Asiantuntijat kertovat, miksi liika ruutuaika vahingoittaa lapsen silmiä.

1. Miksi älypuhelin ja tabletti väsyttävät koululaisten silmiä?

Kaikenikäisten silmät kärsivät älyvempeleiden tuijottelusta, mutta lapsen ja nuoren kehittyvät silmät ovat kaikkein altteimpia rasitukselle ja jopa vahingoittumiselle. Silmä toimii kuin kamera, jonka linssi mukautuu kauas ja lähelle katsomiseen.

Kauas katsottaessa silmän linssi on rento ja litteä. Lähelle katsottaessa mukauttajalihas pullistaa linssin pluslinssiksi. Jos lihas on jatkuvasti jännittyneenä, se rasittuu. Kännyköitä ja tabletteja katsellaan vielä lähempää ja intensiivisemmin kuin tietokoneen näyttöä, mikä lisää rasitusta entisestään.

Silmän jatkuva mukauttaminen nuorena saattaa lisätä silmämunan kasvua eli muuttaa silmää likitaittoisemmaksi.

2. Voiko näytön tuijottaminen siis huonontaa näköä?

Päivittäinen tuntikausien näytön katselu todennäköisesti lisää lapsen tai nuoren likitaitteisuuden riskiä. Jos on miinusnäkötaipumusta, pahimmassa tapauksessa näytön runsas katsominen voi provosoida miinusten kasvua. Tähän viittaavat Norjassa opiskelijoiden likitaitteisuudesta tehdyt tutkimukset.

Tavallisempaa on, että silmän rasittunut tarkennusmekanismi ei pystykään rentoutumaan kaukoetäisyydelle. Silloin kauas näkeminen tuntuu entistä sumeammalta lukemisen tai pelaamisen jälkeen.

Silloin optikko tai lääkäri voi turhaan määrätä lapselle miinuslinssit tarkentamaan kaukonäköä – vaikka oikeasti ongelma on silmien rasittuminen liiasta lähelle katselusta ja silmän tarkennusmekanismin jumittuminen.

Jos miinuslasit määrätään turhaan, lapsi saattaa joutua lisääntyvän miinuksen kierteeseen, ja hänelle määrätään aina vähän vahvemmat lasit.

3. Mistä tietää, milloin silmät ovat liian rasittuneet?

Tyypillisiä rasitusoireita ovat päänsäryt, silmien punoitus, keskittymisvaikeudet ja kaukonäön ongelmat. Jotkut huomaavat silmän rasituksen siitä, että kestää hetken, ennen kuin silmä suostuu tarkentamaan, kun ruvetaan tekemään jotain todella tarkkaa hommaa.

4. Mikä on lasten ja nuorten silmille sopiva ruutuaika päivässä?

Lasten ja nuorten ei kannata katsella digiruutuja enempää kuin tunti–pari päivässä, eikä sitäkään yhteen putkeen. Lapsen silmille puolikin tuntia yhtämittaista kännykän tuijottelua on todella paljon työtä.

Jos ruutuaikaa haluaa lisätä, sen vastapainoksi kannattaa viettää aikaa ulkona ja sellaisissa harrastuksissa, joissa ei katsota lähelle. Ulkoilu on todella tärkeää: sisätiloissa silmä yleensä tarkentaa aina hieman, joten vasta ulkona kauas katsottaessa silmä todella rentoutuu.

Artikkeliin on haastateltu optikko Anna Mariasikia ja silmälääketieteen professori Timo Tervoa.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Askartele siinä hetki, jooko, kun isi tekee töitä? Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Askartele siinä hetki, jooko, kun isi tekee töitä? Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Koululaisten pitkä kesäloma aiheuttaa harmaita hiuksia pienten koululaisten vanhemmille: ”Pahimmillaan kesäleireihin uppoaa ulkomaanmatkan hinta.”

Miten ratkaiset tämän yhtälön: koululaisella on 10 viikkoa lomaa, vanhemmilla hyvällä tuurilla neljä. Meidän Perheen kesälomakyselyyn vastanneista kouluikäisten lasten vanhemmista joka kolmas pitää kesän suunnittelua todella vaikeana. Joka viides ei pysty lomailemaan yhdessä perheenä ollenkaan, vaan vanhemmat pitävät lomansa vuoron perään. Erityisen haastava tilanne on yhden vanhemman perheissä, joissa hoitokuvioista on selvittävä yhden aikuisen lomilla.

