Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata väkisin, Eija Sinervä sanoo.

Lasta ei saa pakottaa kosketukseen, ei edes halaukseen tai hellään kutitukseen. Oman ja toisen kehon ja rajojen kunnioitus alkaa siitä, että saa sanoa ei epämieluisalle kosketukselle. On tärkeää, että lapsi kokee voivansa pitää puolensa ja määrätä siitä, kuka hänen kehoonsa koskee.

Kosketus on vauvan ensimmäinen ja tärkein tapa tutustua maailmaan. Siitä alkaa vanhemman ja vauvan suhde. Lapsi hakeutuu rakkaan ihmisen syliin, kun häntä pelottaa, jännittää, väsyttää tai surettaa. Vanhempien ja muiden läheisten aikuisten tehtävä on vastata lapsen aloitteisiin päästä syliin.

On kuitenkin yksilöllistä, miten koemme kosketuksen. Ujosta tai pidättyväisestä voi tuntua epämiellyttävältä mennä sellaisen ihmisen lähelle, joka ei ole kovin tuttu. Siksi ketään ei pidä patistaa joulupukin, mummin tai naapurin syliin väkisin.

Aikuiset herkästi ajattelevat, että läheisen lapsi on läheinen jo syntymästä. Mutta lapselle kyseessä on uusi ihminen, johon pitää luoda uusi suhde.

Jos isovanhempi tahtoo läheisen suhteen lapsenlapseensa, on edettävä lapsen tahtiin. Lapselle on ristiriitaista, jos mummi tai kummi tuputtaa halausta, joka ei tunnu sillä hetkellä hyvältä.

Lasta ei pidä patistaa mummin syliin väkisin.

Toisten reviirien kunnioittamista pitää opettaa myös lapsille. Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata tai suukottaa väkisin.

Ulospäinsuuntautunutta ja helposti halailevaa lasta pitää opastaa pyytämään lupa toiselta. Aina voi kysyä, saako halata. Aremmallekin lapselle toisen lapsen hali voi olla ihana kosketus, kunhan reviirille ei tunkeilla ilman lupaa.

Toisinaan aikuiset pyytävät kinastelevia lapsia halaamaan sovinnoksi. Kannattaa muistaa, että aikuisen vaatimuksesta halaaminen tai vastentahtoisesti halatuksi tuleminen voi tuntua lapsesta kurjalta.

Muodollista anteeksipyyntöä tärkeämpää on, että aikuinen sanoittaa pienten lasten riitojen syitä ja auttaa pääsemään sovintoon.

Jos haluat lapsen oppivan luontevaa läheisyyttä, näytä esimerkkiä. Joskus törmää tilanteisiin, joissa vanhemmilla ei ole tapana halata sukulaisiaan, mutta he pyytävät lasta halaamaan – lapsi päätyy ikään kuin välikappaleeksi. Jos toivoo, että lapsi halaa isovanhempiaan, kannattaa halata myös itse.

Eskari- ja kouluikäistä voi lisäksi kannustaa vaikkapa sanomalla, että mummi on lähdössä ja tahtoisi suukon, menetkö antamaan? Kouluiässä empatiakyky on jo yleensä sen verran kehittynyt, että lapsi voi arvioida, tahtooko tehdä jotain toista ilahduttaakseen, vaikka se ei ihan oma juttu olisikaan.

Jos lapsi ei halua, asiasta ei kannata tehdä numeroa. Voi vaikka vain vilkuttaa hyvästit yhdessä lapsen kanssa.

Jos kosketukseen liittyy paljon ikäviä tai ristiriitaisia muistoja ja tunteita, sillä on vaikutus myös aikuisuuden ihmissuhteisiin. On iso asia, jos fyysinen läheisyys tuntuu kurjalta.

Meidän Perhe 3/17

Lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Eija Sinervä tekee parhaillaan väitöskirjaa äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta.

Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Tämä pitäisi varmaan printata ja ojentaa aina kaikille niille vauvojen ja taaperoiden vanhemmille, joiden mielestä heidän lapsillaan pitää olla oikeus tulla halailemaan kaikkia muita lapsia ja jos joku lapsi ei halailusta pidä, heidän mielessään siinä lapsessa ja tämän vanhemmissa on vikaa, kun lapsi on niin epäsosiaalinen...
Lue kommentti
Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Hyvä kirjoitus. Juuri vän aikaa sitten kirjoitin palstalla, miten toinen lapsistani ei ole kovin halukas olemaan halattavana edes minulta tai mieheltä ja sain kasan alapeukkuja. En muista itsekään koskaan kaivanneeni lapsena halailuja sen ihmeemmin, eikä meillä niitä pahemmin harrastettukaan. Sen sijaan kuopukseni käy joka päivä useamman kerran sylissäni ja halaamassa ja haluaa aina iltahalin ja -pusit sängyssä. Halaan tasapuolisuuden nimessä tätä toistakin lasta, mutta hän ei vaikuta...
Lue kommentti

Ongelmanratkaisukyky osoittautui kokonaisuudessaan suomalaisnuorten vahvimmaksi osaamisalueeksi.

