Lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen neuvoo, miten lapselle voi opettaa lukemisen ilon.

Rakkaus kirjoihin on mahdollista opettaa jokaiselle lapselle. Se ei ole vaikeaa, mutta vaatii pitkäjänteisyyttä. Äidit ja isät komentavat pientä lasta usein yksioikoisilla ”ei, älä, varo, nyt mennään” -käskyillä. Niiden rinnalle lapsi tarvitsee kirjojen rikasta ja soljuvaa kieltä. Kieli on silta tunteisiin, murheiden ja ilojen käsittelyyn. Sen kautta lapsi löytää empatian ja eläytymisen.

Vauvan kanssa voi aloittaa lauluista ja loruttelusta, jolloin rytmi ja äänteet tulevat tutuiksi jo pienenä. Taaperon ja leikki-ikäisen kanssa kirja on arjen apu. Lapsi oppii nopeasti, että yhteiseen lukuhetkeen kuuluu rauhoittuminen ja keskittyminen, läheisyys. Uhmakohtaus saattaa katketa lempikirjaan.

Saman kirjan lukeminen yhä uudelleen voi tuntua aikuisesta puuduttavalta, mutta tuttu, toistuva tarina luo lapselle turvallisuuden tunnetta. Lue, jos lapsi pyytää.

 

Eskari-ikäiselle lukiessa kannattaa näyttää sormella, mitä kohtaa lukee. Lapsi alkaa vähitellen ymmärtää, miten kirjaimet muuttuvat puheeksi, äänteiksi ja sanoiksi. Sanapelit, kuten klassinen Laiva on lastattu tai jääkaapin oven kirjainmagneetit, ovat tässä oiva apu.

Pikkuhiljaa kirjaimet alkavat lapsen mielessä yhdistyä sanoiksi, sanat virkkeiksi. Niistä syntyy tarinoita, satuja ja seikkailuja. Jokainen lapsi oppii nämä asiat omassa tahdissaan, hoputus tai tehokkuusajattelu ei toimi.

Lapsen on hyvä kuulla aikuisten keskustelevan luetusta, lehtiartikkeleista tai kirjojen juonista. Vähän isompana lapsi voi itsekin osallistua näihin juttutuokioihin.

 

Ihaninta olisi, jos erilaisia kirjoja olisi lasten ulottuvilla kasapäin, ja esimerkiksi kirjastokäynneistä tulisi perheen yhteinen rutiini. Jos lapsi on haluton lukemaan itse, hänelle kannattaa sitkeästi lukea ääneen.

Lukuhalutonkin saattaa innostua kirjasta, vaikkapa Harry Potterista, nähtyään ensin tarinasta tehdyn elokuvan. Jollekulle esimerkiksi Aku Ankan taskukirjat tai koululaisvitsit saattavat olla silta vaativamman kirjallisuuden maailmaan.

Jotakuta saattaa auttaa se, että päivän rytmiin sovitetaan vain lukemiselle omistettu, vaikka lyhytkin hetki, jolloin saa lukea mitä huvittaa, mutta ei tehdä muuta. Pienellä houkuttelulla lukemisesta voi tulla jokaiselle lapselle tapa.

Mitä vanhempi lapsi on kyseessä, sitä tärkeämpi on antaa hänen nauttia itsenäisestä lukemisesta.

 

Tietokonepelit ovat nykyään osa lähes jokaisen lapsen maailmaa ja vievät väkisinkin aikaa muulta, kuten kirjoilta. Ajan hermolla olevat, taitavat lastenkirjailijat osaavat hyödyntää pelillisyyttä kerronnassaan. Hyvä esimerkki tästä on Timo Parvelan ja Björn Sørtlandin Kepler62-sarjan avaus Kutsu ja lähtölaskenta (WSOY).

Hienoa olisi, jos saisimme Suomeen lisää lapsille kirjoittavia ja kuvittavia miehiä. Uskon, että pojat innostuisivat kirjojen pariin myös sitä kautta. Kotioloissa jokainen isä tai äiti voi näyttää esimerkkiä lukemalla itse. Paljon, erilaista tekstiä ja niin, että lapsi näkee aikuisen nauttivan lukemisesta.

Päivi Heikkilä-Halttunen on lastenkirjallisuuden tutkija, kriitikko ja kouluttaja. Häneltä ilmestyi elokuussa kirja Lue lapselle (Atena).