Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni. Kuva: iStockphoto.
Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni. Kuva: iStockphoto.

Mitä täällä nyt oikein tapahtuu? Hyväntuulisesta leikki-ikäisestä on kuoriutunut kuohahteleva ja kapinoiva kuusivuotias.

Vielä hetki sitten lapsi puki aamuisin päiväkotivaatteet iloisesti rallatellen. Nyt hän ei tunnu tekevän mitään niin kuin pyydetään. Aamut sujuvat kuin hidastetussa elokuvassa. Lisäksi lapsi tiuskii, näsäviisastelee ja raivoaa välillä niin, että ovet paukkuvat ja tavarat lentävät.

Vanhemmat ovat kummissaan. Onko meille muuttanut minikokoinen teini? Vastahan uhmaiästä selvittiin. Mitä tämä tarkoittaa, ja miten tuiskahteluun pitäisi suhtautua?

Ilmiö on monelle tuttu. Psykologi Suvi Laru Väestöliitosta vahvistaa, että lapselle tosiaan saattaa tulla uusi uhmavaihe kuuden vuoden tienoilla. Usein se ajoittuu esikouluvuoteen tai sen lopulle.

– Sitä ei tarvitse säikähtää. Se kuuluu lapsen kehitykseen, Laru sanoo.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta. Noin pari–kolmevuotiaana lapsi oivaltaa erillisyytensä ja testailee päätösvaltansa rajoja.

Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta.

Tunteiden myllerrys kumpuaa sekä sisäisestä ristiriidasta että ulkoisista käytännön haasteista. Pian koulua aloittelevalta lapselta odotetaan jo monenlaisia uusia taitoja, ja hän voi itsekin vaatia itseltään paljon.

Lupa olla vielä pieni

Pelin jälkeen kiukuttaa ja hikisukat lentelevät. Lasta turhauttaa, kun hän ei osaa tehdä yhtä hienoja maaleja jalkapallokentällä kuin pari vuotta vanhempi naapurin poika.

Silloin tarvitaan vanhempien tukea. Vaikka eskari-ikäisen itsehillintä ajoittain sujuu jo hyvin, hankalien tunteiden sietäminen on monelle vielä tässä iässä vaikeaa. Kun oman vaikutusvallan ja kykyjen rajat tulevat vastaan, seuraa väistämättä pettymyksiä.

– Aikuisen tehtävä on auttaa lasta sietämään vaikeita tunteita. Siinä me ihmiset emme oikeastaan koskaan ole valmiita, mutta aina voi kehittyä, Suvi Laru sanoo.

Kiukuttavia tilanteita on hyvä käydä yhdessä läpi ja purkaa osiin. Mikä siinä oikeastaan suututti niin kovasti?

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta.

Kuusivuotias ymmärtää perusteluja jo paremmin kuin kolmevuotias uhmaikäinen: Eri iässä osaamme eri juttuja. Muistathan, että naapurin poika on harjoitellut pelaamista kaksi vuotta sinua pidempään. Myös hän on ollut joskus sinun ikäisesi ja vasta opetellut.

– Lapselle voi kertoa, ettei hänen tarvitse yrittää olla isompi kuin onkaan. Hän ei osaa vielä kaikkea, mutta hän oppii ja kehittyy koko ajan.

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta. Iloitkaa täysin sydämin, kun jokin menee hyvin. Kehu lasta siitä, mitä hän jo osaa ja miten sinnikkäästi hän harjoittelee uusia taitoja.

Muistuta lasta kaikesta siitä, mitä hän on jo oppinut ja saa tehdä. Kuusivuotias ei voi yksin päättää, mitä kaikkea kaupasta ostetaan, mutta hän saa osallistua pienin valinnoin ja vaikkapa ostoksia punnitsemalla.

Tai vaikkei eskarilainen ihan vielä voikaan kulkea yksin niin kuin kouluikäinen isosisko, niin ennen pitkää se kyllä onnistuu: hänhän osaa jo hienosti katsoa kadun ylityksessä molempiin suuntiin.

Erota tunteet ja teot

Kaikki eskarit eivät kiehahtele samaan malliin. Toisilla tämä vaihe voi mennä ohi huomaamattomammin, ja sekin on täysin normaalia. Jokainen lapsi on temperamentiltaan omanlaisensa.

