Kun vanhempi vaatii reippautta, hän mitätöi lapsen kokemuksen ja tarpeen olla turvassa.

"Mene rohkeasti mukaan! Ei tässä ole mitään pelättävää! Kun aikuinen sanoo näin pienelle jännittäjälle, hän tarkoittaa hyvää, mutta vaatii mahdotonta. Miten lapsi voisi olla pelkäämättä, kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja vatsaa nipistää? Reipastumiskehotuksillaan vanhempi mitätöi lapsen kokemuksen ja tarpeen olla tilanteessa turvassa.

Ajan mittaan voi käydä niin, että lapsi alkaa piilottaa tunteensa, koska niitä ei ymmärretä. Jos omat tunteet pitää salata, on vaikea olla yhteydessä muihin. Se tekee ihmisestä yksinäisen ja jättää monesta mukavasta paitsi.

Aikuisen reaktioista lapsi huomaa, millaiset tunteet ovat sallittuja.

Joskus jännittäjä alkaa vältellä pelottavia tilanteita. Hän valitsee elämässä tutun ja turvallisen ja menee sieltä, missä aita on matalin.

 

Ekaluokkalaisena jännitin kouluun menoa aina, kun kaverini oli kipeä. Jännitin niin, että saatoin sairastua koulumatkalla. Äitiäni se harmitti. Aikuisen reaktioista lapsi huomaa, millaiset tunteet ovat sallittuja. Jännittäjä oppii helposti häpeämään itseään. Ympäristön kielteinen suhtautuminen vain pahentaa asiaa.

Yritykset rohkaista lasta reippaaksi saattavat olla lähtöisin enemmän vanhemman omista kuin lapsen tarpeista. Vanhemman kannattaa miettiä jännityshistoriaansa. Mikä lapsen jännittämisessä ärsyttää?

Vanhemman on usein vaikea tukea lasta asiassa, johon ei ole itse saanut aikanaan apua. Lapsuudenperheessä on saatettu korostaa itsenäistä pärjäämistä, jolloin jännitys on pitänyt tukahduttaa.

Vanhemman on usein vaikea tukea lasta asiassa, johon ei ole itse saanut aikanaan apua.

Toisaalta muistot voivat herättää voimakkaan halun suojella lasta samalta ikävältä. Siitä voi nurinkurisesti seurata se, että tuleekin liialla huolehtimisella viestineeksi, että tilanteissa on jotain pelättävää. Liika huolehtivaisuus voi estää lasta kokeilemasta rajojaan. Tällöin luottamus omiin kykyihin jää kehittymättä.

Jännittämisestä ei tarvitse pyrkiä eroon. Se tulisi hyväksyä osaksi tavallista elämää. Jännityksellä on myös myönteinen puoli: se kertoo, että tilanne on tärkeä. Yhdentekevät asiat harvoin jännittävät.

Jännittämisestä ei tarvitse pyrkiä eroon.

Lasta voi auttaa kuvittelemalla jännittävää tilannetta yhdessä ennakkoon. Samalla voi miettiä, mitä lapsi voi tehdä, jos häntä alkaa pelottaa. Ottaisiko hän aikuista kädestä vai auttaisiko tuttu lelu turvakaverina?

Jännittäviä tilanteita kannattaa lähestyä vaiheittain lasta kuunnellen. Esimerkiksi veteen menon voi aloittaa kastelemalla ensin varpaan, seuraavaksi jalkaterän. Lapsi voi myös kannustaa turvakaveriaan uskaltamaan.

Kun keho rentoutuu, mielikin rauhoittuu. Ihan pieni lapsi rauhoittuu aikuisen sylissä. Leikki-ikäistä rentouttaa selkään hierottu loru. Jo neljä–viisivuotiasta voi opettaa kestämään hankalia tilanteita niin sanottujen tietoisuustaitojen avulla. Esimerkiksi keskittyminen ympäristön ääniin vie ajatukset pois kehon reaktiosta ja piinallisesta jännityksestä.

Lastentarhanopettaja Reija Suntio on kirjoittanut lasten stressinsäätelymenetelmistä kirjan Kesytä jännitys.

