Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Vanhemman sääntö numero 1: empatia ja kuuntelu.

Lapsi on kuin tuuliviiri ja ilmapuntari samassa pakkauksessa: hän reagoi herkästi ympäristön tapahtumiin ja mielialat vaihtelevat hetkessä onnesta kiukkuun ja kiukusta iloon.

Aikuisen tehtävä on auttaa lasta selviämään tunteittensa kanssa ja pääsemään ikävistä tunteista yli.

Oli ikävä tunne sitten surua tai vihaa, ensimmäinen tehtävä on osoittaa lapselle myötätuntoa. Kerro lapselle, että ymmärrät ja hyväksyt hänen tunteensa. Ja että välität siitä, miltä hänestä tuntuu.

Vaikka ensireaktiosi olisi ryhtyä jakelemaan viisaita neuvoja tai hiljentää lapsi antamalla keksi käteen, niin malta mielesi hetkeksi.

Suru

Ota ensimmäiseksi selville, mikä lasta surettaa. Älä vähättele lapsen tunteita (älä välitä, eihän se nyt niin vakavaa ole), äläkä yritä pyyhkiä surua pois saman tien esimerkiksi lahjomalla herkuilla tai videopeleillä.

Lapsen on hyvä oppia tunnistamaan omia tunteitaan ja myös sietämään niitä hetken.

Kun lapsi oppii tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan, hän myös kestää niitä paremmin joutumatta aivan tolaltaan.

If we can name a feeling, we can tame (=kesyttää) it, sanovat englantilaiset.

Olennaista on opettaa lapselle, miten menetyksen ja harmistuksen jälkeen kootaan itsensä.

Ehdota lapselle vaikka yhteistä kävelyretkeä metsään tai laittakaa musiikki täysille ja tanssikaa itsenne hengästyksiin. Liikunta tekee hyvää mielelle, yhdessä liikkuminen vieläkin parempaa.

Viha

Selvitä, mikä lasta suututtaa ja kysy häneltä, mikä saisi hänet tuntemaan olonsa paremmaksi.

Älä kiellä lasta olemasta vihainen. Kaikki vihanpuuskassa tehdyt teot eivät ole oikein, mutta itse vihan tunne on sallittu.

Jos esimerkiksi joku on siepannut lelun lapsesi kädestä, kerro lapsellesi, että ei ole oikein siepata sitä takaisin, mutta on ihan ok pyytää toista palauttamaan se.

Kerro lapselle, että on normaalia tuntea vihaa, kaikki tuntevat sitä joskus, mutta että tunne ei ole pysyvä. Kun tunne on päällä, se voi tuntua sillä hetkellä musertavalta, mutta kaikki tunteet menevät joskus ohitse.

Kun vihan tunteensa saa ilmaista, siitä on helpompi päästää irti.

Pettymys

Lapsi kokee tämän tästä pettymyksiä, kun jokin asia ei onnistu niin kuin hän on suunnitellut: piirustuksesta tulee huono, pyöräily ilman apupyöriä ei luonnistu, kengännauhojen solmiminen on yhtä tuskaa.

Taas kerran: ota hänen tunteensa huomioon ja hyväksy harmistus äläkä ryhdy ensimmäiseksi antamaan ohjeita ylhäältäpäin. Rohkaise häntä samalla jatkamaan harjoittelua ja keksimään itse ratkaisun ongelmaansa.

Kerro hänelle, että epäonnistuminen ei johdu siitä, että hän on huono vaan siitä, että harjoittelua tarvitaan enemmän.

Pitkästyneisyys

Monet lapset odottavat, että heidän vanhempansa toimivat jatkuvasti viihdytysjoukkoina. Ja valittavat alituiseen, että heillä ei ole mitään tekemistä.

Vanhemman tehtävä ei ole keksiä lapsilleen tekemistä vaan kannustaa heitä  keksimään sitä itse.

