Yläasteikäinen lapsi potee hysteeristä ikävää jo ollessaan yhden yön pois kotoa.

Kysymys:

Meillä on yläasteikäinen lapsi. Hän ei voi olla pois yötä kotoa ilman tuttua aikuista, vanhempia tai isovanhempia. Koti-ikävä purkautuu hysteerisenä itkuna ja voimakkaan ahdistuksena. Olemme kannustaneet lastamme yrittämään, mutta hänet on aina pitänyt hakea kotiin.

Toinen pelonaihe ovat kummitus- ja kauhujutut, joita lapset kertoilevat toisilleen esimerkiksi koulussa. Lapsemme pelkää tämän jälkeen nukkumaanmenoa, eikä rauhoitu, ennen kuin jompikumpi vanhemmista menee viereen ja valot ovat päällä.

Muuten lapsemme on kuin kuka tahansa 14-vuotias, hän pärjää hyvin ­koulussa, hänellä on paljon kavereita ja harrastus, josta tykkää. Hän on ollut aina herkkä ja reagoi perheessä tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi toinen vanhemmista joutuu työnsä takia matkustamaan ja lapsemme ikävöi häntä kovasti aina seuraavina päivinä.

Olemmeko huolissamme turhaan? Helpottavatko pelkotilat ja ikävöinti iän myötä?

Huolestuneet vanhemmat

Janna vastaa:

Huolestuneille vanhemmille: Jokin kirjeessänne sai minut liikuttuneena ajattelemaan, että lapsenne on teille hyvin rakas. Ehkä se, ettette ole pakottaneet häntä liian tuskallisiin erossa oloihin.

Yleensä 14-vuotiaan nuoren oletetaan pärjäävän ­pelkojensa kanssa yksin, mutta teillä on ollut viisautta edetä rauhallisesti ­lapsenne ­tahdissa. Minusta on hyvä merkki, että lapsenne elää yöpymisasioita lukuun ottamatta ­tavanomaista elämää, pelkojen estämättä. Ehkä jossain vaiheessa joku ystävä tulee niin läheiseksi ja tärkeäksi, että hänen läsnäolonsa auttaa kestämään koti-ikävää?

Voisitte pohtia asiaa ensin vanhempien kesken ja sitten lapsenne kanssa. Tarjoan tässä ideoita keskusteluun.

Mitä kaikkea koti-ikävä oikeastaan merkitsee? Mitä ikävöidään, kotia vai vanhempia? Mikä koti-ikävässä ahdistaa niin paljon? Kaikkihan­ me ikävöimme rakkaitamme.

Pelkääkö hän vanhemmille tapahtuvan jotain eron aikana? Tai hänelle itselleen? Minkälainen on sopivan kokoinen ikävä? Mikä auttaa eroamaan tai jälleennäkemään?

Miltä ja missä pelko tuntuu? Mitä kaikkea tapahtuu kehossa tai mielessä, kun pelkää? Miltä teistä vanhemmista tuntuu, kun lapsenne pelkää tai on ahdistunut tai ikävöi?

Mistä arvelette voimakkaan koti-ikävän johtuvan? Mistä kaikesta olette huolissanne, jos koti-ikävä ei hellitäkään iän myötä? Mitä pelkäätte siitä seuraavan?

Jos keskinäinen keskustelu ei tunnu helpottavan huoltanne, voitte hakeutua esimerkiksi koulupsykologille, nuorisoneuvolaan tai yksityiselle nuorisopsykiatrille, psykologille tai perheterapeutille.

Meidän Perhe 6/2013

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Lue lisää Jannan vastauksia

Vierailija

Miksi teini ikävöi?

Ja sun katit. Minä olen perheestä, jossa piti pienestä pitäen nukkua yksin omassa sängyssä, huolehtia omista asioistaan ja kouluun piti mennä yksin parin kilometrin matka kuusivuotiaasta saakka. Vanhemmat eivät tosiaankaan olleet auttamassa, vaikka muuten huolehtivatkin. Lapsena pelkäsin pimeää, yksinäisyyttä jne. mutta sain itkeä ihan rauhassa, että "tottuisin ja reipastuisin". Olen yli viidenkymmenen ja pelkään edelleen pimeää ja yksinäisyyttä, asiani osaan erittäin hyvin hoitaa yksin, mutta...
Lue kommentti
Vierailija

Miksi teini ikävöi?

