Miten vanhempien kannattaisi suhtautua nuorten digipelaamiseen? Yläkoululaiset vastaavat.

Tietokoneen äärellä tai sohvannurkassa peliohjain kädessä iltansa viettävä teini voi ärsyttää ja huolestuttaa vanhempaa. Miksei se mene ulos? Eikö se keksi fiksumpaa tekemistä?

Monet vanhemmat ovat huolissaan pelien koukuttavuudesta. Niihin pahasti hurahtanutta nuorta ei kiinnosta mikään muu.

Pelaaminen saattaa aiheuttaa perheissä myös riitaa: säännöistä sovitaan, mutta niistä pitää neuvotella aina uudelleen.

Meidän Perhe kysyi helsinkiläisiltä 14–15-vuotiailta yläkoululaisilta, miksi digipelien pelaaminen kiinnostaa heitä ja millaiset pelisäännöt olisivat parhaat.  Sillä sääntöjä haastattelemamme nuoretkin kaipasivat, loppujen lopuksi.

Mikä pelaamisessa kiinnostaa?

Nuoret itse kertovat, että pelin voittaminen tuntuu hyvältä. Pelaaminen rentouttaa ja vie ajatukset muualle raskaan koulupäivän jälkeen.

Pelaamisella voi myös vahvistaa sosiaalisia suhteita, kun joukkue pyrkii yhdessä voittamaan vastustajan.

”Voittamisen tunne on vaan mahtava.”

”Jos pääsen koulusta vasta neljältä ja on paljon läksyjä, tykkään pelata kännykällä strategiapelejä iltaisin. Niitä pelatessa saan ajatukset pois kouluhommista.”

”Mun pikkuveli on aika pienikokoinen, eikä pärjää mulle urheilussa. Pelaaminen on yksi asia, missä se voi voittaa mut. Joskus me otetaan matsia pelin loppumisen jälkeenkin, kun toista harmittaa häviäminen. Veljien pitää vähän painia.”

”Pelaamisessa parasta on sosiaalisuus. Pelaan netissä tiimipelejä, ja pelaajia on ympäri maailmaa. Ei niiden tyyppien kanssa tulisi juteltua missään muualla. Pelin chateissa jutellaan kaikesta mahdollisesta, ei vaan pelaamisesta. On kivaa saada uusia tuttavuuksia.”

Säännöt ne olla pitää

Nuoret kertovat, että useimmissa kodeissa pelaamista säädellään yhdessä sovituilla säännöillä. Tavallisesti pelaaminen ei aiheuta suuria perheriitoja, vaikka peliajoista kinastelu yleistä onkin. 

Nuorten mukaan vanhemmat pitävät tärkeimpänä sitä, että nuoret hoitavat läksynsä ja kotityönsä kunnialla pelaamisesta huolimatta. Myös nuorten itsensä mielestä tämä on tärkeää: pelaaminen ei saa viedä kaikkea aikaa.

”Jos saan kaikki hommat hoidettua enkä jätä treenejä väliin, saan pelata niin paljon kuin haluan.”

”Meillä ei saa pelata joka päivä, vaan joka toinen päivä tunnin tai kaksi. Jos on kavereita kylässä, saadaan pelata enemmän.”

”Mun mielestä nuoren pitää itsekin kelata, että onko hyvä vaan pelata kaiket illat. Pitää ajatella maalaisjärjellä. Läksyt pitää tehdä, eikä kannata pelata iltamyöhään.”

”Kyllä jokaisen ysiluokkalaisen pitäisi tajuta, että pelaaminen ei voi mennä läksyjen tai kotitöiden edelle.”

Digipelit: Ei tällaisia sääntöjä

Jos pelaaminen on kohtuullista, nuoret eivät haluaisi vanhempien asettavan sille liian tiukkoja rajoja. Ne tuntuvat nuoresta epäreilulta.

He kokevat vanhemman liiallisen pelaamiseen puuttumisen loukkauksena. Heidän mielestään se osoittaa, ettei vanhempi luota nuoren omaan ajattelukykyyn.

”Yksi kaveri on kertonut, että sen faija ottaa aamulla kuvan sen huoneesta. Sitten se tarkistaa myöhemmin, onko kaverin tietokonetuoli liikahtanut väärään aikaan. Jos on, sen faija huutaa.”

”Luokkakaverin perheessä tehdään niin, että jos se vähänkin mokaa tai tekee väärin, siltä otetaan heti kone pois.”

