Saa pitää  herkkupäivän.  Karkistakaan ei tarvitse luopua, kunhan arkiruoka on fiksua ja  terveellistä. Kuva: iStockphoto
Saa pitää herkkupäivän. Karkistakaan ei tarvitse luopua, kunhan arkiruoka on fiksua ja terveellistä. Kuva: iStockphoto

Kakkostyypin diabetesta edeltävä esidiabetes on lapsilla yhä tavallisempi.

Mitä eroa on ykkös- ja kakkostyypin diabeteksella?

Ne ovat kaksi eri sairautta. Molemmissa on kyse sokeriaineenvaihdunnan ja insuliinituotannon häiriöistä. Ykköstyypin eli nuoruusiän diabetes puhkeaa tavallisesti alle 20-vuotiaana, ja sairastuneet ovat yleensä normaalipainoisia. Ärhäkät oireet, kuten valtava jano, jatkuva pissahätä, väsymys ja ruokahaluttomuus, ilmaantuvat äkillisesti, ja yleiskunto heikkenee nopeasti. Kakkostyypin diabetes sen sijaan on pikkuhiljaa kehittyvä sairaus, jolle altistavat elintavat, ennen kaikkea ylipaino.

Voiko lapsi sairastua kakkostyypin diabetekseen?

Kyllä. Reilusti lihavilla lapsilla todetaan nykyään yhä useammin kakkostyypin diabetes. Lasten ja nuorten lisääntyvä ylipaino ja elintapojen passivoituminen ovat johtaneet siihen, että ikä ei enää täydellisesti suojaa sairaudelta. Salakavala sokeriaineenvaihdunnan häiriö, esidiabetes, on kuitenkin vielä yleisempi, ja se voi jo muhia kehossa jo alakouluikäisenä. Lapsuusiän lihavuus altistaa ylipainolle myös aikuisena.

Mikä on esidiabetes?

Kakkostyypin diabetesta edeltää esidiabetekseksi kutsuttu tila. Se on periaatteessa sama kuin varsinainen diabetes, mutta sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ovat lievempiä ja ne on helpompi korjata elämäntapamuutoksilla. Verensokeria tasoittava insuliini ei toimi normaalisti kehossa, ja sitä alkaa erittyä haimassa kiihtyvään tahtiin. Sokeriarvot ovat lievästi koholla, mutta ne eivät vielä ylitä diabeteksen rajaa. Vuosien aikana haima väsyy, insuliinituotanto hiipuu ja kakkostyypin diabetes puhkeaa.

Lapsen sokeriarvojen nousu on hälytysmerkki koko perheelle.

Mitä oireita esidiabetes aiheuttaa?

Ei välttämättä mitään! Jos lapsi on ylipainoinen ja rasva kerääntynyt erityisesti vyötärölle, kannattaa pistäytyä kouluterveydenhoitajalla mittaamassa paastosokeriarvo. Jos se on koholla, tutkimuksia voi jatkaa sokerirasituskokeella.

Onko lapsella isompi riski sairastua, jos vanhemmalla on kakkostyypin diabetes?

Kyllä on. Vanhempien ruokailu- ja liikuntatottumukset heijastuvat koko perheeseen. Lapsen sokeriarvojen nousu on hälytysmerkki koko perheelle. Ruokailua on mahdotonta parantaa, jos muut perheenjäsenet syövät epäterveellisesti.

Vapaa ja vauhdikas leikki kavereiden kanssa käy liikunnasta.

Riittääkö koululiikunta täyttämään liikuntavaatimukset?

Ei välttämättä. Alle 8-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä, ja sitä vanhempien ainakin puolitoista tuntia. Vapaa ja vauhdikas leikki kavereiden kanssa käy liikunnasta, samoin koulumatkapyöräily.

Pitääkö ylipainoisen lapsen laihduttaa?

Jos ylipainoisella lapsella todetaan kohonnut veren­sokeri – siis esidiabetes – on erittäin tärkeää pyrkiä hiljalleen vähentämään painoa. Silloin sokeriarvotkin paranevat. Vanhemmat voivat omin päin ryhtyä muuttamaan perheen ruokatottumuksia. Tutkittua ja ajantasaista tietoa saa esimerkiksi Terveyskirjasto.fi -tietokannasta. Kirjoittamalla hakuikkunaan ”lasten lihavuus”, löytää ohjeita ruokatottumusten hellävaraiseen muuttamiseen. Jos omatoimiset muutokset eivät ota onnistuakseen, kannattaa herkästi hakea apua ravitsemusterapeutilta tai terveydenhoitajalta.

Asiantuntija: professori, sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki. Lähteet myös: Lihavuus (lapset), Käypä hoito -suositus, 2013. Diabetes lapsella, Lääkärikirja Duodecim, 2016, Hannu Jalanko.

Meidän Perhe 4/2017

Oikeaa ruokaa

Mistä tunnistaa lapsen esidiabeteksen?

