Kun pieni lapsi herää pahaan uneensa ja itkee pelästyneenä sängyssään, aikuisen syli rauhoittaa: Ei ole mitään hätää. Kuva: iStockphoto.
Kun pieni lapsi herää pahaan uneensa ja itkee pelästyneenä sängyssään, aikuisen syli rauhoittaa: Ei ole mitään hätää. Kuva: iStockphoto.

Painajaiset ovat merkki siitä, että lapsen mielikuvitus kehittyy.

Joudunko minä avaruusmieheittein koppiin, unenpöpperöinen kolmevuotias kysyy silmät kyynelissä. Hän on herännyt huutoonsa keskellä yötä ja istuu nyt täristen sängyssään.

Pienessä päässä tapahtuu paljon, kun ajattelu ja mielikuvitus kehittyvät. Ei ihme, että päivän jännittävät tapahtumat, hämmentävät tunteet, televisiossa ja kirjoissa nähdyt kuvat ja satujen peikot tulevat myös yöllä uniin.

Tutkimusten mukaan valtaosa 4–12-vuotiaista lapsista kertoo nähneensä pelottavia unia.

Yleisimpiä ne ovat 7–9-vuotiailla, minkä jälkeen ne alkavat pikku hiljaa vähentyä.

Kun pieni lapsi herää pahaan uneensa ja itkee pelästyneenä sängyssään, aikuisen syli rauhoittaa: Ei ole mitään hätää. Se oli unta, se ei ole totta. Voit mennä takaisin nukkumaan.

Jos lapsi on kovin hätääntynyt, loppuyö saattaa sujua parhaiten aikuisen kainalossa tai patjalla vanhempien huoneessa.

Pelästyneelle lapselle on tärkeä tehdä selväksi, että vaikka uni tuntuu kamalalta, möröt ja hirviöt eivät ole totta. Se, että koti romahtaa tai äiti muuttuu ihan vieraaksi, ei tapahdu oikeasti, vaan vähän kuin leikisti tai elokuvassa.

– Aikuiset usein ajattelevat, että kyllähän lapsi sen tietää. Lapsen kyky tulkita todellisuutta on kuitenkin erilainen. Leikisti ja oikeasti sekoittuvat vielä. Aikuisen tehtävä on auttaa lasta selkeyttämään eroa, sanoo psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Tunne on aina totta

Se oli vain unta – niinhän me usein sanomme. Vain-sanaa käyttämällä aikuinen voi kuitenkin tahtomattaan vähätellä lapsen kokemusta. Painajaiset ovat pahimmillaan ihan hirvittäviä, ja kun pieni ihminen herää niihin yksin pimeässä, tuntuu oikeasti tosi kurjalta. On tärkeää, että pelästynyt lapsi kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi.

– Vaikka lapsen unen tapahtumat eivät ole totta, uneen liittyvä tunne on aina totta, Pyykkönen muistuttaa.

Kun kaksivuotias herää ja itkee lohduttomasti, että ”joku otti minun punaisen lapion”, aikuista voi hiukan hymyilyttää. Taaperolle hiekkalaatikkokiista on kuitenkin ihan yhtä aito arjen huoli kuin aikuisen uneen tunkevat työpaikan kireät tunnelmat.

Arjen tilanteiden lisäksi lasten unissa esiintyy paljon myös universaaleja, ikiaikaisia uhkia, kuten villipetoja ja putoamisia. Jotkut tutkijat uskovat tällaisten sisäsyntyisten pelkojen juontuvan evoluutiosta – ne ovat valmistaneet vaaroihin.

Unet eivät siis ole vain satunnaista hälyä tai aivojen putsausta. Mieli poimii uniin asioita, joihin liittyy vahva tunnelataus. Tiedostamaton tekee yön aikana työtään ja laittaa kaoottisia asioita järjestykseen.

– Lapsellekin voi selittää, mistä unissa on kyse: mieli alkaa öisin tutkia niitä asioita, joita olemme päivällä nähneet ja kokeneet, oppineet ja tunteneet. Se on vähän kuin elokuvaa, Pyykkönen sanoo.

Aikuinen voi pohtia unia yhdessä lapsen kanssa ja kysellä: Miltä unessa tuntui? Entä tuleeko siitä mieleen jotakin, mikä hereillä samalla tavalla pelottaa? Unet voivat läpi elämän lisätä yhteyttä omiin tunteisiin.

– On tärkeää viestiä lapselle, että hänen sisältään nousevat asiat ovat merkityksellisiä.

Kohtaa mörkö rohkeasti

Mä oon jo tottunut siihen, että mörkö syö mut. Se on syönyt mut niin monta kertaa.

