Nopea painon kertyminen 11 ikävuoden jälkeen on suomalaistutkimuksen mukaan yhteydessä terveysongelmiin aikuisena.

Jos lapsen paino lisääntyy 11 ikävuoden jälkeen odotettua nopeammin, hänellä on todennäköisesti aikuisena keskimääräistä korkeampi kehon rasvaprosentti, korkeampi verenpaine ja suurempi riski saada alkoholista riippumaton rasvamaksa.

Mutta jos lapsen paino tai pituus kasvaa nopeasti ennen 11 ikävuotta, hänellä on aikuisena todennäköisemmin alhaisempi verenpaine ja vaikutus terveyteen on muutenkin suotuisa.

Tämä selvisi LL Samuel Sandbogen väitöstyössä, jossa hän tutki yhteyksiä lapsuusiän kasvun ja aikuisiän terveyden välillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimusaineisto koostui Helsingissä ja Ahvenanmaalla vuosina 1934–1944 syntyneistä yhteensä noin 15 000 henkilöstä. Joukossa ei juuri ollut henkilöitä, jotka olivat lapsena lihavia. Tuohon aikaan nopea kasvu johtui todennäköisesti hyvästä elinympäristöstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Nykyään lapsuuslihavuutta esiintyy paljon enemmän, ja se on usein yhteydessä korkeampaan sairastavuuteen aikuisena, Sandboge sanoo.

Tutkimus osoitti lisäksi, että korkein lepoaineenvaihdunta oli naisilla, joilla oli alhaisin syntymäpaino sekä miehillä, joilla oli joko keskimääräistä alhaisempi tai keskimääräistä korkeampi syntymäpaino.

Tutkimus paljasti myös yllättävän tuloksen hedelmäsokerin ja rasvamaksan yhteydestä. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä, että hedelmäsokerin käyttö edistäisi rasvamaksan kehittymistä. Tässä tutkimuksessa rasvamaksaa esiintyi vähiten niillä, jotka olivat käyttäneet eniten hedelmäsokeria.

– Tämä johtui todennäköisesti siitä, että tutkittavat henkilöt nauttivat hedelmäsokeria vähemmän kuin edellisissä tutkimuksissa. Lisäksi hedelmäsokerin lähteenä olivat hedelmät eivätkä virvoitusjuomat, Samuel Sandboge sanoo.

Lue lisää:

Seitsemän kysymystä lapsen kasvusta

Jo 8-vuotias voi ajatella olevansa lihava

Sisältö jatkuu mainoksen alla