Hyvä kuva! Mustajoen mielestä ilmeisesti kaksivuotiaiden poikien lihavuus on viimeisen seitsemän vuoden aikana kaksinkertaistunut siitä syystä, että yksivuotiaat eivät liiku tarpeeksi vai syötetäänkö näille lapsille hänen näkemyksensä mukaan pelkkää roskaruokaa päivähoidon ulkopuolella? Kuntosaliohjelmat taaperoille ja herkkupäivät kunniaan! Sillä sokerista ei pidä luopua sokeriaineenvaihdunnan parantamiseksi. Toimittaja olisi voinut kysyä Mustajoelta, miksi eurooppalaiset asiantuntijat...
Lue kommentti

Vatsakivut ovat lapsilla tavallisia, eikä niihin aina löydy syytä. Kipu ei kuitenkaan ole mielikuvitusta.

Lapsi valittaa vatsakipua. Mitkä ovat sen tavallisimmat syyt?

Toistuvia vatsakipuja on noin 10–15 prosentilla lapsista. Kivun taustalta voi löytyä elimellinen sairaus, mutta noin puolella erityistä syytä ei löydy tutkimustenkaan jälkeen.

Toistuvien vatsakipujen syitä voivat olla ovat ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja pienemmillä lapsilla myös ruoka-allergiat. Myös tulehduksellinen suolistosairaus on mahdollinen, mutta yleensä vasta yli kymmenvuotiailla. Teini-ikäisellä voi oireilla ärtyvä paksusuolioireyhtymä.

Toistuvan vatsakivun syynä voi olla myös rakenteellinen pulma virtsateissä tai munuaisissa, mutta se on hyvin harvinaista.

Akuutti, äkillinen vatsakipu voi liittyä yksinkertaisesti alkavaan vatsatautiin tai flunssaan. Myös tulehdus vatsan alueella aiheuttaa äkillistä kipua. Jos kipuun liittyy kuumetta, kyse voi olla esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksesta tai virtsatieinfektiosta.

Vatsakivulle ei löydy selitystä. Onko lapsi keksinyt koko jutun?

Ei lapsi ole sitä keksinyt. Kipukokemus on todellinen. Jos elimellistä syytä ei löydy, taustalla voi olla lapsen stressi. Hän saattaa jännittää esimerkiksi koulua tai päiväkotipäivää. Jännitys voi laukaista kipua.

Kipu voi olla myös muualla kuin vatsassa. Pieni lapsi ei välttämättä osaa ilmaista, missä tuntemus oikeasti on. Kyse saattaa siis olla esimerkiksi jalkakivuista, vaikka lapsi puhuisikin vatsastaan.

Akuutissakin vatsakivussa kivun syy voi olla muualla kuin vatsassa. Kuumeiselta lapselta, joka kertoo vatsakivustaan, voi löytyä keuhkokuume.

Milloin vatsakivun takia kannattaa käydä lääkärissä?

Jos vatsakipuja on toistuvasti ja ne huolettavat lasta ja perhettä, kannattaa käydä lääkärissä. Samoin lääkäriin tulee lähteä, jos lapsen paino putoaa, kasvu taantuu, hänellä on toistuvaa oksentelua tai nielemisvaikeuksia tai jos ulosteessa on verta. Hälytysmerkki on myös se, jos kipu on niin voimakasta, että se herättää lapsen yöllä.

Lääkärissä tutkitaan, löytyykö kipuun jotakin elimellistä syytä. Siellä käydään läpi myös kivun taustoja: kuinka usein vatsa on kipeä ja millaisissa tilanteissa. Liittyykö kipu ruokailuun? Miten usein lapsi ulostaa, onko hänellä ummetusta ja onko ulosteessa verta? Lääkärissä puhutaan myös siitä, millaista lapsen elämä on ja onko hän joutunut olemaan poissa koulusta tai päiväkodista kivun vuoksi.

Jos lapsen ulosteessa on verta, syynä voi olla esim. bakteeri tai tulehduksellinen suolistosairaus. Veri voi kuitenkin olla myös viaton oire, joka liittyy esimerkiksi ummetukseen: kova ulostemassa raapii limakalvoa.

Mitä pitäisi ajatella, jos syytä kipuun ei löydy?

Tieto sinällään on huojentava. Jos kipuun ei löydy elimellistä syytä, voi tilannetta jäädä rauhassa seuraamaan. Samalla on syytä miettiä, onko lapsen elämässä jokin stressitekijä tai jotakin muuta erityistä, johon vatsakipu liittyy. Voiko siihen vaikuttaa?

Tilanne on yleensä hyvä, jos vatsakipu ei häiritse lapsen arkea, vaan hän jatkaa leikkejään siitä huolimatta. Aina syytä kipuun ei löydy: laboratoriokokeissa kaikki voi olla normaalisti, ja perheen elämässäkin kaikki asiat voivat olla kunnossa.