Yhdeksänvuotias tyttö osoittaa yllättävää tyyneyttä tutun mörköunen edessä. Viimeistään mörön kitaan joutuessaan hän oivaltaa näkevänsä unta. Hän kertoo jo tietävänsä, miltä se tuntuu ja että kohta hän herää.

Tällaista tietoisuutta omasta unitilasta kutsutaan selkouneksi. Aikuisista noin joka viides näkee selkounia silloin tällöin. Joiltakin se käy luonnostaankin, mutta sitä voi myös harjoitella. Lapsilla spontaanit selkounet ovat varsin yleisiä, eikä lapsi osaa edes pitää sitä poikkeuksellisena.

Jos selkouneen sattuu pääsemään, se voi olla hyvä apu painajaisten torjuntaan. Unessa voi muistuttaa itselleen: tämä on vain unta, minua ei oikeasti uhkaa mikään. Näin voi onnistua ottamaan ohjat jo unen aikana – vaikkapa sanomalla mörölle jotakin yllättävää.

Myös mielikuvaharjoittelu valveilla voi auttaa, jos sama painajainen vainoaa toistuvasti. Kun unen kulkua käy päiväsaikaan rauhallisessa tilanteessa mielessään läpi ja liittää siihen aina myönteisen lopun, paha uni muuttaa vähitellen muotoaan.

Pienen lapsen kanssa sitä voi kokeilla yhteisen tarinankerronnan avulla. Unihan on eräänlainen kuvallinen ja mielikuvituksellinen tarina. Sadut ja tarinat taas ovat lapsille luonteva tapa käsitellä tunteita.

Lapsi voi siis kertoa unestaan aikuiselle. Aikuinen kuuntelee empaattisesti ja kyselee, mutta ei tulkitse unta lapsen puolesta. Tämän jälkeen lasta voi rohkaista miettimään, miten ikävät kohdat olisivat voineet mennä toisin. Hän saa keksiä unen aineksista oman, uuden tarinan, jossa kaikki päättyykin hyvin.

Näin lapsi oppii, että uni on satua ja siihen voi oman mielen voimalla vaikuttaa. Se vahvistaa lapsen turvallisuudentunnetta. Ja kun uneen liittyvä negatiivinen tunnelataus laimenee, sama painajainen ei ehkä enää palaa.

Juttelu kannattaa jättää hetkeen, jossa lapsella on muuten rauhallinen ja turvallinen olo. Pelästynyt lapsi ei välttämättä halua puhua unestaan heti sen nähtyään. Jos puhuminen on ylipäätään hankalaa, haluaisiko lapsi piirtää pelkojaan? Joskus se on helpompaa.

Kun ahdistaa liikaa

On tavallista, että pienellä lapsella esiintyy kausittain tiuhaankin pahoja unia. Se kuuluu kehitykseen. Jos tilanne jää pitkäksi aikaa päälle, on erikoispsykologi Nina Pyykkösen mukaan syytä pysähtyä pohtimaan syitä.

– Mistä toistuvat pahat unet voisivat kertoa? Onko lapsen mielessä käynnissä jotain, mistä hän ei ole valveilla täysin tietoinen, mutta mikä tulee uniin öisin?

Suuret muutokset, kuten läheisen kuolema, pikkusisaruksen syntymä, koulun aloitus tai riitaisat perhetilanteet, näkyvät usein levottomina unina.

Pahoista unista kärsivä lapsi saattaa olla itkuinen ja alkaa pelätä nukkumaanmenoa. Huonot yöunet taas näkyvät väsymyksenä päivisin. Jos tuntuu, että kotona juttelemalla ei päästä eteenpäin, kannattaa kysyä neuvoa ulkopuoliselta ammattilaiselta, vaikkapa neuvolapsykologilta.

Lähteet: Clare R. Johnson & Jean M. Campbell: Sleep Monsters and Superheroes. Empowering Children through Creative Dreamplay. MLL.

Mitä pahat unet kertovat?

1. Ne kuuluvat kehitykseen

Painajaiset ovat lapsilla yleisiä. Unien hurjat tapahtumat liittyvät ajattelun ja mielikuvituksen kehittymiseen.

2. Turvaa aikuisen kainalosta

Lohduta itkevää lasta ja rauhoita häntä kertomalla, että unen möröt eivät ole totta. Älä vähättele lapsen tunnetta, sillä se on hänelle todellinen kokemus.

3. Jutelkaa unista ja tunteista

Usein toistuvien uniteemojen äärelle kannattaa pysähtyä: mistä ne kertovat? Jutelkaa unen herättämistä tunteista. Se auttaa lasta käsittelemään niitä ja ymmärtämään itseään.

