Kuva: iStockphoto
Kuva: iStockphoto

Joskus samasta asiasta pitää sanoa kymmenen kertaa.

Laittaisitko likaiset sukkasi pyykkikoriin?

– Mmm.

– Joko laitoit ne?

– Mitä?

Lapsi ei ota äidin pyyntöjä ja käskyjä kuuleviin korviinsa, vaan mutisee ja jatkaa leikkejään. Vasta, kun äiti ärähtää vähän ikävämmällä äänellä, lapseen tulee liikettä.

Miksi samasta asiasta pitää sanoa lapselle kymmenen kertaa, ennen kuin mitään tapahtuu?

– Kuuleeko hän oikeasti sen, mitä häneltä pyydetään? Pitäisi ehkä käydä koskettamassa olkapäälle ja varmistaa­, että viesti menee perille, ehdottaa psykologi Tuovi Keränen.

Jos lapsella on jokin puuha tai ajatus pahasti kesken, hänen voi olla vaikea keskittyä kuuntelemaan. Eihän aikuinenkaan pidä keskeytyksistä. Siksi vanhemman on hyvä mennä viereen katsomaan, mitä lapsella on meneillään.

– Aikuisen vastuulla on avata vuorovaikutuskanava, ottaa katsekontakti ja koskettaa: "hei, haloo, oletko siellä?" Sitten vasta voi esittää toiveita tai pyyntöjä lapselle.

Kuusi-seitsemänvuotiaana lapsi on Keräsen mukaan usein kuin pienessä murrosiässä. Elämänrytmi muuttuu koulun myötä, tulee uutta opittavaa ja hallittavaa. Pikkukoululainen voi olla levoton ja hajamielinen. Isä ja äiti eivät voi aina odottaakaan, että lapsi tottelee välittömästi ja selviää annetuista tehtävistä hetkessä.

Telkkari kiinni

Aamun lastenohjelmat pauhaavat taustalla. Vanhemmat sinkoilevat eestaas puhelimineen puoliksi ulkovaatteissa, kahvikuppi kädessä ja mouhottavat jälkikasvulle: "etkö voisi jo pukea päällesi, päiväkodin aamupala alkaa puolen tunnin päästä ja me ollaan taas myöhässä!"

Lapset inhoavat kiirettä. Myös ylimääräiset ärsykkeet voivat haitata­ vuorovaikutusta. Aikuisenkin on usein hälyssä ja hopussa vaikea pysähtyä kuuntelemaan, mitä asiaa lapsella on.

Vanhemman on hyvä rauhoittaa hälyltä tilanteet, joissa lapsen pitäisi pystyä vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita. Ja sulkea se televisio.

– Lapset saattavat kiinnittää huomionsa pieniin asioihin, joita aikuinen ei edes huomaa. Radio on aikuisille ehkä pelkkä taustaääni, mutta lapsi saattaa jumittua kuuntelemaan sitä niin, ettei pysty keskittymään muuhun, Keränen sanoo.

Mitä pienempi lapsi on, sitä tärkeämpää on varmistaa, että hän oikeasti ymmärtää pyynnön. Kiireen voivottelu ja yleinen valmistautumiskehotus eivät riitä. Tehtävä on lapselle helpompi, kun hän saa yhden selkeän ohjeen kerrallaan, kuten: "pistäpä kenkä jalkaan."

Lapsi ei ole koira

Eskarilaisen tai pikkukoululaisen kasvatus ei ole mitään koirakoulua, Keränen muistuttaa.

Vaikkapa työreissusta tuleva vanhempi ei voi alkaa käskyttää ja odottaa­ automaattista tottelemista saman tien, kun astuu ovesta. Lapseen pitää luoda suhde, kysellä kuulumisia, varmistaa onko väsy tai nälkä. Sitten voi alkaa osoittaa pyyntöjä: "tänä iltana pitäisi kerätä nuo legot laatikoihin, jotta voin imuroida huomenna."

Vanhemman on hyvä kunnioittaa lapsen tahtoa. Se kannattaa valjastaa mukaan opetteluun. Joihinkin tehtäviin voi antaa väljyyttä. Tämän päivän aikana on siivottava, mutta lapsi saa itse päättää, tapahtuuko se aamulla vai illalla. Perheen kannattaa yhdessä sopia siitä, keneltä odotetaan mitäkin.

– Pääsääntöisesti lapset ovat kovia yrittämään ja haluavat osallistua, Keränen huomauttaa.