Jos arki on jatkuvaa taistoa, aikuisten kannattaa miettiä myös omaa osuuttaan vuorovaikutuksessa. Miten me vanhemmat reagoimme lapsen kiukkuun? Onko lapsella tilaa näyttää kaikkia tunteitaan?

– Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa. Se on eri asia, miten tunteita tuodaan esiin ja miten käyttäydytään, Suvi Laru muistuttaa.

Ei siis haittaa, että kiukuttaa. Tahallaan ei kuitenkaan saa tehdä toiselle ikäviä asioita. Ketään ei saa satuttaa, lyödä tai potkia, eikä tavaroita saa rikkoa. Jos suutuspäissään tekee väärin, täytyy pyytää anteeksi.

"Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa."

Räiskähtelevälle kuusivuotiaalle voi pukea tilanteita sanoiksi kuten pienemmällekin uhmaikäiselle: Huomaan, että sinua harmittaa. Mutta me teemme nyt näin.

Äidin ja isän kanssa saa olla eri mieltä. Aikuinen silti tietää ja päättää, milloin lasten pitää mennä nukkumaan tai millaisella säällä laitetaan pipo päähän.

Älä sorru haukkumaan

Toisten satuttamisen lisäksi myös tiuskimiseen ja nimittelyyn kannattaa puuttua. Toisille ei saa puhua rumasti – ei aikuisellekaan.

Vaikkei ihan joka sanasta tai äänenpainosta jaksaisikaan huomauttaa, pääsääntöisesti on tärkeää luoda kotiin myönteistä ilmapiiriä, Laru toteaa.

Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Senkin voi tehdä rauhallisesti ja myötätuntoisesti, vaikkapa tähän tapaan: Nyt minusta tuntuu, että puhut vähän rumasti pikkusiskolle. Sinua taitaa harmittaa jokin, ja varmaan alkaa olla nälkäkin. Syödään ihan kohta, sitten varmaan helpottaa.

Myönteiseen ilmapiiriin kuuluu, ettei aikuinen sorru leimaamaan tai nimittelemään lasta. Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Pysy itse aikuisena

Kun äiti on kuullut väsymykseen asti olevansa maailman tyhmin, voi joskus tehdä mieli ärähtää takaisin: no, se onkin näköjään periytynyt.

Miten hillitä itsensä ja pitää sammakot suussa, kun huomaa, että alkaa mennä hermo?

– Aikuisen pitää yrittää pysäyttää oma toimintansa ja päästä pois vihaisesta mielentilasta. Kannattaa muistuttaa itselleen: minä olen aikuinen, enkä saa mennä viisi–kuusivuotiaan tasolle, Suvi Laru sanoo.

Joskus auttaa, jos vetäydyt hetkeksi rauhoittumaan. Säilytä silti yhteys lapseen äläkä jätä häntä yksin. Kun puhut lapselle, ota häneen katsekontakti ja rauhoita tietoisesti äänesi. Lapselta voi kysyä, haluaako hänkin ehkä vetää henkeä ja rauhoittua ja palata vasta sitten asiaan, vai haluaako hän tulla vaikka syliin.

Ja jos väsyneenä tulee ylilyöntejä, asia pitää käsitellä lapsen kanssa: Anteeksi, että huusin äsken. Tai: Hei, nyt sanoin ihan liian tiukasti. En tarkoittanut sitä.

Tärkeää on, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota.

Pysähdy ja mieti, mikä lasta näissä tilanteissa kiukuttaa. Hän vain haluaa saada tahtoaan esiin ja vaikuttaa asioihin. Jos aina samoissa asioissa tulee hankausta, niistä on hyvä jutella lapsen kanssa rauhallisena hetkenä. Voisiko tilanteisiin keksiä yhdessä ratkaisun?

Tärkeää on myös, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota. Näytä lapselle, että vaikka hän kasvaa ja oppii, hän on silti ihan samalla tavalla isän ja äidin pieni kuin ennenkin. Hänestä pidetään huolta ja häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vatsakivut ovat lapsilla tavallisia, eikä niihin aina löydy syytä. Kipu ei kuitenkaan ole mielikuvitusta.

Lapsi valittaa vatsakipua. Mitkä ovat sen tavallisimmat syyt?

Toistuvia vatsakipuja on noin 10–15 prosentilla lapsista. Kivun taustalta voi löytyä elimellinen sairaus, mutta noin puolella erityistä syytä ei löydy tutkimustenkaan jälkeen.

