Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Vaikka koulun alkuun valmistautuisikin huolella, aina voi tulla yllätyksiä.

Varavaatteet täytyy kantaa repussa:
”Koulussa ei ollutkaan naulakkoa, mihin ripustaa vaihtovaatteet.”

Kaikista tavaroista täytyy huolehtia itse:
”Lapsi on tullut kotiin useammin kuin kerran vain sisähousuissa.”

Omista asioista pitää huolehtia itse:

"Meidän koulussamme myös läksyt olivat lapsen omalla vastuulla heti alusta alkaen."

Sisätossut ovat koulussa tarpeelliset:
”Koulun lattiat ovat tosi rapaiset.”

Vaatteiden nimikointi on tärkeää:
”Opettaja ei mitenkään voi muistaa kaikkien lasten vaatteita – toisin kuin päiväkodissa.”

Perunat pitää osata kuoria itse:
”Rehtori painotti asiaa jo keväällä tutustumisessa.”

Kaikilla on kännykkä (vaikka sitä ei käytetä koulussa):
”Lapsen kaverilla ei ole, ja hän pyytää aina puhelinta lainaan, koska haluaa soittaa vanhemmilleen.”

Väsymys painaa lasta ainakin aluksi:
”Syysloma tuli tarpeeseen, jotta lapsi sai vetää henkeä.”

Lapsen persoonallisuus voi muuttua:
”Ennen niin aurinkoinen lapsi tuli kiukkuiseksi ja pahantuuliseksi ja turhautui. Tätä kesti koko syksyn.”

Lapsella voi mennä aikaa sopeutumiseen:

"Esikoistamme jännitti koulussa enemmän ja pidempään kuin mihin olimme varautuneet. Etenkin äidin tukea ja tsemppiä tarvittiin koko syksyn ajan."

Tieto ei kulje koulusta kotiin samalla tavoin kuin päiväkodista:

"Oli outoa, kun emme enää kuulleet keneltäkään aikuiselta lapsen päivittäisiä kuulumisia. Wilma-viestejä tuli aluksi tiheämmin, sitten nekin harvenivat."

Meidän Perhee työryhmä, Yy kaa koo kouluun, Meidän Perhe 8/2014

Mikä yllätti teidät, kun lapsi aloitti koulun? Kerro Kommentoi-kentässä!

Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran 11.8.2014.

Vierailija

Mikä yllätti ekaluokalla? Vanhemmat kertovat.

Yllätti se kuinka paljon lapsen piti opiskella kotona: esim. kertotauluista sanotaan: opettele huomiseksi ulkoa kakkonen ja kolmonen. Eikös siellä koulussa pitäis opettaa ja kotona tehdä vain kertaus tehtäviä, jotta opittu muuttuu sujuvammaksi? Jos kaikki asiat käsketään opettelemaan kotona ulkoa (tai: lue kappale kotona ja tee tehtävät), niin oppilaiden sosiaalinen tausta korostuu ja epäarvoistaa- koska ei kaikkien vanhemmat jaksa nähdä sitä vaivaa, että oikeasti kotona opiskeltaisiin.
Lue kommentti
Vierailija

Mikä yllätti ekaluokalla? Vanhemmat kertovat.

Yllätti se, että läksyjä on niin vähän ja ne on niin helppoja. Tosin meidän eppu oppi lukemaan viiden vanhana ja laskemaan esikoulussa, joten vaikuttaa toki asiaan. Mutta häntä itseään tympii lähteä kouluun kun siellä ei opi kuulemma mitään. Kysyin opelta Wilmassa, että voisiko saada vaikka lisätehtäviä, kun on niin innokas oppimaan : ei mahdollista, muut jää jälkeen. Miksi aina pitää mennä heikoimman ehdoilla?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kasvava hammas on herkimmillään, sillä sen pinta ei ole vielä täysin kovettunut. Näillä kuudella vinkillä puhkeavat hampaat pysyvät kunnossa.

Rautahampaat alkavat puhjeta, kun lapsi on alle kouluikäinen, ja niillä tulisi pureskella jopa seuraavat sata vuotta. Juuri tämä päiväkodin lopulta yläkoulun alkuun saakka kestävä vaihduntavaihe on hampaiden reikiintymisen kannalta kriittisintä aikaa.

