Efe Evwaraye kiertää kouluissa puhumassa syrjinnästä. Kuva: Milka Alanen
Efe Evwaraye kiertää kouluissa puhumassa syrjinnästä. Kuva: Milka Alanen

Yläkouluikäiset kohtaavat rasismia koulun ulkopuolella – ja aikuisilta.

Pim pom ding dong. Neljän sävelen pimpotus kutsuu neljäsataa koululaista sisälle.

Puheensorina kasvaa ja lähestyy, sitten liikuntasaliin remahtaa joukko kasiluokkalaisia. Nuoret pakkautuvat istumaan salin perälle.

Lavan edessä seisoo viisi aikuista ja valkokangas, jossa lukee: Walter ry, Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen päivä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tulkaa eteenpäin, isokokoinen, jenkkifutaajan näköinen mies sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koululaiset hilautuvat lattialla eteenpäin, istuen ja maaten, nousematta.

– Tulkaa, me ollaan kaikki yhtä perhettä.

Sitä Itäkeskuksen koulun yläluokkien oppilaat tänään opettelevat.

Jenkkifutaajan näköinen mies on nimeltään Efe Evwaraye, amerikkalaisen jalkapallon ammattilainen ja yksi Walterin puhujista, jotka kiertävät Suomen yläkouluja. Walterin työpajoissa nuoret puhuvat suomalaisuudesta sekä syrjinnästä, kiusaamisesta ja rasismista.

Walterin puhujat tietävät, miltä ne kaikki tuntuvat.

– Huomenta, Walterin projektijohtaja Jan Wieland sanoo.

– Meillä on kaksi sääntöä ja yksi pyyntö. Sopiiko?

Mmm.

– Yksi: kännykät pois. Kaksi: kun joku teistä tai meistä puhuu, muut kunnioittavat häntä ja kuuntelevat.

Mmm-mm.

– Ja vielä pyyntö. Sanokaa, mitä ajattelette. Oikeita tai vääriä vastauksia ei ole.

 

Oranssit verhot jumppasalin katonrajassa sulkevat ulos häikäisevän kirkkaan aamun. Nuoret hyörivät, makaavat sylikkäin, laulavat ja pläräävät puhelimiaan. Walterin puhujien on saatava heidän huomionsa. Siksi he esittäytyvät.

Efe, Jan ja Michaela Moua ovat tehneet ammattiurheilijan uran useissa maissa ja pelanneet maajoukkueissa. Aleksi Halen on rata-autoilija. Yasmine Yamajako on Helsingin kaupunginteatterin High School Musicalin tähti ja featannut Cheekin kappaleessa.

Jokaisella heistä on kahden kulttuurin perhe, jossa toinen vanhemmista on alun perin suomalainen. He ovat itsevarmoja, rentoja ja menestyneitä ja aloittaneet uransa vain pari vuotta vanhempina kuin salissa istuvat oppilaat.

Tytöt salissa katsovat Yasminea, sitten toisiaan.

– Se on se!

Työpaja alkaa. Efe kertoo, mitä ovat syrjintä ja rasismi. Ne voivat kohdistua kehen vain jossain elämän vaiheessa.

Sitten hän pyytää oppilaita arvaamaan, mikä on suurin ulkomaalaisten ryhmä Suomessa. Oikean vastauksen kohdalla ei viittaa kukaan.

– Whaat, emmekö me, tyttöjoukko nauraa.

Heidän vanhempansa ovat tulleet Suomeen Somaliasta.

Alkaa ensimmäinen ryhmätehtävä: valitkaa kolme asiaa, jotka mielestänne määrittelevät suomalaisen henkilön.

Neljä tyttöä makaa lattialla ja nojaa kyynärpäihinsä. Pitkät hiukset valuvat jumppasalin lattialle. He vastaavat: suomalaisen määrittelevät kansalaisuus, kansallisuus ja kielitaito.

Mutta jos puhuu suomea ja asuu Suomessa, eikö kuulu porukkaan?

– Entä jos joku tuntee, että Suomi on kotimaa, mutta muut eivät ajattele niin? Mandir kysyy neljän pojan ryhmässä.

On mietittävä vielä.

 

Reput lojuvat lattialla kekoina. Ruokalasta leyhähtää karrikastikkeen tuoksu.

Jokaisen tehtävän jälkeen joku ryhmä kertoo vastauksensa muille. Miksi ihmisestä tulee rasisti?

Mandir lukee ryhmänsä vastaukset.

– Rasistiksi tulee, jos saa sellaisen mallin. Tai jos ihmisellä on huonoja kokemuksia ulkomaalaisista.