Monissa perheissä isovanhemmat auttavat pienten koululaisten kesähoidossa, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Toisaalta vaikka apua olisi tarjolla, sitä ei myöskään aina kehdata pyytää.

”Tiedän, että isovanhemmat ja kummit haluavat auttaa ja nauttivat lasten kanssa olemisesta. Tässä on kuitenkin kyse monesta viikosta, ei mistään yhden iltapäivän tai viikonlopun hoitotarpeesta”, kertoo eräs vastaaja.

“Joskus lapset ovat olleet kaksi viikkoa putkeen isovanhemmilla, ja vaikka kävimme viikonloput siellä, aika oli sekä lapsille että isovanhemmille vähän turhan pitkä.”

Kesäleirejä ei kaikilla paikkakunnilla ole tarjolla, ja monen kukkarolle ne saattavat olla muutenkin liikaa.

”Pahimmillaan, kun kaikki kolme olivat ala-asteikäisiä, kesäleireihin meni ulkomaanmatkan hinta.”

Yksi leiriviikko voi maksaa reilusti yli satasen. Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Yksi leiriviikko voi maksaa reilusti yli satasen. Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Melkoista palapeliä

Näin perheet kertovat kesäjärjestelyistään:

“Äiti pitää kaikki mahdolliset lomat, vaihtaa lomarahat vapaaksi ja koittaa tehdä paljon ylitöitä, joilla kerää vapaita, jotta saisi pitkän loman.”

“Isovanhemmat ja kummit auttavat kukin 1–2 viikkoa. Yhdellä viikolla lapsi on yliopiston tiedeleirillä, ja jäljelle jääneiksi päiviksi hän pääsee pikkusiskonsa perhepäivähoitajan hoiviin.”

“Meillä on perheyritys, joten lapsi on välillä mukana töissä.”

“Parhaiten on toiminut se, kun on saanut pitää osan kesää hoitovapaata pienemmän sisaruksen ollessa alle kolmevuotias.”

“Harjoittelu tekee mestarin. Aika monta kesää näitä jo sumplittu. Parasta on ettei mitään järjestelyä ole liian pitkää putkea, leirejäkin maksimissaan kaksi viikkoa peräkkäin.”

“En tiedä, mitä tekisimme ilman toisia isovanhempia.”

“Rukoilen aina paljon palkatonta lomaa kesäksi.”

“Lomien ketjuttaminen vanhempien kesken.”

“Olemme yhdessä päättäneet, että meidän perheelle on kaikista paras ratkaisu se, että äiti on jäänyt kotiin vielä, vaikka pienin lapsista täytti kolme vuotta. Elämä on paljon stressittömämpää ja lapset nauttivat siitä, että aikuinen on aina lähellä. Vaikka rahat ovatkin tiukilla, on perheemme onnellinen juuri näin. Kaikille tämä ei tietenkään sovi.”

Missä iässä lapsi pärjää yksin?

Vastaajien mielestä lapsi olisi periaatteessa noin 10-vuotiaana valmis olemaan pidempiä aikoja yksin kotona. Käytännössä moni oli kuitenkin joutunut jättämään oman eka- tai tokaluokkalaisensa työpäivien ajaksi kesällä yksin kotiin. Joka viides vastaaja kertoi, että heillä lapsi on jäänyt kotiin jo 7–8-vuotiaana.

“Olemme selvinneet kesästä ihan vaan jättämällä tokaluokkalaista yksin kotiin, kun ei ole vaihtoehtoja. Soiteltiin monta kertaa päivässä lapsen kanssa, että kaikki on hyvin.”

“Lapset on tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi ajoissa saaneet harjoitella yksin oloa ja omatoimisuutta mm kännykän käytössä ja ruuan ottamisessa. Eivät pelkää olla yksin kotona kun ei tule yhtäkkiä uutena asiana.”

“Lapsi viettää päivät naapurissa asuvan kaverin kanssa ja lämmittää ruokaa mikrossa. Hyvin sujuu.”

Aina yksinolo ei kuitenkaan suju ongelmitta.