Toistuvien vatsakipujen syitä voivat olla ovat ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja pienemmillä lapsilla myös ruoka-allergiat. Myös tulehduksellinen suolistosairaus on mahdollinen, mutta yleensä vasta yli kymmenvuotiailla. Teini-ikäisellä voi oireilla ärtyvä paksusuolioireyhtymä.

Toistuvan vatsakivun syynä voi olla myös rakenteellinen pulma virtsateissä tai munuaisissa, mutta se on hyvin harvinaista.

Akuutti, äkillinen vatsakipu voi liittyä yksinkertaisesti alkavaan vatsatautiin tai flunssaan. Myös tulehdus vatsan alueella aiheuttaa äkillistä kipua. Jos kipuun liittyy kuumetta, kyse voi olla esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksesta tai virtsatieinfektiosta.

Vatsakivulle ei löydy selitystä. Onko lapsi keksinyt koko jutun?

Ei lapsi ole sitä keksinyt. Kipukokemus on todellinen. Jos elimellistä syytä ei löydy, taustalla voi olla lapsen stressi. Hän saattaa jännittää esimerkiksi koulua tai päiväkotipäivää. Jännitys voi laukaista kipua.

Kipu voi olla myös muualla kuin vatsassa. Pieni lapsi ei välttämättä osaa ilmaista, missä tuntemus oikeasti on. Kyse saattaa siis olla esimerkiksi jalkakivuista, vaikka lapsi puhuisikin vatsastaan.

Akuutissakin vatsakivussa kivun syy voi olla muualla kuin vatsassa. Kuumeiselta lapselta, joka kertoo vatsakivustaan, voi löytyä keuhkokuume.

Milloin vatsakivun takia kannattaa käydä lääkärissä?

Jos vatsakipuja on toistuvasti ja ne huolettavat lasta ja perhettä, kannattaa käydä lääkärissä. Samoin lääkäriin tulee lähteä, jos lapsen paino putoaa, kasvu taantuu, hänellä on toistuvaa oksentelua tai nielemisvaikeuksia tai jos ulosteessa on verta. Hälytysmerkki on myös se, jos kipu on niin voimakasta, että se herättää lapsen yöllä.

Lääkärissä tutkitaan, löytyykö kipuun jotakin elimellistä syytä. Siellä käydään läpi myös kivun taustoja: kuinka usein vatsa on kipeä ja millaisissa tilanteissa. Liittyykö kipu ruokailuun? Miten usein lapsi ulostaa, onko hänellä ummetusta ja onko ulosteessa verta? Lääkärissä puhutaan myös siitä, millaista lapsen elämä on ja onko hän joutunut olemaan poissa koulusta tai päiväkodista kivun vuoksi.

Jos lapsen ulosteessa on verta, syynä voi olla esim. bakteeri tai tulehduksellinen suolistosairaus. Veri voi kuitenkin olla myös viaton oire, joka liittyy esimerkiksi ummetukseen: kova ulostemassa raapii limakalvoa.

Mitä pitäisi ajatella, jos syytä kipuun ei löydy?

Tieto sinällään on huojentava. Jos kipuun ei löydy elimellistä syytä, voi tilannetta jäädä rauhassa seuraamaan. Samalla on syytä miettiä, onko lapsen elämässä jokin stressitekijä tai jotakin muuta erityistä, johon vatsakipu liittyy. Voiko siihen vaikuttaa?

Tilanne on yleensä hyvä, jos vatsakipu ei häiritse lapsen arkea, vaan hän jatkaa leikkejään siitä huolimatta. Aina syytä kipuun ei löydy: laboratoriokokeissa kaikki voi olla normaalisti, ja perheen elämässäkin kaikki asiat voivat olla kunnossa.

Asiantuntija lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Merja Nermes, TYKS/lasten ja nuorten klinikka sekä Terveystalo Pulssi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Perheen pienin lähti hoitoon, ja Sanna Stellan on nöyränä kunnioituksesta.

Kuopus aloitti tarhan. Se on vanhemmille aina sokki ja tietyn ajanjakson loppu. Lötkyily kotona vailla aikatauluja loppuu, ja lapsi lähtee putkeen, josta hän pullahtaa ulos vain lomilla ja lopulta eläkkeellä. Alkaa pikkupaviaanin muokkaaminen yhteiskuntakelpoiseksi.

