Hoitopäivän aikana Jasmin ratsastaa leppäkertulla, syö hattarapuuroa ja nukkuu oman kuulampun alla.

Tiistai, kello 8.03

Jasmin, 2 v 3 kk, tönöttää päiväkodin eteisessä äidin reiden takana piilossa, käsi äidin polvitaipeen ympärillä. Tutti on vielä suussa, ja raidallinen kypäräpipo kehystää sikkuraisia aamusilmiä.

– Haluatko, että äiti riisuu kypärän? Otatko itse haalarin pois?

Äiti istuu matalalle laverille Jasminin lokeron eteen ja auttaa ulkovaatteet pois. Sitten hän pukee tyttärensä jalkaan pinkit kissatossut. Tyttö katselee kulmat kurtussa eteensä.

– Huomenta Jasmin, tuletko puurolle? Riitta kysyy.

Jasminin päiväkotiryhmän nimi on Päivänsäteet, ja siihen kuuluu kolmetoista 1–3-vuotiasta lasta ja kolme aikuista: Riitta, Marika ja Mia.

Äiti saattaa Jasminin ruokailuhuoneeseen.

Tyttö kömpii tottuneesti omalle pikkuruiselle tuolilleen ja saa puurolautasen eteensä. Suun mutru leviää oitis valoisaksi hymyksi. Tässä ryhmässä kaikki lapset pitävät voisilmäpuurosta.

Ensimmäisinä hoitoviikkoina aamut olivat monesti itkuisia. Niin on melkein kaikilla.

Kun Jasmin elokuussa aloitti päiväkodin, hän oli vuoden ja yhdeksän kuukautta. Aluksi aamut olivat monesti itkuisia niin kuin melkein kaikilla pienimmillä ensimmäisinä viikkoina, kertoo Jasminin omahoitaja Marika.

– Lapsi kohtaa kerralla valtavan määrän uusia ihmisiä ja asioita. Se on raskasta, mutta me pyrimme tekemään päiväkodin aloituksesta mahdollisimman mukavan, Marika vakuuttaa.

Vanhemmatkin voivat tehdä osansa.

– On hyvä, jos vanhempi on rehellinen, luottavainen ja rohkaiseva. Voi sanoa, että ero tuntuu äidistäkin kurjalta, mutta pian me taas näemme.

Tutustuminen päivähoitoon alkaa omahoitajan kotikäynnillä.

Tässä kaupungin päiväkodissa tutustuminen päivähoitoon alkaa omahoitajan kotikäynnillä. Käytäntö perustuu siihen, että tutussa ympäristössä lapsen on helpompaa rakentaa luottamussuhde vieraaseen aikuiseen.

– Monesti lapset ovat kotona aivan erilaisia kuin päiväkodissa. Kotikäynti helpottaa tutustumista puolin ja toisin, Marika kuvaa.

Kotikäynnin lisäksi hoitaja pyrkii selvittämään mahdollisimman seikkaperäisesti, mitkä ovat lapselle mieluisia leikkejä, millaisiin päivärutiineihin hän on tottunut, maistuvatko kaikki ruuat, ujosteleeko hän vai onko rohkea tai suorastaan villi?

Klo 8.20

Ruokailuhuoneen täyttää tasainen lusikoiden kalkatus muovilautasia vasten.

Jasmin kauhoo huolellisin vedoin puuroa lusikkaan ja siitä suuhun.

– Joskus töissä ikävä iskee, Jasminin äiti tunnustaa.

– Mutta rauhoitun kun tiedän, että kaikki Päivänsäteiden aikuiset ovat turvallisia ja heille on helppoa puhua.

Äiti antaa tyttärelleen suukon poskelle ja lähtee töihin.

Suunnilleen näin alkaa päivä 70 prosentilla alle kolmevuotiaista suomalaislapsista.

Suunnilleen näin alkaa päivä 70 prosentilla alle kolmevuotiaista suomalaislapsista. Jos luku tuntuu suurelta, se suhteutuu, kun sitä vertaa muihin Pohjoismaihin, joissa yli 90 prosenttia alle kolmevuotiasta osallistuu varhaiskasvatukseen.

