Toisenlaiset äidit -ohjelmassa mukana oleva psykologi Leea Mattila tietää, mitkä ovat suomalaiset kasvatuksen sudenkuopat. Äitinä omien oppien noudattaminen on välillä vaikeaa.

"Elämä ei aina suju kuin kasvatus­oppaissa. Vaikka olen psykologina erikoistunut lasten ja vanhempien vuorovaikutukseen, omat lapseni pistävät minut koville.

Kun poikamme Oskari ja Ilmari olivat vilkkaimmassa leikki-iässä, rakensimme perheellemme omakotitaloa. Kerran lähdin lasten kanssa väsyneenä suoraan työmaalta ostamaan ruokaa. Kaupassa pojat juoksentelivat holtittomina pienten ostoskärryjen kanssa, törmäilivät hyllyihin ja kahmivat kärryihin kaiken minkä ehtivät.

Pinnani paloi totaalisesti. Karjuin poikia lopettamaan ja vetäisin turhan kovaa heidän takkiensa hupuista pysäyttääkseni heidät. Onneksi asiakkaani eivät nähneet minua silloin.

Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy.

On ammatistani silti hyötyä omassa vanhemmuudessani. Joitakin asioita osaan varoa – en esimerkiksi tuollakaan surkealla kauppareissulla uhannut jättää poikiani kauppaan ja lähteä.

Työssäni näen, mitkä ovat suomalaisia, kasvatuksellisia kansantauteja, sitkeästi eläviä huonoja tapoja. Yksi niistä on juuri erolla uhkaaminen, ”hei hei, äiti lähtee nyt” -lause, jota kuulee vaikkapa kaupassa tai leikkipuistossa.

Hyvä kiintymyssuhde perustuu siihen, että lapsi voi luottaa vanhempaansa. Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy, ja usein toistuessaan tilanne on lapselle vahingollinen. On ristiriitaista, jos turvan lähde muuttuu välillä uhan lähteeksi.

Haitallisia ja yhä yleisiä kasvatuskeinoja ovat myös esimerkiksi lasten karaiseminen itsenäisiksi, sylin säännöstely sekä kehujen panttaaminen. Kasvatusmallit siirtyvät sukupolvelta toiselle, ja ketjua on vaikea katkaista, kun vanhempana usein toimitaan vaistonvaraisesti. Joskus tilannetta hämmentävät myös isovanhemmat, joiden neuvoja on vaikea vastustaa.

 

Yleinen ajatus on, että vanhempiinsa takertuvaa lasta pitää patistella itsenäistymään. Jo vauvana pitäisi osata olla kokonainen yö erossa vanhemmista. Itse olen katunut sitä, etten antanut esikoisemme nukkua vauvana vieressäni.

Yöt Oskarin vauva-aikana olivat todella repaleisia. Myöhemmin ymmärsin, että unet olisivat voineet pidentyä, jos vauva olisi saanut olla enemmän lähelläni.

Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Lapset kypsyvät eri tahtiin, ja olennaista on kunnioittaa kunkin lapsen tarpeita. Lapsi ei voi ottaa turvallisesti etäisyyttä vanhempiinsa, jos ei ole ensin saanut rauhassa rakentaa vankkaa kiintymyssuhdetta.

Karaisemisen sijaan takertuvan lapsen kanssa pitää ottaa takapakkia, antaa hänen olla lähellä. Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Usein törmään työssäni psykologina myös ajatukseen, että liiat kehut ylpistäisivät lasta. Jokainen ihminen kuitenkin tarvitsee hyväksyntää ja kokemuksen siitä, että on tärkeä.

Jos lasta moititaan eikä hänen hyvyyttään nähdä, lapsi alkaa tuntea häpeää. Häpeä taas estää terveen itsetunnon kehittymistä.

