Yläasteikäinen lapsi potee hysteeristä ikävää jo ollessaan yhden yön pois kotoa.

"Meillä on yläasteikäinen lapsi. Hän ei voi olla pois yötä kotoa ilman tuttua aikuista, vanhempia tai isovanhempia. Koti-ikävä purkautuu hysteerisenä itkuna ja voimakkaan ahdistuksena. Olemme kannustaneet lastamme yrittämään, mutta hänet on aina pitänyt hakea kotiin.

Toinen pelonaihe ovat kummitus- ja kauhujutut, joita lapset kertoilevat toisilleen esimerkiksi koulussa. Lapsemme pelkää tämän jälkeen nukkumaanmenoa, eikä rauhoitu, ennen kuin jompikumpi vanhemmista menee viereen ja valot ovat päällä.

Muuten lapsemme on kuin kuka tahansa 14-vuotias, hän pärjää hyvin ­koulussa, hänellä on paljon kavereita ja harrastus, josta tykkää. Hän on ollut aina herkkä ja reagoi perheessä tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi toinen vanhemmista joutuu työnsä takia matkustamaan ja lapsemme ikävöi häntä kovasti aina seuraavina päivinä.

Olemmeko huolissamme turhaan? Helpottavatko pelkotilat ja ikävöinti iän myötä?"

Huolestuneet vanhemmat

Janna Rantala vastaa:

Jokin kirjeessänne sai minut liikuttuneena ajattelemaan, että lapsenne on teille hyvin rakas. Ehkä se, ettette ole pakottaneet häntä liian tuskallisiin erossa oloihin.

Yleensä 14-vuotiaan nuoren oletetaan pärjäävän ­pelkojensa kanssa yksin, mutta teillä on ollut viisautta edetä rauhallisesti ­lapsenne ­tahdissa. Minusta on hyvä merkki, että lapsenne elää yöpymisasioita lukuun ottamatta ­tavanomaista elämää, pelkojen estämättä. Ehkä jossain vaiheessa joku ystävä tulee niin läheiseksi ja tärkeäksi, että hänen läsnäolonsa auttaa kestämään koti-ikävää?

Voisitte pohtia asiaa ensin vanhempien kesken ja sitten lapsenne kanssa. Tarjoan tässä ideoita keskusteluun.

Mitä kaikkea koti-ikävä oikeastaan merkitsee? Mitä ikävöidään, kotia vai vanhempia? Mikä koti-ikävässä ahdistaa niin paljon? Kaikkihan­ me ikävöimme rakkaitamme.

Ehkä jossain vaiheessa joku ystävä tulee niin läheiseksi ja tärkeäksi, että hänen läsnäolonsa auttaa kestämään koti-ikävää?

Pelkääkö hän vanhemmille tapahtuvan jotain eron aikana? Tai hänelle itselleen? Minkälainen on sopivan kokoinen ikävä? Mikä auttaa eroamaan tai jälleennäkemään?

Miltä ja missä pelko tuntuu? Mitä kaikkea tapahtuu kehossa tai mielessä, kun pelkää? Miltä teistä vanhemmista tuntuu, kun lapsenne pelkää tai on ahdistunut tai ikävöi?

Mistä arvelette voimakkaan koti-ikävän johtuvan? Mistä kaikesta olette huolissanne, jos koti-ikävä ei hellitäkään iän myötä? Mitä pelkäätte siitä seuraavan?

Jos keskinäinen keskustelu ei tunnu helpottavan huoltanne, voitte hakeutua esimerkiksi koulupsykologille, nuorisoneuvolaan tai yksityiselle nuorisopsykiatrille, psykologille tai perheterapeutille.

Vierailija

Miksi teini ikävöi?

Ja sun katit. Minä olen perheestä, jossa piti pienestä pitäen nukkua yksin omassa sängyssä, huolehtia omista asioistaan ja kouluun piti mennä yksin parin kilometrin matka kuusivuotiaasta saakka. Vanhemmat eivät tosiaankaan olleet auttamassa, vaikka muuten huolehtivatkin. Lapsena pelkäsin pimeää, yksinäisyyttä jne. mutta sain itkeä ihan rauhassa, että "tottuisin ja reipastuisin". Olen yli viidenkymmenen ja pelkään edelleen pimeää ja yksinäisyyttä, asiani osaan erittäin hyvin hoitaa yksin, mutta...
Lue kommentti
Vierailija

Miksi teini ikävöi?

Sinällään eihän siinä ole mitään pahaa, että 14-vuotias viihtyy vanhempiensa kanssa, niin viihtyivät omatkin lapseni. Muistan hyvin, kuinka 15-vuotias nuori hujoppi pahan painajaisen nähtyään tuli arastellen kysymään, että vieläkö saisi tulla vieree, kun pelottaa. No, tottakai annoin tulla nukkumaan. Samalla kuitenkin kannattaa vanhempina muistaa, että aika kulkee sukkelasti. Liiallinen riippuvuus voi aiheuttaa ongelmia jo parin vuoden päästä, kun peruskoulun jälkeen haetaan opiskelupaikkaa...
Lue kommentti

”Ihan kamala ajatus”, miettii teinitytön isä. Miten tukea nuorta ensimmäisissä seurustelusuhteissa?

”Poika sopi netissä treffit tytön kanssa, mutta tyttö ei tullut paikalle. Äidinkin sydämestä riipaisi”, kertoo 15-vuotiaan pojan äiti.

”Yritin puhua saunassa naiseksi kasvamisesta, mutta se oli kuulemma hirveän noloa. Lopulta varasin ajan ehkäisyneuvontaan”, sanoo 14-vuotiaan tytön äiti...

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.