Sinällään eihän siinä ole mitään pahaa, että 14-vuotias viihtyy vanhempiensa kanssa, niin viihtyivät omatkin lapseni. Muistan hyvin, kuinka 15-vuotias nuori hujoppi pahan painajaisen nähtyään tuli arastellen kysymään, että vieläkö saisi tulla vieree, kun pelottaa. No, tottakai annoin tulla nukkumaan. Samalla kuitenkin kannattaa vanhempina muistaa, että aika kulkee sukkelasti. Liiallinen riippuvuus voi aiheuttaa ongelmia jo parin vuoden päästä, kun peruskoulun jälkeen haetaan opiskelupaikkaa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ei, et ole epäonnistunut kasvattajana. Aivojen mullistus murrosiän kynnyksellä heikentää lapsen kykyä empatiaan, mutta onneksi vain hetkeksi.

Läski! Vammainen! Näillä sanoilla esiteinit keskustelevat luokan whatsappissa. Mikä niitä vaivaa, ihmettelee aikuinen.

Osa esimurrosikäisistä on kaverisuhteissaan ilkeitä ja epäempaattisia. Luokkahenki oli vielä viime vuonna ihan hyvä, mutta nyt se on mennyttä, kun toisten ulkonäköä arvostellaan ja joku suljetaan kaveripiirin ulkopuolelle hylkiöksi.

Esimurrosiässä aivot ovat kovimmassa kehitysvaiheessa sitten varhaislapsuuden.

Yksi syy tähän löytyy aivoista. Esimurrosiässä aivot ovat kovimmassa kehitysvaiheessa sitten varhaislapsuuden. Etuotsalohkojen kehitys kestää pitkään. Etuotsalohkoja tarvitaan esimerkiksi oman toiminnan kontrollointiin sekä oman sen tarkasteluun ikään kuin ulkopuolisen silmin. Murrosiässä näissä toiminnanohjaukseksi kutsutuissa taidoissa tapahtuu notkahdus, mikä saattaa selittää sen, että nuori käyttäytyy yhtäkkiä epäempaattisesti.

Ole sinä lisäaivo

Murrosikäisen kykyä myötätuntoon heikentää aivomyrskyn lisäksi se, että hänen huomionsa on muissa asioissa. Nuorella on täysi työ miettiä, kuka ja millainen hän on. Se voi viedä huomiokykyä toisten tunteiden ymmärtämiseltä.

Järjettömältäkin tuntuvan toiminnan taustalla on yleensä jokin logiikka. Usein se liittyy siihen, että kaikki ihmiset haluavat olla tärkeitä toisten silmissä. Koviksen lailla käyttäytyvä jenginjohtajakin tekee sitä, millä uskoo saavansa muilta arvostusta.

Auta lasta miettiään, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samoin.

Toimi sinä lapsen lisäaivoina ja auta häntä miettimään, miltä hänen toimintansa muista tuntuu ja miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samoin. Miltä hylkääminen voisi tuntua? Miten eri tilanteissa voisi käyttäytyä hedelmällisemmin?

Puhu tunteista

Tunne- ja empatiataitoja opitaan kaikessa vuorovaikutuksessa. Tutkimusten mukaan lapset, joiden vanhemmat käyttivät paljon mielentiloja kuvaavia sanoja puhuessaan lasten kanssa, kun nämä olivat vauvoja, pärjäsivät toisten ajatusten ymmärtämistä vaativissa tehtävissä nelivuotiaina keskivertoa paremmin.

Samoin lasten, joiden vanhemmat käyttivät paljon lapsen haluja ja tarpeita kuvaavia sanoja lapsen ollessa parivuotias, havaittiin selviytyvän empatiaa vaativista tehtävistä kuusivuotiaina paremmin kuin muut ikäisensä.

Empatiataitojen oppiminen jatkuu pitkään. Myös teini-ikäisen vanhemmat voivat näyttää esimerkkiä: puhua tunteistaan, sanoittaa mielentilojaan ja ajatuksiaan, kertoa, miltä teinin käytös heistä tuntuu ja kysellä, miltä heidän käytöksensä teinistä tuntuu.

Empatian kannalta ykköstaito on mielikuvitus.

Taitoja, ei vain tunnetta

Empatia ei ole vain tunne, vaan yhdistelmä erilaisia taitoja. Vähän samaan tapaan kuin musikaalisuus, joka vaatii tarkkaa kuuloa, hyvää hienomotoriikkaa ja paljon muuta. Empatian kannalta ykköstaito näyttäisi olevan mielikuvitus. Mitä paremmin pystymme kuvittelemaan asioita, sitä helpommin voimme arvella, mitä toinen ihminen ajattelee. Tämä on tärkeää, jotta voimme asettua toisen asemaan.

Empatiataitoihin kuuluu myös kyky huomata ja tulkita toisten tunnetiloja esimerkiksi ilmeistä, kehonkielestä ja äänenväristä. Kaikkia näitä taitoja voi harjoitella.