Kun yli puolella kahdesti päivässä harjaavista aikuisistakin on suussa näkyvää plakkia, on lapselle lähes mahdoton tehtävä saada epätasainen hammasrivistönsä puhdistettua itse. Siksi aikuisen apu on tarpeen.

1. Kasvava hammas on herkimmillään

Puhkeavat pysyvät hampaat ovat erityisen alttiita reikiintymiselle niin kauan, kunnes ne ovat täysin puhjenneet. Alttius reikiintymiselle johtuu siitä, että hampaan pinta ei ole puhjetessaan vielä täysin kovettunut. Puhdistaminen taas on vaikeampaa siksi, että puhkeava hammas on eri korkeudella kuin viereiset hampaat.

Hammas voi reikiintyä, jos sen pinnalle muodostuvaa plakkia saa kerääntyä häiritsemättä, eli jos hampaita ei harjata säännöllisesti tai harja ei ulotu kaikkialle. Napostelu ja tiheästi toistuva sokerin käyttö lisäävät riskiä hampaiden reikiintymiseen.

2. Tarkkana takahampaiden kanssa

Varsinkin viimeisten maitohampaiden taakse puhkeavat poskihampaat reikiintyvät puhjetessaan helposti, sillä niihin kerääntyy herkästi plakkia ja niiden puhdistaminen on haastavaa. Jos ikenet ovat arat, voi se johtaa siihen, että lapsi alkaa vältellä hampaiden huolellista harjausta. 

3. Reikiintymisen voi pysäyttää

Hampaan reikiintyminen voidaan alkuvaiheessa pysäyttää, jos hammas saadaan puhdistettua huolellisesti kahdesti päivässä ja ruokailutottumukset paranevat. Reikiintymisen edetessä hammas täytyy paikata. Se on kuitenkin oireiden hoitoa, eikä poista reikiintymisen syitä. Lisäksi paikka-aineet eivät kestä ikuisesti, joten kerran paikattu hammas voi tarvita vaativampia uusintahoitoja. Siksi reikiintymisen ehkäisy onkin paras tapa pitää hampaat terveinä.

4. Harjaa kahdesti päivässä

Hampaiden huolellinen harjaus fluorihamastahnalla kahdesti päivässä on tehokkain ja edullisin tapa ennaltaehkäistä suusairauksia, mutta tämä toteutuu vain noin puolella lapsista. Sähköhammasharjalla hampaat puhdistuvat tehokkaammin ja helpommin kuin tavallisella harjalla. Hammasvälit on hyvä puhdistaa viimeistään yläkouluiästä lähtien joka päivä.  Putsaus käy hammaslangalla, -lankaimella tai pehmeällä silikonitikulla.

5. Ateriarytmi säännölliseksi

Hampaat kestävät 5–6 happohyökkäystä päivittäin. Säännölliset ruoka-ajat, monipuolinen ruokavalio ja vesi janojuomana suojaavat hampaita reikiintymiseltä. Ksylitolin säännöllinen käyttö ruokailujen jälkeen vähentää reikiintymistä erityisesti ennen pysyvien hampaiden puhkeamista ja puhkeamisen aikaan. Sen sijaan tiheä sokerin käyttö, kuten päivittäinen karkin ja sokeroitujen juomien nauttiminen, altistaa hampaat reikiintymiselle

6. Muista tarkistusharjaus

Hampaiden huolellinen puhdistus vaatii tarkkoja motorisia taitoja, minkä vuoksi lapsi tarvitsee harjauksessa aikuisen apua. Koululaisen hampaiden puhdistusta tulee valvoa aina yläkouluikään saakka. Usein lapsi tarvitsee muistutuksen harjauksesta, kurkkauksen suuhun sekä tarkistusharjauksen. Lasten hampaidenharjaustottumuksiin vaikuttaa erityisesti vanhempien esimerkki.

Muista nämä

  • Puhkeavat hampaat reikiintyvät herkästi – yhden hampaan puhkeaminen voi kestää yli vuoden.
  • Hampaiden harjaus kahdesti päivässä fluorihammastahnalla estää tehokkaimmin reikiintymistä. Yli 6-vuotiaille oikea fluorin määrä tahnassa on 1450 ppm.
  • Säännölliset ruoka-ajat, napostelun välttäminen ja ksylitolin säännöllinen käyttö suojaavat reikiintymiseltä (ksylitolia vähintään 5 g päivässä.)
  • Lapsi tarvitsee vanhemman apua ja valvontaa hampaiden hoidon onnistumisessa. Samalla vanhemman on hyvä varmistaa, että omatkin hampaat harjataan suositusten mukaisesti.
  • Lasten hampaiden reikiintyminen on Suomessa yleinen ongelma. Vuonna 2003 5-vuotiailla oli keskimäärin 0,9 reikiintynyttä hammasta, 17-vuotiailla jo neljä.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Moni lapsi aloittaa koulun niin, ettei vielä ensimmäisinä viikkoina tiedä omaa luokkaansa tai opettajaansa. Selvitimme, mitä avoin alku käytännössä tarkoittaa.

