Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen

Kaksi eri lailla käyttäytyvää lasta. Miten heitä voi kohdella tasapuolisesti?

Miten kohdella kaikkia lapsia samalla tavalla? Sanna­, 42, miettii. Tulokset ovat kehnot: 12-­vuotiaan esikoispojan kanssa sukset menevät ristiin usein jo aamusta. Keskimmäisen, 10-vuotiaan pojan, ­kanssa sujuu melko sopuisasti. 8-vuotiaan tyttären kanssa on helppoa.

– Pelkään, että tämä näkyy suhtautumisessa lapsiini, ja tunnen siitä syyllisyyttä.

Vanhempien huono omatunto on tavallista, sanoo theraplay- ja perheterapeutti Saara Salo, joka on erikoistunut vuorovaikutuspsykologiaan. Hänen mukaansa vanhemmat yrittävät usein ­pakonomaisesti olla tasapuolisia kaikkia perheen lapsia kohtaan.

Turhaan. Kaikkiin lapsiin ei voi, eikä tarvitse, suhtautua samalla tavalla. Jokaiseen muodostuu riittävän hyvä suhde, kun vanhemmat ovat sinut lastensa erilaisuuden kanssa.

– Lapset ovat luonteeltaan erilaisia. Vanhempien suhde kaikkiin ei voi olla samanlainen tai tuntua samalta. Tämä tosiasia kannattaa vain hyväksyä. Se, että vanhempi tietoisesti miettii, onko hänen asenteensa reilu, on hyvä merkki. Yleensä se jo kertoo, ettei syytä huoleen ole.

Syntynyt: uusi ihmissuhde

Elina, 43, voi kolmatta tytärtä odottaessaan pahoin lähes koko ajan. Vauvan hoitaminenkin oli raskasta. Lapsi huusi ruokaa usein eikä tyyntynyt kuin sylissä.

Leikki-iässä siirtymät paikasta toiseen olivat tytölle vaikeita ja kärjistyivät kotona eteisessä, kun pieni riehuja kieltäytyi pukemasta ulkohaalaria päälleen. Koko perhe kärsi lapsen raivokohtauksista.

– Lapsen käytös sai minutkin suuttumaan. Siskot jäivät taustalle, kun kiukkuprinsessa otti oman tilansa vaikka väkisin.

Vanhemman suhde lapseen alkaa muokkaantua jo raskausaikana ja ensiparkaisusta. Taustalla vaikuttaa se, millä mallilla elämä on ylipäänsä. Esimerkiksi­ vaikea synnytys, riipivä parisuhde sekä kokemukset
aiemmista lapsista vaikuttavat siihen, miten suhde tulokkaaseen kehittyy.

Lähtökohdat kunkin lapsen kohdalla ovat luonnostaan erilaiset. Silti huonostikaan alkanut suhde ei ole lopullisesti tuomittu.

– Vanhempi ei voi pakottaa tunteitaan, joiden taustalla oleviin tapahtumiin hän ei ole voinut vaikuttaa. Tunteita voi kuitenkin työstää, ja hankalantuntuista suhdetta muuttaa.

Lellitty kuopus

Elinan esikoinen laittoi kellon soimaan aamuisin jo ekaluokalla ja teki itse aamupalansa. Hänen neljäs tyttärensä, kuopus, on samassa iässä aivan avuton.

– Omatuntoni pistelee siitä, että olen antanut vanhimmalle liikaa vastuuta. Ja toisaalta siitä, etten ole antanut sitä nuorimmaiselle juuri lainkaan.

Sanna taas vaatii eniten juuri nuorimmaiseltaan, tytöltä, joka on äitinsä tavoin säntillinen luonne. Lasten erilaisuus näkyy hyvin esimerkiksi silloin, kun perhe on lähdössä matkalle.

– Oletan, että tytär osaa toimia oikein, pakata kassit ja siivota huoneensa, ja harmistun, kun niin ei ihan aina tapahdu. Pojilta menee läpi hatarampikin suoritus. Se ei ole oikein.

Usein ajatellaan, että lapsen asema sisarussarjassa vaikuttaa voimakkaimmin siihen, millainen hänestä kasvaa. Esikoiselta odotetaan eniten, keskimmäinen luovii diplomaattina ja kuopusta hemmotellaan.

Tutkimusten mukaan vanhempaan vaikuttavat enemmän kuitenkin hänen kokemuksensa omissa sisarussuhteissaan. Esikoiseksi syntynyt vanhempi ymmärtää hyvin omaa esikoistaan. Esikoisen kohdalla suhteen muodostumista voi avittaa sekin, ettei vertailukohdetta muihin lapsiin vielä ole.

Joskus se, että vanhempi tietää jo, miten esikoisen kanssa asiat sujuivat, helpottaa suhteen luomista nimenomaan kuopukseen.