Ikuinen puheenaihe on: minkä ikäinen lapsi on valmis päiväkotiin?

Jasminin omahoitaja toivoisi, ettei takerruttaisi numeroihin, lapsetkin kun ovat yksilöitä ja kehittyvät eri tahtiin. Marika tietää, että joskus alle kolmevuotias voi sopeutua päiväkotiin nopeammin kuin neljä- tai viisivuotias.

– Pienimmät tukeutuvat heti ehdoitta läheltä löytyvään turvalliseen aikuiseen. Isompi lapsi osaa jo pohtia, miksi minä olen täällä, jos vaikka isä on nuoremman sisaruksen kanssa kotona.

Kello 8.35

Aamupalan jälkeen on vapaata leikkiä nukkarissa eli nukkumahuoneessa. Jasmin vetää esiin lelulaatikon, jossa on värikkäitä leikkiastioita. Hän asettaa kolme munaa keltaiseen kattilaan. Jan ja Veeti painivat, he ovat dinosauruksia. Aino on kiipeämässä kerrossängyn päädyn tikkaita yläsänkyyn, mutta Marika on silmä tarkkana.

– Saako, Aino, yläsänkyyn kiivetä?

Aino pysähtyy, katsoo Marikaa ja laskeutuu alas lattialle. Osa lapsista rakentaa jo leikkiä keskenään.

Pienimmät taapertavat ympäriinsä kantaen kuka mitäkin leikkikalua. Kaisla kantaa ostoskorissa viittä kännykkää, hän ei haluaisi luovuttaa niistä yhtäkään Mollille. Molli hyväksyy kohtalonsa, kaivaa laatikosta kuvakirjan ja pungertaa itsensä istuma-asentoon lukemaan.

Kahdentoista alle kolmivuotiaan lapsen ryhmään kuuluu varhaiskasvatuslain mukaan kolme hoitajaa. Uudistettu laki ei onneksi suurentanut pienimpien ryhmäkokoja.

Tässä ryhmässä lapsia on kolmetoista, koska yli kolmevuotiaita on enemmän kuin yksi. Käytännössä paikalla on harvoin kolme hoitajaa, sillä päiväkoti on auki puoli seitsemästä viiteen ja hoitajien tunnit tulevat täyteen jo kesken päivää.

Hoitopäivä vaatii luovuutta. Pelkkä aikuisen vessassa käyntikin on suunniteltava.

Aamu- ja iltapäivällä hoitajia on kaksi, ja vain keskellä päivää kolme. Se vaatii luovuutta ja jatkuvaa tehtävien uusjakoa: jo pelkästään aikuisen vessassa käynti on suunniteltava.

Tässä päiväkodissa ja tässä ryhmässä kaikki hoitajat ovat kuitenkin tyytyväisiä ja vakuuttavat, että homma toimii. Kun Marika valvoo ryhmää, Riitta siivoaa aamupalapöytää.

Ennen uloslähtöä saapuu Mia, joka ryhtyy käyttämään pieniä yksi kerrallaan vessassa. Nyt Riittakin vapautuu leikittämään lapsia.

– Loma-aikoina eron kyllä huomaa. Kun lapsia on vähemmän, ehdimme paremmin keskittyä jokaiseen heistä erikseen, Marika lisää.

Nukkarissa kerrossängyn alapeti muuttuu lentokoneeksi, kun Otto tarttuu ohjaksiin. Kaikki haluavat mukaan koneeseen. Jasminkin pääsee kyytiin munakattilansa kanssa.

– Kurrrkistamme lentokoneen ikkunasta, Otto sanoo ja työntää päänsä rappusten puolien välistä. Ärrä pärähtää triplana uutta oppineen ylpeydellä.

Kohta aletaan pukea, mutta sitä ennen siivotaan. Se sujuu pienimmiltäkin, koska kaikissa lelulaatikoissa on selkeät kuvat: astiat, eläimet, kirjat, nuket, palikat, autot.

Näissä pienissä on tulevaisuus, joka on tutkimusten mukaan keskimääräistä menestyksekkäämpi. Mutta palataan siihen, kunhan lapset ovat päässeet ulos.