“Lapsi soittelee aika usein vanhemmille yksinäisenä.”

“Syöminen on unohtunut välillä.”

“Kerran lapsella oli unohtunut avaimet ja puhelin sisälle. Lapsi istui portailla itkien kun tulin töistä.”

“Onneksi on pleikkari ja muut viihdykkeet.”

Lue lisää ensi viikolla ilmestyvästä Meidän Perheestä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Itsenäinen vastuu läksyistä opettaa lapselle sinnikkyyttä.

Kun vanhempi auttaa lasta läksyissä, tarkoitus on tietysti hyvä, mutta aina se ei auta lasta oppimaan. Tämä selvisi Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta.

2.–4. luokkien oppilaiden itsenäinen vastuu läksyistä sai lapset tekemään tehtäviä sitkeästi ja sinnikkäästi, mikä lisäsi lasten omaa vastuunottoa läksyistä myös jatkossa. Jos vanhempi taas tarjosi hanakasti apua läksyissä, lapsi työskenteli jatkossa vähemmän sinnikkäästi – ja sitä enemmän vanhempi päätyi tarjoamaan apuaan.

Itsenäiseen työskentelyyn tottuneet saivat myös parempia oppimistuloksia kuin he, joita autettiin paljon.

Eli nyt voi siis kokonaan lopettaa läksyissä auttamisen? Ei ihan niinkään, täsmentää apulaisprofessori Jaana Viljaranta.

Apu ei ole haitallista, jos lapsi sitä tarvitsee.

– Apu ei ole haitallista, jos lapsi sitä tarvitsee. Mutta apu voi olla haitaksi, jos sitä annetaan silloin, kun lapsi ei sitä oikeastaan tarvitsisi.

Täsmennetään vielä sekin, että tutkimuksen tuloksissa puhutaan äideistä, ei vanhemmista. Mutta syynä ei ole se, että isien roolien oletettaisiin olevan erilainen.

– Isien osallistumista ei pystytty valitettavasti tutkimaan, koska miesten osuus tutkimukseen osallistuneista jäi liian pieneksi. Ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että tulokset heillä poikkeaisivat, Viljaranta sanoo.

Näin autat läksyissä oikein

Tärkeää on se, että vanhempi on kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä, Viljaranta korostaa. Tärkeää on myös se, että lapsella on riittävät taidot ja rutiinit läksyistä huolehtimiseen. Siinä vanhemmillakin on vastuuta.

– Varsinkaan pienimmät koululaiset eivät voi oppia koulutyön rutiineja, ellei niitä opeteta. On hyvä sopia, tehdäänkö läksyt heti koulun jälkeen vai vähän myöhemmin, ja katsoa että siihen on sopia paikka ja tilanne, Viljaranta sanoo.

Tärkeää on se, että vanhempi on kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä.

Kun oppimistaidot ja rutiinit sitten ovat hallussa, jo alakoululaiselle voi antaa vastuuta lisää.

– Kun lapsi saa itse muistaa tehtävät ja tehdä ne, hän saa samalla viestiä siitä, että vanhempi uskoo hänen pärjäävän. Jos taas vanhempi vahtii selän takana ja tuputtaa apua, voi tulla pahimmillaan tehneeksi ihan kunnon karhunpalveluksen: lapsi voi saada viestin, että hän ei kykene tekemään tehtäviä itse, jolloin hän ei myöskään työskentele sinnikkäästi.

Lapsen pyytäessä apu on ihan paikallaan. Silloinkin voi ensin ohjata lasta pohtimaan vaikealtakin tuntuvaa tehtävää itse.

– Voi myös miettiä, mistä se johtuu, että lapsi pyytää apua. Tarvitseeko hän todella tukea vai onko siitä tullut tapa?

Mitä pidemmälle koulutaival etenee, sitä tärkeämpää lapsille ja nuorille on itsenäisyys ja mahdollisuus vastuunkantoon. Toisaalta vanhempien on hyvä olla saatavilla silloin, kun apua tarvitaan.

– Jokaisen pitää tässäkin asiassa tuntea oma lapsensa. On niitäkin lapsia, jotka eivät tule pyytäneeksi apua, vaikka hyötyisivät siitä todella.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.