Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni. Kuva: iStockphoto.
Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni. Kuva: iStockphoto.

Mitä täällä nyt oikein tapahtuu? Hyväntuulisesta leikki-ikäisestä on kuoriutunut kuohahteleva ja kapinoiva kuusivuotias.

Vielä hetki sitten lapsi puki aamuisin päiväkotivaatteet iloisesti rallatellen. Nyt hän ei tunnu tekevän mitään niin kuin pyydetään. Aamut sujuvat kuin hidastetussa elokuvassa. Lisäksi lapsi tiuskii, näsäviisastelee ja raivoaa välillä niin, että ovet paukkuvat ja tavarat lentävät.

Vanhemmat ovat kummissaan. Onko meille muuttanut minikokoinen teini? Vastahan uhmaiästä selvittiin. Mitä tämä tarkoittaa, ja miten tuiskahteluun pitäisi suhtautua?

Ilmiö on monelle tuttu. Psykologi Suvi Laru Väestöliitosta vahvistaa, että lapselle tosiaan saattaa tulla uusi uhmavaihe kuuden vuoden tienoilla. Usein se ajoittuu esikouluvuoteen tai sen lopulle.

– Sitä ei tarvitse säikähtää. Se kuuluu lapsen kehitykseen, Laru sanoo.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta. Noin pari–kolmevuotiaana lapsi oivaltaa erillisyytensä ja testailee päätösvaltansa rajoja.

Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta.

Tunteiden myllerrys kumpuaa sekä sisäisestä ristiriidasta että ulkoisista käytännön haasteista. Pian koulua aloittelevalta lapselta odotetaan jo monenlaisia uusia taitoja, ja hän voi itsekin vaatia itseltään paljon.

Lupa olla vielä pieni

Pelin jälkeen kiukuttaa ja hikisukat lentelevät. Lasta turhauttaa, kun hän ei osaa tehdä yhtä hienoja maaleja jalkapallokentällä kuin pari vuotta vanhempi naapurin poika.

Silloin tarvitaan vanhempien tukea. Vaikka eskari-ikäisen itsehillintä ajoittain sujuu jo hyvin, hankalien tunteiden sietäminen on monelle vielä tässä iässä vaikeaa. Kun oman vaikutusvallan ja kykyjen rajat tulevat vastaan, seuraa väistämättä pettymyksiä.

– Aikuisen tehtävä on auttaa lasta sietämään vaikeita tunteita. Siinä me ihmiset emme oikeastaan koskaan ole valmiita, mutta aina voi kehittyä, Suvi Laru sanoo.

Kiukuttavia tilanteita on hyvä käydä yhdessä läpi ja purkaa osiin. Mikä siinä oikeastaan suututti niin kovasti?

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta.

Kuusivuotias ymmärtää perusteluja jo paremmin kuin kolmevuotias uhmaikäinen: Eri iässä osaamme eri juttuja. Muistathan, että naapurin poika on harjoitellut pelaamista kaksi vuotta sinua pidempään. Myös hän on ollut joskus sinun ikäisesi ja vasta opetellut.

– Lapselle voi kertoa, ettei hänen tarvitse yrittää olla isompi kuin onkaan. Hän ei osaa vielä kaikkea, mutta hän oppii ja kehittyy koko ajan.

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta. Iloitkaa täysin sydämin, kun jokin menee hyvin. Kehu lasta siitä, mitä hän jo osaa ja miten sinnikkäästi hän harjoittelee uusia taitoja.

Muistuta lasta kaikesta siitä, mitä hän on jo oppinut ja saa tehdä. Kuusivuotias ei voi yksin päättää, mitä kaikkea kaupasta ostetaan, mutta hän saa osallistua pienin valinnoin ja vaikkapa ostoksia punnitsemalla.

Tai vaikkei eskarilainen ihan vielä voikaan kulkea yksin niin kuin kouluikäinen isosisko, niin ennen pitkää se kyllä onnistuu: hänhän osaa jo hienosti katsoa kadun ylityksessä molempiin suuntiin.