On toki tahtokausia, jolloin lapsi ei periaatteesta tee niin kuin äiti tai isä pyytään. On huonoja päiviä, jolloin ei jaksa eikä huvita. Lapset ovat myös erilaisia. Joku tarttuu tomerasti toimeen, toinen haaveilee. Rytmiltään hitaampaa voi joutua herättelemään.

On hyvä erottaa, milloin on kyse lapsen temperamentista ja milloin hän tekee jotain kiusallaan. Temperamentti ei voi olla pakoreitti yhteisistä velvollisuuksista. Kenelläkään­ ei ole luonnetta, joka estäisi viemästä roskia.

Nyt riitti!

Toistoa, toistoa, toistoa. Sitä lasten kanssa tarvitaan, eikä sen vuoksi kannata suotta menettää hermojaan. Asiat eivät aina mene perille yhdellä eivätkä ehkä kymmenelläkään sanomisella.

Entä sitten, jos lapsi on kuitenkin jo monta kertaa sanonutkin joojoo, mutta mitään ei tapahdu? Sukat eivät mene pyykkikoriin tai ulkovaatteet päälle. Eikö siinä väkisinkin joskus pala pinna?

– Ehkä sitäkin välillä tarvitaan, että tulee raja vastaan ja vanhempi ilmoittaa, että neuvottelun varaa ei enää ole.

Lähde: Kuinka monta kertaa mun pitää sanoa? Meidän Perhe 4/2015

Vierailija

Miksi lapsi ei kuuntele?

Olen kohta 4 vuotiaan tytön yh-äiti. Aina ollut alusta asti hänen kanssaan itsekseen, isovanhemmat ei ole auttanut. Eipä juuri kukaan muukaan, 24/7 tytön kanssa. Itse olen saanut Kovan kasvatuksen, jota en lapselleni jatka. Pidän lapsellani säännöt pienistä asioista alkaen, eikä niistä luisteta; kiitos, anteeksi, saisinko, jne. Mua pidetään yhteiskunnan hylkiönä kun olen sinkku yh mutt olen huomannut että mun lapsi sentäs osaa käytöstavat !!!
Lue kommentti
Kuva: Heli Blåfield

Äitiä huolestuttaa, koska teinitytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Onko lapsi voinut periä narsistisen käytöshäiriön isältään?

”Olemme uusperhe, johon kuuluu 13-vuotias tyttäreni ja mieheni, jolla ei ole omia lapsia. Tytön isä ei ole arjessamme mukana. Erosimme exän rikollisen elämäntavan takia, kun tytär oli kuusivuotias. Tytär pitää nykyisestä miehestäni, ja pitkään perhedynamiikka toimikin hyvin.

Nyt, tytön lähestyessä murrosikää, hänen käytöksensä on alkanut huolestuttaa minua. Tytär on välillä hyvin uhmakas, empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Hän on jäänyt muutaman kerran kiinni valehtelusta, mitä etenkään mieheni ei siedä lainkaan. Tyttö sai uuden puhelimen sillä ehdolla, että hoitaa kotityöt pyytämättä, mutta silti ne unohtuvat jatkuvasti. Joka asiasta on sanottava jatkuvasti, ja kaikenlaiset rangaistukset ovat tehottomia.

Hän ei halua, että häntä määräillään, mutta rajattomuus tuntuu hänestä välinpitämättömyydeltä. Jos emme vaadi mitään, mitään ei tapahdu. Jos vaadimme, hän paiskoo ovia ja kiukkuaa. Näytämme hänelle kiintymyksemme, mutta häneltä ei tule juurikaan positiivista palautetta. Hän ei kysele kuulumisia muilta. Ollessani kipeä häntä kiinnostaa vointini sijaan se, heitänkö hänet treeneihin.

Tuollainen kylmäkiskoisuus, valehtelu ja sopimuksien rikkominen tuo mieleen hänen isänsä, jolla diagnosoitiin psykopaattinen ja narsistinen käytöshäiriö. Onko isän rikollinen mieli voinut periytyä? Onko tämä mielestäsi normaalia murkkuikäisen käytöstä?”

Huolestunut äiti

Janna vastaa:

”Kiitos koskettavasta kirjeestä! Hätä rakkaasta lapsesta, teini-iän kuohut, isän diagnoosien varjo – melkoinen paketti mietittäväksi koko perheelle.

Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta.

