Tuutikki toivoo olevansa rennompi äiti. ”Haluaisin löytää tasapainon kontrollin ja vapauden välillä. Yritän olla tunkematta väliin, kun Aili ja Leo touhuavat omiaan.” Kuva: Juha Salminen
Tuutikki toivoo olevansa rennompi äiti. ”Haluaisin löytää tasapainon kontrollin ja vapauden välillä. Yritän olla tunkematta väliin, kun Aili ja Leo touhuavat omiaan.” Kuva: Juha Salminen

Tuutikki Tolonen toivoo lasten arkeen lisää tyhjiä hetkiä. Niiden ansiosta luovuus lähtee lentoon.

”Kun lapseni valittavat, ettei ole mitään tekemistä, vastaan, että hyvä. Silloin on keksittävä jotain itse.

Opetan sanataidetta ja kuulen koululaisilta vähän väliä, etteivät he keksi mitään kirjoitettavaa. Juuri sen tunteen kestäminen, kun päässä lyö tyhjää, on tärkeää. Kun jaksaa vielä hetken, putkahtaa jokin luova ajatus esiin.

”Kun en heti menekään tyrkyttämään lapsille yhtään mitään, yleensä he alkavatkin piirtää tai rakennella.”

Kotona yritän olla itse hermostumatta, jos lapsillani on tylsää. Kun en heti menekään tyrkyttämään heille yhtään mitään, yleensä he alkavatkin piirtää tai rakennella. Niin kävi kesälläkin, kun lomailimme mökillä ilman sähköjä. Ensimmäinen päivä meni riidellessä, mutta sitten lapset asettuivat ja alkoivat löytää tekemistä luonnosta.

Olen aina viihtynyt mielikuvitusmaailmassa. 8-vuotiaana jouduin sairaalaan aikuisten osastolle 300 kilometrin päähän kotoa, ja aika kävi todella pitkäksi. Onneksi käytävällä kolisteli kirjastokärry, josta löysin Enid Blytonin Seikkailujen saaren. Huomasin, kuinka kirja lohdutti, helpotti yksinäisyyttä ja vei uusiin maailmoihin.

Sairaalajakson jälkeen en koskaan enää lopettanut lukemista, vaan aloin suorastaan ahmia kirjoja. Kerran isä kysyi huolissaan, lukeeko tuo tyttö jo liikaa.

”Ehkä minusta tuli lastenkirjailija siksi, että olen aina viihtynyt mielikuvitusmaailmassa.”

Ehkä minusta tuli lastenkirjailija siksi, että olen aina viihtynyt mielikuvitusmaailmassa. Idea Mörkövahti-kirjaani tuli pojaltani Leolta. Hän kertoi kuusivuotiaana kuulleensa uutisista, että kaikki Suomen äidit ovat lähdössä matkalle, ja heidän ­tilalleen jokaiseen kotiin tulee lapsenvahdiksi mörkö. Poika sanoi sen niin uskottavasti, että aloin kirjoittaa Mörkövahtia omaksi ilokseni neljä sivua päivässä.

Mörkövahtiin päätyi tositapahtumia perhe-elämästämme. Yksi sellainen on puhuva kylpytakki. Tyttäreni Aili ei suostunut pienenä nousemaan kylvystä, ellei kylpytakki ensin jutellut hänelle.

Se, että Mörkövahdista on nyt tekeillä Hollywood-elokuva, tuntuu uskomattomalta ja vetää nöyräksi. Arkeemme se ei ole kyllä vaikuttanut millään tavalla.

Äitinä olen parhaimmillani silloin, kun luen lapsille ääneen. Välillä nauramme yhdessä ihan kippurassa, ja toisinaan kirjan jännittävä kohta voi puhutella. Yhteiset lukuhetket pitävät minut kärryillä siitä, mikä lapsia juuri sillä hetkellä kiinnostaa. Kirjojen ansiosta tulee keskusteltua tärkeistä asioista spontaanisti.

”Lukeminen rikastuttaa kieltä, mutta se on kuitenkin vain sivutuote verrattuna iloon ja läheisyyteen, jonka yhteisestä ­lukuhetkestä saa.”

Vieläkin tärkeämpää on läheisyys. Lukeminen rikastuttaa kieltä, mutta se on kuitenkin vain sivutuote verrattuna iloon ja läheisyyteen, jonka yhteisestä ­lukuhetkestä saa. Luemme kaikkea laidasta laitaan. Viimeisin kirjakokemuksemme oli Saku Heinäsen Zaida ja lumienkeli. Paras hetki lukemiseen on ilta, koska samalla lapset rauhoittuvat.

Minua huolestuttaa, jos elämää rikastuttavien asioiden eteen ei joudu näkemään vaivaa. Koska virtuaalimaailma on nykyisin vain napin painalluksen päässä, tuntuu, että lapsilla on tylsää yhä harvemmin.

”Nopeat ja aina tarjolla olevat viihdykkeet ovat kuin sokerikippo nenän ­alla.”