”Se on mun mielestä liian tiukkaa, jos (yläkoululainen) saa pelata vaan vaikka puoli tuntia päivässä.”

Säännöt pelin mukaan

Nuoret pelaavat mitä erilaisimpia pelejä. Toiset suosivat konsolipelejä, joita pelataan olohuoneissa yksin tai yhdessä sisarusten ja kavereiden kanssa. Yhä useampi pelaa kuitenkin mieluiten netin online-pelejä, joita pelataan joukkueena.

Nuorten mukaan tiimipelien käytännöt ovat monille vanhemmille arvoitus. Väärinkäsitykset aiheuttavat riitoja kotona. Tiimipeleihin pitäisikin nuorten mielestä soveltaa eri sääntöjä kuin konsolipelien pelaamiseen.

”Moni vanhempi ei tajua, miten tiimipelit toimivat. Niitä ei voi välttämättä laittaa pauselle, kun pitää mennä syömään. Jos joku lähtee kesken kaiken, koko joukkue voi hävitä ja sitten muut on vihaisia sille yhdelle. Jos lähtee pois kesken pelin, ei siihen peliin voi välttämättä enää palata pitkään aikaan.”

”Säännöt pitää tehdä sen mukaan, millaisia pelejä lapsi pelaa. Tunnin peliaika ei toimi, jos pelataan joukkuepeliä, josta ei voi lähteä kesken kaiken. Silloin on parempi sopia, että saa pelata vaikka kaksi kokonaista peliä.”

”Jollekin tiimipelit voi olla ainoa väylä samanhenkisten ihmisten kanssa jutteluun. Jos vanhemmat käyttää rangaistuksena pelikieltoa, se voi olla pahinta, mitä sille nuorelle voi tehdä. Siltä viedään silloin sen koko sosiaalinen elämä pois.”

Mitä nuoret toivovat vanhemmilta?

Moni nykypäivän nuori tuntuu syntyvän peliohjain kädessä. Vanhemmille ikäpolville pelien maailma on kuitenkin outo ja vieras. Siksi vanhemmat eivät aina ymmärrä lastensa pelaamisintoa.

Osa nuorista kertoo yrittäneensä tutustuttaa vanhempansa pelaamiskulttuuriin, ja joissain perheissä vanhemmat pelaavatkin yhdessä lasten kanssa.

Nuoret toivovat, että vanhemmat ymmärtäisivät pelaamisen olevan harrastus muiden joukossa.

”Mun vanhemmat eivät ole innostuneita pelaamisesta, mutta kyllä ne suunnilleen ymmärtää sitä. Olen kerran vienyt äidin mukaan Assembly-tapahtumaan. Se oli ihan ihmeissään siellä, kun tuhannet nörtit istuivat koneidensa ääressä Hartwall-areenalla.”

”Sitä vanhemmat ei kyllä tajua, et pelaaminen voi olla ammatti. Mä seuraan ammattilaisturnauksia harva se ilta. Yhdenkin pelin voittaja sai viisi miljoonaa dollaria.”

”Jollekin nuorelle pelaaminen voi olla harrastus siinä missä urheilukin. Eikö jokaisen pitäisi saada tehdä sitä, mistä tykkää?”

Nuorten laatimat pelisäännöt vanhemmille

  1. Yritä ymmärtää, edes vähän. Tutustu peleihin ja osoita, että olet kiinnostunut siitä, mitä lapsesi tekee. Pelaaminen on harrastus.
  2. Sovi säännöt pelien mukaan. Netissä pelattavia joukkuepelejä ei aina voi lopettaa kesken, koska kyseessä on ison porukan yhteinen peli. Vältät ruoka-aikojen riidat, kun huikkaat jo hyvissä ajoin, milloin pöytään on tultava. Peli ei ole kesken ruoka-aikaan, jos sen voi ennakoida.
  3. Ymmärrä, että peleissä on kavereita. Muut pelaajat voivat olla nuorelle tärkeitä. Jos koulussa ei ole kavereita, pelaaminen voi olla päivän tärkein sosiaalinen hetki.
  4. Löysää pipoa. Älä sano pelaamista ajanhukaksi. Koulu on joskus stressaavaa ja pelaaminen on keino rentoutua.
  5. Muistuta vaan. Kouluhommista ja kotitöistä voi myös muistuttaa, jos lapsi unohtuu pelaamaan. Ei se ole niin vakavaa.