Kello 10.04

Lapset puetaan yksi kerrallaan, osa eteisessä ja osa ruokailuhuoneen lattialla. Jokainen lapsi osallistuu sen minkä osaa.

– Buaapaa paa, Jasmin laulelee ja sovittaa vasenta jalkaa haalarin oikeaan lahkeeseen.

Jasmin osaa puhua muutamia sanoja, mutta päiväkodissa hän mieluummin laulaa.

Jasmin osaa puhua muutamia sanoja, mutta päiväkodissa hän mieluummin laulaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta jalat löytävät oikeat kolot.

Marika auttaa hanskojen kanssa.

– Missä on peukalon paikka?

Jasmin katsoo keskittyneesti etusormea ja peukaloa, kumpi näistä olikaan peukalo? Marika auttaa peukalon omaan koloon ja hanskan hihan päälle. Jasmin on valmis paketti, ja hän saa vaappua ulos, jonne Riitta on jo ehtinyt muutaman lapsen kanssa.

Leppäkerttuliukumäkeen tulee heti ruuhkaa.

– Jalat ensin, Riitta opastaa.

– Jasmin alta pois, etteivät seuraavat laske päälle!

Yksi ryhmä on löytänyt seinän vierestä irtohiekkaa, jota voi kauhoa kasaan tai kaataa kaverin huppuun. Toinen ryhmä kulkee hiekkalaatikon lankkureunuksella ensin eteen ja sitten taaksepäin. Kun yksi menee nurin, muut seuraavat perässä kuin topatut dominonappulat.

Hyvä päiväkoti tukee lapsen kasvua siinä missä perhekin, Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erola uskoo. Tutkijana Erola näkee myös kodin ongelmat. Koti voi olla turvallinen pesä mutta myös se paikka, jonne perheen monenlaiset ongelmat tiivistyvät.

– Päiväkodissa ylilyöntejä pääsee harvemmin tapahtumaan, valitettavia poikkeuksia lukuun ottamatta, Erola tiivistää.

Erolasta on hyvä, että päivähoidon laatua ja ryhmäkokojen kasvua kritisoidaan, mutta hänestä vielä isompi asia uhkaa jäädä huomioimatta, nimittäin päivähoidon saatavuus.

– Lastenhoidon kustannukset kunnille ovat pienempiä, jos lapset hoidetaan kotona. Tällä kunnat myös pelaavat, varsinkin maaseutukunnat, tutkija kertoo.

Erola tietää esimerkkejä, joissa päivähoitopaikkoja tarjotaan tarkoituksella eri puolelta kuntaa, jotta paikkaa ei otettaisi vastaan ollenkaan.

Päivähoidosta hyötyisivät eniten ne, jotka saavat sitä vähiten.

Suomessa erityisesti korkeakoulutetut vanhemmat palaavat nopeasti takaisin työelämään ja lapset laitetaan jo varhain päiväkotiin. Sosiaalisesti huono-osaisemmissa perheissä lapset laitetaan harvemmin päivähoidosta, vaikka juuri nämä lapset hyötyisivät siitä eniten.

Päiväkodin aidatun pihan eteen parkkipaikalle saapuu sininen kauhakuormaaja. Lapset juoksevat laumana katsomaan kuormaajaa kuin eläintarhassa leijonaa. Moottori murisee. Lapset hihkuvat, pomppivat ja taputtavat.

Sinipipoinen poika kirjavassa haalarissa lakkaa taputtamasta. Hän kääntää melkein niskansa nurin, koska taivaalla näkyy jotain vielä jännittävämpää: lentokone!

Kello 10.46

Ennen lounasta punaposkiset lapset pääsevät pisulle ja käsipesulle. Yhdet pissat ovat ehtineet lurahtaa ulkona haalariin. Se ei haittaa, vanhemmille laitetaan vain asiasta tieto, että haalari haluaa pesuun.

Kun kaikki ovat päässeet omille paikoilleen, Mia lukee lapsille sadun Pikku Prinsessasta.

”Minä tahdon potalle!”, Pikku Prinsessa polkee jalkaa pää punaisena.

Lapset kuuntelevat hiirenhiljaa.

