iStockphoto
iStockphoto
iStockphoto
iStockphoto

Tarvitseeko lapsi pankkikortin ja missä iässä? Lue asiantuntijan neuvot.

Tarvitseeko lapsi pankkikorttia, asiantuntija Tomi Mölsä Danske Bankista?

Kortti on kätevä. Vanhempien ei tarvitse varata käteistä lapsen ostoksiin, ja samalla lapsi oppii kortin käyttöä.

Onko Visa Electron paras kortti?

On, sillä se on aina varmentava. Kortti varmistaa tilin katteen joka ostotapahtumalla. Näin nuori ei voi ylittää tiliään ja rahan käyttö pysyy hallinnassa.

Millä ehdoin lapselle myönnetään Visa Electron -kortti ?

Alle 15-vuotias voi saada kortin huoltajan suostumuksella. Käytännössä kortti voidaan myöntää silloin, kun vanhempien mielestä lapsi on kypsä hallitsemaan rahankäyttöään.

Onko Visa Electron -kortin käytössä riskejä?

Visa Electron on korteista riskittömin. On tärkeää, että vanhemmat opastavat lasta rahankäytössä ja talouden hallinnassa.

Mitä ongelmia pankkikortin käytössä on ilmennyt?

Kyse on lähinnä korttien katoamisista. Kun kortti katoaa, on hyvä soittaa heti pankin puhelinpalveluun ja sulkea kortti. Mikäli kortti löytyy, sen voi avata arkipäivisin pankin omasta puhelinpalvelusta. Tämä vaatii huoltajan läsnäolon sekä hänen tunnistautumisensa.

Anna neljä ohjetta, jotka jokaisen vanhemman pitäisi kertoa tuoreelle pankkikortin haltijalle.

  • Säilytä ja käsittele korttia ja tunnuslukua turvallisesti.
  • Säilytä tunnusluku mieluiten vain muistissasi, ei lompakossa, laukussa tai matkapuhelimessa.
  • Pankki ei koskaan utele korttitietojasi tai tunnuslukuasi puhelimitse eikä sähköpostilla.
  • Kun näppäilet tunnuslukua, suojaa näppäimistö esimerkiksi kädelläsi.

Opetuspelejä ja vinkkejä rahankäyttöön

5–9-vuotiaille
Rahalaakso.fi

10–15-vuotialle
Controlyourmonet

yli 15-vuotiaille
Dreamonthegame

Näin pidät kortistasi huolta
Korttiturvallisuus.fi

Lue lisää

Näin kasvatat lapsesta fiksun rahankäyttäjän

Opeta lapselle rahan arvo

Olenko vanhempi, joka on kaksi kertaa sysännyt lapsensa tilanteeseen, jossa hän kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta? Kuva: Satu Kemppainen
Olenko vanhempi, joka on kaksi kertaa sysännyt lapsensa tilanteeseen, jossa hän kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta? Kuva: Satu Kemppainen

Kuinka paljon lasta on hyvä kannustaa menemään kohti uutta ja erilaista? Ja tarvitseeko lapsen edes?

Haastavaa minulle vanhemmuudessa on ollut ajatus, että vaikutan lapseni elämään, hänen itsetuntoonsa ja minäkuvaansa valtavasti. Kun lapsi kasvaa ja itsenäistyy, kohtaamme yhdessä valintoja, jotka vaikuttavat hänen kaverisuhteisiin ja tulevaisuuden tukiverkon rakentamiseen. Minun puolihuolimattomasti heittämäni sanat voivat vaikuttaa lapseni päätöksiin, ja muistua mieleen vielä aikuisenakin. 

Kuusi vuotta sitten kannustimme puolisoni kanssa lasta hakemaan musiikkiluokalle. Emme pelkästään musiikkipainotuksen tähden, vaan koska meistä elämässä kannattaa kokeilla uusia asioista, lähteä mukaan seikkailuihin. Sanomattakin on selvää, että emme pakottaneet, annoimme vaihtoehdon – rohkaisimme ja tuimme – olisi lapsen lopullinen valinta mitä tahansa. Päätös oli hänen omansa siinä määrin kuin lapsen päätös voi olla vanhemmasta irrallinen.

Kun ekaluokka uudessa koulussa, uusien ihmisten ympärillä alkoi alkoi, esikoiseni itki kaksi ensimmäistä viikkoa. On varmaan turha sanoa, että omatuntoni roihusi syyllisyydestä. Miksi ihmeessä olin edes ehdottanut uutta koulua? Onneksi kaverit löytyivät nopeasti Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kirjan opeilla: Jäät yksin, jos et itse mene mukaan.

Tapahtumasta jäi minulle vanhempana pysyvä epävarmuus. Kuinka paljon lasta on hyvä kannustaa menemään kohti uutta ja erilaista? Kokeilemaan, astumaan sinne kuuluisalle epävarmuusalueelle, seikkailemaan! Ja tarvitseeko lapsen edes? Eikö sama vanha tuttu ja turvallinen riitä, ole tarpeeksi?