Haagan peruskoulussa Helsingissä on tänä syksynä kolme ensimmäistä luokkaa – mutta ei ihan vielä. Ekat kouluviikot lapset viettävät värikoodatuissa viiden oppilaan pienryhmissä ja niiden erilaisissa yhdistelmissä, ja varsinainen luokkajako tehdään vasta näiden kokemusten jälkeen.

Sama käytäntö on nykyään monissa muissakin kouluissa eri kunnissa. Vanhempia se voi hämmentää: Mistä kummasta on kyse? Miten lasta voi valmistaa koulun alkuun, jos ei edes tiedä opettajaa tai luokkatovereita?

Haagassa niin sanottu avoin alku on käytössä neljättä kertaa, ja rehtori Matti Koivusalon mukaan käytännöstä on ollut vain hyviä kokemuksia.

– Tämä on ollut hyvä systeemi, yksiselitteisesti. Kenenkään mieleen ei ole tullut näinä vuosina edes ehdottaa, että palaisimme takaisin entiseen.

Tätä avoin alku tarkoittaa

Avoimen alun aikana kaikki ekaluokkalaiset ovat koulussa kello 9–12. Heitä opettaa kolme luokanopettajaa ja kolme erityisopettajaa, ja oppilasryhmistä kokeillaan erilaisia yhdistelmiä niin, että jokainen pienryhmä käy opetuksessa jokaisen opettajan luona. Iltapäivisin opettajat kokoontuvat keskustelemaan päivän kulusta ja tekemistään havainnoista. Näin menee kaksi ja puoli viikkoa.

Tavoitteena on löytää ryhmiä, joissa lasten sosiaaliset suhteet toimivat mahdollisimman hyvin.

– Pikkuhiljaa alkaa näkyä esimerkiksi sellaista, että vaikka Jani-Petterin ja Ilpon ei kannata olla samalla luokalla. Siinä huomataan myös se, ketkä oppilaat selvästi hyötyvät siitä, että kaveri on samassa ryhmässä ja ketkä mahdollisesti tarvitsevat erityistä tukea.

Ensimmäisten viikkojen aikana saatu näkemys kertoo lapsesta koululaisena paljon enemmän kuin se arvio, mikä esiopetuksessa hänestä on annettu, Koivusalo sanoo.

Tavoitteena on mahdollisimman tasapuoliset ja tasapainoiset luokat.

Erotellaanko tässä sitten oppilaat toisistaan osaamisen mukaan? No ei. Luokkajaossa katsotaan lasten taitoja ja kaverisuhteita niin, että luokista tulee mahdollisimman tasapuoliset, tasapainoiset ja ryhminä toimivat. Myös tiettyä kaveria saa edelleen toivoa samalle luokalle, ja toiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

– Ei ole kenenkään etu, että lapsia jaettaisiin osaamisen mukaan. Se olisi ryhmän toiminnan ja opettajan jaksamisen kannalta ihan älytön idea. Enemmän tukea tarvitsevat jaetaan eri luokille, jotta he saavat tarvitsemansa avun, Koivusalo sanoo.

Lasten vanhempia ajatus avoimesta alusta saattaa hämmentää, mutta lapset ovat sopeutuneet siihen hyvin, Koivusalo kertoo.

”Lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin.” 

– Tästä on sekin hyöty, että lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin, heistä tulee yksi iso porukka. Samalla jokainen tutustuu kaikkiin niihin aikuisiin, jotka heidän kanssaan kouluvuoden aikana toimivat. 

Lopulta myös palaute vanhemmilta on ollut enimmäkseen positiivista.

– Joillekin huoltajille on ollut hankala paikka, ettei heti alkuun tiedä lapsen lukujärjestystä. Vanhemmat ovat usein etukäteen jopa kohtuuttoman huolissaan asioista, jotka kyllä järjestyvät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.