iStockphoto
iStockphoto

Koululaisen on tärkeä opetella huolehtimaan henkilökohtaisesta puhtaudestaan.

Jo alakoululaisen on hyvä alkaa huolehtia päivittäisestä hygieniastaan, mutta pitkään hän tarvitsee siihen vielä aikuisen apua, valvontaa ja muistuttelua. Vähitellen, vuosi vuodelta, koululaiselle voi antaa enemmän vastuuta omasta siisteydestään.

Lapsi, jonka hygieniassa on puutteita, voi joutua ryhmässä silmätikuksi tai jopa kiusatuksi. Puhtaana ja raikkaana on kivempi käydä koulua.

Kädet

Opeta lapselle, että kädet pestään aina wc-käyntien yhteydessä ja ennen ruokailua. Kädet on hyvä pestä myös koulusta tai ulkoleikeistä kotiin tullessa.

Mustat kynnenaluset jäävät lapselta helposti huomaamatta, niiden pesusta täytyy aikuisen muistuttaa.

Hampaat

Ekaluokkalainen osaa – ja myös haluaa – pestä hampaansa jo itse. Vanhempien kannattaa kuitenkin silloin tällöin tarkistaa, että myös takahampaat ja ienrajat on pesty kunnolla.

Hampaat harjataan fluoritahnalla aamuin illoin. Hyvänä houkuttimena pesuhetkiin toimii usein sähköhammasharja.

Vanhempien vastuulla on huolehtia, ettei lapsi syö liikaa makeita välipaloja ja altista siten hampaitaan reikiintymiselle. Makeisista kannattaa valita ksylitolia sisältävät vaihtoehdot.

Suihkussa käyminen

Pienen koululaisen ei ole välttämätöntä käydä suihkussa joka päivä, muutama kerta viikossa riittää. Urheilun jälkeen suihku kuuluu asiaan, ja likainen iho täytyy pestä.

Myös atooppinen iho on tärkeää suihkuttaa puhtaaksi, jotta hiki ja pöly saadaan pois ihoa ärsyttämästä. Saippuaa ei tarvita, pelkkä vesi riittää.

Murrosikään tultuessa suihkua tarvitaan jo päivittäin. Hiki haisee helposti kainaloissa ja jaloissa. Mietoa pesuainetta voi käyttää. Samoin voi käyttää alkoholitonta deodoranttia, jos se tuntuu tarpeelliselta.

Murrosikäisen on huolehdittava myös intiimihygieniastaan ja kasvojensa hoidosta. Ihon rasvoittuessa kasvoille voi tulla finnejä ja näppylöitä.

Suihkussa käymisestä vanhemmat joutuvat usein muistuttamaan sekä pieniä että suurempia koululaisia. Aikuisen oma esimerkki puhtaudenhoidossa on oleellista.

Hiukset

Vaikka alakoululaiselta vartalon suihkutus jo onnistuukin, hiustenpesussa ja varsinkin hiusten kunnollisessa huuhtelussa tarvitaan vielä vanhempien apua.

Hiusten kampaaminen pesun jälkeen ja aamuisin on rutiini, joka kannattaa opettaa jo koulun alkaessa.

Täit leviävät helposti päähineistä ja kammoista ja ovat kouluissa yleisiä, joten lapsen päänahka kannattaa tarkistaa säännöllisesti.

Puhtaat vaatteet

Ekaluokkalaisen tarvitsee valmiiksi valitut puhtaat vaatteet koulupäivää varten, mutta pari vuotta myöhemmin lapsi alkaa usein itse valita vaatteitaan. Vanhempien tehtävänä on huolehtia, että puhtaita vaatteita on riittävästi tarjolla. Varsinkin sukkia ja alushousuja on syytä vaihtaa tarpeeksi usein.

Liikuntatunteja varten koululainen tarvitsee omat asusteensa ja välineensä.

Lähteet

Meidanperhe.fi: Asuuko teillä haisunäätä?

Tervekoululainen.fi: Hyvä hygienia tarpeen murrosiässä

Avainapteekit.fi: Puhtaana on parempi leikkiä

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.