Lue lisää

Pelaako lapsesi liikaa? Näin selvität sen

Äidin tarina: "Lapseni on peliriippuvainen"

Siivoa, saat peliaikaa

Ei, et ole epäonnistunut kasvattajana. Aivojen mullistus murrosiän kynnyksellä heikentää lapsen kykyä empatiaan, mutta onneksi vain hetkeksi.

Läski! Vammainen! Näillä sanoilla esiteinit keskustelevat luokan whatsappissa. Mikä niitä vaivaa, ihmettelee aikuinen.

Osa esimurrosikäisistä on kaverisuhteissaan ilkeitä ja epäempaattisia. Luokkahenki oli vielä viime vuonna ihan hyvä, mutta nyt se on mennyttä, kun toisten ulkonäköä arvostellaan ja joku suljetaan kaveripiirin ulkopuolelle hylkiöksi.

Esimurrosiässä aivot ovat kovimmassa kehitysvaiheessa sitten varhaislapsuuden.

Yksi syy tähän löytyy aivoista. Esimurrosiässä aivot ovat kovimmassa kehitysvaiheessa sitten varhaislapsuuden. Etuotsalohkojen kehitys kestää pitkään. Etuotsalohkoja tarvitaan esimerkiksi oman toiminnan kontrollointiin sekä oman sen tarkasteluun ikään kuin ulkopuolisen silmin. Murrosiässä näissä toiminnanohjaukseksi kutsutuissa taidoissa tapahtuu notkahdus, mikä saattaa selittää sen, että nuori käyttäytyy yhtäkkiä epäempaattisesti.

Ole sinä lisäaivo

Murrosikäisen kykyä myötätuntoon heikentää aivomyrskyn lisäksi se, että hänen huomionsa on muissa asioissa. Nuorella on täysi työ miettiä, kuka ja millainen hän on. Se voi viedä huomiokykyä toisten tunteiden ymmärtämiseltä.

Järjettömältäkin tuntuvan toiminnan taustalla on yleensä jokin logiikka. Usein se liittyy siihen, että kaikki ihmiset haluavat olla tärkeitä toisten silmissä. Koviksen lailla käyttäytyvä jenginjohtajakin tekee sitä, millä uskoo saavansa muilta arvostusta.

Auta lasta miettiään, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samoin.

Toimi sinä lapsen lisäaivoina ja auta häntä miettimään, miltä hänen toimintansa muista tuntuu ja miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samoin. Miltä hylkääminen voisi tuntua? Miten eri tilanteissa voisi käyttäytyä hedelmällisemmin?

Puhu tunteista

Tunne- ja empatiataitoja opitaan kaikessa vuorovaikutuksessa. Tutkimusten mukaan lapset, joiden vanhemmat käyttivät paljon mielentiloja kuvaavia sanoja puhuessaan lasten kanssa, kun nämä olivat vauvoja, pärjäsivät toisten ajatusten ymmärtämistä vaativissa tehtävissä nelivuotiaina keskivertoa paremmin.

Samoin lasten, joiden vanhemmat käyttivät paljon lapsen haluja ja tarpeita kuvaavia sanoja lapsen ollessa parivuotias, havaittiin selviytyvän empatiaa vaativista tehtävistä kuusivuotiaina paremmin kuin muut ikäisensä.

Empatiataitojen oppiminen jatkuu pitkään. Myös teini-ikäisen vanhemmat voivat näyttää esimerkkiä: puhua tunteistaan, sanoittaa mielentilojaan ja ajatuksiaan, kertoa, miltä teinin käytös heistä tuntuu ja kysellä, miltä heidän käytöksensä teinistä tuntuu.

Empatian kannalta ykköstaito on mielikuvitus.

Taitoja, ei vain tunnetta

Empatia ei ole vain tunne, vaan yhdistelmä erilaisia taitoja. Vähän samaan tapaan kuin musikaalisuus, joka vaatii tarkkaa kuuloa, hyvää hienomotoriikkaa ja paljon muuta. Empatian kannalta ykköstaito näyttäisi olevan mielikuvitus. Mitä paremmin pystymme kuvittelemaan asioita, sitä helpommin voimme arvella, mitä toinen ihminen ajattelee. Tämä on tärkeää, jotta voimme asettua toisen asemaan.

Empatiataitoihin kuuluu myös kyky huomata ja tulkita toisten tunnetiloja esimerkiksi ilmeistä, kehonkielestä ja äänenväristä. Kaikkia näitä taitoja voi harjoitella.