Riitta kaataa kaikille maitoa ja yhdessä lausutaan ruokaloru:

Muumimamma keiton keitti,

Nipsu mausteet sekaan heitti.

Sen hiljaa annettiin kiehua,

ei kukaan saanut riehua.

Ruuaksi on currylle ja inkiväärille tuoksuvaa keltaista nuudelivuokaa.

– Nam! Hyvää paittoa! kuuluu valkotukkaisen Aaron arvio.

Jasmin syö kaksi annosta ja nuolee lopuksi näkkäristä voit. Ulkoilu ja maukas ruoka saavat yhden sun toisen silmäluomet lurputtamaan. Vielä käsipesu, pisu ja xylitol-pastilli.

Pinkki body ja unisukat päällä Jasmin tepsuttaa hämärän nukkarin vasempaan nurkkaan ikkunan alle. Siinä kuulampun alla on Jasminin oma pesä, jossa unipupu on jo odottamassa.

Kaihtimet on laskettu alas, ja huoneessa soi tuskin kuuluvasti panhuilumusiikki. Jasmin käy sykkyrälle peiton alle ja sulkee silmänsä. Kun Jasmin jo nukkuu, unimusiikki sammutetaan, koska kaikki lapset eivät osaa nukahtaa musiikkiin.

Vielä alkusyksystä päiväuniaikaan monelle tuli itku. Silloin Marika, Riitta ja Mia olivat kaikki lasten sänkyjen vieressä ja jokainen itkuinen sai rauhoittua sylissä. Nyt suurin osa nukahtaa itsekseen, eikä ketään itketä. Riitta paijaa muutamaa päätä ja kuiskii kauniita unia.

Kello 12.30

Kun lapset nukkuvat, päiväkodin kahvihuoneessa puhutaan varhaiskasvatuksesta. Kuuma kysymys kuuluu: mitkä tekijät takaavat lapselle parhaan mahdollisen hoidon?

– Pysyvät hoitajat, ammattitaitoinen henkilökunta, järjelliset ryhmäkoot, kuuluu monesta suusta. Kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi.

Hoitajat ruotivat kahvihuoneessa työtään. Mikä takaa lapsille hyvän hoidon?

Huoneessa puhutaan myös siitä, että päiväkodin henkilökunta hoitaa koko perhettä, ei vain lasta.

– Me emme tyrkytä apua, emmekä utele, mutta tarvittaessa olemme ”psykologeja” ja ”lääkäreitä”, Jasminin omahoitaja Marika kertoo.

Muut komppaavat. Muuttovoittoalueelle tullaan ympäri Suomen, ja taakse jäävät sukulaiset ja muut tukiverkot. Uusien rakentaminen uudella paikkakunnalla vie aikansa.

– Joskus perheillä ei ole ketään ihmistä, jonka he voisivat lisätä varahakija-sarakkeeseen.

Professori Jani Erola oli mukana tekemässä paljon kritiikkiäkin herättänyttä tutkimusta, jossa selvisi, että kolmivuotiaat tai sitä nuorempina päiväkodin aloittaneet lapset kouluttautuivat pidemmälle kuin muut. Eikä ollut väliä aloittiko lapsi päiväkodin 1-, 2- vai 3-vuotiaana, eikä sillä, olivatko lapsen vanhemmat paljon vai vähän koulutettuja. Tulos oli sama.

Mistä tämä voi johtua?

– Uskomme, että siihen on kaksi isoa syytä: päivähoidossa lapset oppivat myöhempää oppimista tukevia taitoja ja toiseksi päivähoidossa kaikenlaisista perheistä tulevat lapset saavat varmemmin kasvaa tasapainoisessa ja turvallisessa ympäristössä.

Tutkimuksen arvostelijat ovat ihmetelleet, miksi mitataan vain menestystä eikä esimerkiksi lasten onnellisuutta.

– Aiheellinen kritiikki, mutta emme voi myöskään tietää, ovatko kotona hoidetut lapset onnellisempia kuin päivähoidossa olleet? Tästä ei ole yhtäkään tutkimusta, Erola haastaa pohtimaan.

Päiväkotihoidossa on kyse myös perheiden hyvinvoinnista.