Erota tunteet ja teot

Kaikki eskarit eivät kiehahtele samaan malliin. Toisilla tämä vaihe voi mennä ohi huomaamattomammin, ja sekin on täysin normaalia. Jokainen lapsi on temperamentiltaan omanlaisensa.

Jos arki on jatkuvaa taistoa, aikuisten kannattaa miettiä myös omaa osuuttaan vuorovaikutuksessa. Miten me vanhemmat reagoimme lapsen kiukkuun? Onko lapsella tilaa näyttää kaikkia tunteitaan?

– Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa. Se on eri asia, miten tunteita tuodaan esiin ja miten käyttäydytään, Suvi Laru muistuttaa.

Ei siis haittaa, että kiukuttaa. Tahallaan ei kuitenkaan saa tehdä toiselle ikäviä asioita. Ketään ei saa satuttaa, lyödä tai potkia, eikä tavaroita saa rikkoa. Jos suutuspäissään tekee väärin, täytyy pyytää anteeksi.

"Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa."

Räiskähtelevälle kuusivuotiaalle voi pukea tilanteita sanoiksi kuten pienemmällekin uhmaikäiselle: Huomaan, että sinua harmittaa. Mutta me teemme nyt näin.

Äidin ja isän kanssa saa olla eri mieltä. Aikuinen silti tietää ja päättää, milloin lasten pitää mennä nukkumaan tai millaisella säällä laitetaan pipo päähän.

Älä sorru haukkumaan

Toisten satuttamisen lisäksi myös tiuskimiseen ja nimittelyyn kannattaa puuttua. Toisille ei saa puhua rumasti – ei aikuisellekaan.

Vaikkei ihan joka sanasta tai äänenpainosta jaksaisikaan huomauttaa, pääsääntöisesti on tärkeää luoda kotiin myönteistä ilmapiiriä, Laru toteaa.

Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Senkin voi tehdä rauhallisesti ja myötätuntoisesti, vaikkapa tähän tapaan: Nyt minusta tuntuu, että puhut vähän rumasti pikkusiskolle. Sinua taitaa harmittaa jokin, ja varmaan alkaa olla nälkäkin. Syödään ihan kohta, sitten varmaan helpottaa.

Myönteiseen ilmapiiriin kuuluu, ettei aikuinen sorru leimaamaan tai nimittelemään lasta. Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Pysy itse aikuisena

Kun äiti on kuullut väsymykseen asti olevansa maailman tyhmin, voi joskus tehdä mieli ärähtää takaisin: no, se onkin näköjään periytynyt.

Miten hillitä itsensä ja pitää sammakot suussa, kun huomaa, että alkaa mennä hermo?

– Aikuisen pitää yrittää pysäyttää oma toimintansa ja päästä pois vihaisesta mielentilasta. Kannattaa muistuttaa itselleen: minä olen aikuinen, enkä saa mennä viisi–kuusivuotiaan tasolle, Suvi Laru sanoo.

Joskus auttaa, jos vetäydyt hetkeksi rauhoittumaan. Säilytä silti yhteys lapseen äläkä jätä häntä yksin. Kun puhut lapselle, ota häneen katsekontakti ja rauhoita tietoisesti äänesi. Lapselta voi kysyä, haluaako hänkin ehkä vetää henkeä ja rauhoittua ja palata vasta sitten asiaan, vai haluaako hän tulla vaikka syliin.

Ja jos väsyneenä tulee ylilyöntejä, asia pitää käsitellä lapsen kanssa: Anteeksi, että huusin äsken. Tai: Hei, nyt sanoin ihan liian tiukasti. En tarkoittanut sitä.

Tärkeää on, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota.

Pysähdy ja mieti, mikä lasta näissä tilanteissa kiukuttaa. Hän vain haluaa saada tahtoaan esiin ja vaikuttaa asioihin. Jos aina samoissa asioissa tulee hankausta, niistä on hyvä jutella lapsen kanssa rauhallisena hetkenä. Voisiko tilanteisiin keksiä yhdessä ratkaisun?

Tärkeää on myös, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota. Näytä lapselle, että vaikka hän kasvaa ja oppii, hän on silti ihan samalla tavalla isän ja äidin pieni kuin ennenkin. Hänestä pidetään huolta ja häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.