Ensinnäkin: Tyttäresi käytös ei kuulosta psykopaattiselta tai tunnekylmältä. Hän osoittaa mieltään ja näyttää selvästi, kun ei pidä asioista. Julmuutta vaikkapa eläimiä tai ikätovereita kohtaan ei esiinny. Oman navan tuijotus on aivan iänmukaista käytöstä, samoin mielipiteen vaihtelu ja epävarmuus rajojen tarpeesta. Harva teini tekee kotitöitä pelkällä kehotuksella. Valehtelu oman nahan pelastamiseksi on sekin normaalia.

Ymmärrän silti huoltasi. Persoonallisuushäiriöiden syntyä ei tunneta tarkkaan. Periytyvyyttä on todennäköisesti jonkin verran, mutta myös kasvuympäristö vaikuttaa paljon. Nuorelle ei tehdä persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska kasvu on vielä kesken. Sen sijaan tutkitaan, miten nuoren mieli on rakentunut ja miten läheiset ihmissuhteet voivat olla avuksi hyvän kasvun polulla.

Aikuisen rakkaus hankalaankin nuoreen ja kyky pohtia omaa osuuttaan tämän elämässä ovat suuri voimavara, joka kannattaa ottaa käyttöön. Voisittekin pohtia, mitä hyvää oikeastaan haluatte tyttärelle antaa tiukkuudella ja rangaistuksilla? Miltä toivotte niiden suojaavan lasta? Tajuaako tytär hyvät tarkoituksenne?

Jäin myös miettimään, millaisena tytär muistaa isänsä. Olisiko isässä kaikesta huolimatta jotakin mukavaa, jota tytär saattaisi kaipauksella muistella?

Suosittelen, että hakeudutte perheneuvolaan, nuorisoasemalle tai muuhun nuorten mielenterveyspalveluun. Jos lapsella epäillään psyykkisen kehityksen häiriötä, voidaan asiaa tutkia. Jos kasvatustavan muutos auttaisi, saatte siihen apua. Perheen on tärkeä saada vastauksia näin suuriin kysymyksiin.”

Meidän Perhe 12/2017

Onnea satavuotias Suomi! Ja onnea suomalaiset – asiat ovat täällä melkoisen hyvin.

1. Suomi on maailman lukutaitoisin maa

Tämä selviää yhdysvaltalaisen Connecticutin yliopiston tutkimuksesta. Tutkimuksessa mitattiin muun muassa sitä, millaiset mahdollisuudet jokaisessa maassa on lukea, esimerkiksi kirjastojen ja sanomalehtien saatavuuden kannalta. 

2. Suomen peruskoulutus on maailman parasta

Maailman talousfoorumin tutkimuksessa verrattiin eri maiden kilpailukykyä ja talouskasvua erilaisten asteikkojen avulla. Yksi vertailukohteista oli peruskoulutus, ja Suomi sai tästä maailman parhaat pisteet.

3. Suomi on maailman turvallisin maa

136 maata käsittävä maailman talousfoorumin matkailuaiheinen tutkimus vertaili muun muassa eri maiden matkustusturvallisuutta. Ja kyllä, Suomi sai täydet pisteet!

4. Suomessa syödään Euroopan puhtainta ruokaa

Euroopan elintarvikeviraston tutkimuksessa selvisi, että suomalaisessa ruuassa on vähiten jäänteitä ihmiselle vaarallisista aineista.

5. Suomalaisilla on eniten henkilökohtaista vapautta

Tämä selviää maailman sosiaalisen kehityksen indeksistä, jossa Suomi oli ykkönen muun muassa erilaisten uskontojen hyväksymisessä ja ilmaisunvapaudessa. 

6. Äitiyskuolleisuus on Suomessa alhaisin koko maailmassa

Katso vaikka WHO:n uudesta tutkimuksesta.

7. Isien ja poikien väliset suhteet Euroopan parhaita

Maailman terveysjärjestö on myös selvittänyt vuoden 2016 koululaistutkimuksessaan, että kaikista 42 vertailuun osallistuneesta maasta isät ja pojat ovat Suomessa läheisimpiä. Tutkimuksen mukaan teinipoikien on helppu puhua omista asioistaan myös isälle.

8. Suomi on maailman toiseksi paras maa olla tyttö

Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön tekemässä tutkimuksessa mitattiin tyttöjen mahdollisuuksia eri maissa. Tutkimus selvitti muun muassa tytöille järjestettyä seksuaali- ja terveysneuvontaa sekä lapsiavioliittojen määrää. Suomen tytöillä oli maailman toiseksi parhaat oltavat, heti naapurimme Ruotsin jälkeen.