Oleellisinta on tuntea lapsensa temperamentti, tämän tyypillinen tapa toimia ja käyttäytyä. Kun yksi on luonnostaan viilipytty, toinen ei pysy millään paikallaan. Yksi haluaa esiintyä, toinen vetäytyä. Jo vauvaikäisenä lapset samassa perheessä eroavat toisistaan siinä, kuinka he ilmaisevat itseään.

– Kun tämän tajuaa, samalla pystyy parhaiten tukemaan lasta kehityksessä. Ja ymmärtää sisarusten välisiä eroja, ehkä myös omia tunteitaan lasta kohtaan, Salo sanoo.

– Mikään temperamenttityyppi ei ole toista ­parempi tai huonompi. Lasta ei kannata leimata tietynlaiseksi. Eikä lapsia tulisi, ainakaan heidän kuultensa, vertailla keskenään.

Minullako suosikkilapsi?

Jotkut lapsen piirteet voivat ärsyttää vanhempaa, toiset miellyttää. Usein joku lapsista on vanhemman mielestä helpompi kuin toinen. Samanlainen temperamentti äidin tai isän kanssa ei kuitenkaan takaa harmonista yhteiseloa. Rauhallinen vanhempi voi hyvin pitää villiviikariaan piristävänä vastakohtana itselleen.

Jostakin lapsesta voi tulla vanhemman suosikki, eikä sille voi mitään. Tämä tarkoittaa usein sitä, että tunnistaa jonkun lapsen piirteistä omanaan. Juuri tätä lasta on helppo ymmärtää, ja se tuntuu vanhemmasta palkitsevalta.

– Jos tietyn lapsen kanssa on helppo olla, se ei tarkoita sitä, että rakastaisi muita lapsiaan vähemmän, Salo muistuttaa.

Sannan perheessä selvää asiaa ei piilotella: nuorimmainen on äidin tyttö. Muu perhe on asian hyväksynyt luonnollisena. Sanna on järkeillyt, että hän voi tietoisesti yrittää syventää suhdetta poikiinsa.

– Tietenkään ketään ei saa sorsia. Meillä on käynyt niin, että keskimmäinen, johon minun on ollut vaikeinta saada kontaktia, on läheinen isänsä kanssa.

Rakas ja hankala

Vanhemmat laskevat joskus tarkasti, että jokainen lapsi saa täsmälleen saman verran heidän aikaansa, huomiotaan ja materiaalista hyvää. Saara Salon mielestä tämä ei olisi niin väliksi.

Sisarkateus kuuluu lapsiperheen elämään, mutta eivät lapset vahdi kello kädessä, että äiti tai isi on yhtä pitkään jokaisen kanssa.

– Tasapuolisuus ei tarkoita sitä, että kaikki saavat aina yhtä paljon vaan tilanteen ja tarpeen mukaan. Se, että kohtelee lasta omanlaisenaan, ei vähennä rakkauden määrää.

Vaikea alku vanhemman ja lapsen suhteessa ei aina merkitse loppuelämän ongelmia. Elinan teini-ikään ehtinyt kolmas tytär kiivastuu edelleen nopeasti, mutta suhde hänen kanssaan on tasoittunut. Kun yhteyden saamiseksi joutuu ponnistelemaan, hankalasta lapsesta voi tulla lopulta läheinen.

– Kun tytär pyytää, että äiti anna taas anteeksi, tehdään sovinto, tunnen kiukun sijasta hellyyttä.

Sanna aikoo pitää mielessään, ettei vaan vaadi tyttäreltään­ enempää kuin pojiltakaan. Suhdetta lapsiinsa hän vahvistaa kahdenkeskisellä ajalla.

– Meillä vietetään äitipäiviä, jolloin jokaisen kanssa vuorotellen lähdetään vaikka kaupungille, torille tai leffaan. Välillä olemme tehneet matkoja, joille mukaan tulee vain yksi lapsista.

Vanhemmat löytävät yleensä ajan myötä parhaan tavan olla erilaisten lastensa kanssa. Hyvää vanhemmuutta on myös hakea tukea kasvattamiseen silloin, kun särmää tuntuu olevan liiaksi.

Jos tuntuu siltä, että jostakin lapsesta on vaikea tykätä, kannattaa miettiä, olisiko omassa taustassa jotain sellaista, mikä vaikuttaa. Jo asian ymmärtäminen helpottaa, Salo sanoo.

– Kumppanin kanssa on pystyttävä puhumaan rehellisesti. Apua voi hakea myös neuvolasta, päiväkodista tai opettajilta. Tärkeintä on, että jokainen lapsi hyväksytään omana itsenään.

Anne Rikama, Sisko ja sen veli, Meidän Perhe 5/2014

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.