Helpotuskin tarhan alku on. Puolitoistavuotiaana ihmisen itsetunto empiirisen tutkimukseni mukaan korkeimmillaan: usko omiin kykyihin on pettämätön, vaikka taidot eivät ole kovinkaan hääppöiset ja järkeä päässä nolla.

Sillä aikaa kun ripustan pyykkiä narulle, 86 senttiä puhdasta itsetuntoa on lajitellut kierrätyslaatikon sisällön eteisen lattialle, kastellut kukat, ikkunalaudan, seinän, lattian ja reitin keittiön vesipisteeltä olohuoneen kukille. Kaiken päätteeksi hän on kiivennyt pianon päälle mesoamaan pukeutuneena pelkkään pipoon.

Tästä huolimatta ajattelin vieväni päiväkotiin ihan kelpo yksilön. Meidän kullannuppumme on kaikkien ilo ja loputtomien vitsien aihe, koska ah, niin söpö kolmoslapsi.

Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Mutta siinä se ongelma piilikin. Kuopushan on saanut elää täysin pellossa. Hän on umpilellitty huomion keskipiste. Karu totuus paljastui tarhan tutustumisjakson aikana.

Leikkipiirissä kuopuksella ei ollut hajuakaan, miten piiri toimii. Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Lelujen jakaminen oli lellivauvalleni täysin vieras käsite. Ihmisen, joka on koko ikänsä ollut sisarustensa plus naapurin lasten maskotti, ei ole koskaan tarvinnut opetella jakamaan yhtään mitään. Tyyppi keräsi kaikki lelut syliini ja tuuppi niiden perään itkeviä lapsia pois tavaravuoreltaan. Minä yritin puhua jakamisesta ja vuoroista, minkä lelujenpalauttelulta ja häpeämiseltä ehdin.

Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon.

Vannon käsi lastenkasvatusoppailla, että säännöt ja varsinkin toisten ihmisten huomioon ottaminen ovat arvoissani hyvin korkealla. En ollut vain huomannut, että kuopus saa aina tahtonsa läpi.

Tarhan ryhmäkuri on onneksi erittäin tehokas kasvatusympäristö. Kullannuppumme oli ryhmäytynyt mukavasti heti ensimmäisen viikon aikana. Pysyi piirissä pikku tyynyllään, oppi odottamaan vuoroaan käsienpesuun, ruokailuun, pissalle. Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon. Kaikenlainen sooloilu oli karissut, ja hän tuntui nauttivan, kun saa olla osa järjestäytynyttä ryhmää vertaistensa kanssa.

Ehkä käsittämättömin asia on se, miten lapset saadaan tarhassa istumaan paikoillaan niin, että ruokalautanen pysyy pitkän, lapsen kaulasta roikkuvan ruokalapun päällä. Olen omin silmin nähnyt dynaamisen jälkikasvuni syövän rauhallisesti paikoillaan ruokalapun jatkuessa pöytäliinaksi. Ei mitään sekoiluja, ei pomppuja pois pöydästä.

Olen hämmästyksestä nöyränä päiväkodin henkilökunnan taitojen edessä. Kiitos! Te teette ihmeitä!

Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Esikoisvauvan äitinä vasta tutustun netin vauvakeskusteluihin, ja tuntuu tosi surulliselta nähdä, kuinka usein nämäkin palstat täyttyvät toisten ihmisten lyttäämisestä. Jopa selvästi leikkisään sävyyn kirjoitettu, päivähoidossa tehtävää työtä kiittelevä teksti on onnistuttu kääntämään osoitukseksi äidin kykenemättömyydestä, piittaamattomuudesta tai molemmista. Jos lapset on tarkoitus kasvattaa ystävällisiksi ja ymmärtäväisiksi toisia ihmisiä kohtaan, niin oltaisiinkohan me aikuisetkin sellaisia...
Lue kommentti
Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Nykyään ei suosita EI-sanaa vaan yritetään positiivisen palautteen kautta kiinnittää huomio muualle, 2v on vielä suht helppo harhauttaa. Olisi mukava jos kodin ja päiväkodin kasvatuslinja olisi yhtenäinen eli edelläkin mainuttuja asioita harjoiteltaisiin myös kotona. Ettei se olisi vain meidän kasvattajien vastuulla. -tarhatäti
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.