Kehota lasta listaamaan vaikkapa viisi omasta mielestään hauskaa ideaa (tv:n katsomista ja videopelejä ei lasketa), ja sen jälkeen valitsemaan niistä kivoin. Paras idea on sellainen, johon liittyy liikuntaa, sillä reipas touhuaminen polttaa lapsen loppumatonta energiaa parhaiten.

Lähde: WebMD

Lue lisää:

9 keinoa kasvattaa lapsista onnellisia

Miksi lapsi ei jaksa odottaa?

Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan säännöllisestä muskariharrastuksesta on hurjasti hyötyä lapsen kielelliselle kehitykselle.

Muskariin osallistuminen kehittää pienten lasten sanavarastoa ja kykyä erotella äänteitä toisistaan. Tämä selvisi tutkimuksesta, jossa Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön tutkijat testasivat viikoittaisen, päivähoidon osana järjestettävän musiikkileikkikoulutoiminnan vaikutuksia 5–6-vuotiaiden kielenkehitykseen. Musiikkileikkikouluun osallistuneita verrattiin lapsiin, jotka osallistuivat päivähoidon aikana tanssitunneille ja lapsiin, joille ei järjestetty päivähoidossa erillistä harrastustoimintaa.

– Tulokset osoittavat, että vuosia jatkuvalla leikillisellä musiikkitoiminnalla on positiivisia vaikutuksia alle kouluikäisten kielenkehitykseen, sanoo tohtorikoulutettava Tanja Linnavalli Kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä.

Kielellinen kehittyneisyys auttaa lapsia koulunkäynnissä ja myöhemmässä elämässä. On jopa viitteitä siitä, että lukivaikeuksista kärsivät lapset ovat hyötyneet viikoittaisesta ohjatusta musiikkitoiminnasta.

– Siksi suosittelemme säännöllisten, ammattilaisten vetämien musiikkituntien sisällyttämistä varhaiskasvatukseen päiväkodeissa ja niiden saavutettavuuden lisäämistä kotihoidossa oleville lapsille. Eli aina ei tarvita intensiivistä ja kallista musiikkiopistossa juoksemista, joka ei kaikille lapsille edes sovi.

”Olisi tietenkin ideaalia, jos  yhteiskunta kustantaisi tällaisen palvelun kaikille.”

Säännöllinen musiikkiharrastus ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kaikkien lasten saatavilla. Linnavalli pohtii, että monesti musiikkiharrastus on vain korkeastikoulutettujen perheiden ja pitkäjänteisten lasten hommaa.

– Olisi tietenkin ideaalia, jos  yhteiskunta kustantaisi tällaisen palvelun kaikille, mutta tämä vaatii tietysti  poliittisia päätöksiä. Jo nyt esimerkiksi Espoossa ne perheet, jotka ovat päivähoidon nollamaksuluokassa, eivät maksa muskarista mitään. Suurin osa vanhemmista joutuu kuitenkin maksamaan päiväkodin muskarin itse, mikä jättää monia lapsia harrastuksen ulkopuolelle.

Yksi vaihtoehto Linnavallin mukaan olisi kouluttaa lastentarhan opettajia lisää musisoinnissa:

– Muskariopettajat ovat opiskelleet alaansa noin viisi vuotta, joten pakostakin heidän taidoillaan on jotain merkitystä. Analysoin tutkimuksessani myös päiväkotien omaa musiikkitarjontaa, mutta sillä ei ollut vaikutusta lasten kielellisiin taitoihin.

Päiväkotien omalla musiikkitarjonnalla ei ollut vaikutusta lasten kielellisiin taitoihin.

Linnavallin mukaan tämä ei tietenkään tarkoita, että vain musiikin ammattilaiset kelpaavat vetämään musiikkituokioita lasten kanssa. Kaikki yhteismusisointi on hyväksi lapsille, vaikka se ei olisikaan kielellisen kehittymisen kannalta yhtä tehokasta. 

– Muskaria voi oikein hyvä pitää myös kotona, vaikka sosiaalinen ryhmätoiminta lisää epäilemättä musisoinnin hauskuutta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Moni lapsi aloittaa koulun niin, ettei vielä ensimmäisinä viikkoina tiedä omaa luokkaansa tai opettajaansa. Selvitimme, mitä avoin alku käytännössä tarkoittaa.