Älä sammuta sitä

Entä jos perheessä aikuisetkaan eivät ole kovin empaattisia? Silloin on vaikea opettaa myötätuntoista käytöstä myöskään lapsille. Vanhemman epäempaattisuus on voinut syntyä monesta syystä elämänhistorian varrella. Onneksi empatiataitoja voi opetella läpi elämän.

Aikuisen empatia voi olla hukassa myös ympäristön vuoksi. Kilpailua ja ihmisen erillisyyttä korostavat ympäristöt, kuten työpaikat, joissa tärkeintä on rahan haaliminen, sammuttavat tehokkaasti empatiaa. Samoin tekee mikä tahansa epäinhimillistävä ympäristö. Esimerkiksi liikenteessä toisia liikkujia ajatellaan helposti kasvottomina autoilijoina tai pyöräilijöinä.

Nettiä ja somea syytetään usein empatian tuhoamisesta. Vielä ei ole tieteellisiä tutkimuksia siitä, mitä runsas netin ja somen käyttö tekee empatiataitojen kehittymiselle. Se kuitenkin tiedetään tutkitusti, että internet on vaikea ympäristö myötätunnolle. Nettikeskusteluissa emme näe toisen ihmisen silmiä, kasvojen ilmeitä, suupielien nykimistä, vaivihkaista ilmeen muuttumista hymystä pettymykseen.

Tätäkin asiaa kannattaa vanhempien avata teineilleen.

Asiantuntijana psykologi ja tutkija Katri Saarikivi Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä.

Tapahtui tosielämässä

”Lapsi ihmetteli: Miten sä voit olla niin kiinnostunut mun elämästä, kun mä en ole yhtään kiinnostunut sun?”

Maria

”Synttärijuhlilla johtajatyttö sanoi, että nyt jaetaan porukka kahtia, rumiin ja kauniisiin. Ja näin tehtiin.”

Sanna

”Mitä liikkuu sen äidin päässä, jonka mielestä on ok, että tytär kutsuu synttäreille luokan 12 tytöstä 11?”

Virva

Nuoret kaipaavat enemmän arkista puuhastelua yhdessä vanhempiensa kanssa, selviää tuoreesta kyselystä.

– On outoa, etteivät joidenkin luokkakavereiden vanhemmat tiedä, missä lapsi on. Ne voisivat yrittää tehdä joskus jotakin yhdessä, koska kyllä monet varmasti haluavat olla yhdessä vanhempien kanssa, vaikka esittäisivätkin jotain muuta, sanoo Peppi, 15, Meidän Perheen haastattelussa.

Sama tulos nousi esiin tuoreessa Elisan teettämässä kyselyssä, jossa selvitettiin 15–17-vuotiaiden suomalaisnuorten ajatuksia perheen ja ystävien välisestä vuorovaikutuksesta.

Yli puolet nuorista haluaisi tehdä enemmän asioita yhdessä vanhempiensa kanssa. Kaikkein toivotuinta oli tavallinen arkinen yhdessäolo, kuten juttelu, pelailu ja muu yhdessä tekeminen. Toisena nuorten toivelistalla olivat yhteiset harrastukset ja liikunta, ja kolmantena yhteiset ruokailuhetket vanhempien kanssa.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ei jutellut vanhempiensa kanssa päivittäin kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Joka viides ei jutellut pidempään edes viikottain.

– Yhteistä aikaa ei voi korvata millään, sanoo sosiaalipsykologi ja Mitä minä teen tämän teinin kanssa -kirjan kirjoittaja Janne Viljamaa.

– Lapsi voi testata rajojaan vain turvallista aikuista vasten, joka on fyysisesti paikalla, kysyy ja kuuntelee. Aikuinen on peili, josta epävarma teini näkee itseänsä, Jos peili on aina pois, teini ei saa palautetta.

Ei kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

Myös kyselyn perusteella vaikuttaa, että vanhempien kanssa vietetty aika lisää nuorten kokemaa onnellisuutta. Mitä enemmän nuoret kertoivat viettävänsä vanhempiensa kanssa aikaa ja mitä enemmän he kokivat saavansa perheeltään tukea, sitä onnellisemmiksi he arvioivat itsensä.

Ei siis kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

– Suosittelen teinien vanhemmille pitkopedagogiikkaa: kun leivotaan yhdessä, kädet taikinassa voi samalla jutella kaikenlaista. Vastaavia hyviä jutteluhetkiä ovat yhteiset automatkat tai vaikka kävelylenkit, Janne Viljamaa sanoo.