Vierailija

Kun lapsi näkee pahaa unta, älä vähättele – tunne on lapselle totta

Painajaiset on kehitystä joo, mutta paljon painajaisia näkevä lapsi tai aikuinen on todennäköisesti hyvin ahdistunut. Joten voisi miettiä miksi lapsen perusturvallisuudessa on särö jos aina nähdään pahaa unta. Lapsen tunteita ei tietenkään saa vähätellä milloinkaan (edes ekoissa sydänsuruissa) mutta tieyenkin lasta pitää lohduttaa ja kertoa etttei uni ole totta eikä tarvitse pelätä.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vatsakivut ovat lapsilla tavallisia, eikä niihin aina löydy syytä. Kipu ei kuitenkaan ole mielikuvitusta.

Lapsi valittaa vatsakipua. Mitkä ovat sen tavallisimmat syyt?

Toistuvia vatsakipuja on noin 10–15 prosentilla lapsista. Kivun taustalta voi löytyä elimellinen sairaus, mutta noin puolella erityistä syytä ei löydy tutkimustenkaan jälkeen.

Toistuvien vatsakipujen syitä voivat olla ovat ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja pienemmillä lapsilla myös ruoka-allergiat. Myös tulehduksellinen suolistosairaus on mahdollinen, mutta yleensä vasta yli kymmenvuotiailla. Teini-ikäisellä voi oireilla ärtyvä paksusuolioireyhtymä.

Toistuvan vatsakivun syynä voi olla myös rakenteellinen pulma virtsateissä tai munuaisissa, mutta se on hyvin harvinaista.

Akuutti, äkillinen vatsakipu voi liittyä yksinkertaisesti alkavaan vatsatautiin tai flunssaan. Myös tulehdus vatsan alueella aiheuttaa äkillistä kipua. Jos kipuun liittyy kuumetta, kyse voi olla esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksesta tai virtsatieinfektiosta.

Vatsakivulle ei löydy selitystä. Onko lapsi keksinyt koko jutun?

Ei lapsi ole sitä keksinyt. Kipukokemus on todellinen. Jos elimellistä syytä ei löydy, taustalla voi olla lapsen stressi. Hän saattaa jännittää esimerkiksi koulua tai päiväkotipäivää. Jännitys voi laukaista kipua.

Kipu voi olla myös muualla kuin vatsassa. Pieni lapsi ei välttämättä osaa ilmaista, missä tuntemus oikeasti on. Kyse saattaa siis olla esimerkiksi jalkakivuista, vaikka lapsi puhuisikin vatsastaan.

Akuutissakin vatsakivussa kivun syy voi olla muualla kuin vatsassa. Kuumeiselta lapselta, joka kertoo vatsakivustaan, voi löytyä keuhkokuume.

Milloin vatsakivun takia kannattaa käydä lääkärissä?

Jos vatsakipuja on toistuvasti ja ne huolettavat lasta ja perhettä, kannattaa käydä lääkärissä. Samoin lääkäriin tulee lähteä, jos lapsen paino putoaa, kasvu taantuu, hänellä on toistuvaa oksentelua tai nielemisvaikeuksia tai jos ulosteessa on verta. Hälytysmerkki on myös se, jos kipu on niin voimakasta, että se herättää lapsen yöllä.

Lääkärissä tutkitaan, löytyykö kipuun jotakin elimellistä syytä. Siellä käydään läpi myös kivun taustoja: kuinka usein vatsa on kipeä ja millaisissa tilanteissa. Liittyykö kipu ruokailuun? Miten usein lapsi ulostaa, onko hänellä ummetusta ja onko ulosteessa verta? Lääkärissä puhutaan myös siitä, millaista lapsen elämä on ja onko hän joutunut olemaan poissa koulusta tai päiväkodista kivun vuoksi.

Jos lapsen ulosteessa on verta, syynä voi olla esim. bakteeri tai tulehduksellinen suolistosairaus. Veri voi kuitenkin olla myös viaton oire, joka liittyy esimerkiksi ummetukseen: kova ulostemassa raapii limakalvoa.

Mitä pitäisi ajatella, jos syytä kipuun ei löydy?

Tieto sinällään on huojentava. Jos kipuun ei löydy elimellistä syytä, voi tilannetta jäädä rauhassa seuraamaan. Samalla on syytä miettiä, onko lapsen elämässä jokin stressitekijä tai jotakin muuta erityistä, johon vatsakipu liittyy. Voiko siihen vaikuttaa?

Tilanne on yleensä hyvä, jos vatsakipu ei häiritse lapsen arkea, vaan hän jatkaa leikkejään siitä huolimatta. Aina syytä kipuun ei löydy: laboratoriokokeissa kaikki voi olla normaalisti, ja perheen elämässäkin kaikki asiat voivat olla kunnossa.

Asiantuntija lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Merja Nermes, TYKS/lasten ja nuorten klinikka sekä Terveystalo Pulssi.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Perheen pienin lähti hoitoon, ja Sanna Stellan on nöyränä kunnioituksesta.