Älä sammuta sitä

Entä jos perheessä aikuisetkaan eivät ole kovin empaattisia? Silloin on vaikea opettaa myötätuntoista käytöstä myöskään lapsille. Vanhemman epäempaattisuus on voinut syntyä monesta syystä elämänhistorian varrella. Onneksi empatiataitoja voi opetella läpi elämän.

Aikuisen empatia voi olla hukassa myös ympäristön vuoksi. Kilpailua ja ihmisen erillisyyttä korostavat ympäristöt, kuten työpaikat, joissa tärkeintä on rahan haaliminen, sammuttavat tehokkaasti empatiaa. Samoin tekee mikä tahansa epäinhimillistävä ympäristö. Esimerkiksi liikenteessä toisia liikkujia ajatellaan helposti kasvottomina autoilijoina tai pyöräilijöinä.

Nettiä ja somea syytetään usein empatian tuhoamisesta. Vielä ei ole tieteellisiä tutkimuksia siitä, mitä runsas netin ja somen käyttö tekee empatiataitojen kehittymiselle. Se kuitenkin tiedetään tutkitusti, että internet on vaikea ympäristö myötätunnolle. Nettikeskusteluissa emme näe toisen ihmisen silmiä, kasvojen ilmeitä, suupielien nykimistä, vaivihkaista ilmeen muuttumista hymystä pettymykseen.

Tätäkin asiaa kannattaa vanhempien avata teineilleen.

Asiantuntijana psykologi ja tutkija Katri Saarikivi Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä.

Tapahtui tosielämässä

”Lapsi ihmetteli: Miten sä voit olla niin kiinnostunut mun elämästä, kun mä en ole yhtään kiinnostunut sun?”

Maria

”Synttärijuhlilla johtajatyttö sanoi, että nyt jaetaan porukka kahtia, rumiin ja kauniisiin. Ja näin tehtiin.”

Sanna

”Mitä liikkuu sen äidin päässä, jonka mielestä on ok, että tytär kutsuu synttäreille luokan 12 tytöstä 11?”

Virva

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuoret kaipaavat enemmän arkista puuhastelua yhdessä vanhempiensa kanssa, selviää tuoreesta kyselystä.

– On outoa, etteivät joidenkin luokkakavereiden vanhemmat tiedä, missä lapsi on. Ne voisivat yrittää tehdä joskus jotakin yhdessä, koska kyllä monet varmasti haluavat olla yhdessä vanhempien kanssa, vaikka esittäisivätkin jotain muuta, sanoo Peppi, 15, Meidän Perheen haastattelussa.

Sama tulos nousi esiin tuoreessa Elisan teettämässä kyselyssä, jossa selvitettiin 15–17-vuotiaiden suomalaisnuorten ajatuksia perheen ja ystävien välisestä vuorovaikutuksesta.

Yli puolet nuorista haluaisi tehdä enemmän asioita yhdessä vanhempiensa kanssa. Kaikkein toivotuinta oli tavallinen arkinen yhdessäolo, kuten juttelu, pelailu ja muu yhdessä tekeminen. Toisena nuorten toivelistalla olivat yhteiset harrastukset ja liikunta, ja kolmantena yhteiset ruokailuhetket vanhempien kanssa.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ei jutellut vanhempiensa kanssa päivittäin kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Joka viides ei jutellut pidempään edes viikottain.

– Yhteistä aikaa ei voi korvata millään, sanoo sosiaalipsykologi ja Mitä minä teen tämän teinin kanssa -kirjan kirjoittaja Janne Viljamaa.

– Lapsi voi testata rajojaan vain turvallista aikuista vasten, joka on fyysisesti paikalla, kysyy ja kuuntelee. Aikuinen on peili, josta epävarma teini näkee itseänsä, Jos peili on aina pois, teini ei saa palautetta.

Ei kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

Myös kyselyn perusteella vaikuttaa, että vanhempien kanssa vietetty aika lisää nuorten kokemaa onnellisuutta. Mitä enemmän nuoret kertoivat viettävänsä vanhempiensa kanssa aikaa ja mitä enemmän he kokivat saavansa perheeltään tukea, sitä onnellisemmiksi he arvioivat itsensä.

Ei siis kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

– Suosittelen teinien vanhemmille pitkopedagogiikkaa: kun leivotaan yhdessä, kädet taikinassa voi samalla jutella kaikenlaista. Vastaavia hyviä jutteluhetkiä ovat yhteiset automatkat tai vaikka kävelylenkit, Janne Viljamaa sanoo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.