Päiväkotihoidossa on siis kyse paitsi lapsen hyvästä kasvatuksesta, myös perheiden hyvinvoinnista ja yhteiskunnan kyvystä tukea ruuhkavuosien paineessa kamppailevia vanhempia.

Onneksi valtaosassa kodeista elämä on onnellista ja turvallista, lapset saavat virikkeitä ja heidät huomioidaan yksilöinä. Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja he päättävät, mikä hoitomuoto on heidän lapselleen paras ja missä iässä. Tärkeämpää kuin pohtia oikeaa päiväkodin aloitusikää olisikin miettiä, mikä hoitomuoto olisi meidän perheelle ja meidän lapselle se kaikkein paras.

Kello 14.00

Päivänsäteet heräilevät kukin omia aikojaan ja hipsuttavat eteisaulaan, jossa saa leikkiä ennen välipalaa, kun muut vielä nukkuvat. Viimeiset herätellään, että päästään syömään. Ei täällä ainakaan nälässä pidetä!

– Oletteko koskaan syöneet hattaraa? Marika kysyy.

– Tänään me saamme välipalaksi melkein hattaraa, hattaran väristä vispipuuroa.

Sitten leikitään.

Nyt lapsissa on virtaa kuin kuuluisassa Duracell-pupussa.

Jasmin leikkii autotallilla poikien kanssa. Pojat sanovat poff, präks, poks! Jasmin hyräilee. Yksi pojista ohjaa leikkiä ja määrää, milloin muut saavat päästää ajokkinsa luiskaa pitkin alas. Jasmin odottaa lupaa keltaisen autonsa kanssa. Fiuuu auto liukuu huimaa vauhtia parkkihallin ylätasanteelta alas matolle asti.

Puoli kolmelta mummi hakee ensimmäisen lapsen.

Lapset eivät tunne kelloa, mutta oppivat muistamaan hakujärjestyksen.

– Lapset eivät tunne kelloa, mutta he oppivat muistamaan hakujärjestyksen. He tietävät kuka haetaan ennen heitä, Marika kertoo.

Sitten onkin jo siivouksen aika.

Kello 15.00

Kun kaikki lelut ovat omilla paikoillaan, päästään pukemaan ja ulos. Jasmin ehkä aavistaa jo, että kohta isä tulee.

Jasminin äiti, Veera, toipuu vakavasta masennuksesta, joka todettiin äitiysvapaalla. Pääsy töihin ja aikuisten pariin oli ammattiavun ohella avain toipumiseen. Se, että Jasmin sai päiväkotipaikan läheltä kotia, helpotti paljon.

Tytöllä on jo koko varustus päällä, kun ulko-oven lasin taakse ilmestyvät Petri-isän tutut kasvot.

– Oliko mukava päivä, isä kysyy ja nostaa Jasminin syliin kevyesti kuin höyhenen.

Jasmin katsoo isää ja hymyilee. Kaikki hyvin.

Jasmin esiintyy omalla nimellään, muiden lasten nimet on muutettu.

Vatsakivut ovat lapsilla tavallisia, eikä niihin aina löydy syytä. Kipu ei kuitenkaan ole mielikuvitusta.

Lapsi valittaa vatsakipua. Mitkä ovat sen tavallisimmat syyt?

Toistuvia vatsakipuja on noin 10–15 prosentilla lapsista. Kivun taustalta voi löytyä elimellinen sairaus, mutta noin puolella erityistä syytä ei löydy tutkimustenkaan jälkeen.

Toistuvien vatsakipujen syitä voivat olla ovat ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja pienemmillä lapsilla myös ruoka-allergiat. Myös tulehduksellinen suolistosairaus on mahdollinen, mutta yleensä vasta yli kymmenvuotiailla. Teini-ikäisellä voi oireilla ärtyvä paksusuolioireyhtymä.

Toistuvan vatsakivun syynä voi olla myös rakenteellinen pulma virtsateissä tai munuaisissa, mutta se on hyvin harvinaista.

Akuutti, äkillinen vatsakipu voi liittyä yksinkertaisesti alkavaan vatsatautiin tai flunssaan. Myös tulehdus vatsan alueella aiheuttaa äkillistä kipua. Jos kipuun liittyy kuumetta, kyse voi olla esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksesta tai virtsatieinfektiosta.