Kuopus aloitti tarhan. Se on vanhemmille aina sokki ja tietyn ajanjakson loppu. Lötkyily kotona vailla aikatauluja loppuu, ja lapsi lähtee putkeen, josta hän pullahtaa ulos vain lomilla ja lopulta eläkkeellä. Alkaa pikkupaviaanin muokkaaminen yhteiskuntakelpoiseksi.

Helpotuskin tarhan alku on. Puolitoistavuotiaana ihmisen itsetunto empiirisen tutkimukseni mukaan korkeimmillaan: usko omiin kykyihin on pettämätön, vaikka taidot eivät ole kovinkaan hääppöiset ja järkeä päässä nolla.

Sillä aikaa kun ripustan pyykkiä narulle, 86 senttiä puhdasta itsetuntoa on lajitellut kierrätyslaatikon sisällön eteisen lattialle, kastellut kukat, ikkunalaudan, seinän, lattian ja reitin keittiön vesipisteeltä olohuoneen kukille. Kaiken päätteeksi hän on kiivennyt pianon päälle mesoamaan pukeutuneena pelkkään pipoon.

Tästä huolimatta ajattelin vieväni päiväkotiin ihan kelpo yksilön. Meidän kullannuppumme on kaikkien ilo ja loputtomien vitsien aihe, koska ah, niin söpö kolmoslapsi.

Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Mutta siinä se ongelma piilikin. Kuopushan on saanut elää täysin pellossa. Hän on umpilellitty huomion keskipiste. Karu totuus paljastui tarhan tutustumisjakson aikana.

Leikkipiirissä kuopuksella ei ollut hajuakaan, miten piiri toimii. Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Lelujen jakaminen oli lellivauvalleni täysin vieras käsite. Ihmisen, joka on koko ikänsä ollut sisarustensa plus naapurin lasten maskotti, ei ole koskaan tarvinnut opetella jakamaan yhtään mitään. Tyyppi keräsi kaikki lelut syliini ja tuuppi niiden perään itkeviä lapsia pois tavaravuoreltaan. Minä yritin puhua jakamisesta ja vuoroista, minkä lelujenpalauttelulta ja häpeämiseltä ehdin.

Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon.

Vannon käsi lastenkasvatusoppailla, että säännöt ja varsinkin toisten ihmisten huomioon ottaminen ovat arvoissani hyvin korkealla. En ollut vain huomannut, että kuopus saa aina tahtonsa läpi.

Tarhan ryhmäkuri on onneksi erittäin tehokas kasvatusympäristö. Kullannuppumme oli ryhmäytynyt mukavasti heti ensimmäisen viikon aikana. Pysyi piirissä pikku tyynyllään, oppi odottamaan vuoroaan käsienpesuun, ruokailuun, pissalle. Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon. Kaikenlainen sooloilu oli karissut, ja hän tuntui nauttivan, kun saa olla osa järjestäytynyttä ryhmää vertaistensa kanssa.

Ehkä käsittämättömin asia on se, miten lapset saadaan tarhassa istumaan paikoillaan niin, että ruokalautanen pysyy pitkän, lapsen kaulasta roikkuvan ruokalapun päällä. Olen omin silmin nähnyt dynaamisen jälkikasvuni syövän rauhallisesti paikoillaan ruokalapun jatkuessa pöytäliinaksi. Ei mitään sekoiluja, ei pomppuja pois pöydästä.

Olen hämmästyksestä nöyränä päiväkodin henkilökunnan taitojen edessä. Kiitos! Te teette ihmeitä!

Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Esikoisvauvan äitinä vasta tutustun netin vauvakeskusteluihin, ja tuntuu tosi surulliselta nähdä, kuinka usein nämäkin palstat täyttyvät toisten ihmisten lyttäämisestä. Jopa selvästi leikkisään sävyyn kirjoitettu, päivähoidossa tehtävää työtä kiittelevä teksti on onnistuttu kääntämään osoitukseksi äidin kykenemättömyydestä, piittaamattomuudesta tai molemmista. Jos lapset on tarkoitus kasvattaa ystävällisiksi ja ymmärtäväisiksi toisia ihmisiä kohtaan, niin oltaisiinkohan me aikuisetkin sellaisia...
Lue kommentti
Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Nykyään ei suosita EI-sanaa vaan yritetään positiivisen palautteen kautta kiinnittää huomio muualle, 2v on vielä suht helppo harhauttaa. Olisi mukava jos kodin ja päiväkodin kasvatuslinja olisi yhtenäinen eli edelläkin mainuttuja asioita harjoiteltaisiin myös kotona. Ettei se olisi vain meidän kasvattajien vastuulla. -tarhatäti
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.