Asiantuntija lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Merja Nermes, TYKS/lasten ja nuorten klinikka sekä Terveystalo Pulssi.

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Perheen pienin lähti hoitoon, ja Sanna Stellan on nöyränä kunnioituksesta.

Kuopus aloitti tarhan. Se on vanhemmille aina sokki ja tietyn ajanjakson loppu. Lötkyily kotona vailla aikatauluja loppuu, ja lapsi lähtee putkeen, josta hän pullahtaa ulos vain lomilla ja lopulta eläkkeellä. Alkaa pikkupaviaanin muokkaaminen yhteiskuntakelpoiseksi.

Helpotuskin tarhan alku on. Puolitoistavuotiaana ihmisen itsetunto empiirisen tutkimukseni mukaan korkeimmillaan: usko omiin kykyihin on pettämätön, vaikka taidot eivät ole kovinkaan hääppöiset ja järkeä päässä nolla.

Sillä aikaa kun ripustan pyykkiä narulle, 86 senttiä puhdasta itsetuntoa on lajitellut kierrätyslaatikon sisällön eteisen lattialle, kastellut kukat, ikkunalaudan, seinän, lattian ja reitin keittiön vesipisteeltä olohuoneen kukille. Kaiken päätteeksi hän on kiivennyt pianon päälle mesoamaan pukeutuneena pelkkään pipoon.

Tästä huolimatta ajattelin vieväni päiväkotiin ihan kelpo yksilön. Meidän kullannuppumme on kaikkien ilo ja loputtomien vitsien aihe, koska ah, niin söpö kolmoslapsi.

Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Mutta siinä se ongelma piilikin. Kuopushan on saanut elää täysin pellossa. Hän on umpilellitty huomion keskipiste. Karu totuus paljastui tarhan tutustumisjakson aikana.

Leikkipiirissä kuopuksella ei ollut hajuakaan, miten piiri toimii. Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Lelujen jakaminen oli lellivauvalleni täysin vieras käsite. Ihmisen, joka on koko ikänsä ollut sisarustensa plus naapurin lasten maskotti, ei ole koskaan tarvinnut opetella jakamaan yhtään mitään. Tyyppi keräsi kaikki lelut syliini ja tuuppi niiden perään itkeviä lapsia pois tavaravuoreltaan. Minä yritin puhua jakamisesta ja vuoroista, minkä lelujenpalauttelulta ja häpeämiseltä ehdin.

Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon.

Vannon käsi lastenkasvatusoppailla, että säännöt ja varsinkin toisten ihmisten huomioon ottaminen ovat arvoissani hyvin korkealla. En ollut vain huomannut, että kuopus saa aina tahtonsa läpi.

Tarhan ryhmäkuri on onneksi erittäin tehokas kasvatusympäristö. Kullannuppumme oli ryhmäytynyt mukavasti heti ensimmäisen viikon aikana. Pysyi piirissä pikku tyynyllään, oppi odottamaan vuoroaan käsienpesuun, ruokailuun, pissalle. Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon. Kaikenlainen sooloilu oli karissut, ja hän tuntui nauttivan, kun saa olla osa järjestäytynyttä ryhmää vertaistensa kanssa.

Ehkä käsittämättömin asia on se, miten lapset saadaan tarhassa istumaan paikoillaan niin, että ruokalautanen pysyy pitkän, lapsen kaulasta roikkuvan ruokalapun päällä. Olen omin silmin nähnyt dynaamisen jälkikasvuni syövän rauhallisesti paikoillaan ruokalapun jatkuessa pöytäliinaksi. Ei mitään sekoiluja, ei pomppuja pois pöydästä.

Olen hämmästyksestä nöyränä päiväkodin henkilökunnan taitojen edessä. Kiitos! Te teette ihmeitä!

Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Esikoisvauvan äitinä vasta tutustun netin vauvakeskusteluihin, ja tuntuu tosi surulliselta nähdä, kuinka usein nämäkin palstat täyttyvät toisten ihmisten lyttäämisestä. Jopa selvästi leikkisään sävyyn kirjoitettu, päivähoidossa tehtävää työtä kiittelevä teksti on onnistuttu kääntämään osoitukseksi äidin kykenemättömyydestä, piittaamattomuudesta tai molemmista. Jos lapset on tarkoitus kasvattaa ystävällisiksi ja ymmärtäväisiksi toisia ihmisiä kohtaan, niin oltaisiinkohan me aikuisetkin sellaisia...
Lue kommentti
Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Nykyään ei suosita EI-sanaa vaan yritetään positiivisen palautteen kautta kiinnittää huomio muualle, 2v on vielä suht helppo harhauttaa. Olisi mukava jos kodin ja päiväkodin kasvatuslinja olisi yhtenäinen eli edelläkin mainuttuja asioita harjoiteltaisiin myös kotona. Ettei se olisi vain meidän kasvattajien vastuulla. -tarhatäti
Lue kommentti