Ruutupoliisin rooli kyllä turhauttaakin. Olisi ihanaa antaa lasten olla vapaasti, mutta homma ei vain toimi niin. Pelit ovat tosi koukuttavia, joten ruutuaikaa on pakko rajoittaa. Nopeat ja aina tarjolla olevat viihdykkeet ovat kuin sokerikippo nenän ­alla. Jos lapset pelaavat liikaa, he muuttuvat levottomiksi. Valmiiksi luotu pelimaailma voi myös passivoida mielikuvitusta.

Tietysti pitää katsoa kokonaisuutta. Jos lapsi liikkuu ja harrastaa paljon, on pelaaminen sille vastapainoa. Joskus ehdotan, että pelaamisen sijaan leipoisimme tai lähtisimme uimaan. Lapsi harvoin itse kyllästyy ruutuun.

Maailma on muuttunut siitä, kun pienenä viiletin pyörällä pitkin kotikuntaani Suomussalmea. Elämä oli silloin hitaampaa kuin nyt, ja oli aikaa olla omissa ajatuksissa. Maaseudulla vanhemmat eivät läheskään aina tienneet, missä menin, mutta koskaan ei ollut sellaista oloa, ettei olisi välitetty.

Kasvoin perheessä, jossa saimme sisarusteni kanssa vapaasti valita oman tiemme. Sen saman haluan siirtää omillekin lapsilleni.

Minä haluaisin löytää tasapainon kontrolloinnin ja vapauden välillä. Vahdin syömistä ja läksyjä, mutta joskus voisin relata enemmän.

Nykyisin arvokkaita ovat ne hetket, kun lapset saavat olla rauhassa juuri sitä mitä ovat eikä heitä koko ajan patisteta. Minä haluaisin löytää tasapainon kontrolloinnin ja vapauden välillä. Vahdin syömistä ja läksyjä, mutta joskus voisin relata enemmän.

Silloin, kun lapseni touhuavat omiaan, kuten soittavat kitaraa tai rakentelevat majaa, yritän olla tunkematta väliin. Ilon tuoma keveys on tärkeää. Jos uskaltaa tehdä juttuja omaksi ilokseen, välittyy niistä hyvää toisillekin.”

Tuutikki Tolonen

Tuutikki Tolonen, 41, on palkittu lastenkirjailija ja sanataidekasvattaja. Hän asuu Helsingin Marjaniemessä miehensä ja lastensa Leon, 10, ja Ailin, 8, kanssa. Mörkövahdin (Tammi) käännösoikeudet on myyty 14 maahan ja siitä on tekeillä Hollywood-elokuva. Kirjalle on ilmestynyt jatko-osa, Mörköreitti.

Vierailija

Mörkövahti-kirjailija Tuutikki Tolonen: ”Lapsilla täytyy olla välillä tylsää”

Nykyajan paapomiskulttuuri on outoa, vanhemman pitäisi olla jatkuvasti lapsen kädessä kiinni(nimenomaan näinpäin koska oikeasti se lapsi tietää itsekin pärjäävänsä ilman riippuvaa äitihahmoa vierellä 24/7) lapsesta kasvatetaan pelkäävä, avuton ja riippuvainen vanhemmista. Jopa leikkeihin aikuinen puuttuu: ei saa kiivetä puuhun, se on vaarallista, ei saa laskea liukumäkeä tuolta, se on liian vaarallista. Vaaraa ja pelkoa lietsotaan ja kasvatetaan pelkääviä ja arkoja lapsia. Lapsen kuuluu saada...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuorten aivot käyvät kierroksilla – pienet sosiaaliset tapahtumat voivat kuormittaa enemmän kuin koulustressi, kertoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Vanhemmat ajattelevat usein, että nuoret kuormittuvat ja jopa ahdistuvat läksykuormasta tai harrastusmääristä. Todellinen kuormitus voi kuitenkin tulla arjen sosiaalisista suhteista.

Teinit kiinnittävät todella paljon huomiota pieniin, meille aikuisille mitättömiltä tuntuviin asioihin kuten eleisiin, ilmeisiin ja äänenpainoihin. Teinin mantelitumake eli aivojen taistele-pakene-keskus skannaa jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa.

– Nuorille sosiaaliset kanssakäymiset ovat merkittävämpiä kuin aikuisille. Kaikki mitä meissä tapahtuu, on järkevästi rakennettu: aivot toimivat niin kuin yhteiskunta olisi edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Nuoret ihmiset on tehty etsimään uusia elinalueita ja pariutumaan, sanoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Mikä kuormittaa nuoren mieltä?

Jo pitkään on tiedetty, että nuoret ovat itsekeskeisiä ja heidän on vaikea hillitä tunteitaan ja impulssejaan. Nyt tieteen avulla on voitu myös todistaa, että nuorten aivoissa tapahtuu valtavan paljon enemmän kuin lasten ja vanhempien aivoissa.

Aistihavaintokyvyt kypsyvät jo varhain, mutta murrosiässä tunnekeskusten toiminta kiihtyy. Kontrollikeskusten toiminta puolestaan voimistuu hitaimmin. Nuoren aivot käyvät siis ylikierroksilla, koska tietoa käsitellään todella paljon, hyvin suurelta osin tiedostamattomasti. 