Vatsakivulle ei löydy selitystä. Onko lapsi keksinyt koko jutun?

Ei lapsi ole sitä keksinyt. Kipukokemus on todellinen. Jos elimellistä syytä ei löydy, taustalla voi olla lapsen stressi. Hän saattaa jännittää esimerkiksi koulua tai päiväkotipäivää. Jännitys voi laukaista kipua.

Kipu voi olla myös muualla kuin vatsassa. Pieni lapsi ei välttämättä osaa ilmaista, missä tuntemus oikeasti on. Kyse saattaa siis olla esimerkiksi jalkakivuista, vaikka lapsi puhuisikin vatsastaan.

Akuutissakin vatsakivussa kivun syy voi olla muualla kuin vatsassa. Kuumeiselta lapselta, joka kertoo vatsakivustaan, voi löytyä keuhkokuume.

Milloin vatsakivun takia kannattaa käydä lääkärissä?

Jos vatsakipuja on toistuvasti ja ne huolettavat lasta ja perhettä, kannattaa käydä lääkärissä. Samoin lääkäriin tulee lähteä, jos lapsen paino putoaa, kasvu taantuu, hänellä on toistuvaa oksentelua tai nielemisvaikeuksia tai jos ulosteessa on verta. Hälytysmerkki on myös se, jos kipu on niin voimakasta, että se herättää lapsen yöllä.

Lääkärissä tutkitaan, löytyykö kipuun jotakin elimellistä syytä. Siellä käydään läpi myös kivun taustoja: kuinka usein vatsa on kipeä ja millaisissa tilanteissa. Liittyykö kipu ruokailuun? Miten usein lapsi ulostaa, onko hänellä ummetusta ja onko ulosteessa verta? Lääkärissä puhutaan myös siitä, millaista lapsen elämä on ja onko hän joutunut olemaan poissa koulusta tai päiväkodista kivun vuoksi.

Jos lapsen ulosteessa on verta, syynä voi olla esim. bakteeri tai tulehduksellinen suolistosairaus. Veri voi kuitenkin olla myös viaton oire, joka liittyy esimerkiksi ummetukseen: kova ulostemassa raapii limakalvoa.

Mitä pitäisi ajatella, jos syytä kipuun ei löydy?

Tieto sinällään on huojentava. Jos kipuun ei löydy elimellistä syytä, voi tilannetta jäädä rauhassa seuraamaan. Samalla on syytä miettiä, onko lapsen elämässä jokin stressitekijä tai jotakin muuta erityistä, johon vatsakipu liittyy. Voiko siihen vaikuttaa?

Tilanne on yleensä hyvä, jos vatsakipu ei häiritse lapsen arkea, vaan hän jatkaa leikkejään siitä huolimatta. Aina syytä kipuun ei löydy: laboratoriokokeissa kaikki voi olla normaalisti, ja perheen elämässäkin kaikki asiat voivat olla kunnossa.

Asiantuntija lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Merja Nermes, TYKS/lasten ja nuorten klinikka sekä Terveystalo Pulssi.

Kuva: Panu Pälviä
Kuva: Panu Pälviä

Perheen pienin lähti hoitoon, ja Sanna Stellan on nöyränä kunnioituksesta.

Kuopus aloitti tarhan. Se on vanhemmille aina sokki ja tietyn ajanjakson loppu. Lötkyily kotona vailla aikatauluja loppuu, ja lapsi lähtee putkeen, josta hän pullahtaa ulos vain lomilla ja lopulta eläkkeellä. Alkaa pikkupaviaanin muokkaaminen yhteiskuntakelpoiseksi.

Helpotuskin tarhan alku on. Puolitoistavuotiaana ihmisen itsetunto empiirisen tutkimukseni mukaan korkeimmillaan: usko omiin kykyihin on pettämätön, vaikka taidot eivät ole kovinkaan hääppöiset ja järkeä päässä nolla.