Uusimmista koululaisten taitoja mittaavista Pisa-tuloksista selviää, että Suomessa poikien ongemanratkaisukyky on selkeästi heikommissa kantimissa kuin tyttöjen. Samaan aikaan, kun ongelmanratkaisukyky osoittautui kokonaisuudessaan suomalaisnuorten vahvimmaksi osaamisalueeksi, oli siinä myös suurimmat sukupuolten väliset erot.

Nyt julkaistut tulokset ovat osa Pisa2015-tutkimusta.

Erot olivat suuria myös jo aiemmin julkistetussa, lukutaitoa mittaavassa tutkimuksessa, joka saattaa osittain selittää ongelmanratkaisukykyä mittaavan testin tulokset. Ongelmien ratkaisun haasteeksi osalla oppilaista voi muodostua se, ettei ymmärrä lukemaansa riittävän hyvin.

Kirjailija Timo Parvelan mielestä poikien lukutaidon kehittymisen kannalta olisi ehdottoman tärkeää, että nimenomaan isät lukisivat pojilleen enemmän. 

– Jo lähtökohtaisesti pojan olisi hyvä nähdä isä kirjaan syventyneenä älylaitteen sijaan, Parvela kertoo.

Ongelmanratkaisukykyä mittaavassa testissä nuoret lukivat chat-keskustelua ja valitsivat keskustelun pohjalta oikeita vastausvaihtoehtoja. Tehtävissä arvioitiin myös vuorovaikutusta ja yhteistyötaitoja.

Euroopan maista Viro ja Suomi ylsivät Pisa2015 -tuloksissa kymmenen kärkeen. Parhaiten ongelmanratkaisukyvyssä menestyivät Singaporen ja Japanin koululaiset.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Huusitko juuri lapsillesi? Menetit malttisi? Oma käytös voi muuttua vain, jos tunteiden säätelyä treenaa.

Vanhemmuus on oikea hermostumisen miinakenttä. Tiukassa paikassa saatamme ajatella, että minulla on oikeus hermostua, koska olen väsynyt, stressaantunut tai jaksanut jo katsella lasten kiukuttelua niin pitkään. Toisinaan syytämme pinnan palamisesta luonnettamme: ”Mutta kun minä olen tällainen temperamenttinen, nollasta sataan -tyyppi”. Tai sitten selittelemme tapahtunutta lapsen käytöksellä: ”Mitä muuta voin kuin huutaa, ei hän tottele muuten”.

Positiivinen kasvattaja Tiia Trogen teilaa nämä selitykset: 

– Kaikki edellä mainitut ovat vain huonoja selityksiä tunnetaitojen puuttumiselle. Hermostuminen ja huutaminen kertovat tasan yhdestä asiasta: aikuiselta ovat kaikki muut kasvattamisen keinot loppuneet.

Trogen sanoo, että itsesäätely on taito, jota jokainen temperamentista huolimatta voi harjoitella. Helppoa se ei ole, koska siinä pitää taistella omasta selkärangasta tulevaa käyttäytymismallia vastaan.

– Olen hyvä esimerkki. Olen temperamenttinen luonne ja olin tottunut selittelemään omaa käyttäytymistään asioilla, joille ei muka mahtanut mitään. Harjoittelemalla minusta on tullut huomattavasti tyynempi.

Kaikilla ihmisillä on erilainen ärsyyntymiskynnys, mutta aikuinen voi itse vaikuttaa siihen, että ei ylitä hermostumisen kynnystä tai anna tunteiden ottaa valtaa. Jos vanhempi ajattelee, että minä vain olen tällainen hermostuja, saati, että vierittää syyn lapsen niskoille, se ei muuta tilannetta mitenkään.

Vaikeinta on juurruttaa itseen ajatus, että koskaan, ei koskaan ole sellaista tilannetta, jossa aikuisella olisi oikeus huutaa lapselle.

Lapsi oppii itsesäätelyä peilaamalla

Mitä käy, kun lapsi ei suostu pukemaan, vaan kiukkuaa, riisuu ja juoksee karkuun? Vanhemman keho virittyy ja pakottaa hänet reagoimaan. Jos aikuisella ei ole rauhoittumisen työkaluja käytössä, suusta pääsee helpommin ärähdys tai huuto.

– Tottakai haastavissa tilanteissa tulee negatiivisia tunteita, mutta miten ne näkyvät lapselle, on meidän säädeltävissämme, Trogen huomauttaa.