Meidän Perhe 6/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Moni lapsi aloittaa koulun niin, ettei vielä ensimmäisinä viikkoina tiedä omaa luokkaansa tai opettajaansa. Selvitimme, mitä avoin alku käytännössä tarkoittaa.

Haagan peruskoulussa Helsingissä on tänä syksynä kolme ensimmäistä luokkaa – mutta ei ihan vielä. Ekat kouluviikot lapset viettävät värikoodatuissa viiden oppilaan pienryhmissä ja niiden erilaisissa yhdistelmissä, ja varsinainen luokkajako tehdään vasta näiden kokemusten jälkeen.

Sama käytäntö on nykyään monissa muissakin kouluissa eri kunnissa. Vanhempia se voi hämmentää: Mistä kummasta on kyse? Miten lasta voi valmistaa koulun alkuun, jos ei edes tiedä opettajaa tai luokkatovereita?

Haagassa niin sanottu avoin alku on käytössä neljättä kertaa, ja rehtori Matti Koivusalon mukaan käytännöstä on ollut vain hyviä kokemuksia.

– Tämä on ollut hyvä systeemi, yksiselitteisesti. Kenenkään mieleen ei ole tullut näinä vuosina edes ehdottaa, että palaisimme takaisin entiseen.

Tätä avoin alku tarkoittaa

Avoimen alun aikana kaikki ekaluokkalaiset ovat koulussa kello 9–12. Heitä opettaa kolme luokanopettajaa ja kolme erityisopettajaa, ja oppilasryhmistä kokeillaan erilaisia yhdistelmiä niin, että jokainen pienryhmä käy opetuksessa jokaisen opettajan luona. Iltapäivisin opettajat kokoontuvat keskustelemaan päivän kulusta ja tekemistään havainnoista. Näin menee kaksi ja puoli viikkoa.

Tavoitteena on löytää ryhmiä, joissa lasten sosiaaliset suhteet toimivat mahdollisimman hyvin.

– Pikkuhiljaa alkaa näkyä esimerkiksi sellaista, että vaikka Jani-Petterin ja Ilpon ei kannata olla samalla luokalla. Siinä huomataan myös se, ketkä oppilaat selvästi hyötyvät siitä, että kaveri on samassa ryhmässä ja ketkä mahdollisesti tarvitsevat erityistä tukea.

Ensimmäisten viikkojen aikana saatu näkemys kertoo lapsesta koululaisena paljon enemmän kuin se arvio, mikä esiopetuksessa hänestä on annettu, Koivusalo sanoo.

Tavoitteena on mahdollisimman tasapuoliset ja tasapainoiset luokat.

Erotellaanko tässä sitten oppilaat toisistaan osaamisen mukaan? No ei. Luokkajaossa katsotaan lasten taitoja ja kaverisuhteita niin, että luokista tulee mahdollisimman tasapuoliset, tasapainoiset ja ryhminä toimivat. Myös tiettyä kaveria saa edelleen toivoa samalle luokalle, ja toiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

– Ei ole kenenkään etu, että lapsia jaettaisiin osaamisen mukaan. Se olisi ryhmän toiminnan ja opettajan jaksamisen kannalta ihan älytön idea. Enemmän tukea tarvitsevat jaetaan eri luokille, jotta he saavat tarvitsemansa avun, Koivusalo sanoo.

Lasten vanhempia ajatus avoimesta alusta saattaa hämmentää, mutta lapset ovat sopeutuneet siihen hyvin, Koivusalo kertoo.

”Lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin.” 

– Tästä on sekin hyöty, että lapset oppivat tuntemaan koko vuosiluokkansa hyvin, heistä tulee yksi iso porukka. Samalla jokainen tutustuu kaikkiin niihin aikuisiin, jotka heidän kanssaan kouluvuoden aikana toimivat. 

Lopulta myös palaute vanhemmilta on ollut enimmäkseen positiivista.