Haagan peruskoulussa Helsingissä on tänä syksynä kolme ensimmäistä luokkaa – mutta ei ihan vielä. Ekat kouluviikot lapset viettävät värikoodatuissa viiden oppilaan pienryhmissä ja niiden erilaisissa yhdistelmissä, ja varsinainen luokkajako tehdään vasta näiden kokemusten jälkeen.

Sama käytäntö on nykyään monissa muissakin kouluissa eri kunnissa. Vanhempia se voi hämmentää: Mistä kummasta on kyse? Miten lasta voi valmistaa koulun alkuun, jos ei edes tiedä opettajaa tai luokkatovereita?

Haagassa niin sanottu avoin alku on käytössä neljättä kertaa, ja rehtori Matti Koivusalon mukaan käytännöstä on ollut vain hyviä kokemuksia.

– Tämä on ollut hyvä systeemi, yksiselitteisesti. Kenenkään mieleen ei ole tullut näinä vuosina edes ehdottaa, että palaisimme takaisin entiseen.

Tätä avoin alku tarkoittaa

Avoimen alun aikana kaikki ekaluokkalaiset ovat koulussa kello 9–12. Heitä opettaa kolme luokanopettajaa ja kolme erityisopettajaa, ja oppilasryhmistä kokeillaan erilaisia yhdistelmiä niin, että jokainen pienryhmä käy opetuksessa jokaisen opettajan luona. Iltapäivisin opettajat kokoontuvat keskustelemaan päivän kulusta ja tekemistään havainnoista. Näin menee kaksi ja puoli viikkoa.

Tavoitteena on löytää ryhmiä, joissa lasten sosiaaliset suhteet toimivat mahdollisimman hyvin.

– Pikkuhiljaa alkaa näkyä esimerkiksi sellaista, että vaikka Jani-Petterin ja Ilpon ei kannata olla samalla luokalla. Siinä huomataan myös se, ketkä oppilaat selvästi hyötyvät siitä, että kaveri on samassa ryhmässä ja ketkä mahdollisesti tarvitsevat erityistä tukea.

Ensimmäisten viikkojen aikana saatu näkemys kertoo lapsesta koululaisena paljon enemmän kuin se arvio, mikä esiopetuksessa hänestä on annettu, Koivusalo sanoo.

Tavoitteena on mahdollisimman tasapuoliset ja tasapainoiset luokat.

Erotellaanko tässä sitten oppilaat toisistaan osaamisen mukaan? No ei. Luokkajaossa katsotaan lasten taitoja ja kaverisuhteita niin, että luokista tulee mahdollisimman tasapuoliset, tasapainoiset ja ryhminä toimivat. Myös tiettyä kaveria saa edelleen toivoa samalle luokalle, ja toiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

– Ei ole kenenkään etu, että lapsia jaettaisiin osaamisen mukaan. Se olisi ryhmän toiminnan ja opettajan jaksamisen kannalta ihan älytön idea. Enemmän tukea tarvitsevat jaetaan eri luokille, jotta he saavat tarvitsemansa avun, Koivusalo sanoo.

Lasten vanhempia ajatus avoimesta alusta saattaa hämmentää, mutta lapset ovat sopeutuneet siihen hyvin, Koivusalo kertoo.

”Lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin.” 

– Tästä on sekin hyöty, että lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin, heistä tulee yksi iso porukka. Samalla jokainen tutustuu kaikkiin niihin aikuisiin, jotka heidän kanssaan kouluvuoden aikana toimivat. 

Lopulta myös palaute vanhemmilta on ollut enimmäkseen positiivista.

– Joillekin huoltajille on ollut hankala paikka, ettei heti alkuun tiedä lapsen lukujärjestystä. Vanhemmat ovat usein etukäteen jopa kohtuuttoman huolissaan asioista, jotka kyllä järjestyvät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.