Sillä aikaa kun ripustan pyykkiä narulle, 86 senttiä puhdasta itsetuntoa on lajitellut kierrätyslaatikon sisällön eteisen lattialle, kastellut kukat, ikkunalaudan, seinän, lattian ja reitin keittiön vesipisteeltä olohuoneen kukille. Kaiken päätteeksi hän on kiivennyt pianon päälle mesoamaan pukeutuneena pelkkään pipoon.

Tästä huolimatta ajattelin vieväni päiväkotiin ihan kelpo yksilön. Meidän kullannuppumme on kaikkien ilo ja loputtomien vitsien aihe, koska ah, niin söpö kolmoslapsi.

Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Mutta siinä se ongelma piilikin. Kuopushan on saanut elää täysin pellossa. Hän on umpilellitty huomion keskipiste. Karu totuus paljastui tarhan tutustumisjakson aikana.

Leikkipiirissä kuopuksella ei ollut hajuakaan, miten piiri toimii. Sinne hän rynni kaiken keskelle ja kirkui, kun ei saanut viedä käsinukkea hoitajan kädestä.

Lelujen jakaminen oli lellivauvalleni täysin vieras käsite. Ihmisen, joka on koko ikänsä ollut sisarustensa plus naapurin lasten maskotti, ei ole koskaan tarvinnut opetella jakamaan yhtään mitään. Tyyppi keräsi kaikki lelut syliini ja tuuppi niiden perään itkeviä lapsia pois tavaravuoreltaan. Minä yritin puhua jakamisesta ja vuoroista, minkä lelujenpalauttelulta ja häpeämiseltä ehdin.

Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon.

Vannon käsi lastenkasvatusoppailla, että säännöt ja varsinkin toisten ihmisten huomioon ottaminen ovat arvoissani hyvin korkealla. En ollut vain huomannut, että kuopus saa aina tahtonsa läpi.

Tarhan ryhmäkuri on onneksi erittäin tehokas kasvatusympäristö. Kullannuppumme oli ryhmäytynyt mukavasti heti ensimmäisen viikon aikana. Pysyi piirissä pikku tyynyllään, oppi odottamaan vuoroaan käsienpesuun, ruokailuun, pissalle. Lapsi, joka kotona riisuu itsensä alasti aivan koko ajan, piti vaatteet päällään koko viikon. Kaikenlainen sooloilu oli karissut, ja hän tuntui nauttivan, kun saa olla osa järjestäytynyttä ryhmää vertaistensa kanssa.

Ehkä käsittämättömin asia on se, miten lapset saadaan tarhassa istumaan paikoillaan niin, että ruokalautanen pysyy pitkän, lapsen kaulasta roikkuvan ruokalapun päällä. Olen omin silmin nähnyt dynaamisen jälkikasvuni syövän rauhallisesti paikoillaan ruokalapun jatkuessa pöytäliinaksi. Ei mitään sekoiluja, ei pomppuja pois pöydästä.

Olen hämmästyksestä nöyränä päiväkodin henkilökunnan taitojen edessä. Kiitos! Te teette ihmeitä!

Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Esikoisvauvan äitinä vasta tutustun netin vauvakeskusteluihin, ja tuntuu tosi surulliselta nähdä, kuinka usein nämäkin palstat täyttyvät toisten ihmisten lyttäämisestä. Jopa selvästi leikkisään sävyyn kirjoitettu, päivähoidossa tehtävää työtä kiittelevä teksti on onnistuttu kääntämään osoitukseksi äidin kykenemättömyydestä, piittaamattomuudesta tai molemmista. Jos lapset on tarkoitus kasvattaa ystävällisiksi ja ymmärtäväisiksi toisia ihmisiä kohtaan, niin oltaisiinkohan me aikuisetkin sellaisia...
Lue kommentti
Vierailija

Kiitos päiväkoti, te teette ihmeitä!

Nykyään ei suosita EI-sanaa vaan yritetään positiivisen palautteen kautta kiinnittää huomio muualle, 2v on vielä suht helppo harhauttaa. Olisi mukava jos kodin ja päiväkodin kasvatuslinja olisi yhtenäinen eli edelläkin mainuttuja asioita harjoiteltaisiin myös kotona. Ettei se olisi vain meidän kasvattajien vastuulla. -tarhatäti
Lue kommentti