Yksi vaativimpia tunnetaitoja on ottaa rauhoittumiselle aikaa. Kun kasvattaa oman reaktion ja lapsen toiminnan välistä tilaa, oman reaktion saa hallintaan. Vain jos lapsi on oikeasti vaaratilanteessa, vanhemmalta vaaditaan nopeaa reagointia.

– Tavallinen pukemistilanne tai vaikka lattiaan piirtäminen ei kamalasti pahene, vaikka aikuinen käyttäisi minuutin rauhoittuakseen ja kyetäkseen näin kohtaamaan lapsen empaattisesti ja rauhallisesti.

Rauhoittumiseen voi kokeilla vaikka Trogenin neuvomia 17 keinoa, jotka auttavat itsehillinnän opettelussa.

Lapsi kopioi aikuisen tunnetilaa: kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti, lapsikin rauhoittuu helpommin.

Rauhoittumisajan ottaminen ei välttämättä tarkoita siirtymistä pois lapsen luota, kuten monet vanhemmat tekevät. Trogenin mukaan ei haittaa, vaikka lapsi näkee, että vanhemman täytyy rauhoittaa itseään.

Aivoissamme olevien empatianeuronien eli peilisolujen takia tunnetilat tarttuvat ihmisestä toiseen, ja lapsilla peilisolut ovat todella aktiivisia. Se tarkoittaa, että lapset menevät helposti mukaan aikuisen tunnetilaan.

– Samalla kun käytämme itsesäätelytaitoja, tulemme myös opettaneeksi niitä lapsillemme, Trogen sanoo.

Kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti vaikkapa uhmakohtauksessa, lapsen peilisolut kopioivat aikuisen tunnetilaa, ja lapsikin rauhoittuu helpommin. Jos taas aikuinen on hyvin virittyneessä tilassa, lapsi peilaa sitäkin tunnetta ja tilanne kiristyy entisestään.

Tunteet ovat taitolaji

Trogen uskoo, että hyvinkin räjähdysherkkä ihminen voi harjoitella itsensä rauhalliseksi. Mutta pelkkä oivallus sitä, että tunteet voivat olla minun hallinnassani, ei riitä.

Taito tulla omien tunteidensa herraksi vaatii treenausta, toistoja toiston perään. Kun ennen tietty tapahtuma, vaikkapa lapsen epätoivottava käytös, on saanut kehosi jäykistymään ja mielesi kiihtymään, pitää kroppa ja mieli ohjelmoida uudestaan pysymään samassa tilanteessa rentona. Vaatii toistoja saada uusi viesti läpi kehon.

Kuten muissakin taitolajeissa, myös tunteiden säätelyssä vastaan tulee myös epäonnistumisia. Kenestäkään ei tule hetkessä rauhallista rakkauskasvattajaa. Se oppi on vanhemmuuden pituinen matka.

”Aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa, miten on kehittynyt.”

– Kaikilla menee toisinaan hermot. Mutta vaikka epäonnistuu, tärkeää olisi pyytää anteeksi ja yrittää sitten uudestaan. Älä luovuta! Trogen kannustaa.

Epäonnistumiset ovat myös tärkeä oppi tunteita peilaavalle lapselle: välillä tulee kuohahduksia, kukaan ei ole täydellinen. Anteeksipyynnön ohella on hyvä muistaa, ettei jää vellomaan epäonnistumiseen ja negatiivisiin tunteisiin. Jokainen voi muuttua, kun jaksaa harjoitella.

– Itseä ja omaa kehittymistä ei koskaan kannata verrata muihin, sillä aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa omaa matkaa taaksepäin: miten olen kehittynyt viime vuodesta tai viimeisten viiden vuoden aikana.

maridf

Lapselle hermostuminen on harjoituksen puutetta

Asiaa kyllä, mutta kyllä nykyvanhemmilta vaaditaan ihan hirvesti. Ajatelkaa kaikkia niitä ohjeita ruutuajasta, hengästyttävästä liikunta määrästä päivässä, oikeasta ruuasta ja myrkyttömistä pesuaineista lasten tunnekasvatukseen. Lisäksi vielä oman itsensä kehittäminen, olla esimerkkinä hyvästä parisuhteesta ja ylläpitää suhteita sukulaisiin. Käydä töissä, pitää huolta omasta terveydestä ja kauneudesta sekä jaksamisesta. Osallistua harrastuksiin....ja mitä vielä!
Lue kommentti
Vierailija

Lapselle hermostuminen on harjoituksen puutetta

Miksi nykyään on niin kovat vaatimukset vanhemmille ja täten monella äidillä on syvästi iskostunut äitimyytti, ja kun siihen ei kykene niin se on kova paikka ja altistaa masennukselle. Synnytyksen jälkeisen masennuksen kokeneena tunnen tämän taakan ja tuskan, koskaan en ole pystynyt kaikkeen mihin tässäkin minua vanhempana vaaditaan ja pettymys ollut valtava.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.