– Nuorten aivoissa on kauhea määrä sähköjohtoja, ja koska niin sanottua valkeaa ainetta ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi pitämään johtoja erossa toisistaan, ne yhdistyvät väärin ja tapahtuu oikosulkuja. Aikuisten johdot pysyvät järjestyksessä, koska lelluvat valkean aineen suojissa, Hermanson kuvailee.

Varsinkin tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla.

Maailmassa sekä omassa lähipiirissä tapahtuvat asiat pohdituttavat nuorta: Miksi äiti kasvattaa pikkuveljeä väärin vaikka luin, että pitäisi toimia ihan toisin? Miten kehtaan mennä luokkaan, kun en äsken saanut palloa kiinni? Miksi meillä ostetaan vaaleaa leipää, vaikka tumma leipä ehkäisee syöpää?

Varsinkin tytöillä hippokampus, jossa sijaitsee pienten nippeliasioiden muistaminen, aktivoituu helposti. Tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla. Pienet asiat jäävät mieleen ja saattavat kuormittaa.

Nämä huolet ja ajatukset eivät tule useinkaan vanhemman tai vaikka koulun tietoon, eikä tavallisesti tarvitsekaan – nuorella saa olla oma elämä ja sen mukanaan tuomat ajatukset. Vanhemman jatkuvat utelut voinnista tuntuvat nuoresta usein häiritseviltä.

Nuori kyllä tarvittaessa kääntyy aikuisen puoleen huolineen. Aikuisen tulee olla sen arvoinen.

– Fiksua olisi, jos vanhemmalla ja nuorella olisi jotain säännöllisiä hetkiä, jolloin viettää yhteistä, kiireetöntä aikaa.

Jos nuori on kovin ahdistunut tai kuormittunut, hän voi noissa tilanteissa purkaa vanhemmalle kotiin ja kaverisuhteisiin liittyviä asioita. Nuorta ei kuitenkaan pidä pakottaa tilittämään tunteitaan.

Ja toisaalta: ei nuorenkaan arjen tarvitse olla jatkuvaa kriisiä. On niitäkin nuoria, jotka keskittyvät todella huolella vain läksyihin ja harrastuksiinsa. Joskus mekaaninen suorittaminen saattaa kuitenkin liittyä sosiaalisten tilanteiden aiheuttamien tunteiden kieltämiseen ja kompensointiin.

– Vanhempi ei voi elää oman lapsensa nuoruutta lapsen puolesta, ne nuoruuden angstit ja haasteet on jokaisen elettävä itse, Hermanson muistuttaa.

Mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen nuoren oloa?

Nuoret väsyvät sosiaalisissa tilanteissa enemmän, koska joutuvat käyttämään isompia osia aivoista – ja näin aivojen aineenvaihduntakin on isompaa. Jos ei ole energiaa, pinna napsahtaa nopeammin. Aikuisen tehtävä on järjestää nuorelle arjen rytmi kuntoon, varmistaa syöminen ja nukkuminen.

Hankalat keskustelut kannattaa ajoittaa niihin hetkiin, kun sekä aikuisella että teinillä on vatsat täynnä.

– Nuorten kanssa kannattaa keskustella kaikki hankalat jutut niin, että sopii keskustelun etukäteen ja varmistaa, että molemmilla – niin aikuisella kuin teinillä – on vatsat täynnä.

Vanhemman tehtävä on myös pitää perheessä yllä hyvää, avointa ja rentoa tunnelmaa. Nuori oppii ensisijaisesti mallista. Jos vanhemmat eivät keskustele tunteistaan rehellisesti ja avoimesti, miten nuori oppisi sanoittamaan omia tunteitaan?

– On vanhempia, jotka sanovat, etteivät riitele lastensa nähden tai ollenkaan. Mutta juuri tällaisia asioita nuoret stressaavat, eivät vanhemmat pysty nuoria huijaamaan.

Vaikka jäätävät sanat olisi peitelty hymyin, nuorten sosiaalisiin tilanteisiin virittyneet aivot kyllä skannaavat kireän ilmapiirin: nuo kaksi tyyppiä eivät viihdy. Jos nuori ei tiedä tilanteen taustoja, hän kehittelee tunnelmalle omat teoriansa. Parhaan esimerkin vaikkapa parisuhteesta voi antaa elämällä itse rehellisessä ja ilmapiiriltään avoimessa suhteessa.

– On ihan sama mitä vanhempi sössöttää oikeanlaisen elämästä, jos samalla laiminlyö itsensä ja  oman parisuhteensa. Ei kaikkea pidä nuorelle vuodattaa, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla rehellinen niistä vaikeuksista, mitä tulee eteen – se helpottaa ymmärtämistä.

Aikuisen on myös syytä pitää kiinni siitä, mitä lupasi:

– Nuorta stressaa  hirveästi, jos isä tai äiti lupaa hakea ja tulla ja tehdä, mutta ei tulekaan tai tee lupaamaansa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.