 

Itse yritän kehua lapsiani mahdollisimman paljon. Voin esimerkiksi ihastella kuopuksen sinisiä silmiä tai laskea kaikki esikoisen kauniit ripset. On tärkeää, että kehut ovat vilpittömiä.

Poikani protestoivat, jos tulevat ylpeinä kertomaan saavutuksistaan nettipeleissä, mutta minä vain mumisen jotakin kehuvaa poissaolevana, ajatukset muualla.

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita.

Jokaisen vanhemman kannattaa pohtia kasvatustapojaan ja sitä, mistä omat reaktiot kumpuavat. Jos esimerkiksi menettää malttinsa aina, kun uhmaikäinen saa itkupotkuraivarit, on hyvä pysähtyä. Miten oma äitini ja isäni käyttäytyivät vastaavissa tilanteissa?

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita. Samalla kykenee miettimään, miksi se kaksivuotias heittäytyy aina kiljumaan, kun pitäisi pukea sukat. Mitä lapsen hermostumisen taustalla on? Huonot mallit voi korvata paremmilla. Sukupolvien ketjun voi saada katkaistua.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti.

Käyn itse psykoterapiassa pohtimassa lapsuudenkokemuksiani. Isäni teki itsemurhan, kun äitini odotti minua. Äiti löysi uuden puolison, mutta minusta tuntui, että isäpuoli ei koskaan täysin hyväksynyt minua. Kokemus vaatii yhä käsittelyä.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti. Hän antoi vahvan tunteen siitä, että olen tärkeä ja rakastettu. Muistan yhteiset hetket ennen nukkumaanmenoa, kun äitini peitteli minut ja luki iltasatuja. Hän piti minua aina paljon sylissä.

Samanlaisia lämpimiä hetkiä olen halunnut antaa omille lapsilleni. Iltaisin rauhoitumme yhdessä, ja usein hieron poikia rentouttavasti. Silloin tuntuu, että kaikki hyvä on tässä ja nyt."

Psykologi Leea Mattila, 40, asuu lastensa Oskarin, 12, ja Ilmarin, 10, kanssa Tuusulassa. Hän työskentelee Psykologipalvelut MindLink-yrityksessään, on asiantuntijana syyskuussa alkavassa Toisenlaiset äidit -sarjassa Livillä ja aloittaa vauva.fi-sivuilla kolumnistina.

Meidän Perhe 9/2016

Vierailija

Psykologi Leea Mattila: ”Älä karaise lasta liikaa”

Kiinnitin huomiota tuohon kommenttiin "vihdoin elämässään onnellinen" millä mittapuulla katsotaan ihmisen tulevan vihdoin onnelliseksi kun saa rakkaan lapsen huolehtimisen? Ehkä se isä ei osaa/halua kantaa vastuuta siitä lapsestaan ja näkee asian että elämä on pilalla! Lapseni isä uhkasi tappaa itsensä jos lapsen pitäisin. Lapsi tuli ja uhkaus jäi toteuttamatta,luotin siihen että äänekkäät ei mitään tee. Luottamus mieheen meni isänä kyllä sen mukana. Vahinkolapsia ei ole olemassa,vain...
Lue kommentti
vastarannan kiiski.

Psykologi Leea Mattila: ”Älä karaise lasta liikaa”

Miten se että äiti sanoo nyt lähtevänsä on hylkäämistä, jos lapsella kuitenkin on koko ajan mahdollisuus tulla mukaan? Itse totean tyynesti että nyt äiti lähtee, kun olen jo aiemmin sanonut asiasta useamman kerran että lähdemme ja lapsi ei ota kuuleviin korviinsa vaan nahistelee vastaan. Kyllähän sitä voi vaikka maailman tappiin saakka jäädä odottamaan ja neuvottelemaan jos tahtoo, kun ei aina kantaakkaan voi (kädet voi olla jo täynnä muutenkin ilman kiukkuilevaa 5-vuotiasta). Vaikka minusta...
Lue kommentti