttiä pikkukoiraa sylistä, sitten mennään viereen seisomaan, lopulta vähän yhdessä paijataan.

– Tutkimusten mukaan oikein mitoitettu altistus on hyväksi. Välttelykäyttäytymisen opettamisesta sen sijaan on haittaa, Saara Salo toteaa.

Kun pelon kohtaa kerta kerralta turvallisesti, sitä oppii vähitellen hallitsemaan. Iän myötä useimmat lasten pelot menevätkin ohi tai lieventyvät.

Vauva 11/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.