Jos lapseni ei viihdykään uudessa koulussa, olenko silloin vanhempi, joka on sysännyt lapsensa tilanteeseen, jossa hän kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta?

Nyt kuusi vuotta myöhemmin olemme taas samassa tilanteessa: Wilman inboksiin kolahti yläkouluun hakulomake. Pitkään harkitsin ennen kuin avasin suuni ja kysyin: ”Mitä haluat tehdä?”.  ”Haen toiseen kouluun”, hän vastasi. 

Siinä taas oltiin. Mitä vanhemman oikein kuuluu sanoa? Kannustaa, että hienoa! Kokeile, ole rohkea! Hae ihmeessä! Vai: Mieti vielä, tunnet vanhalta luokalta kaikki, ja se on turvallinen vaihtoehto.

Ajattelen ensi syksyä kauhulla. Jos käy niin hyvä tuuri, että lapseni pääsee haluamalleen luokalle, mutta ei viihdykään siellä, niin olenko silloin vanhempi, joka on kaksi kertaa sysännyt lapsensa tilanteeseen, jossa hän kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta? Vanhemmuuden dilemma on juuri tämä: käsissäsi on ihmisen elämä, kannustamalla tai suojelemalla luot hänelle hänen elämänsä näköistä polkua – muistoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Vierailija

Kun lapsi haluaa uskaltaa, onko vanhemman tehtävä rohkaista vai suojella?

Sekä että tietysti ja sopivassa suhteessa. Mikä sitten on sopiva suhde, on aina tapauskohtaista. Eihän vanhempikaan mikään meedio ole ja voi tietää kaikkea mitä tuleman pitää. Ääripäitä: Jos lapsi haluaa kokeilla osaako lentää ja heiluu tornitalon katolla, niin tehtäväni on ainoastaan suojella. Jos lapsi haluaa oppia soittamaan kitaraa, niin tehtäväni on ainoastaan kannustaa. Kärjistetyt esimerkit ja näiden väliin jää paljon muuta. Mutta eihän tuohon kysymykseen voi vastata yksiselitteisesti...
Lue kommentti
Vierailija

Kun lapsi haluaa uskaltaa, onko vanhemman tehtävä rohkaista vai suojella?

Ehdottomasti pitää kannustaa. Se että lasta pelottaakin sitten kun uusi alkaa, ei tarkoita sitä että se olisi ollut huono vaihtoehto. Saa olla surullinen ja epävarma, mutta ei saa luovuttaa heti alkuunsa ja unohtaa miksi se muutos tehtiin. Vanhemman, siis kasvattajan, tehtävä ei ole mennä mukaan siihen lapsen tunteeseen ja kysyä lapselta mitä tehdään. Ei ole helppoa aina tasapainoilla hoivaajan ja kasvattajan roolin välillä. Hoivaajan silmin lapsi on aina pieni ja avuton suojeltava, mutta lasta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ongelmanratkaisukyky osoittautui kokonaisuudessaan suomalaisnuorten vahvimmaksi osaamisalueeksi.

Uusimmista koululaisten taitoja mittaavista Pisa-tuloksista selviää, että Suomessa poikien ongemanratkaisukyky on selkeästi heikommissa kantimissa kuin tyttöjen. Samaan aikaan, kun ongelmanratkaisukyky osoittautui kokonaisuudessaan suomalaisnuorten vahvimmaksi osaamisalueeksi, oli siinä myös suurimmat sukupuolten väliset erot.

Nyt julkaistut tulokset ovat osa Pisa2015-tutkimusta.

Erot olivat suuria myös jo aiemmin julkistetussa, lukutaitoa mittaavassa tutkimuksessa, joka saattaa osittain selittää ongelmanratkaisukykyä mittaavan testin tulokset. Ongelmien ratkaisun haasteeksi osalla oppilaista voi muodostua se, ettei ymmärrä lukemaansa riittävän hyvin.

Kirjailija Timo Parvelan mielestä poikien lukutaidon kehittymisen kannalta olisi ehdottoman tärkeää, että nimenomaan isät lukisivat pojilleen enemmän. 

– Jo lähtökohtaisesti pojan olisi hyvä nähdä isä kirjaan syventyneenä älylaitteen sijaan, Parvela kertoo.

Ongelmanratkaisukykyä mittaavassa testissä nuoret lukivat chat-keskustelua ja valitsivat keskustelun pohjalta oikeita vastausvaihtoehtoja. Tehtävissä arvioitiin myös vuorovaikutusta ja yhteistyötaitoja.

Euroopan maista Viro ja Suomi ylsivät Pisa2015 -tuloksissa kymmenen kärkeen. Parhaiten ongelmanratkaisukyvyssä menestyivät Singaporen ja Japanin koululaiset.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.