Kuva: Piia Arnould
Kuva: Piia Arnould

Alva tykkää improvisoida ja tehdä omia biisejä.

”Ensimmäinen oma kappaleeni syntyi, kun olin 2 vuotta. Olin isän kanssa suihkulähteen luona ja lauloin: Vettä, vettä, vettä.

Aloitin sellon soittamisen 5-vuotiaana. Ensin ajattelin, että aloittaisin musiikkiopistossa viulun tai pianon soiton. Mietin kuitenkin, että viulu olisi epämukava, kun se on kaulassa kiinni. Pianoa taas ei saa roudattua mukaan minnekään. Kun musiikkiopiston pääsykokeissa kysyttiin, mitä soitinta haluaisin soittaa, vastasin: selloa.

"Biisit tulevat siitä, mitä näen tai tunnen."

Tykkään improvisoida ja tehdä omia biisejä. Jos keksii kivan biisin, sen voi sitten harjoitella ja soittaa myöhemmin vaikka ulkoa. Joskus vanhemmat tai ope kirjoittavat sävellyksiäni ylös.

Yleensä biisit tulevat siitä, mitä näen tai tunnen sillä hetkellä. Alan vain laulaa, mitä keksinkään päästäni. Säveltämisessä hauskinta on justiinsa se, että sen saa itse keksiä. Ei ole mitään rajaa, että pitäisi tehdä tietynlaista, vaan saa tehdä miten haluaa. Säveltämisessä mikään ei ole vaikeaa.”

Meidän Perhe 7/16