– Joillekin huoltajille on ollut hankala paikka, ettei heti alkuun tiedä lapsen lukujärjestystä. Vanhemmat ovat usein etukäteen jopa kohtuuttoman huolissaan asioista, jotka kyllä järjestyvät.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ero piiloilkeilyn ja hyväntahtoisen vitsailun välillä on joskus pieni. Lasten kaverisuhteiden valtapeliin pitää puuttua ajoissa, sanoo Tuija Huuki.

”Sä olet hyvä trampalla, heitä voltti! Käännä itsesi taas kummalliseen asentoon. Kaveriporukan kommentit saavat lapsen mietteliääksi. Ihastelevatko muut hänen taitojaan vai nauravatko he hänelle? Ero piiloilkeilyn ja hyväntahtoisten heittojen välillä on hiuksenhieno.

Aina aikuisetkaan eivät sitä havaitse. Emme huomaa lasten selän takana vaihdettuja merkitseviä katseita tai sitä, että yksi ja sama lapsi joutuu toistuvasti leikissä hipaksi. Huomaamme kitkan lapsen kaverisuhteissa monesti liian myöhään – vasta, kun se on edennyt niin pitkälle, että kyse on kiusaamisesta. Sitä ennen lapsesta on tuntunut pahalta jo pitkään.

Ajattelemme, että lapsen kuuluukin kestää yhtä ja toista.

Moni aikuinen pitää hienovaraista vahingoittamista osana normaalia lapsuutta. Ajattelemme, että lapsen kuuluukin kestää yhtä ja toista, ja että pienestä kiusanteosta harmistuva lapsi on turhan herkkänahkainen. Oikeasti lapset ovat kaverisuhteiden haasteiden kanssa niin paljon omillaan, että he saavat kyllä riittävästi Siperia opettaa -kokemuksia ilman aikuisen vähättelyäkin.

Jo pelkkä tunne poissulkemisen uhasta voi rajoittaa lasten tekemisiä.

Toisia vahingoittava käytös voi liittyä vallankäyttöön ja nokkimisjärjestykseen, joka syntyy, kun lapset alkavat ryhmässä arvottaa esimerkiksi harrastuksia tai ihonväriä paremmuusjärjestykseen.

Tällaiset valtapelit ovat otollista maaperää poissulkemiselle. Jo pelkkä tunne poissulkemisen uhasta voi rajoittaa lasten tekemisiä. Joku ei esimerkiksi uskalla näyttää omaa osaamistaan, sillä epäonnistuminen ja sitä seuraava pilkka pelottavat.

Lapsi ei välttämättä osaa kertoa pahalta tuntuvasta kohtelusta vanhemmilleen, sillä hänellä ei ole sanoja kokemalleen. Kannattaa siis kysellä säännöllisesti, mitä lapsen kaveriasioille kuuluu. Kenen kanssa leikit, ja jäikö leikistä hyvä mieli? Vai tuliko jossain vaiheessa tunne, ettei tilanne ollut ihan reilu?

Yhdessä sitten mietitään, miten myöhemmin vastaavassa tilanteessa voi toimia. Kun aikuinen toimii näin lapsen kaverisuhteissa rinnallakulkijana, lapsi oppii kaveritaitoja. Vaikka moni toisin luulee, niitä ei opita luonnostaan.

Oikeasti porukan koviksessa on myös herkkä puoli.

Mitä aiemmin aikuiset tunnistavat lasten kaverisuhteissa orastavat vallan vinoumat, sitä helpompaa niitä on purkaa. Lasten kanssa työtä tekevät aikuiset ovat tässä avainasemassa. Opettajien, päiväkodin aikuisten ja harrastusten vetäjien tulee kertoa lapsille ryhmässä havaitsemistaan haitallisista asioista, kuten väärän vastauksen herättämistä kulmien kohotuksista ja hihityksestä. Niitä ei omassa ryhmässä sallita.

Nokkimisjärjestyksessä ylinnä ollut lapsi hyötyy itsekin asemansa menetyksestä. Oman paikan ja egokuplan puolustaminen on rankkaa. Oikeasti porukan koviksessa on myös herkkä ja rauhaa rakastava puoli, jonka esille pääsyn asema tunkion kukkona estää.”

Kasvatustieteiden dosentti Tuija Huuki on tutkinut 15 vuotta lasten valtasuhteita.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.