Vakavuus ja hölötys vuorottelevat pojissa aaltoina. Asiaa, naurunremahdus, asiaa.

Mikrofoni saa tyttöjen ajatukset sekoamaan. Niinku. Tai silleen. Sellasii.

Omien ajatusten kertominen on vaikeaa mutta tärkeää. Walter haluaa näyttää, miten tärkeää on perustella mielipiteensä ja pitää niistä kiinni, vaikka joku on eri mieltä tai hihittää.

Entä mitä rasismille voi tehdä?

– No lopettaa, sanoo Leonir.

– Eikä alistua, joku huutaa.

Mutta joskus on alistuttava, kuvailee yksi tytöistä.

– Kiusaaminen alkaa läpästä, mutta voi päättyä pahasti. Etenkin, jos pistää vastaan.

Läppää. Sitä kiusaaminen on: ohimennen heitettyjä piikkejä ja tölväisyjä.

– Läppä on tekosyy loukata, se on kiusaamista. Kun mua on nekruteltu, ei auta, että sanoo sen olevan vitsi, Walterin Michaela sanoo.

– Kun olin lapsi, en sanonut, miltä läppä tuntui. Esitin, ettei minua haittaa. Kannattaa miettiä, miten muille puhuu. He muistavat sen aikuisenakin, Efe sanoo.

Kun isokokoinen urheilija kertoo olleensa heikoilla, nuoret kuuntelevat. Se uskaltaa sanoa.

Salissa tulee hiljaista. Se kestää kauan, sekoittuu sitten ruokalasta kuuluvaan hälinään.

Koululaiset kertovat kokemuksiaan. Vieras mies potkaisi kadulla. Humalaiset aikuiset huutavat neekeriä. Kadulla haukutaan pakolaiseksi. Aikuiset huutelevat mustalaista. Joskus he huutavat: mene takaisin sinne mistä olet tullutkin!

– Takaisin minne, tyttö kysyy.

Kun on syntynyt Suomessa ja asunut vain täällä. Keskustelu jatkuu:

– Ensimmäiset tänne tulijat eivät osanneet sanoa huutelijoille vastaan. Me osaamme.

Kaikki nuoret eivät tunne olevansa suomalaisia, vaikka ovat asuneet vain täällä.

– En tykkää, jos joku sanoo suomalaiseksi.

Rasismia nuoret kohtaavat etenkin koulun ulkopuolella – ja aikuisilta. Kaksisataa koulua kiertäneet Walterin työntekijät ovat kuulleet nuorten kertovan rajusta kiusaamisesta, väkivallasta, itsemurhayrityksistä, viiltelystä, mielenterveysongelmista ja raiskauksista.

Ja he ovat tavanneet paljon nuoria, joilla on kova tarve puhua aikuisen kanssa.

 

Viimeisenä tehtävänä valkokankaalle aukeaa lista nimiä. Tehtävä on valita, kuka on eniten ja vähiten suomalainen: Leo Komarov, Amin Asikainen vai kenties Walterin Efe tai Jan.

Kukaan ei osaa valita. Jan ehdottaa, että oikeastaan eniten suomalainen on hän itse. Koska hän näyttää eniten siltä.

Nuoret kohahtavat. Mitä! Ei se siitä ole kiinni!

Jan ja Efe aloittavat harjoitellun sanailun:

– Oletko syntynyt Suomessa? Käynyt Suomessa koulun ja armeijan? Pelannut Suomen maajoukkueessa, onko äidinkielesi suomi?

– Ei, ei, ei, Jan vastaa ja puistelee päätään.

Nuoret nauravat. He arvaavat jo, mikä oikea vastaus on. Sillä yksi oikea vastaus Walterilla on.

– Siis kuka on eniten suomalainen? Älä sitä mieti. Jokainen määrittelee itse itsensä.

– Sinä olet sinä, ja pian kaikkea, mitä haluat isona olla. Miksi määritellä. Mene ja elä.

Meidän Perhe 8/2014

Vierailija

Ei ole rasismia vaan normaalia kiusaamista. Minua opettaja tukisti ja laittoi nurkkaan, olin ns luokan syntipukki opelle, jos välitunnilla tapahtui jotain minua epäiltiin aina, vaikka en ollut paikalla edes. En koe olevani kotimaassani vaikka olen syntynyt suomeen ja asun täällä. Eli en haluasi opettaa, mutta koen että tässä jätetään jälleen huomioimatta muut vastaavat tapaukset joita ei tulkita sosiaalipornomaisesti rasismiksi. Valitettavasti jälleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla